perjantai 15. kesäkuuta 2012

Nîmes-Bryssel-Turku-Bryssel-Carcassonne

Jo huhtikuun puolessa välissä ostin Ryanairin lentoliput kesäkuun alkupäiville. 110euroa menopaluu Nîmes-Bryssel-Turku-Bryssel-Carcassonne. Ja vielä junaliput 24 euroa Carcassonnesta Nîmesiin.

Menomatka oli stressaava, koska oli vain runsas tunti vaihtoaikaa seuraavaan koneeseen Brysselissä. Jos kone olisi ollut paljon myöhässä, olisin myöhästynyt ja joutunut jatkamaan joskus seuraavana päivänä Tukholman tai muun kaupungin kautta Suomeen. Ja paljon kalliimmaksi olisi matka tullut. Mutta mikä helpotus, kun selvisi jo heti lähdössä, että ajoissa ollaan, kuten pitäisikin. Hyvä sää myös edesauttoi. Ei kannata ostaa toiste niin jänttiä jatkoyhteyttä, koska Ryanair ei vastaa jatkosta, niinkuin yleensä lentoyhtiöt, jos ostaa liput matkatoimistosta.

Kokeilin nyt ensimmäistä kertaa Brysselin kautta lentoa ja Turkuun oli myös hyvä lentää, koska sieltä ei ole pitkää matkaa Ypäjälle. Otin yhteyttä lapsuudenystävään Tarjaan, joka asuu Turussa. Ehdotin Turun linna vierailua sitten lähtöpäivänä 7.päivä, koska lento on vasta myöhään illalla. Tarja tuli ystävällisesti vastaan lentokentälle, käytiin heillä kahvilla. Harvoin kahvi maistuu niin hyvälle kuin matkatessa ja väsyneenä. Sitten vielä sain kyydin rautatieasemalle. Kuin enkelin siivillä olisin päässyt kotijunalle, niin helposti se sujui ja aika odottamatta.

Olin varannut lämpimää vaatetta mukaan säätietoja katsellessani. Lähtiessäni Ranskassa oli 30°C hellettä, Brysselissä oli sateista lentokentällä ja Turkuun saapuessani vain noin 12°C paikkeilla. Laidasta laitaan lämpötila heitti. Minä lisäsin vaatetta kerroksittain, villapaita päälle ja lämpimät sukkahousut jalkaan. Syysvaatteet suoraan sanoen, vaikka oli kesäkuun alkua. Ja niitä sain pitää sen viikon ajan, kun olin Suomessa. Muutenkin sää ei ollut suotuisa, koska satoi ja oli vaihtelevaa. Mutta mikä tärkeintä, se ei minua haitannut tippaakaan. Olin riemuissani, koska olin päässyt kotiin. Kodin tunnelmaa ei voita mikään perheen parissa. Siellä kaikki on tuttua ja turvallista. Muistot lämmittävät, vaikka isää ja äitiä ei enää ole. Hautausmaalla oltiin heitä katsomassa.

C'est la vie, sanovat ranskalaiset. Aika kuluu ja sukupolvet vaihtuvat. Me laskettiin Tarjan kanssa, kuinka monta vuotta me ollaan  tunnettu. 50 vuotta! Me oltiin kaksossiskon kanssa 5 vanhoja ja Tarja 3 vanha, kun alettiin jokapäiväiset leikit naapureina. Joka ikinen päivä aamusta iltaan me leikittiin! Aika ei tullut koskaan pitkäksi ja meillä oli aina hauskaa. Sitten kun me oltiin yhdeksän vanhoja siskon kanssa, meidän perhe muutti toiselle paikkakunnalle Tarvasjoelta Ypäjälle ja nämä ystävien tiet erosivat.

Kerkisin minä vintissä käymään tämän Suomiviikon aikana, aina siellä on jotain mielenkiintoista. Hupireisuja me tehtiin kirppareille Loimaalle ja Forssaan. Löysin koulutaulun tervanpoltosta, josta jo kerroin tässä blogissani. Sitten me käytiin Somerolla ostamassa nukketaloon takkahella, jonka isosisko antoi minulle lahjaksi.

Paluupäivänä oli vuorossa Turun linna vierailu. Meillä ei ollut kovin paljoa aikaa jäljellä, joten se oli pikavisiitti. Hyvä niinkin. Varsinkin sen vanhojen lelujen salissa katsoin tarkkaan kaikki ison nukketalon yksityiskohdat...ideoita niistä saa. Tämä hetki oli täynnä nostalgiaa. Lapsena olin niitä jo siellä ihastellut. Nukketalo sai minut unelmoimaan...Sieltä kaikki alkoi.

Kerron vielä päivästä Brysselissä...