Kaksin käsin

Tässä toisen museokerroksen verhojen takana on tietokoneeni ja keittiönurkka, muuten olohuoneeni on ollut museona. Olen katsellut jo parikymmentä vuotta seinillä koulunäyttelyn vanhoja hauskoja koulupiirustuksia, en ole niihin kyllästynyt, ja ajattelin, etten raskitse niitä ottaa pois seiniltä enkä muutenkaan hajottaa koulunäyttelyä nalleineen, joita se on täynnä.

Mutta muutama päivä sitten iski paniikki. Diksi haukkuni täyttää ensi helmikuussa 15v. ja sillä oli keväällä ja kesän alussa pissavika. Eka kerralla en huomannut ajoissa viedä sitä eläinlääkäriin, niin se kerkisi pissaamaan sisälle lattialle. Toisella kerralla, kun näin ulkoillessa hälyyttäviä merkkejä sen jatkuvasta pissaamisesta, mentiin saman tien eläinlääkäriin naapurikylään. Lääke auttoi pistoksineen heti eikä tullut vahinkoja sisälle yhtään.

Nyt kun olen aloittanut nukketalojen pakkaamisen ja lattia alkoi olla niitä täynnä joka paikasta, tuli ajatus, että haukku voi saada yhtäkkiä pissavian ja se alkaa pissailla sisälle. Se olisi katastrofaalista, kun se tahrisi nukketaloni laatikoissaan. Joten keksin heti, että ainut ratkaisu on hajottaa koulunäyttely, siirtää tavarat muualle ja tuoda tuoleja seinän perälle koulupulpettien viereen, niin sen koko nurkan saa täyttää paketeilla. Ja jos jonkun joutuu jättämään lattialle, tuon alakerrasta muutaman tiiliskiven paketin alle, jotta sen saa pois lattian pinnalta. Onneksi tyttökoira, joka pissaa alaspäin eikä nosta jalkaa ja ruuttaa siten joka paikkaan. Vaikka entinen poikakoira labrador Dixou pissasi vanhetessan alapäin eikä enää jaksanut nostaa jalkaa, kun ei jaksanut istuakaan, vaan oli ruokakipolla syödessäänkin makuulla.

Nyt näkee pakettien yhteistilavuudenkin parhaiten, kun ne voi kasata yhteen paikkaan.

Tässä kuvia pakettivuoristani täällä olohuoneessani. Kaikki olen nostanut ja kantanut omin voimin, toiset painavia toiset vähemmän painavia. Nyt osaa taas arvostaa, kun on molemmat kädet käytössä. Jalatkin täytyy olla ja pää kunnossa, muuten kaaos tulee tällaisessa paketoinnissa, josta loppua ei näy. Olisi se outoa, jos ei muistaisi missä on mitäkin ja sekaisin olisi kaikki. 

Siinä yksi syy, miksi olen varonnut koronaa kuin ruttoa, vieläkin saa varoa ja hakea piakkoin 5.omikron tehoste rokotteen. Jos olisin koronan saanut, ja vielä pitkän koronan, joka tuhoaa sisäelimiä, aiheuttaa aivosumua, lihaskipua, väsymystä, sairastelua yleensä, kokoelman pakkaaminenkin olisi voinut jäädä tekemättä. Oman onnensa nojaan kaikki tänne jäisi, ja vaan sairastelisi. Internetistä twitteristä näkee monia sellaisia onnettomia tapauksia, miten tuo virus voi tuhota elämän..

Jo kevät-kesän molempien käsien onnettomuudet ja vielä suolistobakteeri olivat kuin varoituksena, että millaiseksi elämä tulee, kun vaan sairastaa. Yhdellä kädellä oli vaikeaa arkipäivässä, saati sitten, kun molemmissa käsissä oli luuta poikki.

Olen numeroinut kaikki paiketit, kuvittanut, listaa tehnyt...joten ne löytää myön printattuna listana, ei vain diginä tietokeelta Paketit kansiosta.

Kaikki paketit eivät ole kuvissa, alakerrassa on niitä vielä. Jätän ne päältä auki, jotta ei ole liian umpinainen, koska ei tiedä, milloin ne voivat Suomeen lähteä. Suljen ne vasta, kun tietää lähtöajan.

Kunnaltamme kysyttiin museomainosta ensi vuodeksi kylän lehteen kuten he joka vuosi pyytävät muiden yhdistysten tapaan. Meinaan nyt vastata, että ei ole mainosta ensi vuodeksi tänä vuonna. En sano, että museo on suljettu.

