torstai 15. elokuuta 2013

Ullan ullakolla

Eilen oli 18 ihmistä museossa. Se oli yllätys. Me oltiin myöhässä ja voitiin avata vasta 20 yli 11 museo. Mutta jonoa oli jo oven takana. Ja vierailuja riitti iltapäivään.

Museomainokset milloin missäkin toivat suurimman osan noista ihmisistä. Turisteja eri puolelta Ranskaa. Yhdistys tienasi 85 euroa yhden päivän aikana.

Yksi pariisilainen pariskunta jäi mieleen. Madame oli syntynyt samana vuonna kuin mekin kaksossiskon kanssa ja oli myös identtinen kaksonen. Tässä kuva vieraskirjasta, johon hän kirjoitti suurin piirtein näin lyhennettynä:
"...tänä iltana, kun menen nukkumaan, suljen silmäni ja vielä unissanikin unelmoin kaikista näistä lapsuuden aarteista, joita olen päivällä nähnyt..."

Tiedustelin heiltä, mistä he pitivät, monsieur sanoi, että nukketaloista. Kysyin miksi. Olen näyttelijä Pariisissa ja myös lavastaja, nukketalot tuovat mieleen teatterin. Uteliaana, haastattelin vielä, missä näytelmissä. Molièren jne....

Kun he katselivat niitä kiinnostuneina, mies tokaisi, on kuin olisi ullakolla. Jos kaikki olisi lasin takana vitriineissä, se olisi erilaista.




Tässä alla lasten kommentteja: "Haluaisin saada kaikki, mitä museossa on".

Ja aikuisten: "Hieno museo lapsille ja aikuisille".

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tuleekohan tänään ketään?

Lehdessä oli artikkeli eilen, nyt voi odottaa ihmisiä museoon, niin minä ajattelin aamulla. Joten valmistelin museota jo hyvissä ajoin...

Välillä oven takana on ihmisiä odottamassa jo klo 11, kun avataan museo. Tänään ei ollut. Ei yhtään tiedä, vaikka ei tulisi ketään, oli ajatuksissani. On hellettä ja lomailijat voivat mennä rannalle. Sateella he suosivat museoita.

Surffailin netissä ja luin Nooan arkin leluhistoriaa Erzgebirgessä Saksassa. Mielenkiintoista. Sitten ovikello soi kolmen jälkeen. Kolme ihmistä oven takana. Lunelin kaupungista he tulivat, kaksi aikuista ja yksi teini-ikäinen tyttö. Sommièresta turistitoimistosta he olivat saaneet museomainokseni.

Sitten alkoi ihmisiä tulla oikein virtanaan, toisaalta ei yli kymmentä kerralla, joten mahduttiin kaikki tänne sisälle yhtäaikaa. Oli perheitä, vanhemmat lapsineen tai lapsen lapsineen ja pariskuntia tai äiti tyttärineen. Kaikkiaan 24 henkeä. Suurin osa tuli museomainoslehtisen ansiosta, toiset turistioppaasta tai -kartasta meidät löydettyään. Yhdistyksen kukkaroon tuli 109 euroa. Se on ennätys. Viime vuonna yhden päivän ennätys oli 81 euroa. Ja siinä oli mukana yksi ryhmä, tänään kaikki tulivat erikseen.

Kukaan ei sanonut tulleensä uuden artikkelin johdosta. Heitä saa vielä odottaa. Palaute ei ole aina välitön. Siinä on kyse lähinnä paikallisista, jotka lukevat lehteä. Turistit eivät välttämättä sitä seuraa, vaan ennemmin turistioppaita jne. Toisaalta paikallisia oli myös tänäpäisten vierailijoiden joukossa, jotka tulivat pariisilaisten lastenlastensa kanssa. Tai ihan täällä asuvia sevenniläisiä. Kauempaa olivat muut, muualta Etelä-, Keski- ja Pohjois-Ranskasta.

