lauantai 29. marraskuuta 2014

Lahjoja kuin liukuhihnalta

Tänään yksi madame soitti naapurikylästä ja kysyi, jos olen kiinnostunut hänen vanhoista vaunuistaan. Ne saisi tänne museoon tai sitten ne viedään kaatopaikalle. Hän on ennenkin jo soittanut, koska oli viesti puhelivastaajassa Suomesta tullessani.

Tämän yli 80-vuotias täti oli jättänyt jälkeensä nuo vaunut, joilla hän oli pienenä leikkinyt. Sääli heittää niitä pois paljoine muistoineen, joten rouvalle tuli mieleen naapurikylän nukkenallemuseo.

En kieltänyt puhelimessa, koska vaunut ovat kuulema vanhat. Ja olin nähnyt viime aikoina, että arvokastakin olen saanut kuten ihanan Jumeau-nuken!

Sovittiin, että nämä naapurikyläläiset tulevat tänään museoon, kun se aukeaa iltapäivällä. Sitten puoli 6:lta ovikello soi ja siellä oli kolme sukupolvea, äiti, tytär ja tyttärentytär. Kun näin vaunut, en ollut kovin innostunut, koska ne ovat huonokuntoiset ja ruostetta täynnä, roskisvaunut melkein.

Olin ajatellut, että voin myydä ne, jos eivät muuten ole sellaiset, että kannattaa pitää museossa. Ei samantapaisia malleja tarvitse kahta paria. Myyn ne joillekin vanhan tavaran kauppiaille, kyllä niistä 10 euroa saa, jos ei enempää. Ranskassa niitä näkee paljon, Suomessa hinnat ovat kalliimmat, koska niitä on vähemmän myynnissä.

Tämä entinen opettaja-sairaanhoitaja perhe oli ihastuksissaan museossa. Vanhimmat nuket ja nukketalot erikoisesti kiinnostivat. Ja vieraskirjaan kirjoittaminen oli tärkeä tapahtuma, he olivat siitä tyytyväisiä. Käskin mainita siinä myös heidän lahjastaan. Se miellytti. Heistä tulee nyt meidän "mainosnaisia" kylillä. Museokävijät kokemuksineen on osa markkinointiamme.

Vaikka en säilytä tuota vanhan tädin "lapsuusmuistoa" täällä museossa ja muutan sen rahaksi, se tulee käytettyä museon hyväksi ja silloin hyvään tarkoitukseen.

Nooan arkki symboleineen

Eilen illalla, kun vein Dixoun ulos, taivas oli uhkaavan näköinen. Synkkiä pilviä näkyi joka puolella. Ajattelin, minkälainen yö on edessä. Välillä on ollut kovia rajuilmoja juuri yöaikaan, silloin se on pelottavampaa kuin päivällä.

Mutta yö oli rauhallinen, ei tullut ukkosta. Ja sateetkin pysyivät normaalina. Mikä helpotus. Ilmat alkavat olla jo stressaavia, kun sade ei lopu ollenkaan. Onneksi ensi viikosta eteenpäin on luvattu kuivaa, aurinkoista ja talvisempaa. Tämä syksy on ollut erikoinen loputtomine säävaroituksineen. Ihmishengiltäkään ei ole säästytty. Aika paljon on kuollut tulvissa autoihinsa ihmisiä. Ennalta aavistamattomiin kuuluva minitornaadokin on ollut jossain päin Etelä-Ranskaa.

Tässä kuvassa on viimeisin löytöni. Nooan arkki, ehkä 40-lukua, valmistettu Saksassa. Tämä ei ole kovin iso, noin 20cmx10cmx15cm. Eläimet ja arkki on käsin maalattu pikkutarkasti.Voi olla Erzgebirgessä tehty, joka on kuuluisa puisista miniatyyreistään.

Tämä arkki sopii tähän päivään hyvin raamatun historiallaan. Viime kuukausien sateet ovat olleet apokalyptisiä, loputtomia. Me tarvitsemme arkin, joka antaa turvan.


perjantai 28. marraskuuta 2014

Rajuilmat jatkuvat

http://www.midilibre.fr/2014/11/28/intemperies-languedoc-roussillon-et-aveyron-en-vigilance-orange,1089120.php

Huomiseen asti on säävaroitus. Tänä syksynä niitä on yhtenään.

Ainakin kahdet tiet on veden peitossa Anduzeen ja St Christol kyliin.

Sää on vielä poikkeuksellisen leutoa, vasta ensi viikoksi luvataan talvisempaa ja kuivaa.

Nyt on taukoa välillä onneksi. Sitten yhtäkkiä se muuttuu. Salamoi ja ukkostaa. Vettä tulee kuin saavista kaataen. Tietokone täytyy sammuttaa heti, kun ilma muuttuu uhkaavaksi.

Niin kesäsää muuttuu talvisääksi. Kaikelle on selitys.

torstai 27. marraskuuta 2014

Museon kulisseissa

Eilen oli kakkutreffit täällä museossa. Suomalainen omenakanelikakku sai kiitosta ulkomaalaisvierailta, eli ranskalaisilta ja saksalaisilta. Ranskalaiset leikkaavat isoja kakkupaloja toisin kuin me suomalaiset tehdään vain siivuja niihin verrattuna. Joten minä leikkasin kakun ranskalaiseen tapaan, vaikka se on oikea kaloripommi. Ja hyvin se meni kaupaksi, annoin loput heille tuliaisiksi kuten ennen vanhaan oli tapana pidoissa antaa tai ottaa kotiväelle nenäliinaan maistiaisia.

Suzanne oli nyt meidän kanssa museoverhon taakse kätketyssä keittiönurkassa. Kun museotilat ovat vähän kasvaneet viime vuosina, elintilat ovat pienentyneet. Nyt museo on tärkein tässä talossa ja se näkyy aina enemmän. Täällä eletään vaatimattomasti verhojen takana kuin teatterin kulisseissa päänäyttämön sivussa piilossa.

Kesänäyttelystä linnassa ei puhuttu loppujen lopuksi ollenkaan, se on vasta suunnitelmissa Suzannella, joten ei siitä mitään uutta.

Mutta sähköposti toi eilen hyviä uutisia. Nîmesiläinen 40 hengen lapsiryhmä 6-12 vuotiaita neljän ohjaajan kanssa pyysi museovierailusta visiittitarjousta Tapaninpäiväksi. Sitä varten pitää varata kunnan vapaa-aikatila iltapäiväksi, koska museoon mahtuu vain 10 henkeä kerrallaan. Toiset lapset voivat leikkiä silloin siellä vuoroa odotellessaan.

Minä olin eilen siitä puhumassa herra ja rouva Bernardeille, joiden vävypoika on kunnanjohtajamme. Kunnantalon sihteerit ovat puolueellisia meidän kunnassa, joten en halua asioida heidän kanssaan suoraan. On parempi ensin toimia tavallaan kiertoteitse, niinkuin suhteilla. Sihteerit ovat syntyään kyläläisiä ja siten he pitävät paikallisten puolia niinkuin tiikeriemot puolustavat omia pentujaan. Me ollaan taas ulkomaalaisia, joten ollaan aina "toisella" sijalla. Olen huomannut nimittäin, että sihteerit valehtelevat. Kun minun on pitänyt varata kunnan yhteisiä tiloja ryhmävierailua varten, he ovat sanoneet, että se on jo varattu siksi päiväksi. Vaikka myöhemmin on selvinnyt, että se ei ollutkaan varattu.

