torstai 29. syyskuuta 2022

11.paketti

Tässä amerikkalainen 30-luvun Schoenhut nukketalo pääsi pakettiin odottamaan Suomen matkaa.

Siinä on 20-ja30-luvun huonekalut myös Amerikasta.

Jätän nämä kaikki paketit auki päältä ja suljen vasta, kun matka alkaa. Vaikka ei varmuutta ole ajankohdasta, toivoa vain. 

Koti-ikävä vaivaa ja tämä paketointi helpottaa sitä. Kolmas vuosi tulee täyteen, etten ole Suomeen päässyt kotiin koronavaaran takia.

Kun yhden paketin saan valmiiksi, niin toista jo suunnittelen ja aloittelen. 

Tämä on oikeastaan 10.nukketalo paketissa, mutta yhden nukketalon huonekalut piti laittaa eri pakettiin ja siksi on 11.pakettia.

Kauppareisuilla kerään lisää sopivia pahvilaatikkoja, koska niitä täytyy olla paljon. Monia joutuu jatkamaan, koska eivät ole tarpeeksi suuria.



perjantai 23. syyskuuta 2022

Kuinka monta pakettia nyt?


Tänään tuli valmiiksi 7.paketti, tässä video. En tee kaikista videoita, mutta kuvaan ne sarjoina sisältöineen ja eri vaiheineen.

Tämä paketoiminen on nyt minun homma tänä syksynä. En avaa museota enää täällä Ranskassa, vaikka en ole sitä julkistanut nettissivuilla ranskalaisille. 

Koti-ikävää Suomeen lohduttaa museotavaroiden pakkaaminen.

Ollaan suunniteltu siskojen kanssa, kun talokauppa on ajankohtainen, ettei avata uutta sähkösopimusta vielä, ollaan kynttilän ja öljylampun valossa puulämmitteisessä tuvassa kuten isoäidin aikaan. Museotavarat saavat odottaa museotilan valmistelua. Pääasia, että saadaan ne kaikki siirrettyä Suomeen.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/72157655881629192 Siinä tämä nukketalo isompina kuvina.

tiistai 13. syyskuuta 2022

Pakkaustyömaalla

Tässä 2.paketti, oli jo sopiva iso pahvilaatikko siihen. Päälle pitää kirjoittaa vielä BERGERIE (eli paimentyttö lampaineen) ja KEVYT, se tulee pinon yläpuolelle. Kuljetusfirmoista täytyy ottaa selvää ja niiden käytännöstä, että osaa valmistautua.


Nukketaloja on noin 80kpl, ja ne ovat työläimpiä pakata, joten aloin niistä. Pikkuhiljaa tulee valmista, vaikka uusi työmaa tämä on nyt minulle. Nallet ovat helpoimpia ja nopeimpia pakata. Vanhat nuket myös ovat haastavia, mutta olen nähnyt, miten ne ovat Postissa tulleina säilyneet ehjinä, joten mallia olen saanut niistä. Mutta ne myöhemmin. 

Suunnittelemista tämä touhu vaatii. Huomasin, että myös pienen pieniä pahvilaatikoita (keittiöstäkin) kannattaa laittaa korjuun, isoja minulla on jo kuplamuovineen yläkerran varastohuoneessa. Olen säilyttänyt kaikki hyvät laatikot keräillessäni tavaraa museoon.

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Ruusukeittiö sai kalusteet

https://chemungcountyhistoricalsociety.blogspot.com/2016/11/a-tragic-history-of-tiny-stoves.html 

Kun keittiötä suunnittelin tähän nukketaloon, alakerran ruusutapettihuone epäröitti, sopivatko ruusut keittiöön? Miksi ei, nyt ne koristavat seiniä yhdessä kuparisten, tinaisten, puisten, rautaisten, peltisten yms. keittiötavaroiden kanssa. Posliinia ja saviastioita tai keramiikkaa ei ole vielä löytynyt tänne.

Pala palalta olen koonnut keittiöön nämä huonekalut keittiötarpeineen. Värjäsin huonekalut saksanpähkinä värillä, niin ne ovat enemmän samanvärisiä.

Vaalea säkki edessä vasemmlla on jauhosäkki. Pöydillä on leivontatarvikkeita ja pari kotitekoista leipää.

Lihanleikkuuta varten on puupölkky hellan vieressä, siinä porsasta tai muuta elukkaa leikattiin keskellä keittiötä! 

Kaikki esillä hyllyillä tai seinillä ja lattialla. Vain kaksi pientä alakaappia isolla seinähyllyllä oikealla.

Ikkunan edessä pöytä tuolineen. Mutta ei se ollut ruokapöytä 1800-luvulla, vaan työpöytä. Ateriat nautittiin "dining room" kuten englanniksi sanotaan, eli ruokasalissa.

