sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Terveisiä provencelaishame kaupasta

Tässä nukketeatteri Guignol, jonka korjasin viime vuonna. Siinä oli vain Pierrot.

Nyt siinä on ympärillä enemmän porukkaa. Eilen löysin Uzèsin antiikkitorilta saksalaiset puusta veistetyt neljä marionettia, ehkä 1900-luvun alusta. Kuningas, prinsessa, eukko ja Kasper. 30 euron kauppa. Ei ollut kallis. Vaikka nuo ovat Kasper teatteria, joka on eri kuin Ranskan Guignol-teatteri, kyllä ne siihen sopivat silti.

Tänään oli museossa Sommièresta provencelaiskaupan myyjä ystävänsä kanssa. Isosisko osti sieltä hameen veljentyttären tytölle kesäkuussa ja samalla me jätettiin sinne "käyntikortti" eli museomainos. Se tepsi. He tulivat nyt vastakäynnille museoon.

Entisiä pariisilaisia he olivat. Kulttuuri kiinnostaa suurkaupungin asukkaita ja tietenkin muitakin. Nukkenallemuseossa käy paljon pariisilaisia. Niitä, joista paikalliset eivät pidä.

Ihmiset usein lupaavat tulla museoon, mutta se jää lupauksiksi useimmiten. Tällä kertaa ei jäänyt. Sitäpaitsi he tulivat tänne kuin "vanhat ystävät". Françoise ja Florence. Florence sanoi heti ovella, muistatko minut....

Nukkenallemuseo on treffipaikka. Täällä synkkaa eli sympatisoidaan, kuten ranskalaiset sanovat. Täällä on jotakin sellaista, mikä yhdistää kaikkia, eri sukupolvia, eri kansalaisuuksia.... universaalisia nalle-, nukke-, koulu- tai muita tarinoita.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Auringonkukka aikaa


Tässä kolme kuvaa, jotka otettiin toissa päivänä. Taustalla näkyy Sevennien vuoristo.

Tänä vuonna auringonkukkapeltoja on monessa paikassa tässä lähimain. Sisko halusi ottaa auringonkukkakuvat, koska harrastaa valokuvausta eikä Suomessa sellaista "auringonkukka merta" ole. Se on vaikuttava.

Tien vieressä oli pikkutie, johon sai sopivasti auton pysäköityä. Sitten kuvaamaan. Kun oltiin juuri kuvaamassa ensimmäisiä kuvia, toinen auto tuli Peugeottini viereen. Siinä tiellä on kova edestakainen liikenne aina, oltiin noin pari kilometriä Lézanista naapurikylä Cardet'n tiellä. Me ei oikein tykätty, kun tuli seuraa, olisi muuten saatu kuvata rauhassa.

Mutta yllätys yllätys. Nuori äiti otti autostaan ulos takapenkiltä ensin yhden pienen tytön ja sitten toisen samanlaisen, kaksi marjaa. He tulivat meidän tykö. Sanoin, että teillä on söpöt kaksoset ja kysyin heidän ikää. 4 vanhoja, kuului vastaus. Identtiset, kuten arvata saattaa. Sitten tuli mieleeni, että kysyn, jos saa ottaa kaksosista kuvan. Annoin heille museomainoksen ja kerroin, että nukkenallemuseo on tuossa lähellä. He ovat Aix en Provencesta ja nyt lomalla sukulaisten tykönä St Jean du Gardissa. Tämä äiti taittoi aurinkokukat molemmille tyttärilleen ja niin otettiin kuva. Kysyin vielä, jos sen saa laittaa blogiini. Sain luvan.

Mikä sattuma! Tämä oli niinkuin suunniteltu rendez-vous meille tuntemattomille ihmisille. Aika ja paikka oli sama. Ranskalaisilla on miellyttävä tapa puhua tuntemattomien ihmisten kanssa helposti, mikä meiltä suomalaisilta usein puuttuu. Me vältetään kohtaamisia. Suomalainen haluaa säilyttää välimatkaa ja on varautunut. Me olemme vähemmän sosiaalisia kuin täällä Ranskassa ihmiset ovat.

Nuo pikkulikat muistuttivat meitä siskon kanssa lapsuudesta. Kaksoslapset saavat aina paljon huomiota. Kerrankin kun oltiin Turun linnassa 60-luvulla, siellä oli amerikkalaisia turisteja. He hymyilivät ja vilkuttivat meille, vaikka me olimme tuntemattomia toisillemme. Siitä jäi muisto, jonka vieläkin muistaa. Ulkomaalaiset olivat erilaisia kuin suomalaiset, siksi se jäi mieleen.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Museossa tapahtuu

Nyt on museo herännyt taas henkiin hiljaisen kesäkuun jälkeen. Noloa se oli, kun ei teinattu kuin 25 euroa kesäkuussa. Museokävijät olivat kadonneet. Nyt he ovat palanneet.

