maanantai 25. huhtikuuta 2022

Karhukopla

 Dixielle haistettavaa.






Vaikka museo on pandemian takia vielä kiinni, täällä tapahtuu. Posteljooni toi nalleja.




Tämä nalle näyttää 100-vuotiaalta kengän nappi silmineen. 

Nyt on pyhäkunnossa, kun vaatteet on pesty ja silitetty. 

Paikkakin löytyi kaikille. Yksi on talon katolla ja muut vaunuissa.


 

Nämä alimmaiset villin karhunnäköiset ovat erikoisia, en ole koskaan nähnyt. Isomman pää, etu-ja takatassut ovat puun tapaista ainetta, pienemmästä en tiedä.

Pienin on mekaaninen Max Carl merkki.

Saksalaisia kaikki varmaankin.

sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

Nukkeja eri maailmoista

Tässä minun nukkeni, jonka sain 1960-luvun taitteessa tai alussa. Isosisko sanoi pitäneensä sille ristiäiset naapurin Orvokin kanssa. Olin niin pieni, etten muista sitä päivää. 

Kummitätini antoi aina hienoja syntymäpäivälahjoja. Tämän nuken nimeä en muista, olen sanonut sitä aina Irjan nukeksi kummitädin mukaan.

Olen paljon leikkinyt tämän kuminuken kanssa. Sitä voi ruokkia, kylvettää, tehdä kampauksia, meikata, pissattaa, kun tein sille reiän, jotta sisälle saa vettä, joka tulee pissana ulos. Uusi hame piti tehdä, kun vanhat kadonneet.

Vertailun vuoksi alla nukke 1850-luvulta, kun nukke muistutti aikuista eikä lasta. Lapset puettiin silloin kuin pienet aikuiset.

Siskon ensimmäinen kommentti nukesta oli, että on sillä kalpeat kasvot! 

Kalpeus oli ennen maailmassa kauneusihanne. Alimpana linkki viktoriaaniselta ajalta, jolloin haluttiin näyttää heikolta "pyörtyvältä" naiselta ja käytettiin vaikka arsenikki- tai lyijyseosta, ties mitä vaarallista myrkkyä, jotta kasvot pysyivät valkoisina. Kohtalokasta se oli ja monesti kuolemaksi. Hienostonainen ei saanut ruskettua töissä maalaisten tapaisesti.

https://historyofyesterday.com/dying-to-be-white-the-toxic-history-of-skin-color-ac4b5f46a52f 


 

Nuo Andreas Voitin Pauline nuket ovat kasvoiltaan kalpeita, toisille on tehty hiukan punaa poskiin. Saksalainen paperimassa pää, ja ranskalainen pariisilaismuotinuken nahkavartalo. Näitä tehtiin Ranskan markkinoille.

Paljon käsityötä, nahkavartalo taitaa olla Ranskassa ompelukoneella tehty, mutta vaatteet on käsintehty. 

Ompelukoneen käyttö oli vielä harvinaista. Kun Margarete Steiff teki ompelijatyötä 1870-luvulla, hänellä oli Giengenin kaupungin ensimmäinen ompelukone, jota veivattiin kädellä. 

https://fr.wikipedia.org/wiki/Margarete_Steiff

https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2008/suomi-ompelukone

Hampaat nukella ovat bambua, lasisilmät. Maalattu mustat hiukset, toisilla Pauline nukeilla on lisäksi oikea hiusperuukki, tällä ei tai sitten se on kadonnut vuosien saatossa.

Alkuperäiset vaatteet ovat silkkiä ja pellavaa. Alusvaatteet ovat moninkertaiset ajan mukaan. Sitävastoin se on saanut uudemmat nahkakengät.






Tässä vielä 1800-luvun puolenvälin lapsia samantyylisine aikuisnukkeineen. 

