sunnuntai 31. joulukuuta 2017

Mikä noista taloista?

Nukkenallemuseon isoin projekti nyt uutena vuotena 2018 on löytää uusi museotalo ja sitä ennen myydä tämä nykyinen. Siinä riittää haastetta. Onko se une mission impossible? Eli mahdotonta? Siltä se näyttää, valitettavasti. Koska aina vaan vaatimammat esteettömyysnormit tekevät siitä monimutkaisen ja vaikean.

Toistaiseksi ainakin kaikki katsomani talot ovat jäänet pois pelistä syystä tai toisesta. Mutta talohaku jatkuu. Täytyy uskoa asiaansa. Jossain se talo odottaa nukkeja ja nalleja.

Kuvassa akvarelli, johon ihastuin Montpellier'n näyttelyssä 1997 ja ostin sen. Muistan, kun minulla ei ollut sille paikkaa missään. Kun sen vein Anduzeen tuttavan autotalliin, läheisellä pikkutiellä piilotin sen ensin ojaan sillan alle päiväsaikaan, en kehdannut näyttää isoa pakettia, jota olin taas viemässä. Vasta iltapimeässä hain sen sieltä ja kätkin sen muiden tavaroitteni joukkoon varastoon. Niitä oli jo muutenkin kertynyt sinne liikaa. Kun sitten lopulta muutto tuli myöhemmin, minulle sanottiin, että kuorma-auto pitäisi sitä varten olla! Mutta kun pesäänsä alkaa rakentaa, sellaista se on.

Tuo taulu oli jotakin konkreettista, kuin lupaus talosta minulle vuosi ennen tämän talon löytöä 1998. Tulee 20 vuotta! Ajattelin silloin, että joku noista piirretyistä kylätaloista on minua odottamassa. Museon "keksin" tänne sitten parin vuoden päästä 2000.

Silloin unelmieni talo löytyi lopulta, kyllä kai se nytkin löytyy. Kärsivällisyyttä tarvitaan elämässä. Pitkäjännitteisyyttä. Ei muuten tule valmista.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2018!

Tämä auringonnousu miniatyyri on venäläisen miniatyristin tekemä. Se on esillä alla nukketalossa auringonlasku-taulun vieressä vasemmalla.

lauantai 30. joulukuuta 2017

Puhtaus on puoli ruokaa

Ennen täällä Keski-Euroopassa maatalossa alakerrassa tai sivussa oli navetta, jonka eläimet lämmittivat asuintaloa. Minun keskiaikaisessa talossanikin on kuulema alhaalla ollut eläimet ja ylhäällä on asuttu. Kun alakerran remontti tehtiin vuonna 2000 suljettiin eläinten heinäluukku katon reunasta.

Tässä kuva saksalaisesta maatalo nukketalostani, jossa vasemmalla puolella on asunto ja oikealla puolella on navetta.
















"Saunassa tärkeintä oli vihtominen", luin vanhasta Museoyhdistyksen kirjasta. Ja yle.fi jutussa alla puhutaan vain löylyjen ottamisesta, pesemisestä eli tärkeimmästä asiasta täytyy muistuttaa kansaa. Hygienia oli aika tuntematonta.

Yle.fi:ssä on hyvä juttu Aunuksen lastensairaalasta kuvineen ja teksteineen:

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2017/07/10/ensimmainen-kesa-aunuksen-lastensairaalassa-1942-katso-koskettavat-kuvat

 Lapsia kylvetetään kodin saunassa. Aunukselaisharjoittelijat pesevät, lauteilla odottavat vuoroaan muut lapset Kuva: Kim Borg, SA-kuva

"Suomalaiset harmittelivat karjalaiskotien heikkoa hygieniaa, perheet asuivat eläimineen usein samassa rakennuksessa. Lastensairaalassa pikku potilaat laitettiinkin heti saunaan pesulle.

Tässä kohdassa on hyvä muistuttaa, että suomalaistenkaan puhtaus ei aina ollut sodan aikana kovinkaan kummoista. Sota-ajan lehdet muistuttivatkin, että saunassa tulisi löylynoton lisäksi myös käyttää vettä peseytymiseen."


Yle.fi jutussa puhutaan myös lasten aurinkokylvyistä. Päivänvalo ja aurinko ovat korvaamattomia. Siitä tulee mieleen moni-ikkunamuoti rikkaiden taloissa ennen 1900-lukua varsinkin. Moni-ikkunaiset komeat kaupunkitalot olivat rikkauden merkki. Sellaisia näkee suurissa kaupungeissa. Ne olivat myös verollisia. Joten toiset sulkivat ikkunoitaan myöhemmin välttyäkseen veroilta. Ranskassa kaikki ulkoaukot, myös ovet olivat verollisia. Kun rikkaat vuokrasivat köyhille asunnon, he sulkivat ikkunan(t) verojen välttämiseksi. Joten köyhä perhe asusti sitten ilman päivänvaloa ja lapset sairastuivat. Valo ja valoisuuskin on tärkeää terveydelle yleensä ja mielenterveydelle. Aurinko saa aikaan ihmeitä. Valo on hoitoa.

