maanantai 31. joulukuuta 2018

Uuden vuoden 2019 nalleterveiset!

Tässä nalleporukkamme toivottaa kaikille Hyvää Uutta Vuotta 2019!

Muuten noiden nallejen rattaiden alle on kätketty Suomesta vaivalla kannettu iso puinen keinuheppa. Toivotaan, että nyt uutena vuotena olisi isommat tilat ja sekin pääsisi piilostaan esille.

Paljon on muutakin "piilotettu" tänne museoon milloin mihinkin tilan puutteessa. Jonakin päivänä ne kaikki pääsevät päivänvaloon. Ne ovat historiaa. Eilispäivää, joka meitä aina seuraa mukanamme enemmän tai vähemmän tässä nykypäivässä ja huomisessa.

perjantai 28. joulukuuta 2018

Mitä vanha kansa sanoi?

https://yle.fi/uutiset/3-5165242?utm_source=twitter-share&utm_medium=social

https://yle.fi/uutiset/3-10561133 Tornion Joulu- ja lelumuseon omistaja Leena Keränen on joulutunnelmissa.

Tuossa ensimmäisessä linkissä on juttu Tornion Joulu- ja lelumuseon rahoituksesta.

Se sai minut ajattelemaan Nukkenallemuseon alkuvuosia ja samaa kysymystä, miten tämä hanke rahoitetaan. Se tulee aina esille ensimmäisenä. Ei mikään pyöri ilmaiseksi.

Ensi viikolla alkaa 19.museovuotemme. Siihen mahtuu myötä-ja vastatuulta. Laihempaa-, lihavampaa- ja katovuotta. Kukkaron nyörit tiukalla ja vähemmän tiukalla. Mutta purtemme on pitänyt merenkäynnin tähän asti.

Uudet aina vaatimammat julkisen tilan esteettömyysnormit ovat nykyään uhkanamme. Mutta tämäkin jo pitkä museomatkamme on kiitollisuudenaihe.

Millä ajatuksilla tähän asti on päästy?

Vanha kansa neuvoi Ranskassa: "Joulupukkia ei ole olemassakaan". Ja jatkoi, ettei saa tulla "tyhjin taskuin", jotta voi "laittaa kätensä omaan taskuun".

Suomalaisissa korvissa tuo joulupukkijuttu olisi meille Lapissa huonoa mainosta konkreettisesti puheenollen eikä sellaista sanontaa täällä joulupukkimaassa viljeltäisi. Mutta se sisältää totuuden ei vain lapsille vaan myös aikuisille. "Raha ei kasva puussa", niin meillä sanotaan myös, vain toisin sanoin.

Suomessa sanottiin ennen vanhaan, että täytyy "panna sukanvarteen" ja sitten voi "ottaa sukanvarresta".

Lisäksi sanottiin, että "suu säkkiä myöten". Ranskassa olisi siihen sanottu, että "ei saa olla herkkusuu". Vaikka konkreettisesti puheenollen ranskalaiset vasta herkkusuita ovat kuuluisine keittiöineen. Entinen talon myyjä käytti tuota (gourmand) "herkkusuu, hyvän perään"-sanaa "hän ei ole rahanahne"-merkityksessä. Monia assosiaatioita siihen voi tulla abstraktisesti puhuessa kuten yksi suomalainen sanonta "kädestä suuhun"-elämä. Sellaista aikamme kulutusyhteiskunta on, kertakäyttö-, tuhlauskulttuuria.

Mitä me olemme oppineet vuosien varrella? Nyt lainaan venäläistä sananlaskua:
"On parempi olla 100 ystävää maailmassa kuin 100 ruplaa taskussa".

Kaikki tämä vanhan kansan suusta kuulostaa meidän päivinämme niin kuin toiseen aivan erilaiseen maailmaan menisi käymään. Mutta totuuden siementä sieltä löytyy meillekin. On arvoankkureita, jotka eivät koskaan muutu, vaikka maailma muuttuisi.

Tässä olen ekavuoden 2000 kuvassa maalaamani museokyltin vieressä. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa.