Koko heinäkuun alku on ollut parempi kuin viime vuonna. Me ollaan tienattu se, mistä jäätiin paitsi viime kuussa. Tänäänkin oli 12 henkeä. Ja melkein joka perhe on ostanut ainakin yhden kortin. Niitä on myyty nyt noin parikymmentä, 15 euroa voi jo vähentää 52 euron korttilaskusta.

Tänään oli ranskalaisia nuoria perheitä tai isovanhempia lastenlastensa kanssa. Nukketalot ovat yleisin suosikki koulunäyttelyn rinnalla. Monesti kysytään, mistä olen löytänyt, koska kokoelmani ei ole tyypillinen ranskalainen. Se on ulkomaalaisen kokoelma ja siksi erilainen kuin paikallisten keräilijöiden. Olisi mielenkiintoista tietää lasten kommentteja jälkeenpäin.

Ihmeesti meidän vaatimaton museomainos tehoaa. Se on tuonut ihmisiä tänne kaukaakin, melkein tunnin ajomatkan päästä, vaikka lähempänä olisi ollut Uzèsin museo 1900 vanhoine leluineen. Ja ihmetellä saa, kun taas tänään tuli Barjacin lähettyviltä iso perhe. He olivat saaneet mainoksemme yhdestä majoituspaikasta, jonne niitä viime vuonna jätettiin.

Tänään laitoin postiin yhdistyskirjeitä, kaikki eivät vielä harrasta nettiä. Ja sitten lähetin niitä sähköpostilla, huomenna jatkan.

Minulla oli pari päivää tietokone ongelma, enkä pystynyt siksi keskittymään paljon muuhun. Kamppailin tulostimen kanssa. Olen ostanut kaikki koneeni vuonna 2004. Paitsi keskusyksikkö piti uusi pari vuotta sitten. koska se oli jo loppuun kulunut. Muuten skannerini, tulostimeni HP deskjet 5652 ovat toimineet ok. Digikamerani ostin vuonna 2005.

Aloin jo pelätä, että joudun ostamaan uuden tulostimen. 10 vuoden käyttöaika on aika pitkä nykyään. Toissapäivänä painomuste loppui ja ostin uuden samanlaisen kuin ennen, kallis noin 25 euroa. Huomaamattani otin vanhan musteen pois koneesta niin, että unohdin sen systeemin. Olen sen ennen aina onnistunut laittamaan paikoilleen. Nyt kun meinasin laittaa uuden tilalle, ei siitä tullutkaan mitään. Oli se kumma, kun tehtävästä tulikin täysin mahdoton! Netistä neuvoa katsellessani, kehuttiin, miten helppoa se on. Siellä oli siitä oikeen videonäytöt ja kaikki yksityiskohtia myöten. Mutta minulle ei se onnistunut. Sitten surffailin lisää, jos löytäisin paremman neuvon. Kas kummaa! Joku oli keksinyt aloittaa kaikkein tärkeimmästä asiasta ja muistuttaa, että pitää laittaa johdot seinään ja koneeseen, ei se yksinään toimi, ilman virtaa. Olin nostanut koneen pois pöydältä lattialla, koska pöydällä ei ollut paljoa tilaa. Vaikka siinä minä aina printtaan. Jo alkoi kone toimia ihmeesti. Sain heti uuden mustavalkoisen musteen paikoilleen. Sitten tulostamaan. Laitoin paperien päällimmäiseksi taitetun käytetyn paperin, koska hukkapaperi se testipaperi on. Mutta tulostin ei enää toiminutkaan kuten ennen. Se käynnistyi ihan normaalisti, mutta ei suostunut tulostamaan. Kokeilin monet konstit ja hain tietoa netistä, mutta mikään ei auttanut. Siinä kului eilinen päivä.

Tänään aamulla kävin heti ongelman kimppuun. Siinä minä painiskelin iltaan asti. Ei löytynyt enää hyvää tehokasta vinkkiä edes netistä. En viitsinyt tällä kertaa mennä atk-foorumeihin, niistä olen melkein joka kerta saanut avun. Pohdin, miten kalliiksi tulee, jos joudun viemään koneeni liikkeeseen tai peräti ostamaan uuden. Joka kerta tähän asti olen saanut sen toimimaan, jos on tullut ongelmia.