Vanha sanonta "Puhtaus on puoli ruokaa" on ollut alkua hygienian tärkeyden ymmärtämiseen ja toteuttamiseen. Kuinka paljon ihmisiä on kuollut juuri sen tietämättömyyden takia! Puhdas vesikään ei ole itsestäänselvyys edes nykyään joka paikassa maailmassa.

torstai 28. joulukuuta 2017

Nukketalot entiseen loistoonsa

Olen kunnostanut monta nukketaloa ja olen tehnyt niistä kuvasarjoja kaikkine vaiheineen. Välillä se on ollut tapetoinnista alkaen, välillä vain talon sisustamista huonekaluineen jne. yleensä mahdollisimman ajanmukaisesti.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157670552978630 
Andalusialainen nukketalo 1900 alku.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157670444922511
Kaksikerroksen talo muuttuu kouluksi. 1900 alkua.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157663822759694
Ranskalainen koulu 1900.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157659175938313
Vanha puinen maitolaatikko muuttuu maataloksi. 1900-lukua.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157659174593383
Puukirstukoti

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157657446702082
Mustalaiskaravaani.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157654339356854
Kaappiteatteri

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157655881629192
Deauville tyyppinen pohjoisranskalainen huvila. 1900.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157653889731066
Postilaatikkotalo

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157648169976722
Kenkätalo

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157643512445794
Moritz Gottschalk, Saksa, talli 1900.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157636693272466
Lontoolainen nukketalo 1800-luvun lopulta.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157633121092037
Englantilainen nukketalo 1900-alku.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157631222526416
Saksalainen nukketalo 1900-alkua.

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/albums/72157627537460651
Tuulen viemää-talo 1920-luku.

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/albums/72157626547998631
5euron talo

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157664109772498
Saksalainen tai englantilainen nukketalo 1880-luvulta. Olen aloittanut sen sisustamisen, kesken on vielä.

keskiviikko 27. joulukuuta 2017

Nukkenallemuseon filmitähti

Tässä meidän filmitähti, Dixie.

Erilaisia dokumentteja sodasta

https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000005505554.html 
Helsingissä vuonna 1944. Neuvostoliitto aloitti suurpommitukset Helsinkiin.




https://www.is.fi/aihe/100-tarinaa-sodasta/

Iltasanomien 100 tarinaa sodasta olen löytänyt tarinoita sota-aiheisiin leluihini museossa kuten tämä englantilainen Punaisen Ristin kenttäsairaala 1900-luvun alusta. Vaikka Iltasanomissa puhutaan II-maailmansodasta ja tämä taas on I-maailmansodasta, silti voi ajatella aika paljon samojen tarinoiden toistuneen sodassa kuin sodassa.

Sota-ajan sairaanhoitaja kertoi, miten sairaala oli täynnä loukkaantuneita sotilaita ja siellä kuului vain tuskan-ja avunhuutoja joka paikassa. Lääkäri oli käskenyt antamaan kaikille morfiinipistoksen, niin hän antoi sen vielä samalla ruiskeella kaikille. Sen jälkeen sinne tuli täydellinen hiljaisuus.

Sellaista sota-aika on ollut. Nämä sotaveteraanien ja lottien kertomukset tekevät meille eläväksi ja todeksi sota-ajan kauhut. Se on täysin eri asia kuin elokuva, koska on elettyä todellista elämää.

Ilta-Sanomat on tehnyt hyvän työn näillä haastatteluillaan. Monet veteraanit ja lotat ovat paljon yli 90-vuotiaita. He eivät ole enää kauaa täällä seuranamme kertomassa. Elämämme ei ole ikuista.

Museossa voin nyt kertoa sotasairaanhoitajan sanoin tätä kenttäsairaalaa esitellessäni miten siellä oli kuulunut vain tuskanhuutoja, kunnes sairaanhoitaja antoi kaikille morfiinia ja niin tuli täyshiljaisuus. Se kuvaa hyvin sotien aiheuttamia kärsimyksiä. Ja vanha leikkikalu toimii kuin dokumenttina, kun se puhuu puolestaan nykyajan ihmisille.

Toisaalta myös museokävijät jatkavat tätä sotatarinaa aina välillä. Kun tuon nukkesairaalan samassa sängyssä makaa kaksi haavoittunutta, he ovat sanoneet, että kolmekin oli siellä joskus, kun oli paljon haavoittuneita ja puuttui paikkoja. Kolmas nukkui varmaankin päinvastoin samalla petillä, niin saa mahtumaan pieneen tilaan enemmän.