Ei ollut hygieniasta vielä paljoa puhuttu tai sen tärkeydestä, joten keittiössä kaikki sai pölyttyä, ei niitä varmaan jatkuvasti siivottu. Näytillä piti kaikki olla kuin kauniina koristeena, rikkautta sekin oli.

Hellasta kuvat alempana. Hellan sisällä joku astia, johon on voitu laittaa öljy-tai muun lampun tapaan paloöljyä kai, tai hiiltä, jotta lapset ovat voineet laittaa ruokaa äidin tai kokin tapaan. Onnettomuuksia sattui paljon, kun pienet lapset näin saivat leikkiä tulella. Vastuuta annettiin lapsille pienestä pitäen, mikä voi olla kohtalokasta.

Keittiöstä puuttuu kyökipiika, joka ruuan valmistaa herrasväelle. Isompi kana myös täytyy sinne hankkia, jotta on aina tuoreita kananmunia vanhan ajan tapaan. Tilanteen tullen voi keittiötä täydentää.

Ohessa lehtiartikkelista kuva, jossa kerrotaan yhdestä lapsen hellaonnettomuudesta.








Kimpsut ja kampsut


Tässä tein videon ensimmäisen nukketalon pakkaamisesta Suomeen menoa varten. Se täytyy vielä laittaa myöhemmin isoon pahvilaatikkoon niin, että reunoissa on tilaa tukipaperia, -pahvia tai -kuplamuovia varten, koska mikään ei saa liikkua sisällä.

Joskus paakkaaminen täytyy aloittaa, koska paljon pakkaamista, talon kaksi kerrosta. Nukketalot työläimpiä, kun ovat yksityiskohtia täynnä.

Matkatavaroita pakattaessa on toivoa, että paikka museolle lopulta löytyy.

tiistai 6. syyskuuta 2022

Talo alkaa elää

Yksi huone sai jo huonekalut. 

Nämä makuuhuoneen huonekalut tulivat Amerikasta. Tällä kertaa se kesti monta viikkoa. Global shipping ebayssä on huono ratkaisu, se tietää aina monta mutkaa matkaan. Mutta jotkut myyjät käyttävät sitä.

Karhuntaljan olen tehnyt vanhasta lampaankarvasta, Alle laitoin pellavan, jolla siksak saksilla leikatut reunat kuten ikkunaverhojen reunat. 

Alakerrassa rappujen vieressä näkyy lattiaa, josta otin vanhan ruman tapetin pois. Nyt kaikki 4 lattiaa nukketalossa ovat paljas puupintaisia, harmonisempaa, kun kaikki ovat samanlaisia. Nätti puu tuli esiin ja sen värjäsin saksanpähkinä luonnonvärillä. Se suojaa myös puutoukilta, kuten vanhaan aikaan niin tehtiin.

Yksityiskohtia voi lisätä vähitellen. 

Karhuntaljassa nalle odottaa asukasta, jonka jalkoja voi lämmittää iltaisin ja aamuisin, nukkumaan mennessä ja aamulla ylös noustessa.

tiistai 23. elokuuta 2022

Tornacin linnan raunioilla 2022

http://chateaudetornac.fr/ 

Joka vuosi käydään Tornacin linnan raunioilla, joka on ennen Anduzen kylää n.6-7km täältä. 

Nuo linnan rauniot on ensimmäisiä paikkoja Gardin alueellamme, jossa kävin pyörällä 30 vuotta sitten, kun tänne ekakertaa tulin. Täynnä nostalgiaa. 

Siihen aikaan, minulla oli vain pyörä ja paljon unelmia. Yksinäni tänne alussa pyöräilin. Myöhemmin ystävien kanssa. Nyt minulla on haukku, koti, talo, museo, autokortti, auto ja paljon muuta on siunaantunut tänne. 

Välillä on hyvä muistella. Eilen, tänään ja huomenna horisontit antavat ajattelemisen aihetta. 

Dixiestä otin kuvan tässä raunion ikkunan edessä, josta avautuu näkymä Anduze kylään, jonne tulin 1992 viettämään 10 päivää pääsiäisenä.

Kun käveltiin linnan sisäpihalla, oli outo tunne, miten täynnä elämää se on ollut satoja vuosia sitten, minkalaista elämä on ollut ja ne ihmiset siellä. Mystinen paikka. Jotenkin kuin elämän ja kuoleman rajalla olisi, koska kaikki on siellä kuollutta ja toisaalta jäljellä kivirauniot, joissa elämä jatkuu meille uusille sukupolville.

Näiden historiallisten muistomerkkien takia tämä Sevennit alue minua viehätti paljon.



sunnuntai 21. elokuuta 2022

Kesämuistoja 2022

Ollaan jo elokuussa, kesä on pitkällä. Otettiin eilen kuvia Dixien kanssa muistoksi tästä kesästä 2022.