Sovittiin Bernard'ejen kanssa, että menen tänään kunnantalolle varaamaan vapaa-aikatilan 26.joulukuuta. Olin siellä jo. Kun sihteeri otti kalenterin esille, nähtiin, että tyhjä se oli koko siltä jouluviikolta. Hän sanoi, että hän puhuu vielä asiasta muille kunnantalolla, ja huomenna iltaan mennessä saa tietää, jos sopii tai ei tuo varaus. Sitten saan lähettää Nîmesiin ryhmälle tarjouksen museovierailusta. Se oli tärkeää, että minä näin heidän kalenterin tyhjät sivut, niin he eivät voi väittää sen olleen täynnä, kuten viimeksi.

keskiviikko 26. marraskuuta 2014

Tervetuloa kahvikakulle!

Tässe se tekemäni omenakanelikakku on.

Uunini on vanha SEB, ostin sen joskus 1996, kun asuin vuokralla Anduzessa. Siellä minä kokkailin paljon. Mutta jo vuodesta 2007 uuniin voi laittaa kypsenemään vain alimmalle ritilälle, muuten palaa. Mutta hyvin se silti kypsentää.

Tästä kakusta tuli hiukan tumma, se oli 5:lla ja sitten 4:lla, silti vähän paloi päältä. Otin palaneen osan pois ja koristin tomusokerilla. Maussa ei ole vikaa. Hyvää se on. Saa nähdä mitä ranskalaiset ja saksalainen sanovat suomalaisesta reseptistä.

tiistai 25. marraskuuta 2014

Joulukalentereista

http://www.adventtikalenteri.fi/kalenterigalleria.php#1940

http://fi.wikipedia.org/wiki/Joulukalenteri

Vieraita tulossa

http://www.myllynparas.fi/suomi/reseptit/makeat_leivonnaiset/kahvikakut/helppoja_kahvikakkuja_moneen_makuun/
Tänään täytyy tehdä kahvikakku, koska huomenna tulee vieraita.

Ostin aineksia omenakanelikakun tekoa varten. Kaikkia muita hilloja näkyi supermarketissa paitsi omenahilloa, sitä eivät näköjään ranskalaiset paljoa käytä. Löysin vain omenasosetta, jossa on vähemmän sokeria kuin hillossa. Omenasosetta käytetään paljon sellaisenaan jälkiruokana. Minä en siitä pidä. Se on kuin söisi vähäsokerista omenahilloa paljaaltaan.

Tänään on taas säävaroitus, kovaa sadetta ja ukkosta luvattu. Nyt on ollutkin poikeuksellisen leutoa vuoden aikaan nähden, joten se tietää ukkosta usein. Mutta ei näitä säävaroituksia ennen ole yhtenään ollut muina vuosina. Toisaalta ne ovat olleet hyvin paikallisia. Toisin paikoin on ollut apokalyptiset ilmat ja toisin paikoin vähemmän vaarallista. Sääkatastroofiin kuolleitakin on ollut tänä vuonna. Ihmiset ovat jääneet loukkuun autoihin, kun ovat ylittäneet tulvivaa siltaa, jonka on yhtäkkiä hyökyaalto vallannut ja vienyt auton mennessään. Kadutkin ovat paikoin muuttuneet joiksi.

Sitten kakkuasiaan. Tein perusohjeen mukaan. Mutta voista tehdessä, vaikka se on huoneenlämpöistä, taikinasta ei tule pehmeää voivaahtoa kuten margariinista saan helposti. Rakenne ei ollut samaa kuin Suomessa tehdessäni, kun olin kaikki sekoittanut. Ei se näyttänyt niin herkulliselta, että olisi huvittanut maistaa. Saa nähdä, onnistuuko, kun harvemmin tekee. Joka tapauksessa on mukava itse tehdä pitkästä aikaa.

Huomenna tulee Suzannen lisäksi Henriette ja Sébastien. Puhutaan Suzannen kesänäyttelystä, johon mekin osallistutaan.

sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Oravan yllätys

Tänään oli selkeämpää kuin viime päivinä. Ilma on ollut talvisen harmaata, kosteaa, tihkusateista, mutta leutoa. Sellaista oli Pariisin alueella, kun olin siellä 1991-92. Täällä se on aika harvinaista. Meillä on hyvin usein aurinkoa, jos ei sada.

Heti kun sää salli piti lähteä ajelulle Anduzeen. Olihan nyt kirpparipäivä. Sitä paitsi se on sosiaalinen tapahtuma Ranskassa, sinne mennään myös tapaamaan ihmisiä, ei pelkästään vanhan tavaran perään. Näin muutamia tuttuja ja ystäviä.

Suomessa ollessani Forssan kirpparilla oli ihana täytetty orava oksalla käpyineen. Se oli söpö. Juuri sopiva koulunäyttelyyn. Mutta hinta oli liian korkea, siitä pyydettiin 60 euroa. Joten en ostanut.

Tänään näin yllätyksekseni sattumalta melkein samanlaisen, yllä kuva. Ostin sen, koska hinta oli vain 8 euroa! Hinnat vaihtelevat suuresti. Ei tuo minun sen huonokuntoisempi ole kuin Forssassa oli.

Kouluissa näkyi aina täytettyjä eläimiä, tai sitten niitä tuotiin esille biologian tunnilla. Nyt meidän nallekoulussakin on yksi.

Sitten sain 8 eurolla kolme 100 vuotta vanhaa kynttelikköä nukketaloja varten. Joten ei ollut turha reisu naapurikylään.

Päivän harmaus unohtuu, kun tapaa ihmisiä. Jos nykyään ollaan liikaa netissä virtuaalimaailmassa, huomaa, että oikeita kontakteja se ei korvaa koskaan.

Marraskuun harmaudessa

Iltapäivän kolme tuntia piti päivystää, koska museo on silloin auki. Täällä täytyy olla valmiina kuin partipoika ties kuka tulee käymään.

Kello oli jo puoli kuusi ja kuudelta suljetaan. Ajattelin, että ei enää kukaan tule. Odotellessani yritin soittaa Sébastien ystävälleni, mutta en saanut kiinni häntä, jätin vain viestin. Meillä oli hiukan erimielisyyttä päivällä tämän museon kokoelmasta, hänen mielestään se on liian feminiininen. Maskuliinisuutta ja nykyaikaa puuttuu, on sanonut hän. Minun mielestäni kaikki yksityiskokoelmat ovat persoonallisia keräilijän tai keräilijöiden mukaan. Valtion museoiden kokoelmat sitävastoin ovat neutraalisimpia ja persoonattomimpia ilman yksityisleimaa.