Voi sanoa, että melkein 100% on hyviä vierailuja. Ihmiset ovat tyytyväisiä täällä. Nyt illalla Montpellier'n Midi Libre naistoimittaja lähetti pienen sähköpostiviestin suomenkielellä! "Kiitos viimeisestä" tapaan. Meillä oli mukavaa, hän ei ollut yhtään virallinen. Me muisteltiin menneitä aikoja, vaikka oltiin ihan vieraita toisillemme. Nyt sunnuntaina oli myös hyvä tunnelma, kun museo oli täynnä.

Eilen tuli pari henkeä tästä omasta kylästä, madame ja monsieur. He tulivat sanomalehteä luettuaan.  Ilmapiiri oli erilainen. Heidän lähestymistapansa oli kriittinen. Onneksi samanaikaisesti tuli yksi ennestään tuttu ystävällinen rouva lapsenlapsensa kanssa. Toisaalta meidän kylässämme on paljon positiivisia ihmisiä, mutta noita negatiivisiakin vielä löytyy. "Kaikkia ei voi miellyttää", sanovat ranskalaiset. Niin se on.

Vertasin viime vuoden elokuuta tähän vuoteen. Nyt ollaan edellä yli 60 euroa. Jännittävää. Voi olla taas muutama hiljaisempi päivä, joka tasaa tulokset. Saa nähdä.

Suomennus nukkenallemuseon lehtiartikkelista

Midi Libre 10.8.2013
Lézan : une collection de jouets anciens est devenue un musée AURORE GAYOD

Tässä vapaa suomennukseni artikkelista :

Lézan, « Vanhojen lelujen kokoelmasta tuli museo »

Lézanin pikkukatujen kätköissä yksi kivitalo pysähdyttää kulkijan. Vanhat nukenvaunut oven edessä houkuttelevat jo kaukaa sisälle Nukkenallemuseoon.

Ulla Maija Suonpää sai tämän idean, kun hän muutti Gardin alueelle vuonna 1998. Alussa oli vain pieni (museo)näyttely.

« Kaikki alkoi vuonna 1985, kun olin au pair -tyttönä Pariisissa. Kävin siellä Kansanperinne- museossa, jossa oli nukkeja, joista pidin kovasti. Näin myös ensimmäistä kertaa (ulkoilma) kirppareita, joita en ollut nähnyt omassa maassani (siihen aikaan). »

Vuonna 2000 tämä historia intoilija perusti museon kokoelmastaan viinikellariinsa Lézaniin. Ja seuraavana vuonna museotoimintaa varten piti perustaa yhdistys. Kellari alkoi täyttyä, se tuli liian pieneksi vuosien varrella. Lisätilaa sai talon toisesta kerroksesta eli olohuoneesta. Tällä hetkellä on yli 1500 vanhaa lelua. Satavuotiaiden nallejen vieressä on nukketaloja eri aikakausilta ja lukuisia lapsuusmuistoja jos jonkinlaisia.

Tällä museon perustajalla on monenlaisia hauskoja tarinoita kerrottavana jättiläismäisestä kokoelmastaan museokävijöille. Museon vanhimmasta nukesta voi olla ylpeä. Se on 1700-luvulta. Ennen lapsilla oli vain vähän leluja, joten niitä pidettiin hyvin ja jälkeenpäin ne vielä säilytettiin muistoina.

Kohtalon ironiaa on, että Ulla-Maijalla ei ollut lapsena nallea. Tänäpäivänä hänen kokoelmansa saa kateelliseksi varmaan enemmän kuin yhden lapsen...

perjantai 9. elokuuta 2013

Rauta kuumana

Vertaan koko ajan viime vuoden elokuuta tähän kuuhun. Ihan samoissa ollaan tällä hetkellä. Joka päivä on ollut ihmisiä museossa.