Rintintin koira näkyy kuvassa. Se oli sotasankari ja pelasti henkiä, kuten monet muutkin eläimet viestipulujen tärkeyttä unohtamatta. Susikoirasta sanottiin, että, jos sillä ei ollut punaista ristiä ympärillään, vihollinen ampui sen heti, koska otti sen eläinvakoojana. Toisaalta kaikki viholliset eivät kunnioittaneet Punaista Ristiä ja vähät välittivät siitä jos sellainen oli tai ei, pyssyn kuulasta tuli heti.

https://en.wikipedia.org/wiki/Rin_Tin_Tin#/media/File:A_Dog_of_the_Regiment.jpg

 https://fi.wikipedia.org/wiki/Rin_Tin_Tin















Tuosta Rintintin koirasta on ristiriitaista tietoa. Toisaalta, se koulutettiin pentuna 1.maailmansodan loppuhetkillä vielä pelastamaan henkiä sodassa ennenkuin sodan loputtua amerikkalainen sotilas vei sen Amerikkaan ja siitä tuli filmitähti. Toisaalta siitä puhutaan vaan Rintintin filmitähtenä.
http://www.allocine.fr/film/fichefilm_gen_cfilm=129188.html

tiistai 26. joulukuuta 2017

Kuviani eri museoista

Tässä on lista viime vuosina käymistäni museoista, joissa voin ottaa kuvasarjoja.

Viime keväänä olin Hevosenkenkä lelumuseossa Espoossa, siellä kuvien otto oli kielletty.

Mainosta se minusta on, minäkin aina annan ottaa kuvia täällä Nukkenallemuseossa.

Tukholman Nordiska museet oli ihana ja siellä oli myös hienoja nukketaloja, mutta ahtaassa tilassa, josta ei saanut kunnon kuvia vitriineistä.

Tässä flickr.com sivuille keräämäni kuvasarjat. Vanhoissa blogiteksteissäni on myös museoiden kokoelmakuvia, jos olen voinut ottaa vain muutaman kuten Latvian Kansallismuseossa.

Hyvää museokäyntiä näissä eri Euroopan maiden museoissa! Kuva puhuu enemmän kuin 1000 sanaa:

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157669265598695  Tartun Lelumuseo Virossa.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157663684935572 Poissy'n Lelumuseo Pariisin lähellä.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157623961440724 Wetzlar'in Lelumuseo Saksassa.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157649360314661 Stansted'in Lelumuseo Lontoon lähellä.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157647027636423 Museum of Childhood, Lapsuuden museo Lontoossa.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157645145382804 1900-luku näyttely Helsingin Kansallismuseossa.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157636149098994  Lasten Kaupunki Senaatintorilla Helsingissä.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157634325862568  Vanha maatilamuseo Beaucaire'issa Etelä-Ranskassa.

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/albums/72157630178936724 Lelumuseo Brysselissä.

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/albums/72157628330279963 
Lelumuseo Saksassa Kunsterbunt'issa lähellä Frankfurt Hahn lentokenttää.

https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/albums/72157625754812266
Helsingin kansallismuseon Unelmien koti nukketalonäyttely.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157666684613749  Apteekkimuseo Tallinnassa.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157662927975088 Apteekkimuseo Riikassa.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157690019057091  Nordiska museet Tukholmassa.

https://www.nordiskamuseet.se/en/utstallningar/traditions Siinä linkki heidän Traditiot näyttelystään. Muitakin mielenkiintoisia näyttelyitä siellä on.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157711900493243 Steiff nallemuseo Giengen, Stuttgartista junamatkan päässä, Saksa.

Pariisin Nukkemuseosta ei ole kuvia. Se on suljettu, vahinko.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157673821580347
DDR-museo Berliinissä.

Listaa voin jatkaa...

sunnuntai 24. joulukuuta 2017

Isoäitiä, -isoisää kuulemaan!


Suomessa ollessani ostin kirpparilta kirjan Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja Museoyhdistys Vuosikirja XIII, Forssa 1944.

Olen paljon nauttinut sen lukemisesta. Kirja kertoo 1800-luvusta elämästä maaseudulla vanhusten kertomana. Se on tehty vanhemman väestön haastatteluista. Elettyä elämää. Suullista kansanperinnettä museotyöntekijöiden keräämänä.

Olen ollut monessa kohtaa yllättynyt, voiko olla totta, niin yllättävää jokapäiväinen elämänmeno paljon yli 100 vuotta sitten on ollut tämän päivän ihmiselle. Olen saanut myös usein nauraa sitä lukiessani, vanha kansa puhtaine murteineen kertoo hauskasti elämästänsä. Kun elinympyrät olivat pienet, murrekin säilyi puhtaana. Kirjassa on osittain Someron murretekstiä. Se kuulostaa kotoisalta, koska sukuni on sieltä kotoisin.

Taikausko on ollut voimissaan, kun ei tiede ollut vielä kehittynyt. Jos sairaudet vaivasivat, oli sitten ihmiset tai eläimet kyseessä, kansanlääkintäkeinot perustuivat paljolti uskonvoimaan. Varsinkin huonon ruokinnan takia sairastuneiden eläinten lääkintätavat kauhistuttivat minua. Mutta tehtiin mikä oli tehtävissä, parempaa vaihtoehtoa ei ollut. Lehmien heinäkin oli vain villiheinää eikä sitä riittänyt pitkäksi aikaa. Viljeltyä heinää tuli vasta myöhemmin ja se oli liian kallista.