Hymy huulessa minulla on jo myöhemmässä kuvassa, mutta ensimmäisessä on sitä vastoin melkein itku kurkussa. C'est la vie!

Paljon onnea voi olla onnettomuudessakin.

Alla uudempia museokylttejä.


































Alimmisessa kuvissa näkyy entinen koirani Dixou.

sunnuntai 23. joulukuuta 2018

Joulupukki kävi

Eilen tuli postista paketti kaikkea hyvää joulusyötävää. Siellä oli jopa ruisjauhoja. Sitä ei täältä saa. Nyt saan leipätaikinasta vahvempaa, kun on ruistakin mukana.

Kiitos isosiskon, joka aina muistaa siskoaan maailmalla. Kun vanhempia ei enää ole, onneksi on sisaruksia.

Dixie haistoi heti, että jotakin herkullista oli sen sisällä. Toisaalta sitä oli haistellut varmaan monet pollarikoirat eri tulleissa, koska reuna oli rikki. Näin hyvän tuoksuisia paketteja ei niillä joka päivä ole tutkittavana.

Maistiaisia meillä riittää nyt koko joulun aika.

HYVÄÄ JOULUA!


torstai 20. joulukuuta 2018

"Onko se vielä olemassa?"

http://www.lezan.fr/?p=10799

Tässä kuvakaappaus Lézanin kylämme kunnantalon sivuilta. Siinä me ollaan. Mutta miksi?

Muutama päivä sitten kirjoitin sähköpostia kunnantalolle ja lähetin tuon kuvan tekstineen. Ehdotin sitä kunnantalon tammikuun kyläpostilehteen. Niin viime vuonnakin tehtiin vaikka aikaisemmin. Nyt olikin sitten jo liian myöhäistä, kuulin. Mutta he lupasivat laittaa tuon kunnan nettisivuille.

Siitä puuttui kuitenkin yksi kirjoittamani lause. Minusta tärkeä sellainen. Nimittäin kirjoitin, että Nukkenallemuseo viettää 19.toimintavuottaan (ensi vuonna).

Mutta miksi jättää nuo monet vuodet, 19 vuotta mainitsematta? Arvaan syyn. Paikallisten vakiokysymys oli ennen aina "Onko se museo vielä olemassa? Onneksi ovat lakanneet kysymästä ainakin toistaiseksi. Ei vuosikymmeniä viitsi samaa kysymystä tehdä. Museo seisoo aina vaan pystyssä tuulessa ja tuiskussa.

Arvaan toisen syyn. Kunnantalo muistaa aina muistuttaa, että tämä ei ole kunnallinen museo, joten se ei ole niin tärkeä ja huomionarvoinen. Tämä on vain yksityinen ja vähemmänarvoinen. Ei kuulu kunnan piiriin. Varsinkin, kun ei ole kyseessä oman kylän yhteinen hanke, vaan vieraita ollaan.

Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanotaan. Tuli mieleeni. Mutta jos jotkut ovet sulkeutuvat, toiset avautuvat. Niin se on.

Netistä on tullut Nukkenallemuseolle toinen ulkomaailma. Ja se on meidän rikkauttamme.

Museon elinvuosista puheenollen. Tällä museolla on ollut jo rikas elinkaari. Huominen ei kuulu meille, ei tiedä kuinka kauan Nukkenallemuseo ilahduttaa.

Kun tätä museota ei enää ole, kokoelmalle voi toivoa tulevaisuutta muussa museossa. Joten kaikki nuket ja nallet yhdessä voivat jatkaa elämäänsä muualla. Yhden museon sulkeutuminen ei ole niiden kuolemaksi. Matkaa ne ovat jo tehneet tännekin tullessaan ja se sitten jatkuu uuten paikkaan.

torstai 6. joulukuuta 2018

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!


Tässä skannattuna yksi vanhan koulukirjani sivu.

Kuosmanen Merenkylät Lukutunnin kirja II, Valistus, 1964, Tampere:

keskiviikko 5. joulukuuta 2018