Siinä toinen maailma. Aikamatka on melkoinen, todellisuus kuin haudan takaa.

https://dollsmagazine.com/antique-qa-french-papier-mache-doll/

https://www.maidatoday.com/2013/05/a-fine-early-voit-doll-gets-careful.html

https://www.dollreference.com/antique_papier_mache_dolls.html

https://www.justanswer.com/antiques/eyydu-early-1800-andreas-voit-doll-10-5-paper-machete.html

https://www.gregorylefever.com/pdfs/Milliner%27s%20Models%202.pdf

tiistai 29. maaliskuuta 2022

Kevättä ilmassa

Viikko sitten otin Dixiestä kuvan, kun oltiin kävelyllä. Tämän kuluneen viikon aikana monessa paikassa puut vihertävät ja moniin on tullut jo lehdet. Haukun takana näkyy voikukat keltaisina.

Mitä uutta museossa? Tämä peltinen pikku keittiö tuli postista perjantaina, Amerikasta ostin sen netistä. 

Tällä kertaa se oli monen mutkan takana. Yleensä on tullut ongelmitta. Myyjä ei ollut antanut Tulliin tarvittavia tietoja, joten Tulli pyysi niitä minulta kauhean tarkkaan, lasku, onko 100vuotta vanha, onko omaan käyttöön...He lähettivät postissa kirjeen, onneksi antoivat sähköposti osoitteen, johon vastata. Vastasin samana päivänä, viikon päästä kysyivät lisää, mutta tullimaksua ei kuulunut. Pakettiseurannasta näin, että he eivät ole saaneet laskua, jotta tullin voi laskea. Lähetin 2.kerran sinne Tulliin tuon ostokseni laskun ja myös Postiin valituksen. Sitten vasta alkoi tapahtua ja voin netissä maksaa tullimaksun.

4.maaliskuuta paketti oli saapunut tulliin, vasta 25.päivä se tuli tänne perille. Pitää aina EU:n ulkopuolelle lähetettäessä tehdä selvä tulliselvitys, ettei tule näitä sotkuja.

Ostin tämän rubylane.cm sivuilta. Myyjältäkin piti sitä lähetystä kysyä helmikuun 22.päivän oston jälkeisinä päivinä, kun hän ei antanut paketin seurantanumeroa, paljastui, ettei ollut edes vielä lähettänyt, vasta viikon päästä. Ebaystä ostaessa yleensä kaikki lähettävät heti, harvoin joutuu kyselemään.

Halusin vaan kertoa, ettei aina keräily suju muitta mutkitta. Vaivan takana, mutta myös vaivan väärtti.

Tämä noin 1870-luvun keittiö on Nuremberg tyyppinen. Ehkä Rock&Graner valmistama Saksassa. Grödnertal puunukke alkuperäisine asuineen voi olla 1860-luvulta.

Näitä Nuremberg keittiöitä kulki perintönä äidiltä tyttärelle ja ne otettiin esille joulutraditioissa.

Nukketalokulttuuri alkoi Saksassa 1500-luvulla keittiöminiatyyreistä. Kodin lämpimästä sydämestä, mikä muu on se, joka taloväen ruokkii ja pitää hengissä. Perheen tyttärille siten opetettiin sen tärkeys ja tehtiin se samalla kauniiksi.

https://en.wikipedia.org/wiki/Nuremberg_kitchen 


 

https://museopaivakirja.blogspot.com/2021/07/takaisin-1800-luvulle-pandemiaa-pakoon.html 

Siinä kerron toisesta Nuremberg keittiöstäni.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Nooan arkista


 










https://www.iltalehti.fi/leffat/a/2014040218177041 Nooan arkki elokuvana.

https://www.winterbourne.org.uk/blog/2020/03/01/news-from-the-archives-noahs-ark-a-toy-with-contemporary-relevance/

https://www.befr.ebay.be/itm/353417547802?hash=item524953d01a:g:TgsAAOSwp4ZgS34M

https://americanhistory.si.edu/collections/search/object/nmah_1200893

https://www.prm.ox.ac.uk/noahs-ark-germany

https://www.robertyoungantiques.com/blogs/journal/noahs-ark-toy

« This more robust and engagingly primitive example is of a type known to have been made by wounded soldiers recovering from the 1914-18 world war, at the War Relief Toy Works in Stoke Newington, North London. This charity was a craft-based initiative set up to help the wounded servicemen with rehabilitation into civilian life. This later grew into a small “cottage industry” itself and pieces from the Toy Works were shown in the 1922 and 1929 British Industries Fair, with some examples originally stamped “Made in England by Disabled Servicemen”. « 