Tänä kesänä päivittäiset kolmen vartin lenkit on pitänyt tehdä aamuisin, koska viileämpää, eikä vielä liian kuuma. Päivällä on ollut välillä 37°C-38°C. Onneksi nyt on ollut vähemmän eli 30°C paikkeilla.


 


Lattiaa pesemässä

Nyt oli lattiat vuorossa. Koko ajan minua on häirinnyt kerniset tai muoviset lattiamatot tässä 1890-nukketalossa, ei sovi aikaan. Joten otin ne pois. Alta löytyi punainen tapetti, alimmasta huoneesta keittiön ruututapetti ja ylhäältä toisesta vasemmalla vaalea tapetti.

Pesin kuluneet vanhat lattiatapetit pois.Nätti puu alla, värjäsin sen saksanpähkinävärillä ruskehtavaksi. Se on luonnontuote, ennen käytetty suojaamaan puuta toukilta. Punainen tapetti oli värjännyt puun alla. 

Tämä oli tervetullutta hommaa, kun stressasin viime päivien kovia ukkossateita.

Ensi viikolla odotan Amerikasta yläkertaan huonekaluja vasempaan huoneeseen. Nettimaailmassamme ei Amerikan kaupat ole enää vain matkoihin sidottuja kuten ennen olivat. Klikkaamalla internetistä saa ostettua ja Posti tuo runsaassa viikossa perille. 2000-vuosisata ja sen ihmeet.


 


lauantai 6. elokuuta 2022

Silkkiä ja pellavaa

Tässä kuvankäsittelyohjelmalla suunnittelin ensin verhoja ja niiden värejä nukketaloon, hain kankaat kokeiluksi. Sitten tein verhot punaisesta ja sinisestä silkistä ja luonnonvalkoisesta pellavasta, jonka isosisko on kutonut kangaspuilla.

 
Nyt talo odottaa huonekaluja ja muuta sisustusta, mutta siihen menee aikaa, koska 1800-luvun lopun ajoilta ne täytyy olla kuten nukketalo. Mutta netin taikasauvalla löytää kaikkea, vaikka vuosi siihen menisi.

torstai 28. heinäkuuta 2022

Läksiäislahjojako?

Taas tuli #lahja #museo on! Kuvassa kaksi naapurikylän St Jean du Gardin pappaa, serkkunsa nukke tuotiin tänne museoon. Se on kuuluisa #SFBJ #posliininukke, ikä 90v. hienoine Haute-Savoie folklorisine pukuineen. Vieraskirjaan tuli uusi muisto.
 
Viime aikoina on ihmeesti tullut näitä lahjoja museoon. Kuin taivaasta niitä tippuisi. Pandemian lohdutuksia ja tulevaisuuden lupauksia, voi sanoa. Jotenkin symboliikkaa mukana. Museolla on lähtösuunnitelmia pois Ranskasta ja nämä ovat kuin läksiäisiä viimeisistä 22 vuodesta.
 

 

keskiviikko 27. heinäkuuta 2022

maanantai 18. heinäkuuta 2022

Nyt se nukketalo tuli! 2.

Uskalsin kertoa tämän salaisuuden jo kotiväelle. Viime päivien "aikaansaannokseni" nyt turhauttavassa ja jo vähän pitkäksi tulevassa pandemiassa, jossa loppua ei näy. Täytyy jotakin piristystä olla arkipäivässä, kun museota joutuu pitämään kiinni koronan takia vieläkin. Elämä jatkuu, vaikka hiljaisemmin.

Soitin veljilleni Suomeen, kun muistutin heitä varaamaan ajan 4.koronarokotukseen, kerroin myös tämän uutisen. Kun he kuulivat kuinka suuri nukketalo on, ihmettelivät ja olivat ihmeissään. Kiinnostus heräsi. Sanoin yhdelle ranskalaiselle ystävälleni, että kun hän tulee seuraavan kerran tänne, pyörtyy jo ovensuussa tämän talon talon sisällä nähdessään. niin harvinainen näky se on.

Vähän välillä surffailen ebayssä, sieltä tällaisia ihmeitä löytyy. Ei tarvitse mennä ihmismassoihin koronavaaraan. Vaikka se vähän harmittaa, ei voi nauttia ulkoilma kirppareista eikä antiikkimarkkinoista, hauskoja sosiaalisia tapahtumia ne ovat. Toisaalta aikansa tätäkin kestää.

Tämä nukketalo tuli perille keskipäivällä edellisviikon perjantaina. Se oli jotenkin juhlallista, kun sain vastaanottaa niin hienon harvinaisuuden, en ole koskaan ennen nähnyt missään kaupassa tällaisia myynnissä, vain museossa. Kiitos netin taikasauvan, josta ihmeitä löytää. 