Sitten ovikello soi. Yksi ranskalainen nuori nainen oven takana kysyi, jos museo on auki. On tämä ja yli kello kuuden aukioloajan myös tarvittaessa, koska museo on talossani, vastasin minä. Heitä on kuusi, viisi aikuista ja yksi lapsi, jotka odottavat autossa, kertoi tämä tulokas. Hän meni hakemaan perheensä ja minä valmistelin museota.

Siinä mukava yllätys. Kun oli kaikki katsottu, tein taas vakiokysymykseni: "Mistä te piditte eniten?" Sain vastaukseksi koulunäyttelyn, nukketalot, vanhin nukke...Sitten tein uuden kysymyksen, ystäväni oli suuhuni antanut sanat päivällä, juuri se ystävä, jolle yritin soittaa illalla. "Mistä piditte eniten lapsuudessanne?" Siitä museovierailijat oikein innostuivat ja he varmaan jatkoivat keskenään vielä museosta lähdettyään.

Meillä oli mukava nostalginen iltahetki näiden ventovieraiden ihmisten kanssa. Siinä oli kolme sukupolvea, Pariisista, Martinique-saarelta ja Alèsista. He olivat kesällä nähneet museokyltin ja päättivät nyt tulla katsomaan.

Illalla soiteltiin puolin ja toisin Sébastienin kanssa ja päästiin yhteisymmärrykseen. Museokokoelman keräiljänä minun pitää ottaa huomioon erilaisia näkökulmia ja hankkia myös sellaista, mikä ei aina minua itseäni miellytä, tärkeää on, että on "jokaiselle jotakin". Eli monipuolistaa täytyy.

lauantai 22. marraskuuta 2014

Kyläläisiä museossa

Vähän kello 3 jälkeen ovikello soi. Lezanilainen pariskunta tuli museoon kuten sovittu. Kasvot olivat tutut, olen nähnyt heidät ennenkin kylällä. Yli 1000 asukkaan kylässä tunnetaan kaikki ainakin ulkonäöltä enemmän tai vähemmän.

Mieleenpainuvin muisto heistä on yhdestä kylätapahtumasta museon alkuvuosilta joskus 2001-2002, kun osallistuttiin kylän muiden yhdistysten kanssa johonkin tapahtumaan kunnan vapaa-aika tiloissa. Tuo muisto ei ole kovin hyvä. Pariskunta on kylän "kermaa", ja asunut täällä koko ikänsä sukuineen.

Muistan miten madame suhtautui ylpeästi ja mitätöivästi museooni, niinkuin se ei olisi yhtään minkään arvoinen. Se oli yleistä tässä kylässä silloin. Minähän olin yhdistyksineni ulkomaalainen. Vain paikkakuntalaisten hankkeet olivat jotakin arvostettavaa. Sellaista on pikkukylän nurkkapatrioottisuus.

Mutta mitä me menneistä! Joka menneitä muistelee sitä tikulla silmään, sanoo suomalainen sananlasku.

He soittivat, muutama viestikin oli puhelinvastaajassa ja kun minua ei saanut kiinni Suomen matkan takia, he olivat tuoneet kirjeen postiluukusta. Siinä kerrottiin, että heillä on joitakin sukulaisten leluja minulle annettavana ...Se oli selvää, että nämä kyläläiset olivat nyt uteliaisuudesta haljeta ja halusivat tulla tänne katsomaan samalla. Molemmat, monsieur ja madame, olivat yhtä kiinnostuneita kokoelmasta, kun he astuivat ovesta sisälle. Jotakin he olivat kuulleet puhuttavan meistä. Ja käytös oli vallan toinen kuin yli 10 vuotta sitten, toinen ääni kellossa, kuten sanotaan.

Nämä ystävälliset uudet "museon ystävät" olivat kaikesta ihastuksissaan, erityisesti nukketalot ihmetyttivät heitä, koska se on Ranskassa harvinaista.Yli tunnin me puhuttiin kaikkea maan ja taivaan väliltä, kuten museo mahdollistaa vanhoine dokumentteineen menneestä ajasta, politiikkaa unohtamatta. Sitä on myös lasten leluissa. Ne ovat yhteiskunnan peili.

He tuovat tänne museoon vielä joitakin leluja, tuo kuvan nalle ylhäällä oli ensimmäinen lahja. Muuten meidän suomalaisten kesken, yksi salaisuus, yleensä en noin uusia leluja ota museoon, koska ei ole tilaa, mutta tämä on nyt poikkeustapaus. On oman kylän väki kysymyksessä. Ja näyttää siltä, että nukkenallemuseo on valloittanut uusia sydämiä. Tällä kertaa niitä kaikkein vaikeimmin valloitettavia.

http://souvenirs.midiblogs.com/media/00/00/3277017408.jpg

perjantai 21. marraskuuta 2014

Sillanrakentajat

Suzanne, joka pitää majoituspaikkaa vanhassa maalaistalossaan täällä Lézanissa, soitti ja kysyi matkakuulumisia. Me oltiin heillä kylässä syksyllä ja kerroin siitä tässä blogissani:
http://museopaivakirja.blogspot.fr/2014/10/vierailulla-susannen-suuressa.html

Suzanne sanoi liittyneensä jäseneksi kylämme kulttuuriyhdistykseen, joka tarkoittaa paljolti "linnayhdistystä", koska se on meidän suurin kulttuurikohteemme. Hänestä on tullut sen sihteeri. Suzanne oli ideoita täynnä. Ensi kesänä ennen sesonkia he meinaavat järjestää näyttelyn linnassa teemana eilispäivän lapsuus ja nuoruus. Hän kysyi, jos me ollaan halukkaita tulemaan mukaan. Sanoin, että miksipä ei. Joten museon leluja kiikutettaisiin 100 metrin päähän linnaan näytille. Vahinko vaan, että linna on remontoimaton. Puitteet ovat hienot, vaikka kunnostuksen tarpeessa. He ovat pitäneet siellä kulttuuripäivinä kerran vuodessa aina joitakin näyttelyitä siivoomatta pahemmin huoneita.

Kirjaston väki on kuulema jo luvannut osallistua tapahtumaan.

Suzannea voi sanoa sillanrakentajaksi. Nukkenallemuseota ei ole kylässämme noteerattu. Kunnantalo on meidät unohtanut joka paikasta, missä vaan on kerrottu kylästämme. Aina on tarvinnut tehdä ääntä itsestään tullakseen huomatuksi muiden mukana. Ei sellaista aina jaksa. Joten me ollaan nyt oltu viime aikoina maan hiljaisia. Sellaista se on, kun ollaan ulkomaalaisia, vieraita kylillä.

Mutta pieni paikka auringossa on jo vallattu täällä Välimeren maalla. Turistit tykkäävät meistä. Siitä todistaa jo 15. museon toimintavuosi ensi vuonna 2015.

Huomenna tänne pitäisi tulla yksi pariskunta kylästämme. He haluavat antaa joitakin sukulaistensa leluja museoon...Se on positiivista. Kuten alèsilainen madame, joka toi tänne "joululahjoja" keskellä syksyä.
http://museopaivakirja.blogspot.fr/2014/10/kiitokset-anne-marielle.html

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan

http://videos.tf1.fr/infos/2014/a-100-ans-elle-decouvre-l-ocean-pour-la-premiere-fois-8522655.html

torstai 20. marraskuuta 2014

Räsynukke ennen ja jälkeen

Tässä on Someron kirpparilta ostamani 5 euron räsynukke.