Tänään oli 6, tai oikeastaan 8. Mutta 2 ei lasketa tilastoihin, koska he eivät olleet sisäänpääsyä maksavia. Kyseessä oli nimittäin Midi Libren toimittaja, joka tuli 8-vuotiaan lapsenlapsensa kanssa. Hän näytti minulle oikein lehdistökorttinsa. Ihmettelin ensin, kun taas tuli lehdistön edustaja. Mutta sitten hän kertoi olevansa Montpellier'n Midi Librestä ja ne kaksi eilistä olivat Alèsin lehdestä. Joka kaupungilla on oma painoksensa Etelä-Ranskassa. - Toisaalta siitä tuli mieleen, että nyt Nukkenallemuseosta puhutaan tuolla lehden toimituksessa. Internetissä on paljon kuvia tästä museosta, ne vaikuttavat. Ja viime aikoina me saatiin vielä video museosta Paulan ja Timon ansiosta. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Tämä monpellierlainen naistoimittaja oli varmaan jo kuusissa kymmenissä ja pitkä ammattiura takanaan. Alkuaan sveitsiläs-saksalainen, joka on tullut Ranskaan. Hänen toimittaja vierailunsa oli kai epävirallinen, koska hän ei tehnyt muistiinpanoja, vaan me puhuttiin muuten ja sain kertoa kokoelmastani. Voi hän silti kirjoittaa artikkelin. Suomalaisuuskin oli tälle madamelle tuttua, koska hän oli tehnyt jutun lehteen jostain suomalaismuusikosta, joka oli esiintynyt Montpellierssa.

Kuuden kävijän joukossa oli naapurikylästä tytär vanhan ätinsä kanssa. Hyvin elegantteja molemmat. Uteliaisuuttani kysyin, mistä kaukaa he tulevat. Kun kuulin naapurikylän nimen, kysyin tarkemmin, ovatko he alkuaankin paikkakuntalaisia. Niinkuin arvasin, sain vastaukseksi Pariisista ja Marseillesta he ovat muuttaneet. Siis kaupunkilaisia suurista metropoleista. Ihastuksissaan he täällä olivat. Vanha äiti käveli kepin kanssa ja toin hänelle tuolin, että sai istua välillä. Kun he olivat nähneet kaiken, madame sanoi, että tämä museo ansaitsisi isomman toimitilan. Hän kiitteli sitä, että on tallennettu kaikkea. Nykyään heitetään roskiin, sitä, mitä ennen säilytettiin. Kulutusyhteiskunnassamme on paljolti vain kertakäyttötavaraa. Ja tietokoneaikanamme kaikesta tulee numeerista, joka ei ole aina painettua, ja se häviää helposti.

Sitten oli vielä isovanhemmat lastensa 10 vuotiaiden kaksostyttöjen kanssa. He olivat myös paikallisia, paitsi kaksoset olivat muualta kauempaa. Kun kysyin, mistä saivat idean tulla tänne. Museokyltit tien vieressä heidät tänne toivat kuten edelliset. Koulunäyttely oli tykätty. Monsieur sitävastoin piti nukketalojen todellisuutta vastaavasta miniatyyrimaailmasta.

Loppujen lopuksi tämä päivä oli paikallisten. Vaikka he mainitsivat museokyltit tien vieressä olleen ratkaisevan museovierailulle, mutta kiinnostus oli herännyt varmaan muutenkin. Ihmisten puhemyllylläkin on todennäköisesti ollut osuutensa. Ja nyt tällä kertaa se oli meille myötämielistä. Paikallisten silmissä on ollut vaikeinta voittaa suosio. Toisaalta täällä on tänä kesänä ollut paljon belgialaisia, joista ei ole kukaan ollut Brysselin Lelumuseossa.

Simone, yksi ystävä täällä kylällä, sanoi päivällä, että teillä on ollut enemmän väkeä museossa kuin viime vuonna. Midi Libre oli tekemässä artikkelin, jatkoin. Hän levittää nyt tuon uutisen koko kylälle. Niin pitääkin ja me saadaan huomiota. Ollaan muuten näkymättömissä.

Joka päivä, varsinkin sesonkiaikana, on yllätys. Silloin täytyy hioa kun on rauta kuumana, sanotaan. Vähän stressaa, minkälaiset tulokset saadaan. On niin kuin olisi tentissä. Täytyy ajatella kokonaisuutta, eikä vain yhtä kuukautta. Se ajatus auttaa. Ja joka tapauksessa eteenpäin me hurjastellaan enemmän tai vähemmän suurella menestyksellä.

torstai 8. elokuuta 2013

Sanomalehdestä vierailu

Tänään kävi Midi Libre museossa, nuori naistoimittaja valokuvaajansa kanssa.