Myyjänä antiikkiliike, joten nukketalo on puutoukka myrkyllä käsitelty, jos niitä on ollut. Ei näkynyt, puu on terveen näköistä, ei pikkureikiä sahajauhoineen.

Tänne saapuessa se tuli suoraan museotilaan alakertaan, ei olisi voinut tulla, jos olisi ollut puutoukkavaara. Kirpparilta ostettaessa usein on ja käsittelen silloin ne ulkona.

Tämä koko kauppa meinasi peruuntua, koska kuljetusmaksu oli liian suuri, mutta myyjä otti yhteyttä myöhemmin, koska oli saanut paljon halvemman kuljetustarjouksen. Mahtoiko se johtua siitä, että puolalainen kuriirifirma kuljetti Pariisista eteenpäin halvimmilla. Hyvä palvelu oli.  

Olin kylämme linnan tykönä vastassa, kun kuriirit soittivat ja pyysivät vastaan. Kaksi puolalaista poikaa toivat sen suurella muuttoautolla Pariisista, jonne se oli tuotu Englannista. Sen päällä ei ollut pahvilaatikkoa, ei suojaa, mutta ei se silti ollut vahingoittunut mistään, vaikka pelästyin, kun yleensä kaikki antiikki suojataan hyvin. Reippaat pojat kantoivat ja kuljettivat n.30kg painavan talon pyörien päällä ja sen jalustan n.100m tänne museoon, tottuneita he olivat.

Hyvin meni. Muutama puhelinsoitto tarvittiin sen perille saamiseksi. Matkaa sillä oli n.1000km Keski-Englannista Etelä-Ranskaan. Sitten myöhemmin se saa matkustaa vielä Etelä-Suomeen, kun sisko löytää talon. 

Olin valmistellut museota ulko-oven vierestä tilaa tehden, jos se olisi ollut suuressa pahvilaatikkossa olisi ollut juuri ja juuri tarpeeksi tilaa, jotta sai sen mahtumaan ovesta sisään. Ei sellaisia ongelmia ole ennen ollut. Alakerrassa katto ei ole tarpeeksi korkea, eli yli 2m, joten se on täällä lattialla ilman jalustaa. Jättiläinen on jättiläinen lasikaapissakin.

Myyjä kertoi talon olleen samassa perheessä monen sukupolven ajan ja että Etelä-Englannissa on tällaisia kuningatar Anne tyylisiä taloja 1800-luvun lopulta. Mikä lie perheen tarina, arvoitukseksi jää. 

Nyt, kun olen alkanut nukketaloa puhdistaa ja joitakin paikkoja korjata, ajatuksia se herättää. 

Sisäkattoa piti maalata, koska vesitäpliä. Tapettiliisterillä paikkasin irti lähteneitä tapetteja ja samalla näkyi alta toinen tapetti. Onhan vanhoissa taloissa aina eri tapettikerroksia. Santapaperiakin tarvitsi, kun keskikohdassa vähän vahingoittunut puuosa. Alakerran sisäikkunassa valkoiset ikkunareunat, mutta ne puuttuivat yläkerran huoneista, joten maalasin ne sinne, niin on symmetrinen ja  ne peittävät rumat ikkunareunat.

Ulkopuoli talosta on priimaa kuin jossakin hienossa ateljeessa tehty, alkuperäinen tiiliseinämaalaus koristeluineen ja liuskekivikattoa muistuttavat puiset kattokivet. Kaikki taidokkaasti tehty ja hyvin säilynyt. Sisäpuoli myöhempine tapetointineen on enemmän kotitekoista käsialaa.

Tässä kuvasarja ennen ja jälkeen eri vaiheista: 


Ikkunaverhoja alan suunnittelemaan seuraavaksi. 

Päiväkirjaa nukketalojättiläisen tulosta 1.

Korona pitää museon kiinni. Onneksi on virtuaalinen maailma, niin voi pandemiankin aikana näyttää aarteita.

Tämä pyörii nyt päässäni. Huomenna aamupäivällä se tulee Englannista. Olen haljeta jännityksestä. Alakertaa piti valmistella, jotta saa mahtumaan jättikokoisen nukketalon.

Sormet syhyvät, kun katsoo noita neljää tyhjää huonetta nätteine kukkatapetteineen. Siinä seuraava työmaani, kun siistin ja sisustan sitä ajanmukaisesti 1890-luvulle. Yleensä kestää noin vuodenpäivät, kun hakee netistä talon täyteen. 

Lähetys saa olla paketissaan varmaankin jouluun asti, jos sisko löytää talon, jonne museon saa perustaa, niin ei tarvitse paketoida tätä uudestaan sinne vietäväksi. Yksi paketti sitten jo valmiina. Jos en muuta mieltä ja avaa sitä kärsimättömänä.

Tämä englantilainen nukketalo tulee kuin korona pandemia muistona.

Nukketalo on jättikokoinen, 156cm korkea ja jalustansa kanssa yli 2m17cm, 82cm leveä ja 59cm syvä, joten se on nyt kokoelmani suurin esine. 
 
Pienin on 1,3cm artikuloitu saksalainen grödnertal puunukke ja tulitikkulaatikkoon tehty Nooan arkki Seiffenissa Saksassa. Lapsilla on ollut noissa miniatyyreissä ihmettelemistä. Tässä seuraava ihmettelyn kohde.
 
Nukketalossa on samanlainen katto kuin Louhisaaren kartanossa, "hollantilaiskatto eli aumakatto".
 
 
Turun linnassa on hieno nukketalo, joka nähtiin lapsena. Se on mielikuvitustani siivittänyt. Ajattelin silloin, että se oli linnan prinsessan nukketalo. Myöhemmin on selvinnyt kirjasta sen olleen lahja sairaalle lapselle. Kuvassa alimpana.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2022

Nukke oven takana!

Korona pitää museon kiinni. Onneksi on virtuaalinen maailma, niin voi pandemiankin aikana näyttää aarteita. 
 
Naapurikylästä Tornacista tuli yllätys. Ovikello soi. Sanoin, että museo on kiinni pandemian takia. Madame näytti nukkea, jonka haluaa lahjoittaa museoon.
 
Ihana Raynal merkki 1920-luvulta. Se muistuttaa italialaista Lenci nukkea, josta se on saanut vaikutteita. Nämä ovat huopanukkeja. 
 
Vieraskirjaan saatiin uusi teksti. Ei ole kukaan siihen kirjoittanut pandemian alun kevään 2020 helmikuun jälkeen, kun koronavaara on sulkenut siitä asti museon.
 
Näin hän kirjoitti vapaasti suomennettuna:
"Haluan lahjoittaa tämän tätini nuken vuodelta 1925 ja hänen sille tekemät vaatteet.  Kiitollisena siitä, että nukkea hemmotellaan museossa kuten sitä on ennenkin hemmoteltu. Toivoo Marie-Claude Bincaz, Tornac."


Marie-Clauden pappa oli seppä ja tienasi hyvin, kun sai ostettua jo siihen aikaan kalliin nuken tyttärelleen. 
 
Museokäyntiä suunniteltiin, kun koronatilanne paranee.
 
Tässä lähikuva nukesta vaatelaatikko vieressä kuin pieni "matkalaukku", kun on tullut uuteen kotiin.

.




Minulla on ennestään kolme Raynal nukkea, yksi Marseillesta ostettu 20-luvulta myös ja kaksi Helsingistä ostettua, 30-luvun nukkepari, joilla on kuulema hollantilainen protestanttinen asu. 

Kun ostin nuo nuket Helsingin antiikkikaupasta 1980-luvun lopulla, ne näyttivät minusta kauhean vanhoilta, vaikka eivät ole kuin 30-lukua. Siihen aikaan en ollut nähnyt kaupoissa vielä kovin vanhoja leluja, vain museossa. Internetti on muuttanut kaiken. Ei ole enää harvinaista nähdä myynnissä 1800-luvun tavaraa kuten ennen oli.

Taas saatiin lahja museoon. Yli 20 museovuotta kantaa sellaistakin hedelmää. Lisäksi puhelin soi aina välillä ja varsinkin nyt taas, kun vuosilomia on. Nuket ja nallet ovat suosittuja, vaikka pikkukylässä olisivat. Kaupunki ei ole silloin ainut paikka museoille.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2022

Historiaa etsimässä

Tarton Lelumuseo Virossa 

Poissyn Lelumuseo Pariisin lähettyvillä

Lelumuseo Juran vuoristossa Sveitsin rajalla Geneven lähellä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Moirans-en-Montagne 

Pollockin Lelumuseo Lontoossa 

Kun vertaa eri Nukke-tai Lelumuseoita, näkee miten suuri ero niillä voi olla, vaikka sama lapsuusteema olisi kaikilla. Nykyisen kansainvälisen museotrendin mukaan lapset ovat pääasiallinen yleisö ja heitä varten on "kaikki" tehty. Museosta tulee silloin kuin lastentarha, jossa lapset leikkivät. Ja lapsien tapa koskettaa kaikkea on "hyväksyttyä" kuin oppimisen ehtona.

Yllä linkit lontoolaiseen, virolaiseen ja kahteen ranskalaiseen museoon. 

Tarton Lelumuseo on ihastuttavassa vanhassa talossa ja muutenkin ihana museo, jossa poikkesin kerran Suomen matkallani. Täynnä liikuttavaa Viron historiaa.

Poissyn museo Pariisin lähettyvillä oli hieno kokemus myös. Historiallisessa rakennuksessa monipuolinen kokoelma kertoo Ranskan historiaa.