Kun yksi Nukkemuseo sulki Pohjois-Ranskassa, kaikki ihmiset alkoivat kysellä heiltä, mitä he tekevät kokoelmalle. Joten ei kannata kaikkea kertoa kaikille vielä.

Sadasta tuhansiin

Tässä kuvassa yksi ensimmäisistä tekemistäni nukeista, kulkurinukke. Tein sen Pariisiin lähtiessäni 1985. Tyyny on risti-tai puolipistoilla tehty, kirjoin siihen sananlaskuja, kuten "Ei kulje se yksin maailman rantaa, joka ilonsa omassa repussa kantaa". 

Nukella on punainen reppu iloa täynnä. Se jäi oven pieleen vanhan punaisen kärpässienituolin päälle istumaan ja minua odottamaan, kun matkaan lähdin. Sen näen sieluni silmin vielä nyt 37 vuotta myöhemmin minua siinä odottamassa uudessa kodissani. Toisaalta sitten tuli aika, kun se lähti mukaan matkaani tänne Etelä-Ranskaan.

Olin muuttanut Helsinkiin yksiööni, joka oli tyhjä, vähitellen ostin huonekaluja. Telkkaria ei ollut, joten tein paljon käsitöitä. Ja koristelin uutta kotiani.

Nukke on nyt ollut matkalla vuodesta 2000, jolloin kotimuseon perustin tänne Etelä-Ranskaan. Se oli museon alkuna noin 50 muun kutomani nuken ja pikkunallejen kanssa. Äiti lähetti ne kahdessa pahvilaatikossa tänne, mukana oli muutamia antiikkinukkeja. Joten noin sata riitti aloittamaan tämän museon, niin pienestä kaikki alkoi.

 

Laitoin komeasti lehteen ilmoituksen avajaisista, kuin suurempikin asia olisi kyseessä. Kallis ilmoitus se oli, mutta tärkeä, ensimmäinen mainos. 

Paikallisilla oli ihmeteltävää, kun joku perustaa Nukkenallemuseon pieneen hiljaiseen kylään. Alussa oli vähän myyntiä, mutta sen lopetin muutaman vuoden jälkeen, ei kannattanut. Niin museokin on pyörinyt koko ajan vain sydämen asialla, siinä on tarpeeksi elämän tarkoitusta, vaikka sitä eivät kaikki aina ole ymmärtäneet.

"Ei saa halveksia pienten alkujen päivää", sanotaan. Mutta kyllä kylillä koirat haukkuivat, kun tämä karavaani kulki.

Nyt on kulunut yli 20 vuotta ja olen saanut jatkaa niin kauan kuin olen halunnut täällä ulkomailla. Ei se itsestäänselvää ole ollut, vaan taistelua tuulimyllyjä vastaan varsinkin alkuaikoina. 

Mutta vuosien varrella taloni on tullut liian pieneksi, koska kokoelma on kasvanut tuhansiin. Niitä nyt pakkaan Suomeen vietäväksi. 56..nukketalo paketti tekeillä. Aloin pakkaamisen 11.syyskuuta. Toiset kestävät pakata muutaman tunnin, toiset 2-3 päivää. Lidl, Aldi ja Intermarché supermarketit ovat hyviä pahvilaatikko löytöpaikkoja, ilmaisia vielä, aamulla, kun juuri ovat kaupan avanneet ja täydentävät hyllyjä. Ei haittaa vaikka nukketalo sairaala kulkisi suklaaleivonnaisten mainoksella. Muuten eri kokoisille nukketaloille laatikoita olisi mahdoton saada, pitää rakennella avonaisiin laatikoihin paksuilla pahvilevyillä kansi. Mittojen mukaan joutuu niitä paljon tekemään. Toiset laatikot sopivat sellaisenaan, monia joutuu jatkamaan kannesta. Yhden kerran olen joutunut maksamaan pelkästä pahvilaatikosta 50€, koska antiikkimyyjällä Englannissa se oli ehtona. Hän mainosti, että he lähettävät kaikkialle maailmaan, mutta laatikon pitää olla paras mahdollinen, jotta tavara säilyy ehjänä.

Valtion museoilla on varmaankin oikein oma budjetti kuljetusta varten, kun ammattimaisesti kaikki tehdään. Harrastelijamuseolla on eri asia, pitää selvitä vähällä, mutta toisaalta samalla se on kierrätystä. Ja ovat ne tavarat tänne postissa tavallisilla pahvilaatikoilla tulleet perille vahingoittumana. Postissa niitä vielä liikutetaan paikasta toiseen ja voi joutua kovaankin käsittelyyn. Nyt muuttoautolla tai kontilla viedessä ne nostetaan autoon ja perillä pois. Vaikka on tietenkin tie-ja laivamatkatärinää, joten liikkua ei mikään saa paketin sisällä. Jokaista laatikkoa pitää heiluttaa testatakseen lopuksi, ettei mikään kolise sisällä.