Kysyin heiltä, miten he saivat idean tulla tekemään tänne artikkelia. Toimittaja monsieur sanoi, että tämä museo on ollut jo kauan olemassa. Joten he tulivat katsomaan, mitä tänne Nukkenallemuseoon kuuluu.

Pyysin heitä kirjoittamaan vieraskirjaan. Vieressä kuva.

Tekstin voisi suomentaa suunnilleen näin:
"Kiitos tästä vierailusta tässä niin erilaisessa maailmassa".

Paikallisilla on ollut tapana kysyä tai ihmetellä, onko tämä museo vielä olemassa. Niin varmaan tuolla lehdessäkin ajateltiin, vaikka he ovat julkaisseet aina välillä artikkeleja. He halusivat nähdä, miten museo on kehittynyt ja mikä on se meidän "elämänlanka", mikä pitää hengissä. Sydämen asiasta tässä on kyse. Siinä se meidän salaisuus on. Satoi tai paistoi.

tiistai 6. elokuuta 2013

Lapin eksotiikkaa

http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/01/4183181416.pdf






































Tänään näin Anduzen turistitoimistossa Midi Libren kesäoppaan. Nyt vasta sain käteeni sen lehden, jossa oli tästä museosta artikkeli kesän alussa. Skannasin sivun. Me ollaan siinä Musée du Bonbon eli Karkkimuseon vieressä esillä.

Lehden toimitus oli valinnut Lappi-aiheisen kuvan tämän museon kokoelmasta. Se tuo vähän Pohjolan eksotiikkaa tänne Välimeren maalle.

Viime viikolla Midi Librestä soitettiin, että he tulisivat tekemään toisen artikkelin. Mutta mitään ei ole kuulunut jälkeenpäin. Heidän piti soittaa uudestaan ja sopia päivästä. Ehkä he peruuttivat tulonsa. Vahinko vaan.

Muuten vielä tuosta kuvassa olevasta aikaisemmasta artikkelista. Ei me viime vuonna päästy tuohon kesäoppaaseen, vasta tänä vuonna. Kestää vuosia voittaa luottamus.

maanantai 5. elokuuta 2013

Löytöretkellä

Eilen oli antiikkimarkkinat Saint Ambroix kylässä, yli 30km täältä. Samalla oltiin kyläkierroksella. Ihana vanha keskiaikainen kylä, taas vähän erilainen kuin muut. Se viehätti. Nähtiin kylän vanhimpaa osaa, joka oli säilynyt keskiaikaisena kuin ennen vanhaan. Kiivettiin korkealle jyrkkiä portaita ylös varmaan 50m ja siellä minikatujen kätköissä otettiin valokuvia. Näköalat joka ilmansuuntaan olivat huikeat. Harmi vaan, kun ei ollut enempää aikaa. Piti kiirehtiä kotiin avaamaan museo klo 11. Täytyy mennä uudestaan. Siellä on iso osto-ja myyntiliikekin. Alèsista on vain noin 15km.

Ostin vanhan nallen, miniatyyri posliinivaasin ja siihen kukkasia. Lisäksi tuli ostettua yksi santon provencelainen nukke, koska niitä kaivataan joskus museossa. Se on paikallista käsityökulttuuria. Santonit ovat vanhoja ammatteja esittäviä vanhusnukkeja, jotka on tehty savesta ja ne on käsinmaalattu.

Monipuolistaa täytyy yhä kokoelmaa. Tänään juuri monipuolisuus sai kiitosta museokävijöiltä. Oli 9 turistia. Kaikki tulivat melkein samalla oven aukaisulla sisään. Täällä oli hiukan täyttä, niin pieni tämä museo on. Kokoelma vie paljon tilaa, ihmiset eivät meinaa enää mahtua. Pariisilainen monsieur kysyi, kuinka paljon kaikkiaan on täällä artikkeleja. Niin monesti kysytään. Sanoin, että aloin keräämään vuonna 1985 ja keräily jatkuu. Vaikka museoesitteeseen kirjoitetaan aina vaan yli 1500! Joten totuus on yllätys. Lisäksi hän kysyi, mistä olen kaikkea löytänyt. Vastasin, että me keräilijät opimme löytämään vuosien aikana. Lisäsin vielä, että voin löytää ihan kaikkea mahdollista, mitä vaan toivoa voisi, jos vaan olisi isompi kukkaro. Salaisuuksia ne löytöpaikat ovat, vaikka välillä niitä paljastan.