Ensimmäisessä kuvassa se on likaisena. Ei se ollut kovin koristeellinen ja näytteille pantava. Vaatteet on helppo pestä, mutta nukke on sitten eri asia. Jos en usko, että sitä on mahdollista puhdistaa, en osta. Mutta olen niitä ennenkin puhdistanut, joten siksi ostin. Vaikka aina se on riski. Voi olla yllätyksiä.

Alimmaisessa kuvassa se on alkuperäisine vaatteineen. Punapallollinen kangas tuo mieleen 50-luvun, joten nukke on varmaan 50-luvulta.

Tämä nukke kertoo toisesta aikakaudesta kuin meidän aikamme. Silloin ei ollut leluvuoria kaupoissa eikä kotona. Vaatimaton kotitekoinen lelukin oli aarre.

Kangasnuket on yksi tärkeä nukkeryhmä. Skandinavisissa- ja anglosaksissa maissa niillä on pitkät perinteet. Ja hintahaitari on suuri. 1800-luvun amerikkalaiset räsynuket ovat hinnoiltaan muiden kalliimpien nukkejen kanssa samaa hintaluokkaa, vaikka ovat kankaasta tehty. Monissa sadoissa euroissa hinnat pyörivät. Ja niitä näkee yllättävän hyväkuntoisiakin korkeasta iästään huolimatta.

Ranskassa on noita kangasnukkeja vähemmän. Ja arvostus pieni. Vaikka niitä on varmaan myös kotona tehty aikasemmin, kun elämä oli vaatimatonta ja köyhää. Täällä arvostetaan eniten kaikkea omassa maassa valmistettua. Oman maan merkit ovat ykkösenä ja ne tunnetaan ainakin näöltä, jos ei merkiltään.

Minä pidän näistä kansan leikkikaluista, mitä vaatimattomimpia sitä liikuttavimpia.

Vapriikin "Aika leikkiä"-näyttelyssä oli ihania lasten tekemiä leluja, joita ei usein museoissa näe: ritsa, tuohivene, käpylehmiä...Ne ovat lisäksi kansainvälisiä. Ranskassa museokävijät, jotka ovat eilispäivän lapsia,  puhuvat joskus niistä.

Vapriikin näyttelystä jäi mieleeni yksi paljon leikitty ja kovaa kokenut iso nukke. Se istui arvokkaasti nätisti vaatetettuna kaikkien katseltavana, vaikka oli kasvoiltaan pahasti kärsinyt. Toisaalta se oli ihan loppuun asti rakastettu. Sitä ei oltu roskikseen heitetty kuten nykyään heitetään. Mikä lie nuken tarina. Sydäntä kosketti ainakin sen näkeminen. Täydellisenä säilynyt lelu ei ole yhtä puhutteleva.

Vanhat hylätyt leikkikalut nousevat uuteen arvoonsa, kun ne löytävät tiensä museoon.

Vahinko, että Vapriikissa ei saanut ottaa kuvia. Kamerani toimii vain salamalla ja se oli kielletty. Olisin tehnyt käynnistäni samanlaisen kuvasarjan kuin Lontoon museoista flickr.com sivuille.



tiistai 18. marraskuuta 2014

Kuvakertomus Lontoon museoista

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157647027636423/

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157649360314661/

Tässä kuvasarja Lontoossa käymistäni kahdesta museosta, joista kerroin edellä.

londresmetro.pdf
museumchildhood.pdf
mountfitchet.pdf
mountfitchetmusee.pdf

Siinä museoesitteistä ja metrokartasta skannattu pdf-muoto.

Hesarissa:"Neljä vanhaa taitoa, joita ei kannata unohtaa"

http://www.hs.fi/kotimaa/a1416277080720

http://www.hs.fi/elama/a1405478418651

Kotimatkan Lontoo - Tampere - Lontoo - Nîmes matka-ajatuksiani

Pari päivää Lontoossa oli jo takana ja oli nähty, mitä oli suunniteltu. Nyt oltiin valmiita Suomen lentoon Stanstedin lentokentällä. Tällä kertaa Ryanair ei kiusannut matkatavaroiden punnituksilla lähtäaulassa kuten ennen. Mikä helpotus. Matkatavaroiden tarkastuskaan ei ollut aikava, ei Ranskassa eikä Englannissa. Mutta heti kun on joitakin attentaatteja jossakin päin maailmaa, kaikkialla on sitten lentokentillä kovat tarkastukset. Se on ihan ymärrettävää. Kyllä minä nytkin seurasin koneessa, jos oli "pommimiehen näköisiä" ihmisiä. Suomalaiset ovat yleensä niitä rehellisen näköisimpiä matkustajia. Nyt oma kehu haisee.

Toisaalta täytyy meitä myös kritisoida. Tullitarkastuksessa olevat poliisit voivat kuvata kansalaisten mentaliteettia. Ranskasta lähtiessä he olivat aika puheliaita ja ystävällisiä. Lontoossa me saatiin hyvä vastaanotto. Siskon kanssa oltiin ostettu samanlaiset talvitakit. Nimikin meillä on kauhean samanlainen. Joten poliisi ihmetteli sitä ja sitten alkoi nauramaan, kun hoksasi miksi. Lopulta me kaikki nauroimme tullissa. Mutta kun tulimme Suomeen, tullipoliisi oli tiukkailmeisenä vastassa passia tutkimassa. Ei näkynyt hymyn häivää. Siitä tuli mieleen, että poliisimaailmassa ei sanoja tuhlata ihmisille. Uniformu velvoittaa jyrkkään armeijantapaiseen kurinalaiseen vaitioloon. Nuo ulkomaalaiset tullipoliisit olivat inhimillisempiä, kun he unohtivat uniformunsa.

Mutta onni on olla suomalainen! Nyt näki, että meidän Suomen passimme on arvokas. Sitä katsottiin kuvineen joka tullissa tarkkaan. Viime aikoina on paljastunut paljon passivarkauksia, siksi ne saavat nyt erikoista huomiota.

Runsas parin tunnin lento tuntuu vähän pitkältä, kun on jo matkasta väsynyt. Matkastressi väsyttää. Mutta toisaalta oli helpottavaa, kun lopulta päästiin perille kaikista lähtöpäivän sääongelmista huolimatta. Kun sitten Tampereella käveltiin, oli tunnelmallinen talvisää. Ensilumi sattui juuri tälle päivälle ja maa sai kauniin lumipeitteen. Huomasi olevansa taas kerran kuin toisella planeetalla arktisessa maassa.

Me käytiin Eurokankaassa ostamassa silkkiä Jumeau-nuken vaatetusta varten. 36,90€/m. Puolimetriä riittää. Suomessa silkki on halvempaa kuin Ranskassa. Sisko tekee nukelle vaatteet mittojen mukaan, malli-idea on jo valmiina. Minä en osaa ommella monimutkaisia vaatteita, kutominen ja virkkaaminen sujuu minulta paremmin.

