keskiviikko 28. helmikuuta 2018

Talven taitteessa

Tässä museovahti Dixie lumenpeittämässä kylässämme. Ei joka vuosi sada lunta täällä. Haukku kieriskeli varmaan 10 kertaa lumessa ja hyppeli ilosta. Se oli kuin talvikylpy.

Lunta sataa nyt koko päivä, sitten yöllä se muuttuu vesisateeksi ja huomenna on lumi sulanut viimeistään. Ei lumitalvi täällä kauaa kestä. Viikonlopuksi on jo luvattu keväisiä ilmoja. Lämpötilat heittelevät laidasta laitaan.

Hiihtolomaviikot jatkuvat vielä pari viikkoa, mutta ei aina enää museokävijöitä silti tule. Tähän mennessä on ainakin yhtä paljon ollut museossa ihmisiä kuin viime vuonna tähän aikaan, vähän enemmänkin onneksi.

Paikallisia naapurikylistä tai -kaupungeista on ollut, muutama turisti kauempaa. Netti heidät on tuonut, joku on tullut museomainoksen nähtyään. Kaikki sukupolvet on ollut. Hyvä niin. Tylsää olisi, jos olisi vain yhtä ikäluokkaa. Enkä tätä museota mainosta vain lapsille niin kuin tämä lastentarha olisi, niin monet isot valtion Lelumuseot nykyään mainostavat. Ja modernimmat lelut ovat vanhojen kustannuksella lapsia houkuttelemassa.

Tässä alempana linkit yhteen ranskalaiseen Lelumuseoon. Sen Facebook-sivuilla näkyy punanalletunnus, modernia parhaimmillaan tai minun mielestäni kauheimmillaan. Minä en tuollaista jätti nallea "kiinalaiseen tapaan" ikimaailmassa huolisi tunnukseksi. Ensi vaikutelma museosta on, että kaikki on tehty vain lapsille tarhaleikkeineen. Historia on unohtunut kokonaan. Se on varmaan nykyajan museologiaa, koska näkee kansainvälisesti joka paikassa. Me amatöörit voimme tehdä poikkeuksen ja toteuttaa harrastelijamuseota vaikka vanhalle uskolliseen tyyliin. Lapset saavat oppia kunnioittamaan vanhaa kuten ennenkin. Koskea ei saa ja katsoa saa vain silmillään, ei käsillään.

Nätisti lapset täällä yleensä ovat vanhempiensa kanssa. Joskus on kauhukakaroita, joita ei oikaise vanhemmat eikä isovanhemmat. Vapaa kasvatus. Silloin minä taltutan villemimmät, jotteivat he rikkoisi kaikkea museossa.

Muuten yksi syy, miksi minulla nyt on museo, on vierailut lapsena Anna-tätimme kanssa Turun linnassa ja Luostarinmäellä. Ei siihen aikaan, eli 60-luvulla, mihinkään museoon leikkimään menty, mutta silti tykättiin noista käynneistä niin paljon, että monta kertaa niissä oltiin. Ja meille jäi unohtumattomat muistot.

http://www.musee-du-jouet.com/

https://www.facebook.com/Musee.du.jouet.moirans