Ennen kuin alettiin viljelemään perunoita, viljeltiin yleisemmin nauriita, joista varretkin kuivattiin talveksi elukoiden ruokintaa varten. Puutetta oli. Kaikki käytettiin hyväksi.

Viinaryyppy oli yllättävän jokapäiväistä ja viinan kotipoltto. Lisäksi tupakan viljely oli yleistä. Miehet kasvattivat tupakkansa. Ihme kun se Suomen kylmissä olosuhteissa oli mahdollista.

Ei ollut säätiedoista tietoa, joten almanakka ja sanonnat, sanalaskut olivat oppaina työnteossa vuoden ympäri ja muutenkin elämänfilosofiana.

Omavarainen maaseutuelämä oli köyhää. Kaikki tarvittava onnistuttiin tekemään kotona. Ainakin melkein kaikki. Ja luovia oltiin. Tyhjästä on vaikea nyhjästä, voitaisiin nykyään sanoa, mutta silloin nyhjästiin. Elettiin sitä aikaa, kun ei maaseudulla ollut edes kauppoja, kulkukauppiaita oli ja kaupungissa markkinoita, mutta ei sinne kaikki päässyt koskaan.

Jouluna ei ollut maitoa, koska lehmä(t) oli ummessa liian vähäisen ruuan takia, ei tullut maitoa. Sitten kesäaikaan jos lehmä lypsi 6-8 litraa päivässä se oli jo hyvä tulos. Maito kirnuttiin voiksi, jota käytettiin kauppatavarana. Lehmän tuotanto laskettiin voimäärän mukaan.

"Ei nyt auta, ei nyt auta, täytyy Tamja (härkä) tappaa,
et lapset saavat makkaraa
ja ämmät kenkänahkaa".

Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa...vasikka ja karitsa tuotiin tupaan kylmällä talvipakkasella. Siellä asustivat muutenkin sängyn alla kanat. Toisaalta sängyssä oli pahnoja pohjalla peittojen alla, joten ei se muutenkaan kuulosta hygieniselta meidän aikanamme. Torakat ja kirput vaivasivat.

Lapsikuolleisuus oli korkeaa. Sen ymmärtää, kun "näkee" miten elettiin. Hygieniasta ei ollut paljon tietoa. Saippuan valmistuksessa käytettiin eläinten teurasjätteitä. Saunassa pääasia oli vihtominen.

Kun tätä taustaa vasten tulivat vielä nälkävuodet pettuleipineen 1860-luvulla, kaikkeen tähän verrattuna me nykyajan ihmiset elämme ylellisyydessä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Suuret_n%C3%A4lk%C3%A4vuodet

Tässä alla ajan taidetta, josta näkyy maaseudun elämää ennen vanhaan. Taiteilija on venäläinen, mutta samanlaista se elämä oli varmaan kaikkialla maailmassa siihen aikaan.

FEDOT VASILIEVICH SYCHKOV (1870-1958) " Glory to Christ ! ", 1935
Tässä taulussa näkee, miten lapset ovat pukeutuneet kuin pienet aikuiset. Pojat ottavat hatun pois päästä kunnioittavasti, kun laulavat "Kunnia Jumalalle!". Nykyaikana pojat, pienet ja isot, eivät aina osaa enää ottaa hattua pois päästä niin kuin ennen otettiin.



Tästä kirjasta tulee mieleen, että kannattaa haastella vanhoja ihmisiä. Heillä on tallessa aarreaitta eilispäivästämme.

perjantai 22. joulukuuta 2017

Hyvää Joulua!






Kuosmanen Merenkylät Opin lukemaan, Lasten aapinen, Valistus, 1964, Tampere.

torstai 21. joulukuuta 2017

"Ullakon kätköistä löydettyä"

http://www.kulttuuriperintovuosi2018.fi/fi/hanke/ullakon-kaetkoeistae-loeydettyae

Ilmoitin Nukkenallemuseon EU:n 2018 Kulttuuriperinnön teemavuoteen.


Paimenessa

Joka syksy museoon tulee jotakin uutta. Tässä tämän loppuvuoden 2017 aarre 1900-luvun alusta.

Bergerie tarkoittaa lammastarhaa. Nimen mukaan se voisi olla ranskalaista tekoa, mutta vain puinen tarha akvarelleineen ja nukkeineen on ranskalainen (tai sitten tehty Saksassa ranskalaisia markkinoita varten, mikä oli hyvin tavallista). 

Lampaat on valmistettu Erzgebirgessä Saksassa, ne kuuluvat Putz- sarjaan. Eli usein jouluaiheiseen koristeluun kuten provencelaiset Santon -nukkeiset jouluseimet kokonaisine kylineen.


Mutta mitä kaikkea tämä paimentarha voi tuoda esiin! Näin Hesarissa artikkelin susivaarasta ennen vanhaan. Kuinka moni lapsi joutuikaan suden suuhun paimenessa ollessaan!
http://souvenirs.midiblogs.com/media/02/01/3527108405.png 
Siinä linkki Hesarin artikkeliin, kuva on suurempi ja paremmin luettavissa kuin alimmainen kuva.