Äsken päähäni pälkähti yksi idea. Taidan vaihtaa ensimmäistä paperia pinossa. Jospa vika on siinä taitetussa paperissa. Otin sen pois. Simsalabim! Koneeni alkoi heti tulostamaan kuin ihmeestä. Uskomatonta! Se toimii kuin ennenkin. Ja tulos oli priimaa. Mikä helpotus!

Luulin jo, että olin liian kovakouraisesti käsitellyt ja rikkonut tulostimen sitä "korjatessani". Joku pieni osa sen sisältä olisi voinut mennä rikki.

Nämä atk ongelmat ovat silloin haastavia, kun niihin löytää "jokapoika tai jokatyttö" ratkaisun.

Huomenna on torstai. Ensi viikonlopulla on ohjelmaa. Autoajelu aamupäivällä Uzèsin antiikkimarkkinoilla. Se on jokavuotinen reisu.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Sade tuo museokävijöitä

Viime päivät on ollut täällä sateista ja ukkosilmaa. Vettä on tullut saavista kaatamalla. Se ennustaa usein väkeä museoon. Tänään oli 9 henkeä.

Ensimmäisten joukossa oli kaksi belgialaista, äiti tyttärensä kanssa. Museokyltti tai -mainos toi heidät.

Uzèsin linnasta tuli kaksi pariisilaista turistia, nukkejen keräilijä äiti ja tytär. Remoulinsin eli Pont du Gardin turistitoimistosta tuli kolme, pariisilaisia myös, isovanhemmat 5 vuotiaan pikkutyttönsä kanssa. He olivat kaikki löytäneet tämän museon mainoksen. Huvittavaa, kun näin äkkiä mainos tehosi. Ei meidän linnavierailusta ole kuin viikon verran.

Lisäksi oli kaksi hollantilaista, nukkejen tekijä miehensä kanssa. Anduzen turistitoimistossa  museomainoksen nähtyään he tulivat. Saman harrastuksen ihmisiä. Madame kertoi tekemistään nukeista ja puhui kangas-tai kudottujen nukkejen puolesta. Hollannissa on erilainen nukkekulttuuri kuin Ranskassa. Täällä kangasnuket on väheksyttyjä. Kerroin, miten rikas räsynukkekulttuuri on Amerikassa, jossa antiikkisista käsintehdyistä nukeista maksetaan yhtä suuria summia, eli satoja euroja, kuin posliini -tai muista nukeista Ranskassa.

Näytin heille samalla Amerikassa tehdyn afro-amerikkalaisen kangasnukkeperheen, äiti 7-lapsensa kanssa, kuten mustilla on suuria perheitä usein, tai oli ainakin ennen. Nuo nuket ovat uusia, mutta ne ovat hauskat. Yksinkertaisella tyylillä on onnistuttu tekemään kaunista.

Pariisilaiset kysyivät, mistä olen löytänyt vanhoja nukketaloja. Luulisi, että Pariisissa on kaikkea. Sanoin taas, että se on salaisuus. Kerroin, että ne ovat anglo-saksisia ta saksalaisia, koska niissä maissa on kuuluisat valmistajat. Ranskalaisten on sitä vaikea niellä.

Nukketalot olivat suosituimpia, kun kysyin, mikä eniten miellytti. Meillä oli mukava keskustelu. Tykkään esitellä kokoelmaani ja he olivat kiinnostuneita. Kukapa ei olisi innoissaan, kun on sydämen asialla.

Porukan ainutta lasta minun piti haastella vähän. Koulunäyttelyssä ollessamme kysyin, mitä hän piirtää mieluiten. Prinsessoja, vastasi tyttö. Sama lempiaihe lapsilla vieläkin on näköjään. Muistan, kun kaksossiskon kanssa niitä piirrettiin. Siskolla ne onnistuivat aina paremmin kuin minulla.

Korttikauppa sujui. Myin tänään 7 korttia. Aikaisemmin 4, 11 kpl yhteensä. 7 euroa on niistä tullut. Yksi rouva antoi 2 euroa yhdestä kortista. Museo sai samalla pienen lahjan.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ranska on nyt maantiellä

http://lci.tf1.fr/france/societe/deja-du-monde-sur-les-routes-voici-les-previsions-du-week-end-8447338.html

Ranskalaisten lomat alkoivat.

Nukkenallemuseo käyntiä suunnitellaan varmaankin joissakin perheissä....

Dixou on vastaanottamassa "vieraat".