Illalla klo 7:n aikoihin lähti juna Tampereelta Humppilaan. Tunnin junamatkan jälkeen saavuttiin Humppilaan ja sieltä sitten kotiin Ypäjälle autolla.

Joka kerta maasta toiseen matkustaessa on hiukan epätodellinen outo tuntu. Varsinkin kun menee kaukaa Etelä-Ranskasta Välimeren maasta pohjoiseen Suomeen. Kulttuuriero on suuri. Kerran yhdellä kulttuuriluennolla yksi ulkomaalainen sanoi, että joka maassa on oma "musta laatikko", se jokin.  Sen huomaa erikoisesti, jos matkustaa junalla maasta toiseen, jolloin rajan yli meno on hyvin konkreettista.

Torstaista toiseen torstaihin aika meni äkkiä. Sukuloiminen, perhe on tärkeää. Niin ei tunne itseään juurettomaksi, vaikka asuu ulkomailla. Vanhempia ei enää ole, mutta onneksi on siskoja ja veljiä perheineen. Ja kotikonnuilla tutuilla paikoilla isän ja äidin muistot elävät. Se on akkujen latauspaikka.

Kun olin Englannissa au pairina vuonna 1986, erikoista oli minusta siellä suuri kirpputorien määrä. Sitten niitä näkyi myöhemmin paljon myös Suomessa. Taitaa olla lama-aikojen ilmiö. Helsingissäkin monet liiketilat vaihtuivat kaupoista kierrätyspaikoiksi. Kun kauppa ei enää menestynyt, kirpputori menestyi. Nyt on vähän sama juttu. Joten Suomen matkaanikin kuului taas kirpparikierros. Niissä olen tehnyt löytöjä pitkästä aikaa. Me käytiin Loimaalla, Forssassa ja Somerolla. Joka paikasta sain jotakin muutamalla eurolla kokoelmaani: pieni puinen rukki, voikirnu, kanavatyönä tehty ruususarja (nukketalon matoksi), Minnie Mouse mikkihiirityttö, 50-luvun kangasnukke...

Torstaina 13. päivä oli lähtöpäivä, paluulento iltapäivällä Lontoon kautta Ranskaan. Lähdin jo aamujunalla Humppilasta matkaan, koska suunnitelmissa oli käynti Vapriikissa Tampereella. Olin nähnyt netissä, että siellä on uusi Postimuseo. Samalla voisin käydä uudestaan katsomassa "Aika leikkiä" lelumuseon ja uuden Rudolf Koivusta kertovan näyttelyn. Siellä vierähti melkein kaksi ja puoli tuntia. Ihana monimuseo, jossa oli myös Kenkämuseo. Näin samanlaiset 1880-luvun silkkikengät, jotka minullakin on nukkenallemuseossa. En ihmettele, vaikka tuo Vapriikki oli tilastoissa Suomen kakkosmuseo viime vuonna. Siinä ajatusrikas vierailu menneessä maailmassa, joka tuuletti ja kevensi ajatuksiani ennen pitkää matkaani.

Seuraavaksi menin Lidl kauppaan rautatieaseman vieressä, josta ostin evääksi juustosämpyläpussin, pari banaania ja suklaapatukan. Kahvit piti juoda vielä ennen lentoasemalle menoa R-kioskissa. Sitten Pirkkalan lentokenttäbussille.

Lento oli melkein tunnin myöhässä, kun saavuttiin Lontoon Stansted lentokentälle. Mutta easybussilla pääsi silti hyvin Lontoon keskustaan, vaikka lippuni oli ostettu vähän aikaisempaan ajankohtaan. Pitkä passijonotus vei yllättävän paljon aikaa lentokentällä.

http://www.postimuseo.fi/en/

Ryanairin lento jatkui seuraavana päivänä, joten olin yötä nuorisomajassa Lontoossa. Olin katsellut säätietoja netissä, sadetta luvattiin joka paikkaan kuten usein syystalvella. Paluumatka meni ok suunnitelmien mukaan. Vaikka jännittää sai loppuun asti. Pelkäsin, että Nîmesissä sadetulvat olivat tuhonneet autoni. Mutta se pelko osoittautui turhaksi. Sieltä se löytyi kunnossa. Sitten astuin rattiin ja loppusuoralle, noin 35km ajoa kotikylälle Lézaniin.

Pieni mutka oli vielä matkassani. Poistuessani Nîmesin kaupungista Alèsin tielle, tietyöt sekoittivat täysin oikean suunnan, jouduin kääntymään takaisin. Pimeässä oli vaikea nähdä kiertoteiden viitoitusta. Ja huomasin erehtyväni tiestä, joka veikin minut takaisin Nîmesiin. En jaksa enää kaupunkiajoa, ajattelin, enkä tunne sen joka korttelia. Siitä tulee minulle labyrintti ajoa puolipimeässä. Joten heti kun näin ulosajotien Sommières-kylään, lähdin sinne. Maaseututie on kuitenkin helpompaa ajaa kuin kaupunki. Niin minä tein vielä noin 30km kiertolenkin ennen kotiin pääsyä! Sataa tihutti koko ajan.

Kun kerkisin kotiin, soitin ystävilleni. Dixou oli heillä hoidossa ja olisin hakenut haukkuni takaisin. Mutta kuulin, että täksi illaksi on myös annettu säävaroitus ja olisi vaarallista lähteä liikenteeseen. Sitten kohta pian näin ikkunasta, miten kova ukkoskuuro alkoi rankkasateineen. Ehdin juuri ennen sitä perille. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Värikkäät hiiret

Tässä kolmen euron Minnie Mouse, joka löytyi Someron kirpparilta. Ennestään minulla oli tuo Mickey Mouse, jonka olin ostanut viidellä eurolla Loimaan kirpparilta monta vuotta sitten.

Nyt ne ovat hienoja, kun niitä on kaksi. Ihmeen puhtaana ne ovat säilyneet, vaikka ovat kangasta. Rusetti oli kyllä likainen, mutta pesin sen.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mikki_Hiiri

maanantai 17. marraskuuta 2014

Suomi matkalla marraskuussa 2014

Aloin matkavalmistelut jo noin puolitoista kuukautta ennen matkaa. Ostin Ryanairin liput netissä Nîmes Lontoo Tampre reitille. 110 euroa mennen tullen, vaikka ostin ne taas neljänä eri menolippuna kuten aina. Saksan kautta matka ei onnistunut yhtä halvalla, koska Frankfurt Hahniin ei ollut lippuja enää marraskuuhun. Ja toisaalta olen aina halunnut mennä katsomaan tuonne Stanstedin lentokentän lähistöllä olevaan lelumuseoon. Se on myöhemmin talvella kiinni. Lisäksi samalla voi käydä Lapsuuden museossa Lontoossa, ajattelin, vaikka olen ollut siellä ennenkin. Oppia ikä kaikki. Oppipoikana olin taas noilla museokäynneillä.

