Kun kokoelmani oli pieni Nukkenalle museon ensimmäisinä vuosina ja se koostui itse tekemistäni nalleista, ehdotin Nîmes kaupungille nallenäyttelyä. He eivät antaneet arvoa ehdotukselleni, happamia, sanoi kettu pihlajan marjoista. Mutta varastivat ideani. Sitävastoin he ottivat yhteyttä kuuluisaan lakimieheen, jolla oli suurella rahalla ostettuja nallemerkkejä kokoelma. Niistä tehtiin näyttely Nîmes kaupungin moneen paikkaan ja lisättiin joukkoon muita uudempia nalleja uusin vaattein. Niin kaupunki oli kuin valloitettu nallekarhuilla. Kävin siellä näyttelyssä katsomassa haikein mielin. Ajattelin, että minulla ei ole noita kuuluisia merkkejä ja 100-vuotiaita.
Mutta niinpä sain idean. Kotona maalla Suomessa kammiossa on 100-vuotiaan pappani vanha suuri reessä pidetty isännän talvitakki, jossa on lampaankarvavuori. Kun menin seuraavan kerran Suomeen Ranskasta kammio oli ensimmäisiä paikkoja, josta hain talvitakin. Näin hienon lampaankarvan sen sisällä ja irroitin sen. Siitä tuli tämä mustakarvainen nalle ja kaksikin. Niin voin minäkin puhua siitä lähtien, että täällä museossa on 100-vuotias.
Vuodet kuluivat. Kokoelmani karttui vähitellen. Vuodesta 2004 tietokonekurssin käytyäni ja tietokoneen ostettuani alkoi tapahtua. Menestystä tuli ja sain kaikkia kuuluisia nallemerkkejä netistä ostettua. Steiff nallejakin tuli mukaan, sitä maailman kuuluisinta merkkiä.
Alku aina hankalaa, lopussa kiitos seisoo, sanoi vanha kansa.
Nämä viimeiset viikot ovat kuluneet kaksoissiskon kanssa matkalla. Näistä kuvista alla voi arvata, missä me olimme.
Menomatka alkoi Onnibussilla Helsinkiin ehtoolla ja sitten Finnairin yölennolla Helsingistä Tukholmaan, josta seuraavana aamuna aikainen suora Norwegian lento Montpellierhen. Flixbussilla sieltä Nîmesiin, josta bussilla tunnin matka Lézaniin. Paluumatka bussilla Lézanista Nîmesiin, josta Flixbussilla yli 4 tuntia Nizzan lentokentälle. Sieltä suora Norwegian yölento Helsinkiin. Seuraavana päivänä Onnibussilla kotiin.
Vaikka nykymaailmassa meillä on kaikki mahdolliset menopelit, matkustaminen on raskasta. Ainakin silloin, jos määränpää on monen mutkan takana. Joka paikkaan ei pääse lentäen kuin menisi "linnuntietä".
https://www.merriam-webster.com/dictionary/travail
Etelä-Ranskaan taas kerran tiemme vei. Kuinka monta kertaa vielä? Saa nähdä.
Siellä kesä jatkui.
Yllä kuva naapurikylästä Massillargues-Attuechista, jossa olimme kävelyllä.
Sisko halusi kuvata oliivipuita. Minä olen niihin maisemiin jo tottunut. Aasit on aina hauska kuvauskohde, niitä siellä näkee paljon.
Kauppareisut tehdään nykyään jalkapatikalla retkeilytietä pitkin yli 10km yhteen suuntaan ja tullaan bussilla takaisin, kun ei ole enää autoa. Hyvät bussiliikenne yhteydet on siellä maaseudulla. Kahdella eurolla pääsee joka paikkaan.
Alimmassa kuvassa Lidl kaupan kassit täynnä sapuskaa. Toisaalta on Lézan kylässänikin supermarketti, mutta on kalliimpi ja huonommat valikoimat. Muutenkin on mukava vähän reissailla ympäristössä eikä aina vain pysyä pienissä omissa kyläympyröissä.
Täytyy päästä tuulettumaan. Se on aina matkustamisen hyvä puoli, menee sitten naapurimaisemiin tai kauemmas. Niin tulee etäisyyttä arkipäivään. Ja näkee kaiken taas vähän uusin silmin.