Totuus on tarua ihmeellisempää, sanotaan. Löysin suomenkielisenä, ranskankielisenä...vanhoja viittauksia lehtiartikkelien kuolinilmoituksiin, joissa kerrottiin noista susien raatelemista lapsista.

Ei ainoastaan lapset ole olleet vaarassa, vaan myös muita ihmisiä on kuollut monia eläimiä unohtamatta. Luin yhdestä kirjasta, miten 1800-luvulla laukkuryssä oli joutunut suden uhriksi talvella jäällä. Hänestä oli enää jäljellä vain jalat saappaissa. Uskomatonta miten susi söi ihmisiä. Silloin yksinäisillä kulkijoilla, matkustajilla oli monenlaisia muitakin vaaroja tiellä. Myös kummituksia! 

Historia toistaa itseään. Susikanta on lisääntynyt maailmalla ja susien vaaroista puhutaan nyt taas joka paikassa. Lapsia kielletään kulkemasta yksinään joillakin yksinäisillä luontopoluilla. Ja turistejakin varoitetaan täällä toisin paikoin.





Aveyron : face aux attaques du loup, un maire interdit aux enfants de sortir seuls

https://www.ladepeche.fr/article/2017/06/06/2588627-enfan...

https://www.coolamnews.com/loups-attaquent-enfants-3-pres...


Petits paysans surpris par un loup by François Grenier de Saint-Martin, 1833


Matti Hyvönen - Jäi toiset aamulla nukkumaan



Kun rikkaat lapset leikkivät paimeneen menoa nukeillaan ja leikkieläimillään köyhät lapset menivät itse paimeneen.

Joulukuvitusta 1800-luvulta

Tässä kuvia ranskalaisesta La Mode Illustrée -kirjasta, joka on vuodelta 1860:



Viimeisenä on hurjan näköinen kai joulupukki.

keskiviikko 20. joulukuuta 2017

Galeries Lafayette-ikkunoita Toulouse'ssa

Tässä näyteikkunakuvia syksyn ranskalaisesta muodista. Otin niitä Suomen matkallani, kun palatessani tänne lensin Berliinin Schönefeldin kautta Toulouseen.

Klikkaamalla saa kuvat suuremmiksi.






Joulupiparilta tuoksuu

Joulupukki kävi museossa. Dixie oli pakettia vastaanottamassa haukkuen ja ulvoen, se on sen lempipuuhaa.

Isosisko oli leiponut Suomessa ja lähetti jouluherkkuja tänne. Vietiin niitä myös ranskalaisille museon ystäville tuliaisiksi.
















Paketissa oli myös siskon kutoma hieno hame, jonka sain lahjaksi. Minunkin pitäisi taas aloittaa kutomaan. Se harrastus on jäänyt.

torstai 14. joulukuuta 2017

Joulupähkinä purtavaksi

Useina vuosina joulupyhinä minulla on ollut joku nukketalohaaste. Tänä vuonna se voisi olla tämä viime kesänä hankittu 1800-luvun lopun englantilainen nukketalo, jonne pitää tehdä verhot.

Punainen silkki voisi olla pirteä tässä synkässä mustassa talossa, koska lattiakin on punainen. Tai sitten vanhat valoisat pitsiverhot.

Ajanmukaisia huonekaluja en ole vielä ostanut, vähitellen hankin niitä. Ne ovat kalliita. Alakerran keittiöön olen jo jotain löytänyt.

Tässä 94cm korkeassa nukketalossa on kaikki alkuperäistä mikä näkyy, kuten nuo tapetit ja takat.

Verhojen kiinnitys ei ole helppo juttu noihin vanhoihin nukketaloihin, välillä kyllä, jos voi käyttää tarraa. Pikkunauloilla se ei aina onnistu, jos puu on kivikovaa. Nastatkaan eivät ole usein hyvä ratkaisu.

Minulta on mennyt vuodenpäivät useimmiten koko nukketalon täyttämiseen.




Dixien uudet hajut


Dixie haistelee nalleja, niitä entisiä bakteeripesiä, jotka muuttuivat puhtaiksi pulmusiksi museossa. Reisussa rähjääntyneet ovat nyt juhlakunnossa joulua varten. Runsas viikko enää aattoon.


Löysin niille sopivia vaatteita varastosta ja pienempi, jolla ei ollut enää silmiä, sai uudet nappisilmät.



maanantai 11. joulukuuta 2017

Eilispäivän käynti apteekissa



Tämä saksalainen apteekki nukketaloni motivoi minut käymään kahdessa Apteekkimuseossa Suomen matkallani Balttian kautta. Tuo 1900-luvun alun leikkikalu voi sisältää oikeita lääkkeitä joidenkin museokävijöiden mukaan. Se on oikea tarinatalo. On sanottu jopa, että lapset leikkivät oikeilla lääkkeillä, joita siinä näkee! Tarua vai totta, en tiedä.