Tänään tuli mieleen yhden karjatilan emäntä, joka oli lopettanut maitotilan ja meni katsomaan jälkeen päin tyhjää navettaa, jossa ei ollut enää ainuttakaan lehmää. Surullista! Kaikki elämä oli loppunut, kuin kuolema olisi siellä käynyt.

Kun olen saanut taloni tyhjäksi pakattua ja lähetettyä Suomeen, täälläkin on sitten se sama tyhjyys. Nuket ja nalletkin toivat mukanaan elämää, kun täällä kävi museokävijöitä. Ja aina tapahtui. Mutta aikansa kutakin.

Uusi alku siskon tykönä museolle. Kaksossiskon kanssa ollaan paljon kuljettu käsi kädessä, kuten meille sanottiin pienenä. Nyt minulta tulee kokoelma ja häneltä sitä varten talo. Ja isosisko on kolmantena, ollut lapsesta asti. Unohtamatta museoyhdistyksen jäsenien ja -ystävien tukea. Joten en ole niin paljon yksinhiihtäjä Suomessa kuin olen ollut Ranskassa.

Kuvassa nuken oikealla puolella on viimeisin hankkimani jättikokoinen englantilainen nukketalo 1890-luvulta, olen siitä kertonut monin kuvin tässä museopaivakirjassani. Se on jotenkin symbolinen. Siunausta on ollut näille suurille unelmilleni, koska tämänkin sain vielä kokoelmaan lähtötunnelmissa kuin taivaasta olisi tippunut.

Pandemia on ollut kuin painajainen nyt jo kolmatta vuotta. Mutta jokaisella pilvellä on hopeinen reunus. On ollut helpompi sulkea museo. Niin voi kääntää uuden sivun elämässä, ranskalaisen sanonnan mukaan 'tourner la page".

Nyt vielä on iso askel edessäpäin, jotta tämä nukkejen ja nallejen muuttokuorma saadaan kunnialla kotimaahan.

Pyhäinpäivänä 2022

Nyt oli nallejen ja apinoiden koulujen vuoro mennä pakettiin, 45. ja 46.nukketalot mahtuvat samaan vanhaan tietokonelaatikkooni, kierrätystä. 

Näiden museotavaroiden pakkaaminen on tavallaan pientä kuolemaa, kun kotimuseo sulkee ovensa samalla 22 vuoden jälkeen, vaikka pandemia sulki tämän jo 2020.

Aina enemmän hajotan ja sekoitan järjestystä, kun näitä tavaroita haen kokoelmasta. Alakerran vitriinitkin alkavat olla jo sikin sokin. Sellaisesta epäjärjestyksestä en tykkää, mutta tällä hetkellä sitä täytyy kestää. Tärkeintä on nyt paketointi.

Mutta en haikaile, koska kotimuseolle on uusia suunnitelmia siskon tykönä Suomessa.

Lammas ja vuohi

Tässä teen neljännen karhuntaljan. Löysin pahvilaatikoita myllätessäni vuohenkarvan, jonka olen joskus ostanut kirpparilta. Siitä sain inspiraation. Olin ottanut yhdestä nukketalosta karhuntaljan toiseen taloon, joten piti tehdä sinne uusi tilalle.

Taito ruostuu, en muistanut enää, miten ne entiset kolme olen tehnyt ja kaavan löysin vain pohjataljaan, en päähän. Mutta vanhoja katsellessani huomasin, että ei kaavaa tarvitse, vaan pieni pää leikataan suoraan, kaksi nahkaa päällikkäin ja täyte sisälle eli karvan paloja, ja sitten reunat ommellaan kiinni, ei tarvita sisäänpäin käännettävää saumaa, sivut vaan kiinni, karvat peittävät ompeleet.

Lasisilmiä minulla on vielä ennestään varastossa. Korvissa vain yksinkertainen nahka. Kuonon teko lisää ilmettä karhulle.

Tässä eka karhuntaljani, jonka tein lampaankarvasta.

 

Postilaatikko matkaan käy

34.pakettina on tämä postilaatikko. Yllä video, kun sen kunnostin, tapetoin ja sisustin. Se on Anduzen kirpparilöytö. Valurautaa, painaa varmaankin 15kg, siksi jätin paketista kannettavaksi käyvän koristeen näkyviin. Saksalainen, netissä näkyi olevan vieläkin niitä myynnissä.