http://www.easybus.fr/londres-luton

Nykyään on halpabusseja lentokentältä Lontoon keskustaan, ennen oli kallista, kun meni junalla sen matkan. Noin 10 euroa tuli maksamaan yksi lentokenttämatka Lontooseen easybussilla. Ostin nekin liput valmiiksi netissä. Ja hyvänä puolena siinä oli, kun voi käyttää samaa lippua (taisi olla tunnin sisällä), jos kone on myöhässä tai muuten. Joten joka kerta menin vähän aikaisempaan tai myöhempään bussiin kuin lippuuni oli varattu.

http://www.visitbritainshop.com/nordics/articles-features/a-beginners-guide-to-london.html

http://en.wikipedia.org/wiki/Oyster_card

Lontoon metroa varten ostettiin Lontoossa metroasemalla Oyster card. (Ei kannata ostaa Visitor's Oyster cardia, se on hiukan erilainen). 15 puntaa, josta 5 puntaa oli takuuhinta, jonka sai pyytää myöhemmin takaisin metroaseman lippumyynnissä kortin luovuttamista vastaan. 10 puntaa riitti neljään metromatkaan. Muuten se olisi maksanut puolet enemmän, jos yksittäisiä lippuja olisi ostanut. Alla linkki, jossa video kortin käytöstä. Se täytyy "käyttää" keltaisessa tarkastustunnistimessa metroasemalla meno-ja tulomatkalla eli sisään ja ulos mennessä metroportista.
http://avant-de-partir.fr/oyster-card-se-deplacer-a-londres/2014/

Yhden ranskalaisen nettisivun mukaan halvin tapa vaihtaa valuuttaa on nostaa rahaa siellä paikan päällä automaatista kerralla koko summa.
http://www.radins.com/dossiers/changer-ses-devises-gare-aux-commissions,455.html

Toisaalta Lontoossa voi maksaa myös euroilla, mutta se tulee kalliiksi.

Hotelleista puheenollen olin menomatkalla kaksi yötä hotellissa ja tulomatkalla yhden yön nuorisomajassa. Kaikki olin ostanut etukäteen netissä noin kuukautta aikaisemmin. Menomatkalla oltiin kaksi henkilöä, joten oli halvempaa.

Windsor house Lontoossa maksoi 30 euroa per henkilö aamiainen mukaanlukien, ihan ok, Earl's Court metroaseman nurkilla  ja Premier Inn Stanstedin lentokentän vieressä vain 20 euroa per henkilö. Tuo viimeinen oli oikein luxusta meille ja mukava yllätys, helppo löytää, vaikka sinne piti mennä ja tulla lentokentältä hotellibussilla (3puntaa per matka). Ostin sen suoraan Premier Inn sivuilta, jossa myytiin viimeisiä vapaita huoneita alennuksella. Tuon ensimmäisen ostin Hostelworld-sivuilta. Paluumatkani YHA Earl's Court hostel oli myös hyvä majoituspaikka 21 eurolla ja jo tutun metroaseman lähistöllä. Sen valitsin, koska se on YHA organisaatio hyvine filosofioineen. Alla linkki.
http://www.yha.org.uk/about-yha
_________________________________________________________________________________

Siinä matkabudjetistani. Sitten matkatunnelmiin.

Marraskuun alun lähtöpäivänä oli säävaroitus voimassa kuten nyt tänä syksynä on ollut toistamiseen jo monta kertaa. Aika erikoinen vuosi. Ja sääennuste muuttuu yleensä ihan viime tipassa. Jos eilen vielä luvattiin normaalia sadetta, tänään voidaan antaa pahin eli punainen säävaroitus. Joten jopa meterologeille sää on arvaamatonta välillä. Se yllättää kaikki. Siksi tapahtuu onnettomuuksia. Joskus on ollut turhaan säävaroitus ja joskus taas ei ollenkaan tai liian myöhään.

Oltiin katsottu netistä, että kello 6 alkavat kovat rajuilmat tulvasateineen. Joten me päätettiin lähteä vähän aikaisemmin viiden jälkeen. Nîmesiin kestää ajaa runsas puoli tuntia, mutta autopaikan hakemiseen voi mennä toinen puoli tuntia, kun vielä sieltä kävelee rautatieasemalle. Eikä koskaan tiedä, vaikka olisi tietyö matkaa hidastamassa kiertoreitteineen niillä päin kaupunkia. Lento oli klo 10.

Jo naapurikylän kohdalla alkoi sataa rajusti, mutta ei tarvinnut silti pysähtyä, sai ajettua. Taivaskin salamoi jo melkoisesti. Sitten sadekuuro meni ohi vähäksi aikaa, vaikka salamat leiskuivat eri puolilla taivasta sen valasten puolittain. En koskaan ennen elämässäni ole lähtenyt ulos moiseen ukonilmaan. Pelkään ukkosta. Sydän hakkasi täysillä. Mieleeni tuli äidin sanat, milloin tulet kotiin.

Mutta matkaan piti lähteä. Olisi harmittanut jälkeenpäin, koska oli kaikki jo maksettu etukäteen. Autoja ei ollut paljon liikkeellä kuten yleensä.

Sitten tultiin moottoritien kohdalle. Siellä sitävastoin oli jo paljon liikennettä ja se jotenkin teki olon turvallisemmaksi. Ei oltu yksin tiellä. Ihmeesti elämä jatkuu näissäkin vaikeissa olosuhteissa, vaikka toisin luulisi. Toisaalta pikkutiet ovat vaarallisimpia näillä ilmoilla kuin isot tiet. Täällä on monia sivuteitä, jotka peittyvät veden alle tulvasateissa ja siten ne on suljettu lopulta liikenteeltä.

Nîmesin kaupunki lähestyi ja se oli kuin ihmettä, kun päästiin perille. Jätin auton taas rautatieaseman taakse, jossa on rauhallinen asumalähiö. Onneksi tyhjä paikka löytyi helposti. Mutta sitten me oltiinkin kuin loukussa autossa. Vettä tuli taivaalta kaatamalla kuin viimeistä päivää, salamoi ja ukkosti niin, että kukaan ei olisi voinut ulos mennä autosta. Siinä me odotettiin aika kauan kunnes kuuro meni ohi. Onneksi oli varattu aikaa. Sitten rautatieasemalle odottelemaan lentokenttä bussia.

Olin varannut museomainoksia matkalle mukaan. Ja erikoisesti tuota Nîmesin lentokenttää varten oli niitä mukana iso kasa.

Kun rautatieasemalla odoteltiin bussia, ihmeteltiin väkimäärää. Niinkuin ei mitää pahaa ilmaa olisikaan, asemaelämä oli normaalia. Toisaalta juuri joku aika sitten, kun oli ollut säävaroitus, monet jäivät rautatieasemien tai lentokenttien vangeiksi yötä myöten. Paikalliset ovat näköjään tottuneet liikkumaan oli sää mikä oli.

Kun vihdoin päästiin lentokentälle ja koneeseen, haastelin yhtä ranskalaista madamea vieressäni. Kauhistuneena tästä säästä kysyin hänen mielipidettään. Eihän tämä nyt mitään ole, ei lentoon lähtö ole ongelma, vaikka ukkostaa. Minulle tämä eteläranskalainen Sevennien sadeilmiö on edelleen kulttuurishokki.