Entisajan lääkkeet ihmettelyn aiheena on ollut sen jälkeen. Ja netistä löytyy lisäinfoa.

Apteekkimuseossa näkee todellista elämää isoäidin aikaan.

Apteekkimuseo Tallinnassa (katso kuvasarjani flickr.com sivuilla):

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/7215...

https://en.wikipedia.org/wiki/Raeapteek
http://discover-estonia.com/town-hall-pharmacy-in-tallinn...

Apteekkimuseo Riikassa:
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/7215...

https://www.tripadvisor.fr/Attraction_Review-g274967-d577...
http://fm.mvm.lv/en/


sunnuntai 10. joulukuuta 2017

2000-luvun museotoimintaa

Ostin Suomesta pari vanhaa kirjaa. Toinen kertoo 1800-luvun ja 1900-luvun alun Suomesta. Siinä pääsee hyvin mukaan yli 100 vuoden takaisen elämän tunnelmiin. Kerron myöhemmin enemmän, kun olen lukenut sen loppuun.

Vertailuna nyt tämän päivän museotapahtumia. Vaikka menossa on vuoden hiljaisinta aikaa ennen joululomia, jotka alkavat parin viikon päästä. Silloin odotetaan vähän kävijöitä museoon.

Mutta täällä kulissien takana tapahtuu aina. Nyt on hyvää mainostusaikaa ja kokoelmasta huolehtimista.

Viime viikolla käytiin haukun kanssa Pont du Gardin turistitoimistossa noin 60km täältä. Liityttiin jäseniksi, niin pääsee Pont du Gardin turistioppaaseen ja heidän nettisivuilleen. Se maksaa yhdistykseltä 50€. Samalla voi jättää sinne museomainoksia. Pont du Gard, eli 2000 vuotta vanha roomalaisten rakentama Gardin silta, on alueemme talouden veturi, yli 1,5miljoonaa kävijää vuodessa.

http://www.pontdugard-tourisme.com/

Matkan varrella kävin Karkkimuseossa jättämässä museomainoksia. Kuuluisaan Uzèsiin ei voi niitä enää viedä, siitä on tullut maksullinen palvelu ja kallis vielä. Barjac'issa sama juttu.

Eilen oltiin ajelemassa Dixien kanssa Sommières'ssa, kirpparipäivä ja samalla jätettiin museomainoksia turistitoimistoon.

Alkuvuosina 2000-alussa minulla oli vain pyörä. Ei sillä pitkiä mainosreisuja tehty. Vaikka pyörän selässä onnistuin kuljettamaan paljon isojakin leluja, kerran toin sillä Alèsista nukketalon, noin 13km. Olin kuin aasi kuormineen.

Museokävijät ovat aina melkein kaukaa tulleita turisteja eikä lähipaikoilta. Kaukomarkkinointi on ollut lähimarkkinointia tärkeämpää.

Autokortin ajoin 2006 ja auton ostin kesällä samana vuonna. Siitä nopeni ja tehostui museomarkkinointi.

Ei minulla nettiäkään ollut alussa eikä tietokonetta, eikä siihen tietotaitoa, vasta vuonna 2004. Kirjoituskoneella kaiken tein. Nyt internetti tekee tuhat asiaa muutamalla klikkauksella. Ennen piti juosta paikasta toiseen tai soittaa asioita hoitaakseen.

Kontaktit ovat vielä tärkeitä PR. Ei niitä koskaan koneet korvaa.

Eilisellä kirpputorilla kasvoi taas kokoelma. Nalleperhe tällä kertaa. 20euroa iso nalle 50-luvulta ja 5euroa pikkunalle 60-luvulta. Ilman tinkaamista vielä.

Minulla on nyt yli 300 vanhaa nallea, noin 1910-luvulta 1960-luvulle. Mutta miten se on mahdollista, ihmettelen minä itsekin. Ennen kun ostin niitä Suomesta, hinnat olivat aina korkealla, joten harvoin tuli kaupat. Nytkin jos näkee niitä siellä, monta kymppiä ne maksavat. Ainakin minä olen nähnyt vain noin 50eurosta alkaen. Mikä se taikasana onkaan nallekaupoilleni? Kansainväliset markkinat. Maailmalla nalleja on myynnissä enemmän kuin Suomessa ja siten hinnat laskevat. Tarjontaa on enemmän kuin kysyntää.

Ovet auki Eurooppaan! Eikä vain nalle- tai nukkekaupoille.

100-vuotta sitten maailma oli toisenlainen, kuin yö ja päivä, nykyaikaan verrattuna. Silloin Nukkenallemuseota ei olisi voinut olla olemassakaan. Kaikki keinot, mitä meillä nykymaailmassa onkaan käytettävissä! On sitten kyse markkinoinnista, matkustamisesta, kokoelman kartuttamisesta, sen hoitamisesta...Toisaalta monimutkaisemmaksi maailma myös tulee, jos ajatellaan aikamme kaikkia vaatimuksia.

Tammikuussa 2018 alkaa museon 18.vuosi. Oppia ikä kaikki.

