maanantai 26. joulukuuta 2022

Koronaa saa varoa kuin ruttoa!

https://twitter.com/1goodtern/status/1607404589346848770

Siinä linkki koronan sairastaneiden terveysongelmiin. Lihaskipuja jne. En olisi pystynyt koko syksynä  pakkaamaan, nostelemaan isoja nukketalojani tavaroineen, jo 90.paketti menossa ja aloitan 91.koska kaksi viimeistä vaativat paljon pehmusteita, niin voin niitä pehmustaa ajan kanssa, kun löytyy sopivaa pehmustetta. 

Pakettivuori kasvaa koko ajan ja ihmeesti olen saanut aikaiseksi aina uutta. Kun ajattelee viime kevään käsionnettomuuksiani, voin olla kiitollinen, että molemmissa käsissä on taas voimaa kuten ennenkin.

Talossani on kolme kerrosta. Monta kertaa päivässä menen ylös ja alas. Ja varsinkin pakatessani ja järjestäessäni paketteja en laske montako kertaa päivässä haukku perässäni rappusia juostaan edestakaisin. Pitää hakea yläkerrasta sitä ja tätä, tai alakerrasta. Koronan sairastaneet eivät paljoa jaksa. Kunto menisi tuon viruksen mukana.

Museotavaroiden pakkaaminen ei koronan jälkeen minulta enää onnistuisi. Enkä paljoa muutenkaan pystyisi liikkumaan talossani. 

Seuraan twitterissä koronatutkimuksia ja LC eli pitkästä koronasta kärsiviä.

Perjantaina sain viidennen koronarokotteen, bivaletin boosterin. Ranskassa piti olla 6kk edellisestä. Siskot ja veli saivat myös sen Suomessa joku aika sitten ja vanhin veli 4.koronarokotteen, toisesta vanhimmasta en tiedä, voi olla, että on saanut 5.myös.

Viimeiset kolme vuotta on ollut oikein taistelua koronasodassa. Toisaalta alussa ei ollut edes rokotteita. Vaikka eivät ne pelkät rokotteet auta, vaan tarvitaan kaikki mahdolliset suojakeinot hyvistä FFP2 maskeista alkaen, koska ilmasta se leviää. 

Mutta espanjantautikin voitettiin lopulta sata vuotta sitten, kun sitä pahentavan ensi sensuurin jälkeen alettiin sitä vastaan taistella kaikin keinoin, vaikka tiede ei ollut niin kehittynyt kuin nykyaikana.