Laatikkona on Lidl kaupasta saatu pahvilaatikko ja Intermarchésta kovaa pahvia kanneksi. Olen rakennellut noita pahvilaatikkoja monille nukketaloille, koska ihan sopivan kokoisia ei muuten saa. Onneksi minulla on yläkerrassa kaksi huonetta, toinen oma huone ja toinen varastona, ullakkona, jonne varastoin kaikkea. Vaikka olen laittanut useimmiten pahvilaatikot korjuun, silti niitä tuon joka kauppareisulta ruokamarketeista, paljon niitä täytyy olla. Tässä kuva pahvilaatikko varastostani, joka siirtyy nyt olohuoneeseen täytettynä.

Museo näyttää nyt tältä. Tämä on toisen kerroksen iso olo-tai takkahuoneeni, jossa on yhdessä nurkassa koulunäyttely pulpetteineen. Ne pulpetit saavat olla muuttoautossa tai -kontissa alimmaisena ja niiden päällä nukketalopahvilaatikot. Niin ei tule niitä päällikkäin liian montaa kerrosta, etteivät alimmaiset painu tai kärsin painon alla.

Tässä olohuoneessani olen erottanut verholla oman keittiönurkkani, jossa nyt naputtelen tietokoneella. Museo on vallannut taloni, joten nyt siihen tulee muutos, en enää asu nukkejen ja nallejen seassa museossa.

Alakerros on vitriinejä täynnä, niistä en ole ottanut pakettiin vielä kuin yhden nukketalon. Viitriinejä katsellessa tulin vähän surulliseksi, kun suljen nyt museon täällä ja on Pyhäinpäivän talvilomat, jolloin on ollut yleensä paljon museokävijöitâ. Heitä on ikävä., Mutta museon uusi elämä alkaa Suomessa siskon tykönä. Muutoksen tuulia on ilmassa.

Dixie haukku on vahtimassa pahvilaatikoita yötä päivää. Yksi pieni nukke oli kadonnut yhdestä nukketalosta, mutta syntipukki olinkin minä itse. Olin jättänyt sen vahingossa erilleen yksinään 50-luvun nukketaloon joskus keväällä, kun järjestin muun sisustuksen sieltä pois ja pienenä pakkaus alkuna. 

Kuvassa pahvilaatikon päällä istuu musta nalle, jonka tein museon alkuvuosina. Silloin niitä tuli minulta kuin nalletehtaassa ja kävin myymässä erilaisissa keräilytapahtumissa. Tuo nalle oli mukanani Nîmesin keräilytapahtumssa, joka kesti viikonlopun. Olin siellä kaupungilla tuttujen tykönä yötä. Kun illalla menin heille, kuulin, että he olivat nähneet minut nalleineni telkkarissa. Yleensä keräilytapahtuma näytetään uutisissa muutamin kuvin ja nalleni pääsivät nyt sinne hetkeksi. Kuuluisuuksia niistä tuli muutamissa minuuteissa. Tuota mustaa nallea kehuttiin.

Aikansa kesti nallekauppa. Kerran Pariisissa olin matkalaukut täynnä nalleja Paris Création tapahtumassa, en saanut kaupaksi ainuttakaan, siihen lopetin sen businessksen. Toisaalta sitten tuli Internetin aika 2004, jolloin hankin tietokoneen ja kävin atk kurssit. Ei tarvinnut mennä enää isoihin kaupunkeihin markkinoimaan museota, koska Internetti hoiti sen.

Tässä kuvassa 2000-alussa olen nallen teossa. Tämä toinen olohuonekerros ei ollut silloin alussa museona, vain alakerta.

Pakkaaminen on niin ajatukset vievää, että aamuisin herään siihen, kun suunnittelen seuraavaa pakettia tai teen valmiiksi toisen. Iltaisin ennen unen tuloa pahvilaatikoissa ajatukset pyörivät. 

Toisaalta hyvä, koska viime yöksi luvattiin kauhea ukkos-sadeilmaa, se on pelottavaa ja stressavaa, ajatukset on hyvä saada muualle. Sama juttu nyt pandemiassa, sekin on raskasta, ja painajaismaiset sotatapahtumat Ukrainassa. 

Joten eskapismia, toisia maailmoita tarvitaan arkipäivässä.

Näitä kevyempiä nalleja käytän täytteenä joissakin pakkauksissa. Tähän mahtui vielä saksalainen Clemensin valmistama aasi.

Kotimuseo pakettiin

Lundby 60-luvun nukketalo meni 29.pakettiin ja sisustus 30.pakettiin.

Toinen kerros museossa on jo paketteja täynnä. Haukku ihmettelee, kun liikkumatila vähenee. 