Tässä alla kuva nalleista. Tuo pienempi ja halvempi on sen näköinen, että se on tonkittu roskiksesta. Mutta tyylikäs myyjä sanoi sen tulevan suoraan ullakolta. Pesin ne iltapäivällä pyhäkuntoon museoon. Molempia voi piristää vaatteilla.

 http://www.raahenmuseo.fi/

Raahessa on Suomen vanhin paikallismuseo, vuodesta  1862.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Raahen_museo

1800-luvulla Raahe oli merkittävä laivanvarustajakaupunki. Joten liikennettä oli.

Mikä on yksi tärkeimmistä asioista toiminnalle kuin toiminnalle? Paikka, paikka ja paikka.

Muuten se mahdollinen uusi museotalo, jota oltiin katsomassa ystävien kanssa, on jo myyty. Taas uutta hakemaan. C'est la vie.

keskiviikko 22. marraskuuta 2017

Uutta museotaloa etsimässä

Seija tuli Marseillesta tänne viikonlopuksi. Hän on yhdistyksemme jäsen. Tukijoukkoja.

Eilen olimme ystävien kanssa St Ambroix kylässä katsomassa yhtä mahdollista uutta museotaloa. Se on sama kuin viime kesänä jo nähtiin siskon kanssa.

Kun vietiin Seija Nîmesin rautatieasemalle samalla oltiin Nîmesissä esteettömyysnormeista tietoa hankkimassa. Monimutkaista se on, jos haluaa avata julkisen tilan yleisölle, aina vaan vaativampaa.

Tämä Nukkenallemuseo Lézanin talossa ei ole enää normien mukainen. Toisaalta monet julkispaikat kamppailevat täällä näiden uusien normien vaatimuksissa, ei vain me.

Meidän kylämme kunnantalolta kuului positiivista uutista, jota harvemmin sieltä päin tulee. He pyysivät museomainosta tammikuun kunnan omaan uutislehteen. Niinkuin tämä museo olisi vähän enemmän hyväksytty ja tunnustettu paikallisten keskuudessa.




maanantai 20. marraskuuta 2017

Suomi matkalla marraskuussa 2017

Lézan-Nîmes-Montpellier-Bryssel Charleroi-Riika-Tallinna-Helsinki-Forssa-Ypäjä-Loimaa-Helsinki-Tallinna-Riika-Berliini Schönefeld-Toulouse-Nîmes-Lézan.

Siinä uusi noin viikon Suomen matkani kerrottavana. Tuli vähän monimutkainen...

Olin vain 3 päivää Suomessa, muut päivät menivät matkan teossa. Ostin Ryanairin 4 yhdensuuntaista matkaa kuten yleensä ja jatkolento oli aina seuraavana päivänä. Menopaluu lennot sain 50 eurolla, eli 3 lentoa 10 eurolla ja yksi maksoi 20€. Yhteensä 4 majoitusyötä 100 eurolla, halpabussit Ecolines Tallinna-Riika-Tallinna ja Helsinki-Forssa-Helsinki Onnibussilla. Merimatkat Helsinki-Tallinna-Helsinki Vikinglinella ja Lindalinella. Kaikki ostin netistä yli kuukausi aikaisemmin.

Tässä olen Tallinnan Apteekkimuseon edessä.

Aina vähän kulttuuria täytyy saada sopimaan matkan varrelle ja kirpputorikierros Suomessa. Se on hauskaa. Tallinnasta ja Riikasta löysin mielenkiintoiset apteekkimuseot. Ne kiinnostivat, koska minulla on arvoituksellinen apteekkinukketalo 1900-luvun alusta. Ja piti saada tietoa vanhan ajan hoitokeinoista. Otin kuvia, joista teen kuvasarjan piakkoin.

Tähän Suomi matkaan kuului nyt myös vierailu entisen englannin opettajan Anja Välimäen tykönä. Hän osti viime vuonna "Unelmani Etelä-Ranskassa" kirjani, kun yllättäen tavattiin Lidl-kaupassa Loimaalla. Se lähensi meitä. Sinunkaupat on jo tehty. Yhteiset muistot yhdistävät. Siitä on yli 40 vuotta aikaa, kun Loimaan yhteiskoulussa oltiin.



Anja oli kaatunut kesällä mökillä ja kulki rollaattorilla sisätiloissa. Meidän piti mennä siskojen kanssa häntä katsomaan, vaikka kaksossisko tuli flunssaan eikä päässyt. Siellä oli hienot tarjoilut. Lohikeittoa muistojen kera. Aikamatkalla me olimme.

Anjalla ja hänen miehellänsä Matilla on monipuolinen kulttuurikoti. Ison asunnon kaikki seinät ovat kuuluisia tauluja täynnä, niistä voisi pitää näyttelyn! 100 maitokannun kokoelma löytyy myös keittiön vitriineistä.  He kertovat niiden tarinoita kuin minä nukeistani ja nalleistani. On kuin olisi käynyt kotimuseossa! Keräilykärpäsen puremia he ovat myös kuten minäkin.