Tänään oli perheitä ja pariskuntia, pariisilaisia tai naapurimaakunnista. Anduzen turistitoimistosta tuli osa tai sitten he olivat löytäneet mainoksemme hotellista tai muualta.

http://www.santons-escoffier.com/

http://www.santon-provence.fr/

http://musee-du-santon.e-monsite.com/pages/origine-des-sa...

http://www.ot-saintambroix.fr/index.php

https://www.objectifgard.com/2013/08/03/st-ambroix-deux-j...

Alla kuva santon nukestani. Minun tuli siitä mieleen, että vanhusnukke voisi olla "There was an old woman who lived in a shoe..." tuon anglo-saksisen lasten lorun "old woman".

Nukke on nyt takkani päällä. Sitä katsellessani äsken syödessäni keksin, mistä teen sen ison kenkätalon, jossa vanhus asuu suuren "kakaralaumansa" kanssa. Sitä varten tarvitaan 5-10 vanhaa pientä nukkea. Suomesta tuon sen vanhan "talokengän", johon voi rikkoa ikkunoita ja oven, katon tekoa unohtamatta.

http://en.wikipedia.org/wiki/There_was_an_Old_Woman_Who_Lived_in_a_Shoe

perjantai 2. elokuuta 2013

Nukkekotia sisustamassa


http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets

Löysin huonekalut yläkerran vierashuoneeseen. Vieressä kuvat. Pari nukkeakin on jo valmiina, vaatettaa vaan täytyy. Ehkä virkkaan niille punaiset mekot.

Parhaillaan  paikkailen noiden huonekalujen koristusta. Sohvan yläosasta puuttuu nimittäin koriste ja hyllyköstä. Näin sattumalta melkein samanlaiset kalusteet, niissä oli koristeet. Otin niistä mallia ja leikkasin paksusta pahvista kopiot. Ne petsasin ruskeaksi saksanpähkinävärillä ja sitten vielä lakkasin kuten nuo minun on lakattu. Lopuksi liimasin ne paikoileen. Alla kuvat operaatiosta.

Tapettimallin 1900-luvun alusta olen jo katsonut. Lattiaväriä harkitsen kuten kaikkia muitakin värejä tekstiileihin. Se on mielenkiintoista.

http://www.ehow.com/how_12138477_decorate-look-like-1900s...

http://www.decor-medley.com/decorating-styles.html

http://www.flickr.com/photos/americanvintagehome/collecti...

http://www.squidoo.com/arts-and-crafts-crafstman-period-i...

http://www.ehow.co.uk/about_5208179_early-1900-house-colo...

http://www.oldhouses.com/styleguide/


Tässä on minun kalusto ja ylimpänä on toinen, jota käytin mallina. Minun on lakattu ja tummempi. Tuolien ja sohvan punainen silkkipäällyste on hiukan eri sävyinen. Ylempi sohva on vähän korkeampi ja siinä on yllä koriste, jonka otin malliksi. Kaappihyllyköillä on myös pieniä eroja, kuten se yläkoriste.

Ylemmän kuvan 1890-1900-luvun (ehkä uus-renessanssi) kalustossa oli kirjoituspöytä marmoripöytä jäljennöksineen ja - pikku tuolineen. Siinä oli kolme samanlaista tuolia ja nojatuoli. Mutta siinä ei ollut korkeata hienoa peiliä kuten minulla.

Tässä kuvat alla koristelujen restauroinnista.

Tuollaiset lehtisahalla tehdyt vanhat puukoristeet vahingoittuvat helposti aikojen saatossa, putoavat ja häviävät, kuten minun kalustossa oli käynyt.