Pollockin teatterinen Lelumuseo Lontoossa oli vanhassa monikerroksisessa talossa, jossa kaikki tila käytetty hyväksi hauskasti seiniä myöten. Kun kulki kerroksesta toiseen lattiat narskuivat kuin kummitustalossa. Siellä näin upeat kokoelmat tinasotilaita ja muuta.

Juran vuoristossa Sveitsin rajoilla olevaa Lelumuseota en tunne, en ole siellä päin sattunut kulkemaan, jotta sen olisin matkan varrella käynyt katsomassa. Alue on kuuluisa puuleluistaan. Mutta heidän nettisivujensa perusteella ei houkuta sinne meno. Kaikki on näköjään rakennettu vain lapsille. Kirkuvat räikeät värit ulkona ja sisällä ovat luotaantyöntäviä, lapsia ne miellyttävät varmaankin. Muutenkin ruma moderni arkkitehtuuri kauhistuttaa. Missä siellä on historiaa, koska kerran museo on kyseessä? Vaikutelma on kaikkea muuta. Museo menettää paljon kävijöitä, jos se houkuttelee vain osaa kansasta.

Kun 60-luvulla Anna-tätimme vei meitä siskojen kanssa Turun linnaan ja Luostarinmäelle, me kuuntelimme aikuisten mukana lumoissamme vanhoja tarinoita, joita siellä kerrottiin. Ei siellä olisi tullut kuuloonkaan koskea johonkin tai hakea leikkipaikkaa. Tyytyväisiä olimme ja sinne piti päästä aina uudestaan. Noista muistoista alkoi mielenkiinto historian ihmeisiin. Ja myöhemmin keräilyyn ja oman kotimuseon perustamiseen.

Yksityiset museot eroavat valtion museoista,.ovat vapaampia muotitrendeistä; Nyt kun tämä nukkenallemuseo on ollut pandemian takia suljettuna jo kolmatta.vuotta, voi vain muistella museokävijöitä.

Homemuseum, kotimuseo englanniksi, sellaista sanaa ei ranskan kielessä ole, koska käsite puuttuu. Suomessa on paljon kotiin perustettuja museoita. Kerran yksi ranskalainen mies sanoi pois lähtiessään, ettei hän ole koskaan nähnyt tällaista museota. Huvittavaa. Pariisilainen teatteri ammattilainen sanoi, ettei näitä vanhoja nukketaloja pääse yleensä missään museossa näkemään ilman vitriiniä luonnossa, ja se on hienoa, kun näin voi nähdä. Vain alakerrassa on vitriinejä, mutta niiden takana on paljon esillä leluja. Yksi museokävijä totesi niitä katsoessaan, että hänelle tulee mieleen lapsuuden vintti täynnä tavaroita. Ali Baban luolaksi on tätä museota myös sanottu. Antiikkimyyjämies ihmetteli 1800-luvun silkkikenkiä, jotka olin laittanut esille vitriiniin nukkejen sekaan. Mitä nuo kengät tuolla tekevät? Saahan sitä organisoida kuin Peppi Pitkätossu, ettei museosta tylsää tule ja on kansalla ihmeteltävää.

Täällä ei vallitse hiiren hiljaisuus, kun museokävijät astuvat ovesta sisälle kuin kylään tulisivat. Vanhan ajan sosiaalinen puoli ei unodu, kun ajatuksia vaihdetaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Se on elämän suola.

Vaikka on kyse lapsuuden museoista, ei vain lapsista ole kyse, vaan maailmasta miniatyyrinä historioineen, koko yhteiskunnan peilinä.

Tässä video tästä Nukkenallemuseosta, joka on tehty 2013, joten sen jälkeen kokoelma on kasvanut.

Nyt, kun suunnitellaan Suomeen tätä museota, sama isoäidin aikainen museotyyli jatkuu. Pitää vielä hankkia vanha isoisän kaappikello, joka ei enää käy, niin aika on pysähtynyt silloin konkreettisestikin. Eikä tarvitse hakea historiaa ympäriltään, kun sitä on kaikki paikat täynnä. Tämä 2000-vuosisata sitävastoin unohdetaan täällä täysin hetkeksi, on sitten museossa kuka tahansa vauvasta vaariin.

Tässä alla video yhdestä 1800-luvun lopun saksalaisesta nukketalostani:


keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Kotiin päin

Sotapojilla sotatantereella ja yksin maailmalla kaukana kotoa tulee aina välillä äitiä ikävä.

Varsinkin silloin, kun tulee haavoja hoidettavaksi. Kuka meitä paremmin hoitaa?

Viime torstaina myöhään illalla menin ambulanssin kyydissä pillit soiden sairaalaan. En muuten ole koskaan ennen mennyt.