Tällä viikolla on ollut vähän ihmisiä museossa joka päivä, joten sesonki lähti käyntiin heti alkupäivinä. Toivon mukaan nukkenallemuseo on suosittu tänä kesänä. Vaikka ei saa odottaa liikoja, silloin usein pettyy. Joka tapauksessa iloitaan, kun museoelämä jatkuu kuten edellisinä vuosina, on sitten enemmän tai vähemmän menestystä.

Viime vuonna minulla oli syöpätutkimuksia keväällä ja epäiltiin rintasyöpää. Mutta sitten sitä ei ollutkaan ja voin nauttia museokesästä koko sydämestäni, kun se oli ollut uhattuna.

Tänä keväänä taas kansainvälinen kireä poliittinen maailman tilanne on tehnyt levottomaksi. Se on toistaiseksi hiukan tasaantunut. Mutta tuollaiset uutispommit säikähdyttävät. Prioriteetit tulevat etusijalle. Elämä jatkuu kaikkien myllerrysten jälkeen. Historia opettaa. Museoilla on paikkansa.

Sevenniläisiä museoon

http://www.lezan.fr/?p=4341

Groupe « Rencontre et Débat » de Lézan et villages voisins.
Cycle des conférences pour l’année 2013 – 2014

Siinä yksi kylämme yhdistys, joka suunnittelee nukkenallemuseoon tuloa, noin 20 henkeä. Se on heidän ohjelmassaan ensi vuoden huhtikuussa. Puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö oli siitä puhumassa täällä museossa.

Tässä voi olla vaikuttajana Bernardit, eläkeläispariskunta ystäväni. Entinen pappisperhe. Kuskasin monsieur Bernardia juuri yksi sunnuntai yhteen kirkkoon noin 30km täältä, jonne hän meni saarnaamaan tilapäisesti. Autonajo on häneltä kielletty viime vuosina lääkkeiden vuoksi.  

Ensimmäinen oman kylän yhdistys, joka on nyt tulossa tänne. 14 vuotta museo on ollut olemassa tässä kylässä ja nyt paikalliset ovat tulleet uteliaiksi. Tuosta ryhmästä kolme eläkeläisrouvaa oli jo täällä katsomassa alkuviikosta. Syntyperäisiä sevenniläisiä, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä. Nykypäivänä on harvinaista pysyä synnyinseuduillaan. Suurin osa ihmisistä on mukana muuttoliikkeessä. Mutta nuo kotikylälleen uskolliset ovat usein vanhempaa väkeä kuten nyt.

Siinä näkee, miten vaikea on ollut paikallisten hyväksyä muualta tulleita hankkeita. Tänne tulo on museon tukemista tavallaan, vaikka se tapahtuisi sitä tiedostamatta ja kritisoiden. Nuo madamet olivat kyllä ihan ihastuksissaan kokoelmasta. Mutta he eivät olleet varanneet paljoa aikaa, joten se oli pikavisiitti. Aika loppui kesken. Yleensä ei kukaan museokävijä ole niin kiireinen.

Paikallisten oma erikoinen kysymys tuli taas kerran esiin: "Myyttekö te näitä myös?" Tuota he ovat minulta muistaneet kysyä jo 14 vuotta! Se aina suututtaa minua. Sain siitä seuraavan blogiteksti aiheen ranskankieleiseen blogiini. Ei kai museo aarteitaan myy! Tuossa myynti-ajatuksessa on taka-ajatuksena museon kannattavuuden kyseenalaistaminen. Harrastaa ei saisi. Vaan businessta pitäisi olla ja tuottavaa kuten ranskalaiset leipomot. Mutta kulttuurilla on paikkansa tässä maailmassa. Niin ei ajattele kaikki, ja siksi meitä arvostellaan. Pikkukylän sulkeutunut mentaliteetti on aina erilainen kuin kaupungissa, joka on täynnä kulttuuria.

Joka tapauksessa tämän "Tavataan ja Keskustellaan"-yhdistyksen yhteydenotto on positiivista.

Dixou-koiraa saa kiittää monesta asiasta. Sen ansiosta monet kyläläiset ovat tulleet tutuksi ja ilmapiiri on muuttunut. "Yksinäinen susi" on kadonnut.

Tästä nukkenallemuseosta on tullut sydänpaikka turisteille tänne Sevenneille. Ja toivon mukaan siitä tulee sellainen myös joskus näille paikallisille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä vaatii kaikkien sydänten voittaminen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Museouutiset kesällä 2014

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirje27.6.14.pdf

Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.

Näyttelyjä

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/sankarilliset-lelut

Vaatehistoriasta apteekin historiaan

http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/entivaat/tee.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."

http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."

http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html

http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm

http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm

"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm 

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html 

http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta