lauantai 6. elokuuta 2022

Silkkiä ja pellavaa

Tässä kuvankäsittelyohjelmalla suunnittelin ensin verhoja ja niiden värejä nukketaloon, hain kankaat kokeiluksi. Sitten tein verhot punaisesta ja sinisestä silkistä ja luonnonvalkoisesta pellavasta, jonka isosisko on kutonut kangaspuilla.

 
Nyt talo odottaa huonekaluja ja muuta sisustusta, mutta siihen menee aikaa, koska 1800-luvun lopun ajoilta ne täytyy olla kuten nukketalo. Mutta netin taikasauvalla löytää kaikkea, vaikka vuosi siihen menisi.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Läksiäislahjojako?

Taas tuli #lahja #museo on! Kuvassa kaksi naapurikylän St Jean du Gardin pappaa, serkkunsa nukke tuotiin tänne museoon. Se on kuuluisa #SFBJ #posliininukke, ikä 90v. hienoine Haute-Savoie folklorisine pukuineen. Vieraskirjaan tuli uusi muisto.
 
Viime aikoina on ihmeesti tullut näitä lahjoja museoon. Kuin taivaasta niitä tippuisi. Pandemian lohdutuksia ja tulevaisuuden lupauksia, voi sanoa. Jotenkin symboliikkaa mukana. Museolla on lähtösuunnitelmia pois Ranskasta ja nämä ovat kuin läksiäisiä viimeisistä 22 vuodesta.
 

 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Nyt se nukketalo tuli! 2.

Uskalsin kertoa tämän salaisuuden jo kotiväelle. Viime päivien "aikaansaannokseni" nyt turhauttavassa ja jo vähän pitkäksi tulevassa pandemiassa, jossa loppua ei näy. Täytyy jotakin piristystä olla arkipäivässä, kun museota joutuu pitämään kiinni koronan takia vieläkin. Elämä jatkuu, vaikka hiljaisemmin.

Soitin veljilleni Suomeen, kun muistutin heitä varaamaan ajan 4.koronarokotukseen, kerroin myös tämän uutisen. Kun he kuulivat kuinka suuri nukketalo on, ihmettelivät ja olivat ihmeissään. Kiinnostus heräsi. Sanoin yhdelle ranskalaiselle ystävälleni, että kun hän tulee seuraavan kerran tänne, pyörtyy jo ovensuussa tämän talon talon sisällä nähdessään. niin harvinainen näky se on.

Vähän välillä surffailen ebayssä, sieltä tällaisia ihmeitä löytyy. Ei tarvitse mennä ihmismassoihin koronavaaraan. Vaikka se vähän harmittaa, ei voi nauttia ulkoilma kirppareista eikä antiikkimarkkinoista, hauskoja sosiaalisia tapahtumia ne ovat. Toisaalta aikansa tätäkin kestää.

Tämä nukketalo tuli perille keskipäivällä edellisviikon perjantaina. Se oli jotenkin juhlallista, kun sain vastaanottaa niin hienon harvinaisuuden, en ole koskaan ennen nähnyt missään kaupassa tällaisia myynnissä, vain museossa. Kiitos netin taikasauvan, josta ihmeitä löytää. 

Myyjänä antiikkiliike, joten nukketalo on puutoukka myrkyllä käsitelty, jos niitä on ollut. Ei näkynyt, puu on terveen näköistä, ei pikkureikiä sahajauhoineen.

Tänne saapuessa se tuli suoraan museotilaan alakertaan, ei olisi voinut tulla, jos olisi ollut puutoukkavaara. Kirpparilta ostettaessa usein on ja käsittelen silloin ne ulkona.

Tämä koko kauppa meinasi peruuntua, koska kuljetusmaksu oli liian suuri, mutta myyjä otti yhteyttä myöhemmin, koska oli saanut paljon halvemman kuljetustarjouksen. Mahtoiko se johtua siitä, että puolalainen kuriirifirma kuljetti Pariisista eteenpäin halvimmilla. Hyvä palvelu oli.  

Olin kylämme linnan tykönä vastassa, kun kuriirit soittivat ja pyysivät vastaan. Kaksi puolalaista poikaa toivat sen suurella muuttoautolla Pariisista, jonne se oli tuotu Englannista. Sen päällä ei ollut pahvilaatikkoa, ei suojaa, mutta ei se silti ollut vahingoittunut mistään, vaikka pelästyin, kun yleensä kaikki antiikki suojataan hyvin. Reippaat pojat kantoivat ja kuljettivat n.30kg painavan talon pyörien päällä ja sen jalustan n.100m tänne museoon, tottuneita he olivat.

Hyvin meni. Muutama puhelinsoitto tarvittiin sen perille saamiseksi. Matkaa sillä oli n.1000km Keski-Englannista Etelä-Ranskaan. Sitten myöhemmin se saa matkustaa vielä Etelä-Suomeen, kun sisko löytää talon. 

Olin valmistellut museota ulko-oven vierestä tilaa tehden, jos se olisi ollut suuressa pahvilaatikkossa olisi ollut juuri ja juuri tarpeeksi tilaa, jotta sai sen mahtumaan ovesta sisään. Ei sellaisia ongelmia ole ennen ollut. Alakerrassa katto ei ole tarpeeksi korkea, eli yli 2m, joten se on täällä lattialla ilman jalustaa. Jättiläinen on jättiläinen lasikaapissakin.

Myyjä kertoi talon olleen samassa perheessä monen sukupolven ajan ja että Etelä-Englannissa on tällaisia kuningatar Anne tyylisiä taloja 1800-luvun lopulta. Mikä lie perheen tarina, arvoitukseksi jää. 

Nyt, kun olen alkanut nukketaloa puhdistaa ja joitakin paikkoja korjata, ajatuksia se herättää. 

Sisäkattoa piti maalata, koska vesitäpliä. Tapettiliisterillä paikkasin irti lähteneitä tapetteja ja samalla näkyi alta toinen tapetti. Onhan vanhoissa taloissa aina eri tapettikerroksia. Santapaperiakin tarvitsi, kun keskikohdassa vähän vahingoittunut puuosa. Alakerran sisäikkunassa valkoiset ikkunareunat, mutta ne puuttuivat yläkerran huoneista, joten maalasin ne sinne, niin on symmetrinen ja  ne peittävät rumat ikkunareunat.

Ulkopuoli talosta on priimaa kuin jossakin hienossa ateljeessa tehty, alkuperäinen tiiliseinämaalaus koristeluineen ja liuskekivikattoa muistuttavat puiset kattokivet. Kaikki taidokkaasti tehty ja hyvin säilynyt. Sisäpuoli myöhempine tapetointineen on enemmän kotitekoista käsialaa.

Tässä kuvasarja ennen ja jälkeen eri vaiheista: 


Ikkunaverhoja alan suunnittelemaan seuraavaksi. 

Päiväkirjaa nukketalojättiläisen tulosta 1.

Korona pitää museon kiinni. Onneksi on virtuaalinen maailma, niin voi pandemiankin aikana näyttää aarteita.

Tämä pyörii nyt päässäni. Huomenna aamupäivällä se tulee Englannista. Olen haljeta jännityksestä. Alakertaa piti valmistella, jotta saa mahtumaan jättikokoisen nukketalon.

Sormet syhyvät, kun katsoo noita neljää tyhjää huonetta nätteine kukkatapetteineen. Siinä seuraava työmaani, kun siistin ja sisustan sitä ajanmukaisesti 1890-luvulle. Yleensä kestää noin vuodenpäivät, kun hakee netistä talon täyteen. 

Lähetys saa olla paketissaan varmaankin jouluun asti, jos sisko löytää talon, jonne museon saa perustaa, niin ei tarvitse paketoida tätä uudestaan sinne vietäväksi. Yksi paketti sitten jo valmiina. Jos en muuta mieltä ja avaa sitä kärsimättömänä.

Tämä englantilainen nukketalo tulee kuin korona pandemia muistona.

Nukketalo on jättikokoinen, 156cm korkea ja jalustansa kanssa yli 2m17cm, 82cm leveä ja 59cm syvä, joten se on nyt kokoelmani suurin esine. 
 
Pienin on 1,3cm artikuloitu saksalainen grödnertal puunukke ja tulitikkulaatikkoon tehty Nooan arkki Seiffenissa Saksassa. Lapsilla on ollut noissa miniatyyreissä ihmettelemistä. Tässä seuraava ihmettelyn kohde.
 
Nukketalossa on samanlainen katto kuin Louhisaaren kartanossa, "hollantilaiskatto eli aumakatto".
 
 
Turun linnassa on hieno nukketalo, joka nähtiin lapsena. Se on mielikuvitustani siivittänyt. Ajattelin silloin, että se oli linnan prinsessan nukketalo. Myöhemmin on selvinnyt kirjasta sen olleen lahja sairaalle lapselle. Kuvassa alimpana.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Nukke oven takana!

Korona pitää museon kiinni. Onneksi on virtuaalinen maailma, niin voi pandemiankin aikana näyttää aarteita. 
 
Naapurikylästä Tornacista tuli yllätys. Ovikello soi. Sanoin, että museo on kiinni pandemian takia. Madame näytti nukkea, jonka haluaa lahjoittaa museoon.
 
Ihana Raynal merkki 1920-luvulta. Se muistuttaa italialaista Lenci nukkea, josta se on saanut vaikutteita. Nämä ovat huopanukkeja. 
 
Vieraskirjaan saatiin uusi teksti. Ei ole kukaan siihen kirjoittanut pandemian alun kevään 2020 helmikuun jälkeen, kun koronavaara on sulkenut siitä asti museon.
 
Näin hän kirjoitti vapaasti suomennettuna:
"Haluan lahjoittaa tämän tätini nuken vuodelta 1925 ja hänen sille tekemät vaatteet.  Kiitollisena siitä, että nukkea hemmotellaan museossa kuten sitä on ennenkin hemmoteltu. Toivoo Marie-Claude Bincaz, Tornac."


Marie-Clauden pappa oli seppä ja tienasi hyvin, kun sai ostettua jo siihen aikaan kalliin nuken tyttärelleen. 
 
Museokäyntiä suunniteltiin, kun koronatilanne paranee.
 
Tässä lähikuva nukesta vaatelaatikko vieressä kuin pieni "matkalaukku", kun on tullut uuteen kotiin.

.




Minulla on ennestään kolme Raynal nukkea, yksi Marseillesta ostettu 20-luvulta myös ja kaksi Helsingistä ostettua, 30-luvun nukkepari, joilla on kuulema hollantilainen protestanttinen asu. 

Kun ostin nuo nuket Helsingin antiikkikaupasta 1980-luvun lopulla, ne näyttivät minusta kauhean vanhoilta, vaikka eivät ole kuin 30-lukua. Siihen aikaan en ollut nähnyt kaupoissa vielä kovin vanhoja leluja, vain museossa. Internetti on muuttanut kaiken. Ei ole enää harvinaista nähdä myynnissä 1800-luvun tavaraa kuten ennen oli.

Taas saatiin lahja museoon. Yli 20 museovuotta kantaa sellaistakin hedelmää. Lisäksi puhelin soi aina välillä ja varsinkin nyt taas, kun vuosilomia on. Nuket ja nallet ovat suosittuja, vaikka pikkukylässä olisivat. Kaupunki ei ole silloin ainut paikka museoille.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Historiaa etsimässä

Tarton Lelumuseo Virossa 

Poissyn Lelumuseo Pariisin lähettyvillä

Lelumuseo Juran vuoristossa Sveitsin rajalla Geneven lähellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Moirans-en-Montagne 

Pollockin Lelumuseo Lontoossa 

Kun vertaa eri Nukke-tai Lelumuseoita, näkee miten suuri ero niillä voi olla, vaikka sama lapsuusteema olisi kaikilla. Nykyisen kansainvälisen museotrendin mukaan lapset ovat pääasiallinen yleisö ja heitä varten on "kaikki" tehty. Museosta tulee silloin kuin lastentarha, jossa lapset leikkivät. Ja lapsien tapa koskettaa kaikkea on "hyväksyttyä" kuin oppimisen ehtona.

Yllä linkit lontoolaiseen, virolaiseen ja kahteen ranskalaiseen museoon. 

Tarton Lelumuseo on ihastuttavassa vanhassa talossa ja muutenkin ihana museo, jossa poikkesin kerran Suomen matkallani. Täynnä liikuttavaa Viron historiaa.

Poissyn museo Pariisin lähettyvillä oli hieno kokemus myös. Historiallisessa rakennuksessa monipuolinen kokoelma kertoo Ranskan historiaa.

Pollockin teatterinen Lelumuseo Lontoossa oli vanhassa monikerroksisessa talossa, jossa kaikki tila käytetty hyväksi hauskasti seiniä myöten. Kun kulki kerroksesta toiseen lattiat narskuivat kuin kummitustalossa. Siellä näin upeat kokoelmat tinasotilaita ja muuta.

Juran vuoristossa Sveitsin rajoilla olevaa Lelumuseota en tunne, en ole siellä päin sattunut kulkemaan, jotta sen olisin matkan varrella käynyt katsomassa. Alue on kuuluisa puuleluistaan. Mutta heidän nettisivujensa perusteella ei houkuta sinne meno. Kaikki on näköjään rakennettu vain lapsille. Kirkuvat räikeät värit ulkona ja sisällä ovat luotaantyöntäviä, lapsia ne miellyttävät varmaankin. Muutenkin ruma moderni arkkitehtuuri kauhistuttaa. Missä siellä on historiaa, koska kerran museo on kyseessä? Vaikutelma on kaikkea muuta. Museo menettää paljon kävijöitä, jos se houkuttelee vain osaa kansasta.

Kun 60-luvulla Anna-tätimme vei meitä siskojen kanssa Turun linnaan ja Luostarinmäelle, me kuuntelimme aikuisten mukana lumoissamme vanhoja tarinoita, joita siellä kerrottiin. Ei siellä olisi tullut kuuloonkaan koskea johonkin tai hakea leikkipaikkaa. Tyytyväisiä olimme ja sinne piti päästä aina uudestaan. Noista muistoista alkoi mielenkiinto historian ihmeisiin. Ja myöhemmin keräilyyn ja oman kotimuseon perustamiseen.

Yksityiset museot eroavat valtion museoista,.ovat vapaampia muotitrendeistä; Nyt kun tämä nukkenallemuseo on ollut pandemian takia suljettuna jo kolmatta.vuotta, voi vain muistella museokävijöitä.

Homemuseum, kotimuseo englanniksi, sellaista sanaa ei ranskan kielessä ole, koska käsite puuttuu. Suomessa on paljon kotiin perustettuja museoita. Kerran yksi ranskalainen mies sanoi pois lähtiessään, ettei hän ole koskaan nähnyt tällaista museota. Huvittavaa. Pariisilainen teatteri ammattilainen sanoi, ettei näitä vanhoja nukketaloja pääse yleensä missään museossa näkemään ilman vitriiniä luonnossa, ja se on hienoa, kun näin voi nähdä. Vain alakerrassa on vitriinejä, mutta niiden takana on paljon esillä leluja. Yksi museokävijä totesi niitä katsoessaan, että hänelle tulee mieleen lapsuuden vintti täynnä tavaroita. Ali Baban luolaksi on tätä museota myös sanottu. Antiikkimyyjämies ihmetteli 1800-luvun silkkikenkiä, jotka olin laittanut esille vitriiniin nukkejen sekaan. Mitä nuo kengät tuolla tekevät? Saahan sitä organisoida kuin Peppi Pitkätossu, ettei museosta tylsää tule ja on kansalla ihmeteltävää.

Täällä ei vallitse hiiren hiljaisuus, kun museokävijät astuvat ovesta sisälle kuin kylään tulisivat. Vanhan ajan sosiaalinen puoli ei unodu, kun ajatuksia vaihdetaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Se on elämän suola.

Vaikka on kyse lapsuuden museoista, ei vain lapsista ole kyse, vaan maailmasta miniatyyrinä historioineen, koko yhteiskunnan peilinä.

Tässä video tästä Nukkenallemuseosta, joka on tehty 2013, joten sen jälkeen kokoelma on kasvanut.

Nyt, kun suunnitellaan Suomeen tätä museota, sama isoäidin aikainen museotyyli jatkuu. Pitää vielä hankkia vanha isoisän kaappikello, joka ei enää käy, niin aika on pysähtynyt silloin konkreettisestikin. Eikä tarvitse hakea historiaa ympäriltään, kun sitä on kaikki paikat täynnä. Tämä 2000-vuosisata sitävastoin unohdetaan täällä täysin hetkeksi, on sitten museossa kuka tahansa vauvasta vaariin.

Tässä alla video yhdestä 1800-luvun lopun saksalaisesta nukketalostani: