maanantai 18. syyskuuta 2017

Paljon, paljon!

Tässä yksi kulttuuri viikonlopun museokävijän kommentti vieraskirjaamme. Antiikkimyyjä kirjoittaa museokäynnistään: "Paljon kaikkea kaunista näin pienessä talossa. Mutta miten viehättävää!"

Aika harvoin täällä käy noita antiikin tai vanhan tavaran ammattilaisia. Business asiat varmaankin kiinnostavat enemmän. Mutta kyllä näkee, että työ on samalla myös intohimo eikä vain leipätyö.

Tuo eläkeläisikäinen pariskunta oli entisiä pariisilaisia, jotka asuvat nykyään täällä lähistöllä. Siinä melkein taikasana museokäyntiä varten. Pariisi. Täällä Nukkenallemuseossa voi sanoa kuin Tenavat, että "Onni on olla suosittu" ainakin noiden pariisilaisten, entisten ja nykyisten, parissa.

Heitä oli useita taas nyt täällä kulttuuripäivinä. Vaikka porukka oli kirjavaa. Paikalliset naapurikylistä kerrankin olivat kiinnostuneita tästä Nukkenallemuseosta. Se on uutta. Kaikkia sukupolvia täällä kävi.

Liikuttavinta oli, kun vanha maalaispariskunta tuli huonon saattonsa kanssa. Emäntä oli paremmassa kunnossa. Isäntä sitävastoin kulki skolioosiselkävaivaisena. Kasvoista näkyi kova kärsimys. Mutta kaikesta tuo vanhus oli kiinnostunut ja kiipesi vaivalloisesti rappuset ylös toiseen kerrokseen. Entisajan koululuokka piti nähdä, kukapa koulumuistoja unohtaisi, ja lapsuuteen piti palata ainakin hetkeksi. Kun kysyin, mitä leluja heillä oli pienenä. Vanha mies sanoi, ettei heillä siihen aikaan ollut mitään...Emännällä oli ollut joku ainut nukke.

Samanaikaisesti oli museossa siis nykyajan - ja sota-ajan lapsia. Yltäkylläisyys ja puute tuli esille silloin konkreettisesti. Nykypäivän kulutusyhteiskunnan lasten leluvuori ja sota-ajan lasten tyhjyys.

Kuvassa alla tämä ehkä 100-vuotias nalle kertoo näistä eri ajoista. Se on nähnyt paljon elämää ja lohduttanut monia sukupolvia.

Niin ne lasten aarteet siirtyivät ennen vielä sukupolvilta toiselle kultaakin kalliimpina. Kun oli ollut vain se YKSI JA AINUT.


Asiasta toiseen. Kaikki on suhteellista. Annoin tämän juttuni aiheeksi Paljon, paljon!

Me osaamme arvostaa kaikkea enemmän, jos saamme vain yhden lahjan. Sen sijaan, että saisimme niitä kymmenen.

Aurinkoakin kiittää enemmän, jos ei aina voi siitä nauttia, jolloin siitä tulee helposti itsestäänselvyys. Tai sade.

Kulttuuri viikonloppu meni viimeisiä vuosia paremmin, kun täällä kotimuseossa kävi lähes 60 henkeä. Melkein puolet enemmän kuin ennen. Nukkenallemuseon kukkaro tuli täyteen.

Se mikä on toisille paljon, voi olla toisille vähän. Mutta ollaan iloisia, kun päästään eteenpäin.

torstai 14. syyskuuta 2017

Syksyä ilmassa

Päivisin on vielä kesäistä, mutta yölämpötilat ovat laskeneet. Kesä on ollut tähän asti poikkeuksellisen kuiva, sadepäivät voi laskea sormin. Kovat helteet alkoivat kesäkuussa ja ovat jatkuneet melkein näihin viikkoihin asti.

Kaunis kesä toi museoon vähän enemmän museokävijöitä kuin viime vuonna. Joten ollaan tyytyväisiä. Viime vuosi olikin takapakkia menneisiin vuosiin nähden, kun yhtäkkiä kävijämäärä laski puolella. Toisaalta ei me ainoita pettyneitä oltu silloin.

Pariisin Nukkemuseo joutuu lopettamaan nyt syyskuun puolessa välissä, koska terrori-iskut Pariisissa romahduttivat täysin sen toiminnan vuonna 2015. 2000-luvun alun 50 000 kävijämäärä on laskenut 15 000kävijään viime vuonna. 10 000euroa kuukausivuokra! Tila olisi vaatinut lisäksi kalliit esteettömyysnormien mukaiset remontit. Siinä päätä huimaavia pilvissä olevia numeroita varsinkin tälle pienelle Nukkenallemuseolle. Me ei olla voitu edes moisista unelmoida. Toisaalta pieni on kaunista sanotaan, pysytään pieninä.