Toiset nukketalot ovat hitaampia paketoida kuin toiset. Niitä joutuu ensin puhdistamaan pölystä. Ja sopivaa laatikkoa ei ole aina käden ulottuvilla tai se täytyy rakennella. Lundbyssä meni pari kolme päivää. 

11.syyskuuta aloin pakkaamisen ja noin 20 tai vähän enemmän paketteja tuli kuukaudessa. Joten 80 nukketaloa kestää paketoida noin 4kk. Sitten on muiden vuoro.

Aika on paketoida ja aika purkaa paketit. Sitä purkamista odotellaan.

Viime kevät-kesän onnettomuudet, kun molemmissa käsissä oli luuta poikki ja kun vielä tuli antibiooteista colistrium difficile mikrobi suolistoon sairaalakäynteineen, niistä sain opetuksen. Kokoelma pitää valmistaa Suomen matkaa varten. En sitä Ranskaan halua jättää. 

Nukkenallemuseon nimen voi Suomessa muuttaa esim. Lapsuuden museoksi. Sitten museoyhdistyksen lopetan Ranskassa ja perustan sitä varten uuden Suomessa.

16.Paketti

Nukketalot katoavat pahvilaatikoihin yksi toisensa jälkeen. Tässä 1900 taitteen nukketalo Saksasta. Se sai seurakseen pehmusteeksi nallen ja nukkeja.Suljen sen myöhemmin.

Nalle on minun tekemä, nyt se on päässyt Suomen matkaa odottamaan pahvilaatikkoon. Myös afroamerikkalaiset kangasnuket, jotka olen ostanut Amerikan ebaystä vuosia sitten. Amerikassa on paljon kangasnukkekulttuuria vieläkin.

Tämä nukketalo on maksanut vain 51euroa, se oli halpa, koska rumassa kunnossa. Siinä oli mitä sattuu 60-luvun kangasverhot peittämässä ikkunalaseja, en ottanut niistä kuvaa. Tein ajanmukaiset silkkiverhot ja maton. Videolla restaurointi vaiheet.

Lokakuun maisemissa 2022

Dixie kylämme puiston vieressä, vähän on jo syysväriä, riippuu puulajista.

Viinipellot kellastuvat. Taustalla näkyvät Sevennit vuoret.

Viime päivinä on ollut kesäistä, tänään on 24C°.

Tässä meidän päivittäinen luontolenkki haukun kanssa. Tämä on uutta tietä, joka on tehty retkeilijöitä varten kylästä toiseen, ei autoja.

Lézan kylämme näkyy taustalla.

11.paketti

Tässä amerikkalainen 30-luvun Schoenhut nukketalo pääsi pakettiin odottamaan Suomen matkaa.

Siinä on 20-ja30-luvun huonekalut myös Amerikasta.

Jätän nämä kaikki paketit auki päältä ja suljen vasta, kun matka alkaa. Vaikka ei varmuutta ole ajankohdasta, toivoa vain. 

Koti-ikävä vaivaa ja tämä paketointi helpottaa sitä. Kolmas vuosi tulee täyteen, etten ole Suomeen päässyt kotiin koronavaaran takia.

Kun yhden paketin saan valmiiksi, niin toista jo suunnittelen ja aloittelen. 

Tämä on oikeastaan 10.nukketalo paketissa, mutta yhden nukketalon huonekalut piti laittaa eri pakettiin ja siksi on 11.pakettia.

Kauppareisuilla kerään lisää sopivia pahvilaatikkoja, koska niitä täytyy olla paljon. Monia joutuu jatkamaan, koska eivät ole tarpeeksi suuria.

Kuinka monta pakettia nyt?

Tänään tuli valmiiksi 7.paketti, tässä video. En tee kaikista videoita, mutta kuvaan ne sarjoina sisältöineen ja eri vaiheineen.

Tämä paketoiminen on nyt minun homma tänä syksynä. En avaa museota enää täällä Ranskassa, vaikka en ole sitä julkistanut nettissivuilla ranskalaisille. 

Koti-ikävää Suomeen lohduttaa museotavaroiden pakkaaminen.

Ollaan suunniteltu siskojen kanssa, kun talokauppa on ajankohtainen, ettei avata uutta sähkösopimusta vielä, ollaan kynttilän ja öljylampun valossa puulämmitteisessä tuvassa kuten isoäidin aikaan. Museotavarat saavat odottaa museotilan valmistelua. Pääasia, että saadaan ne kaikki siirrettyä Suomeen.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157655881629192 Siinä tämä nukketalo isompina kuvina.