https://www.oldwoodtoys.com/noah's_arks.htm

https://www.oldwoodtoys.com/ark_image.htm

https://www.oldwoodtoys.com/new_page_24.htm Noah's Ark was made by War Relief Toy Work

https://www.lincolncountyhistory.org/uncategorized/object-of-the-week21/

https://www.dollshousespastandpresent.com/issue7nov2010p5.htm Pomona Toys puiset eläimet, Noahs ark, Englanti.

https://www.gracesguide.co.uk/Pomona_Toys

https://www.pinterest.fr/pin/556616835193894219/ Wendal Nooan arkki

"a vintage wooden Wendal Unbreakable Toys Ltd Noah's Ark"

https://www.worthpoint.com/worthopedia/wendal-unbreakable-toys-wooden-noahs-305606368 

https://www.worthpoint.com/worthopedia/vintage-chad-valley-wooden-noahs-ark-307187797 

keskiviikko 16. helmikuuta 2022

Nukketalon arvoitus

 



 
 





Kirjoitin museopaivakirjaan vanhoista valokuvista :

https://museopaivakirja.blogspot.com/2020/01/amerikan-terveiset.html

Alla toimivat linkit :

https://fi.wikipedia.org/wiki/Antoine_Watteau

https://fi.wikipedia.org/wiki/Jean-Honor%C3%A9_Fragonard

https://www.pinterest.fr/pin/541065342705126694/

https://www.allureetbois.com/fenetre-marocaine-lalternative-moucharabieh/

https://www.antike-spielsachen.de/index.php/literatur-und-vorlagen/laubsaegevorlagen/23-kinderspielzeug-nach-laubsaegevorlagen

https://diepuppenstubensammlerin.blogspot.com/2020/11/puppenhaus-1930-otto-maier-ravensburg.html?m=0

https://www.pinterest.co.uk/pambraddock73/pow-work/

https://napoleonic-pow.blogspot.com/2019/08/when-where-and-who-really-made-most.html

https://www.cameramuseum.ch/decouvrir/exposition-permanente/aux-origines-de-la-photographie/le-ferrotype-et-lambrotype/

https://archives.finistere.fr/iconotheque/lhistoire-de-la-photographie/les-premieres-photographies-des-images-uniques-et

https://frank.unk.edu/frank/artwork-artists/austrian-enamel/

https://www.albrecht-puppenhauswerkstatt.de/historische-vorlagen-baupl%C3%A4ne-f%C3%BCr-puppenh%C3%A4user/historischer-bauplan-ravensburger-verlagsanstalt/

https://www.canada.ca/fr/institut-conservation/services/publications-conservation-preservation/notes-institut-canadien-conservation/soin-images-photographiques-coffret.html

https://fi.wikipedia.org/wiki/Valokuvauksen_historia

https://valokuvakeskus.fi/valokuvauksen-historia/

https://fr.wikipedia.org/wiki/La_Famille_Addams_(s%C3%A9rie_t%C3%A9l%C3%A9vis%C3%A9e,_1964)

https://en.wikipedia.org/wiki/The_Addams_Family

https://www.theriaults.com/german-porcelain-doll-black-sculpted-hair-rare-coiffure

https://www.rubylane.com/blog/categories/dolls/top-five-favorite-parian-antique-dolls/ « untinted porcelain dolls Parians, after the fine marble found on the Greek isle of Paros »

https://www.dollreference.com/china_head_dolls.html

« Glazed porcelain China head dolls (unglazed porcelain dolls are referred to as Parian dolls) »

tiistai 1. helmikuuta 2022

Nukketalo-arvoitukset

Nyt kyselen netissä näiden nukketalojen valmistajasta. Piti laittaa kuvat tänne, koska en saa kuvia sinne nukketalosivuille muuten kuin linkkinä.