Luin tuosta leParisien- lehden toisesta artikkelista, että tuo Nukkemuseon pitäjä aikoo jatkaa enemmänkin antiikkibusiness'ksessä kuin museotoiminnassa, koska se ei kannata. Ja hän järjestää (museo)näyttelyn pariisilaiskotiinsa, jonne ottaa vastaan sopimuksesta kävijöitä ainakin toistaiseksi.

http://www.leparisien.fr/espace-premium/paris-75/il-fete-les-20-ans-de-son-musee-de-la-poupee-29-09-2014-4171583.php
"...poupées anciennes dont certaines en porcelaine valent quelque 200 000 € pièce..."

Ristiriitaista minusta on tuon Pariisin Nukkemuseon useat 200 000 euron nukkeinvestoinnit, joista kerrottiin aikaisemmin lehdessä. Siis talo- tai arvotaulu hintaiset nuket. Eikö niillä olisi jo voinut ostaa omat kiinteistötilat vuokratilojen sijaan, jos olisi mennyt vähän kauemmas keskustasta? Vaikka siinä taitaa olla yksi museon menestyksen salaisuuksia varsinkin amerikkalaisten keskuudessa. On kuin menisi sinne katsomaan pienempää Mona Liisaa.

http://www.leparisien.fr/paris-75003/paris-derniers-jours-pour-visiter-le-musee-de-la-poupee-08-09-2017-7245744.php

http://www.leparisien.fr/paris-75003/paris-clap-de-fin-le-15-septembre-pour-le-musee-de-la-poupee-08-08-2017-7182549.php

Ei meidän museotilannekaan ole hyvin varmaa. Jos tulisi tänne esteettömyysnormit kontrolli, voitaisiin saada sulkemisuhka, ainakin toiseen kerrokseen, koska rappuset eivät täytä vaatimuksia. Alakerta oli vuonna 2000 normien mukainen, nyt siinäkin olisi parantamisen varaa.

Siinä syy, miksi laitoin nyt lopultakin talon myyntiin. Sitä olen kauan touhunnut ja puhunut, ei koko elämää voi vain puhua. Vaikka se on nyt vielä ilman kiinteistötoimiston toimeksiantoa, vain 1.myynti-ilmoitus netissä kuin yksityiseltä yksityiselle. Mutta noihin toimistoihin sen myös välitän jonkun ajan päästä. Talojen hinnat ovat täällä paljon Suomea halvempia.

St Ambroix-kylässä näkemäni ihastuttava mahdollinen uusi museotalo motivoi minua tuumasta toimeen.  Kaikki pitäisi saada samaan kerrokseen ja vitriinien sisälle esteettömyysnormineen.

Museoelämä jatkuu hiljaksiin. Nyt on edessä Kulttuuri viikonloppu. Ja voi tulla väkeä museoon. Huomenna siivoan.

Tässä muutama kuva talostani, jonka ostin 1998. Se oli silloin unelmieni talo. Nyt se on liian pieni, koska "perhe" on kasvanut.

Tämän Philippe takan asennutin ensimmäisenä vuonna. Kivi on Gardin alueen kiveä.

http://cheminees-philippe.com/catalogue/les-traditionnelles/blangy/

Tuo malli on näköjään edelleen myynnissä. Minulla on siinä molemmin puolin istuimet eikä vain toisella puolella kuten katalogissa. Pyysin sen ja he suostuivat lisäämään toisen samaan hintaan. Muuten se ei olisi symmetrinen.

Ylhäällä kaksi kuvaa ennen yläkerran museota ja alimmainen kuva on museoksi muuttuneesta talostani, jossa keittiönurkka on erotettu museosta verholla.

Aina vain pienemmät "teatterikulissit" näkyvät. Siellä nyt kokataan ja ollaan tietokonehommissa verhon takana. Dixou haukun koripedin paikka on myös siinä vieressä silloin, kun museossa on joku. Vaikka se on ollut tyhjänä jo yli puoli vuotta.

Omni jättiläisen tarina

Posti toi tänään tällaisen paketin Marjaanalta Turusta. Hän on nalleharrastaja ja yhdistyksemme jäsen.

Kun katsoo tarkemmin tuota pakettia, huomaa, että se on oikein sinetöity sinettilakalla ja Marjaanan sinetillä! Ei sellaisilla paketteja nykyään enää saa. Mistähän hän on oikein sinettilakkaa saanut?

Paketista löysin Guinnessin ennätyskirjan vuodelta 2000. Siinä on kuva Omni karhusta, maailman suurimmasta nallejättiläisestä vuonna 2000. Sen strategiset mitat ovat 7,68m ja 800kg.

Lisäksi siinä oli paljon virkattuja Suomi100 Omni miniatyyrinalleina, joita voi käyttää avaimenperinä.