Kiva oli kuulla myös molempien lapsuudesta. He ovat sota-ajan lapsia. Ja huvittavaa oli muistella kouluaikoja Loimaan yhteiskoulussa. He opettajan ja me oppilaiden näkökulmista. Salaisiin aikuisten ja lasten koulukulisseihin voitiin raottaa ovea, joka ennen on pysynyt aina kiinni. Aika tuo etäisyyttä ja roolit muuttuvat. Opettavaista on katsella elämää nyt erilaisin silmin.

Joskus on hyvä mennä ajassa taaksepäin vuosien takaisten "samaa matkaa tehneiden ihmisten" seurassa. Se on konkreettista. Silloin tämä nykypäivä tuntuu erilaiselta. 

 Anja oli tehnyt koulussa nuken 40-luvulla. Sillä on varmaankin Martta-nuken pää. Hieno nukke monine yksityiskohtineen.


Nukenteko kuului ennen käsityötuntien opetusohjelmaan. Niin tytöt oppivat tekemään vaatteita pienoiskoossa. Vaatteet olivat enimmäkseen kotitekoisia. Meidän äiti teki myös nuken koulussa, jo 1920-luvulla.






Kolmen päivän aikana kerkisin aika paljon. Näin kotiväkeä, vaikka en kaikkia. Mutta ajatuksissa ovat hekin.

Käytiin Ypäjän hautausmaalla, jossa vanhempani lepäävät. Isänpäivä kynttilät piti viedä. Äiti aina sanoi, kun lähdin takaisin Ranskaan: "Koskas sää tulet?" Nuo sanat kaikuvat yhä korvissani.

Tässä kirpparilöytöni Loimaalta ja Forssasta. Sota-ajan kirjallisuutta, jota skannaan internettiin, vanha Forssan museojulkaisu, 40-60-luvun kotitekoinen nukke ja ison siskon löytämä viewmaster.

Koirauutiset

Uusi museovahti Dixie on sopeutunut hyvin uuteen kotiinsa näiden ensimmäisten viikkojen aikana.

Meillä oli parin syyslomaviikon aikana kolmisenkymmentä museokävijää, jotka tulivat enimmäkseen internetin ansiosta. Joka kerta kun ovikello soi Dixie rientää haukkuen ja ulvoen vastaanottamaan museovieraat kuin villi suden penikka. Sellaista vastaanottoa ei joka museossa saa!

Haukku on hyvin ihmisystävällinen ja tykkää kovasti silityksistä. Vaikka takana sillä on onnettomia elinvuosia.Se on edelleen ollut vähän pelkääväinen uusien ihmisten kanssa, vaikka susikoiran rohkeus ja ylpeys on silti jo palautunut vähitellen. Se herättää taas uudestaan kunnioitusta ja ihastusta komealla ja kauniilla olemuksellaan.

Villipedon luonnetta on kuitenkin tällä rodulla, koska se ei ole yhtään sosiaalinen toisten koirien seurassa, vaan enemmänkin yksinäinen susi. Kun kylällä liikutaan, kierretään kaukaa toiset elukat, kissat ja koirat. Mutta ei se niin vaarallista ole, kun meidän ihmisten kanssa se tykkää olla. Sosiaalisemmaksi se voi aikaa myöten oppia. Tänään tämä tyttökoira kohtasi toisen susikoiran, poikakoiran, joka oli jättikokoa sen rinnalla. Mutta ei siitä tapaamisesta sotaa syttynyt. Hyvin se meni, vaikka varovaisia oltiin ja jännitti tämä yllättävä uusi kylätuttavuus ulkoiluttamisalueella. Kaksi kilttiä siinä oli, molempia minun piti silittää yhtä paljon.

Ensimmäisten päivien sapuska ongelma on nyt ratkaistu. Alussa ei tiennyt, mistä se pitää. Koiratarhassakin oli ollut vaikeaa sen ruokkimisessa. Siellä neuvottiin ostamaan koiran lihapateeta, jota sekoitetaan koiramuonaan. Mutta se on liian kuivaa, ei kelvannut. Siihen se ei koskenutkaan.

Jos entinen Labrador koirani söi kaiken mitä vaan eteensä sai kuin talouspossu, tämä uusi museovahti vaikutti nirsolta. Mutta mistä siinä mahtoi olla kyse loppujen lopuksi? Jos siltä on mennyt ruokahalu, kun niin onneton on ollut.

Aloin kokeilla koiranruokareseptejä. Lopulta löysin kuin taikareseptin, joka menee kuin kuumille kiville:

- pohjalle kuivaa koiranmuonaa

- päälle vihannesmössoä tai -keittoa, pastaa, riisiä...

- koiran lihapateeta pienennettynä

- muutama palanen herkullista vuohenjuustoa

- voinokareita

- lämmintä vettä

Tämä ateria kelpaa ja ruokakippo tyhjenee hetkessä. Voi on aina voita eikä sitä mikään voita!

Dixiellä on taas elämän- ja ruokahalua.