Arkipäivän pienet ihmeet jatkuvat, koska saavuttiin Lontooseen. Matka ei peruuntunutkaan, vaikka siltä jo oli näyttänyt. Sää oli Lontoossa parempi. Kun bussilla ajettiin kentältä Lontoon keskustaan, ihailtiin englantilaisa vanhoja taloja. Ne olivat ihan kuin nukketaloja, joita olen nähnyt. Tai nukketalot ovat oikeiden kopioita.

Olin suunnitellut, että kannattaa tulla Liverpool Street metroasemalle, joka on kävelymatkan päässä Bethnal Green metroasemalta. Siinä vieressä on Lapsuuden museo Museum of Childhood. Se oli ensimmäinen käyntipaikka. Olen ollut siellä jo ennestään, mutta aina uudestaan voi mennä, koska näkee kaiken eri tavalla joka kerta.

Siellä kului koko iltapäivä. Sitten metrolla hotellipaikkaan Windsor House Earl's Courtiin.

Seuraavana aamuna oli aikaisin lähtö metrolla Baker Street metroaseman lähettyviltä lähtevään Stansted lentokenttä bussiin. Stanstedissa oli nähtävänä lelumuseo ja linna-alue. Alla linkki.

http://www.mountfitchetcastle.com/home/toy-museum

Stanstedin lentokentän läheinen Mountfitchet pieni kylä on vain muutaman minuutin junamatkan päässä. Lentokentän rautatieasemalta menee Lontooseen juna, jonka ensimmäinen pysäkki on tuo Mountfitchet. Se menopaluu junamatka maksoi kahdelta noin 10 puntaa.

Sitten perillä museossa kului tämä seuraava päivä, koska keskiaikainen linna-alue oli myös hyvin mielenkiintoinen. Kyläkin oli viehättävä ja olisi ollut kiva nähdä sitä enemmän. Vahinko vaan, että syyssäätä oli myös Lontoossa ja sadekuurot rajoittivat kulkuamme. Mutta se ei ollut niin uhkaavaa kuin Ranskassa.

Lopulta palasimme junalla Stanstedin lentokentälle ja sieltä hotellibussilla hotellin. Ihana yllätys, koska se oli oikein ylellinen paikka. Pöydällä odotti vedenkeitin tee- ja kahvipusseineen. Matkastressi oli jo paljolti häipynyt. Niin paljon oltiin nähty ja koettu, että uni ei oikein meinannut tulla. Pää oli täynnä ajatuksia. Hyviä sellaisia. Sanotaan, että ei saa kiittää päivää ennen iltaa. No nyt oli ilta ja sen kiitoksen aika.

Seuraavana oli vuorossa kotiSuomilento....

Nîmes-Lontoo-Tampere matkavalmisteluja

http://www.easybus.fr/londres-luton
http://www.easybus.fr/londres-stansted
http://www.terravision.eu/francese/london_luton.html
http://www.visitlondon.com/fr/informations-voyageurs/se-d...
http://www.visitlondon.com/fr/informations-voyageurs/se-d...
http://cdn.londonandpartners.com/assets/maps/travel_maps/...
http://www.enligne.fr/plan-metro-paris/plan-metro-londres...
http://www.routard.com/guide/londres/2829/transports.htm
http://www.routard.com/guide/londres/2830/hebergement.htm
http://www.stanstedairport.com/
http://www.stanstedairport.com/transport-and-directions
http://www.transportdirect.info/Web2/Home.aspx?&repea...
http://www.visitbritainshop.com/france/transports/transfe...
http://fr.hotels.com/hotel/details.html?children[0]=0&...
http://www.laterooms.com/en/hotel-reservations/154527_sta...
http://www.laterooms.com/en/guidebook/221692_silk-house-h...
http://www.easyhotel.com/
http://www.visitlondon.com/fr
http://bookings.easyhotel.com/Booking/EHOTBookRooms.asp?S...
The easyHotel Victoria is a 5 minute walk from Victoria Train Station, Victoria Bus and Coach Station and Victoria Underground station, giving easy access to all major tourist attractions, theatreland and the city. The hotel is 2 stops from Piccadilly Circus and 3 stops from Leicester Square and Covent Garden.
The easyHotel Victoria is a short stroll from Buckingham Palace, Big Ben and the Houses of Parliament, Westminster Abbey, London Eye, Trafalgar Square, Hyde Park and the Thames.
A short tube or bus ride from the hotel will take you to the Tower of London, Madame Tussauds, the Natural History Museum, the Tate Modern, the Victoria & Albert Museum and the Tower of London.
https://www.tfl.gov.uk/maps/track?Input=Barbican+Undergro...
https://www.tfl.gov.uk/maps/track/tube
http://members.virtualtourist.com/m/p/m/1662b8/
If you are travelling through Stansted airport and have some time to kill, why don't you start to explore the surrounding towns and villages? Stansted Mountfitchet is a little further away from the terminal building than Bishop's Stortford or Takeley, but it is the town which gave the name to this airport. The main attraction is the norman castle, a wooden castle reconstructed in the 1980s showing the life in such a castle in the 11th and 12th century. Other places to mention are the toy museum, a windmill and a nice old church. If you have some spare hours and like to visit this place, you will find more detailled information at my Stansted Mountfitchet page.
Directions: For 1.40 Pounds (single journey, around 35 mins.) you can take Village Link No. 7 from the coach station to Stansted Mountfitchet. Ask the driver to leave you near the norman castle or - if he/she does not know it - at Lower Street.
othercontact: http://www.stansted.net
http://www.stansted.net/
http://www.stanstedtoymuseum.com/
Les horaires des bus pour le musée du jouet:
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/TTB/EFA03__00006b93_TP.pdf
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/XSLT_TRIP_REQUEST2