Iso kasa hienoja korttejakin saatiin nyt jättinallesta ja taulu. Niissä taiteilija Henna Takkinen on kuvannut Omnia.

On niin kuin joulupukki olisi käynyt museossa tänään.


















marjaananjattikarhu.pdf

 
Tässä sivukuva Guinness world records 2000 suuresta ennätyskirjasta
(Helsinki media kirjat, Barcelona 1999):

torstai 3. elokuuta 2017

Kesäsesonki puolivälissä

Kesä on jo pitkällä. Täällä ovat helteet jatkuneet melkein taukoamatta kesäkuusta lähtien, tavallista kuumempi kesä. Se muistuttaa vähän 2000-alun intiaanikesää, jolloin kuoli paljon ihmisiä kuumuuteen.

Sitten vuonna 2002 olivat ne loputtomat tulvasateet, jolloin naapurikylän Anduzen keskusta meni veden alle aiheuttaen valtavat tuhot myös muualla alueellamme monin paikoin. Ääri-ilmiöitä. Ilmaston muutoksen takia varmaan.

Heinäkuun viimeisenä päivänä Nukkenallemuseossa huokaistiin helpotuksesta. Saatiin eurolleen samat tulokset kuin viime vuonna heinäkuussa. Joten tyytyväisiä ollaan siihen. Vaikka vaatimattomina pysyvät käyntimäärämme. Pieni amatööri kotimuseo ei-turistikylässä ei vedä valtavirtoja kuten isot museot. Hyvää palautetta me silti saadaan paljon museokävijöiltä, kun he kirjoittavat vieraskirjaan.

Tilaisuuden tullen kokoelmani karttuu.

Löysin huonekalut tähän 1880-luvun nukketaloon. En tykkää kauheasti rokokoosta, mutta sain ne tavallista halvemmalla. Voin paljastaa suomalaisille sen, vaikka en hintaa ranskan blogissani kertoisi. Maksoin vain 122euroa, vaikka niiden hinnat ovat usein monta sataa. Myyjä ei tuntenut niitä arvokkaiksi itävaltalaisiksi miniatyyreiksi, joita olen nähnyt aika paljon, koska keräilijä olen ja seuraan kaikkea.

Alla netin hintaesimerkkejä. Vaikka tuo rubylane.com on kallis paikka, mutta ei kuitenkaan massatavarasta voisi moisia hintoja pitää sielläkään. Antiikkia se on.
https://www.rubylane.com/item/731642-1108CT008/Antique-Viennese-Austrian-Enamel-Silver-Miniature 
https://www.rubylane.com/item/760423-DHF-659/Three-Matching-Pieces-Viennese-Enamel-Furniture?search=1 

Tämä on 1800-luvun lopun itävaltalaista wieniläistä ylellistä käsityötä. Käsin posliinimaalatut romanttisaiheiset (Fragonard, Watteau...) pinnat koristeellisine pronssi- tai kuparikullattuine reunoineen. Hyväkuntoiset vielä.

Nyt täytyy tehdä nukketaloon valeikkuna(t) silkkiverhoineen, matto, suunnitella niiden värit jne. Mielikuvitus alkaa jo lentää.

Vaikka tuo sisusta tulee näkyviin vain netissä, jonne laitan kuvat. Täällä paikan päällä en voi nukketaloa avata ja näyttää museokävijöille, koska se on ikkunalla ja vaikeapääsyinen.


Tämä nukketalo aukeaa katosta, katto pois. Siinä 1800-luvun tekotapa, vaikka näkee niitä myöhemminkin.

Alkuperäinen tapetti.


Tässä alimmaisessa kuvassa näkyvät uudet silkkiverhot vanhoine pitseineen. Noita valeikkunaverhoja olen tehnyt aika moniin nukketaloihin.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Uutta museovahtia etsimässä

Hello
Thank you for speaking to us today. We enjoyed meeting you.
We have never met a person from Finland before. Our first impression was wonderful.
Have a nice summer with your new dog.
Suzie and Jack


________________________________________________

Perjantaina oltiin menossa Vallérargues'iin koiraa adoptoimaan, mutta eksyttiin tieltä.

Kysyin pyöräillijöiltä, joita oli matkan varrella. He olivat amerikkalaisia ja osasivat neuvoa, koska tunsivat alueen. Innostuin hiukan juttelemaan, koska täällä ei amerikkalaisia oikein koskaan näe...Meillä oli hauska hetki ja he ottivat selfien.

Kun saavuttiin Vallérargues'iin, valitettavasti siellä ei ollutkaan sopivaa koiraa adoptoitavaksi. Muuten oli mukava kesäreisu.

Monet kerrat matkalla eksyminen ja pelkkä tien kysyminen on tuonut mukanaan mukavia kohtaamisia. Kuten nytkin.