Siellä minua tutkittiin päästä jalkoihin monta päivää, vaikka vaivan syy löydettiin jo toisena kolmantena päivänä Clostridium difficile, jonka sain antibiooteista. Se on suolistobakteeri ja aiheuttaa pitkäikaista ja vaarallista vesiripulia. Kolme päivää ja neljä yötä olin sairaalassa. En ole koskaan ollut sellaisessa hoidossa, jossa vähän väliä käy hoitaja. Torstai iltana menin ja heti laitettiin tiputukseen. Kun bakteeri selvisi, alkoi uuden antibiootin käyttö suoneen.

Ihmettelin, kun minut laitettiin heti yksityishuoneeseen. He epäilivät jo jotakin tarttuvaa varmaankin. Kun se selvisi, vaihdettiin toiseen yksityishuoneeseen, jossa alkoi lääkitys ja puhtaassa huoneessa. 

Netistä luin, että tuosta suolistobakteerisa voi tulla sairaalaan bakteeri. Joten olin kuin tuberkuloosin tms.mahdollisen ongelman tuoja koko sairaalaan.

Enkelinä maantiellä toimi Marseillesta tullut Seija ystävä, joka tuli miehensä kanssa sairaalaan. Oli yllätys, miten hän sai tietää. Kaksossisko oli soittanut hänelle. Niin Suomesta puhelinlankoja pitkin kulki viesti Ranskaan. 

Tätä kevättä on leimannut onnettomuudet. Ensin loukkasin vasemman käden Dixie koiran kanssa, kun kaaduin. 2 murtumaa ranneosaan. Siitä on runsas 2kk. 

Pari viikkoa sitten vaara vaani koiraa ulkoiluttaessa Anduzen supermarketin parkkipaikalla, jossa aina ostosten jälkeen haukku käy asioillaan viheralueella. Se on rauhallinen paikka, koska ei käydä ruuhka-aikoina. Nyt se ei ollut. 

Toujours inattendu arrive. Ranskalaiset sanovat, että aina tapahtuu odottamatonta.

Parkkipaikalla kävellessä yhtäkkiä kaksi isoa susikoiraa hyökkää koirani kimppuun kuin painajaisessa. Pelästyin, koska iso puhdasrotuinen susikoira yksikin on vaikuttava, vaikka tykkää koirista. Joten puolustin omaa pienempää koiraani ja vedin voimallani talutushihnasta sitä pois päin, nuo toiset olivat vapaina. Kaaduin ja nyt loukkasin oikean käden kyynärpään katuun.

Agressiiviset koirat hävisivät yhtä nopeasti kuin tulivatkin, eivätkä silti satuttaneet Dixieä, vaikka pahalta näytti tilanne. Joku oli päästänyt ne autostaan ulos ja huusi ne takaisin, oletan. Ei siinä yleensä koirat vapaina juokse, ei ainakaan vaaralliset koirat.

Mutta minä sain kipeän kyynärpään tältä kauppareisulta. Kotona alkoi kauhea särky. Päivystävään piti mennä. Monta röntgeniä otettiin ja käsi lopulta kantositeeseen, murtuma siinä on. Lääkkeeksi särkylääkettä ja antibioottia Amoxicilline/Acide clavulanique. Tuota en enää ikinä ota, sellaista vesiripulia ei minulla ole koskaan ennen ollut. Kun maha voi pahoin koko ihminen voi pahoin. Toisaalta ei ennen ole antibiooteista yleensä harmia ollut, vaan ovat tehneet tehtävänsä ja parantaneet, nyt tekivät sitävastoin sairaaksi.

Clostridium difficile kotihoitoon sain sairaalassa aloitetun antibioottikuurin ja maitohappobakteeria.

Terveys on kultaakin kalliimpaa, sen huomasi taas kerran. Yksikin paha pieni mikrobi voi saada yhden ihmisen nurin. 

Museon pitämiseen vaaditaan terveyttä. Kaikki pysähtyy, kun voimat loppuvat. Tuli helpommaksi ajatus, että en enää avaa tätä museota täällä, vaikka pandemia helpottuisi, vaan alan pakata nukketaloja ensimmäisinä Suomeen menoa varten. Siskoni saivat ajatuksen, että he voivat tulla tänne isoveljen kanssa. Veli on halunnut nähdä tämän eteläranskalaisen kotimuseon ja keskiaikaisen talon. Joten sitä odotellessa, suunnittelen pakkaamisen ja vasta sen sisarusten käynnin jälkeen tuumasta toimeen. Siinä onkin suuri työmaa! Nukketalokokoelmassa on 80 nukketaloa.

Sakari Topeliuksen sanoin Koti:

"Minulla on pieni koti, jota rakastan enemmän kuin mitään muuta paikkaa maan päällä. Isäni taloa en saata milloinkaan unhottaa. Siellä olen kotonani, siellä parahiten viihdyn. Enkö tuntisi tietä ja veräjätä? Enkö muistaisi taloa ja tupaa? Kaikki on minulle siellä niin perin tuttua. Näitä portaitahan usein olen astunut. Tämän ovenhan usein olen avannut. Olen katsellut ikkunasta pihalle. Olen lämmitellyt takkavalkean loistossa. Olen syönyt pöydässä. Olen maannut vuoteessa. Tunnen jokaisen istuimen, joka kiven ja polun. Siellä en eksyisi, en yön pimeydessäkään."

tiistai 10. toukokuuta 2022

Pariisilaisten nukkejen tarina

 https://museopaivakirja.blogspot.com/2022/05/suoraan-pariisista.html

Yvonne Bourdonnay vastasi sähköpostissa, että kyllä hän on lastenlääkäri. 80% eläkkeellä, 72-vuotiaana jatkaa vielä osittain työtään. 

Näillä leluilla on tarinansa: pienempi ja vanhempi Bella merkkinen nukke on ensimmäisiä nukkejani. En muista, miten sen sain, mutta olen sillä paljon ja kauan leikkinyt, silti se on säilynyt hyvässä kunnossa. Annoin sen nimeksi Catherine ja ajattelin, että siinä tyttölapseni nimi myöhemmin. Vaikka niin ei käynytkään. Pidin kovasti sen alkuperäisestä nätistä mekosta. Olen aina tykännyt sen kauniista persoonallisista ruskeista silmistä, kun meidän perheessä olemme kaikki sinisilmäisiä.

Toisen nuken Marie-Françoise, jonka nimi tulee lehden mukaan Mode et Travaux, sain isompana ja se miellytti, koska oli ruskeahiuksinen. Äitini ompeli paljon ja hänen mallinsa mukaan myös halusin ommella ja kutoa vaatteita enemmän tai vähemmän onnistuneesti. Ne vaatteet ovat jo kadonneet.

Isomman nuken mekko on tehty toista nukkea varten, vanhemmalle selluloidinukelle, tuon Mode et Travaux antamien nukenvaatteiden kaavojen mukaan ja nimetty Françoise'ksi myös lehden mukaan. Tämä vanhempi selluloidinukke oli äidilläni siihen aikaan, kun hänellä ei ollut vielä lapsia, mutta kotonaan kävi paljon lapsiperheitä, joille hän halusi varata leikkikaluja.

Kori ja englantilainen pitsimekko ovat paljon vanhempaa, posliininuken asukokoelmaa 1900-luvun alusta. Ne löytyivät isovanhempieni ullakolta heidän kuolemansa jälkeen. 



maanantai 9. toukokuuta 2022

Äitienpäivänä 2022

Kun äiti kirjoitti tämän vieraskirjaani kesällä 1989, en tiennyt tämän runon jatko-osasta:

Tääl ei saa yhdes olla jos kuinkin tahdomme...

se jatkuu:

vaan haudan tuolla puolen, taas toisemme kohtaamme. 

Se on suruvärsy, hautajaisvärsy.

Olin lähdössä taas kerran Ranskaan ja äiti tuli saattamaan lentokentälle, ensin oltiin asunnollani Helsingissä. 

Minulla on täällä Ranskassa tämä sama vieraskirja museossa, koska siihen voi lisätä aina sivuja.

Äitienpäivänä muistetaan kaikkia äitejä. Kaikilla ei ole omia lapsia, mutta voidaan silti olla äidillisiä. 

Meillä kotipiirissä oli lapsena tätejä, joilla ei ollut lapsia, mutta he palvelivat meitä kuin omina lapsinaan. He olivat anteliaita ja veivät meitä siskon kanssa Turkuun Turun linnaan ja Luostarinmäelle. Se oli maalaislapsille suuri elämys, kun pääsi kaupunkiin ja jännittäviin historiallisiin paikkoihin. Se antoi unelmille siivet. Ja keräilyharrastuksen viruksen myöhemmin. Oma museo ihmekin sai pienen alkunsa. Ihmisen aivot rekisteröivät kaiken näkemänsä, varsinkin sen kaiken kauniin.

Ei olisi silloin pienenä uskonut, jos olisi tulevaisuudesta joku ennustanut, että suureen maailmaan, Ranskaan tieni vie isona ja kotimuseossa asun nukkejen ja nallejen ympäröimänä. 

Elle n'est pas belle, la vie, sanovat ranskalaiset, eli elämä on kaunis.

Kummitädeilläkin on tällainen kiitollinen "äiti" tehtävä, varsinkin, jos perheessä ei ole tätejä tai isoäitejä.

Minulla ei ole lapsia. Nukkenallemuseossa voin palvella kaikkia lapsia ja tuottaa heille iloa. Se on aina molemminpuolista, kun voi jakaa onneaan. Jaettu onni on moninkertainen.

Äiti on ollut jo monta vuotta "haudan tuolla puolla" odottamassa jälleennäkemistä isän kanssa.