Website: http://www.intalink.org.uk/timetables/tt/7_C_ATG.PDF
http://members.virtualtourist.com/m/98faf/4a771/
http://members.virtualtourist.com/m/p/m/16ee77/
http://www.intalink.org.uk/timetables/?searchValue=stanst...
http://www.mountfitchetcastle.com/home/toy-museum
http://www.mountfitchetcastle.com/find-us
Flying in to Stansted Airport? Why not pay us a visit before you continue to your destination. We are just 15 minutes away on the Stansted Express which leaves the airport terminal every 15 minutes.
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/XSLT_TRIP_REQ...
https://www.google.fr/maps/place/House+on+the+Hill+To...
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/XSLT_TTB_REQU...
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/XSLT_GEOOBJEC...
http://www.londondrum.com/transport/train-journey.php...
http://visitorshop.tfl.gov.uk/home.html?atr=4927963f6...
http://www.londondrum.com/walks/
http://visitorshop.tfl.gov.uk/SiteData/Root/File/Spec...
http://www.tfl.gov.uk/fares-and-payments/buying-tickets
http://www.londontoolkit.com/briefing/underground.htm
http://www.londontoolkit.com/blog/transport/oyster-card-o...
Load money onto the Oyster for the other 3 days and use Oyster, its cheaper than buying 1 day Travelcards.
So i'd advise you buy your Oyster from the Underground Station at which ever airport transfer you go for terminus in London. This may well be Victoria.
An Oyster has no end date. You pay a £5 deposit and this is refunded with any balance when you surrender the card.
http://www.radins.com/dossiers/changer-ses-devises-gare-aux-commissions,455.html
http://www.routard.com/guide_voyage_page/73/cartes_bancai...
http://www.virtualtourist.com/hotels/Europe/United_Kingdo...
Depuis la M11, prendre la sortie J8/8A, puis suivre les indications pour Stansted Airport Terminal. Au rond-point principal, prendre la 3e sortie et suivre les indications pour Mid-Stay Car Park. Nous sommes situés en face de Mid-Stay Car Park, à cÎté de la station service BP et du McDonalds. Parking payant à hauteur de 8 £ par nuit. Navette de bus pour l’aéroport - premier départ à 3 h 45 le matin puis toutes les 30 minutes par la suite.
Compter entre 15 et 20 minutes pour se rendre à l’aéroport.
L’arrêt où prendre/descendre de la navette est Coach Station Bay 28. Trajet simple 3 £ par adulte, gratuit pour les enfants de moins de 15 ans.
http://www.booking.com/hotel/gb/windsorhousehotel.en-gb.h...
Windsor House Hotel
12 Penywern Road
Earls Court
LEAVE THE STATION BY THE EARLS COURT ROAD EXIT. TURN RIGHT AND THE FIRST STREET ON THE RIGHT IS PENYWERN ROAD. WINDSOR HOUSE IS THE FIRST HOTEL ON THE RIGHT WITH A GREEN AND YELLOW CANOPY (only a 2 minute walk from station).
http://www.travelinesoutheast.org.uk/se/XSLT_TRIP_REQUEST2
https://www.google.fr/maps/dir/Earl%27s+Court+London+Underground+Station,+Greater+London,+Royaume-Uni/Victoria+and+Albert+Museum,+Cromwell+Road,+London+SW7+2RL,+Royaume-Uni/@51.4963123,-0.1826684,14z/am=t/data=!4m14!4m13!1m5!1m1!1s0x48760f8b6334029f:0x23a84a0bafe4cf11!2m2!1d-0.19352!2d51.491876!1m5!1m1!1s0x48760543b17e57c3:0x9eb7094dfdcd651f!2m2!1d-0.17218!2d51.496639!3e2
http://www.royalcollection.org.uk/exhibitions/treasures-f...
Aéroport Nîmes:
vol LUTON 10:00
Gare SNCF (Station taxis) Navette 8:15
http://www.tangobus.fr/upload/guides_horaires/navette_aer...
http://www.aeroport-nimes.fr/gp/Parking-et-transports/338
http://www.visitbritainshop.com/france/transports/product...
Comment recharger une Oyster Card ?
http://avant-de-partir.fr/oyster-card-se-deplacer-a-londr...
http://avant-de-partir.fr/guide-de-voyage/guide-londres/
http://fr.wikipedia.org/wiki/Oyster_card
"Dans le métro le voyageur doit passer sa carte devant une borne jaune à la station d’entrée et à la station de sortie (sinon un trajet forfaitaire est pris en compte)."
http://www.routard.com/forum_message/2447389/si_j_ai_bien...

sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Suoma soittaa!


Tässä ylhäällä Hilda ja Suoma 20-luvulla. Äidillä on hattu päässä ja Suoma-ystävällä on valkoinen rusetti.

Siinä parhaat ystävät. Vielä mummoina 2000-luvun alussa, kun molemmat olivat jo leskiä, he muistivat toisiaan. Puhelin soi molemmilla. Puolin ja toisin piti vaihtaa kuulumiset. Ja silloin puhuttiin kauan, ei ollut kiirettä. Muistan miten äiti sanoi joka kerta mielissään: "Suoma soittaa!"

Kukapa unohtaisi ystävän?

Alhaalla kuvassa kaupunkilaisserkut, jotka ovat tulleet katsomaan maalaisserkkuja.

Kaikki kuvassa olevat ovat jo poissa.

Katselin 60-luvun muistivihkoani ja löysin sieltä tähän pienen muistovärsyn:



"Keinukoon purtesi pienoinen
laineilla elämän virran.
Suokohon Luoja sen saapuvan
rauhan satamaan kerran."

lauantai 15. marraskuuta 2014

Kotimaa kun taakse jäi...

Eilen illalla puoli yhdeksän aikoihin tulin kotiin Suomen matkaltani.

7 päivää Suomessa ja 2-3 päivää Lontoossa. Tässä kuvat Lontoosta.

Alusta loppuun matka oli tällä kertaa jännitystä täynnä. Lähtö oli aikaisin aamulla klo 5:n jälkeen 4.päivä keskelle ukkosmyrskyä Nîmesiin, jonka lentokentällä piti olla klo 10 lentoa varten.

Sitten paluupäivänä eilen samanlainen ukkosmyrsky oli luvassa myöhemmin illalla, onneksi en ollut siitä tietoinen autoa ajaessani. Tiesin vain, että ukkosta oli mahdollisesti luvattu rankkasateineen. Onneksi se alkoi vasta kotiin päästyäni.

http://www.midilibre.fr/2014/11/15/intemperies-dans-le-gard-un-famille-portee-disparue-a-cruviers-lascours,1081950.php

Vaikka alku ja loppu oli jotenkin dramaattinen....

Jatkuu.




sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Mistä pidettiin eniten museossa?

Tässä kuvassa on englantilainen Handicrafts nukketalo 1920-luvulta toisen englantilaisen vieressä.

Siinä tämän vuoden yhdet museon suosikit museokävijöiden parissa.

lauantai 1. marraskuuta 2014

Kulttuurin puolesta ja vastaan

https://www.facebook.com/suomen.museoliitto/posts/636943563014242?stream_ref=5

http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194859321976/artikkeli/puheenaihe+museo+on+hyva+sijoitus.html

Artikkeli on positiivinen museoiden puolesta puhuja. Mutta jos alkaa lukea sen kommentteja, se kyseenalaistetaan.

Omasta kokemuksestani voin sanoa, että pikkukylässä kulttuuria voi harrastaa, siis museolla on paikkansa. Mutta jos siitä tekee kaupan, silloin on sulkeminen. Se ei ole elinkelpoinen kuten leipäkauppa. Vain välttämätön ruoka business menestyy ainakin pikku paikoissa.

Totta on, että jos kannattavuus laskelmia tekee kävijämäärien perusteella, silloin museon toimintaakin voidaan arvostella. Ja siksi on parasta pysytellä erossa julkisista avustuksista ja selvitä omalla pikkubudjetilla.

Nykymaailman business'mäinen tehokkuus ajattelu ei sovi joka paikkaan. Se on tuhoisaa. Perinteiset arvot: kirkko, koti ja isänmaa, ovat tärkeimpiä ja "pyhiä". Niihin kaikki rakentuu. Jos tämän sanoo jossakin keskustelufoorumissa, auta armias kriitikkoja! Maailma muuttuu ja ihmiset sen mukana. Ei kaikki. Kulutusyhteiskunta talousarvoineen ei ole onnellisuuden tae.
 http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/695835/Arkkipiispa+Makinen+Ihmiset+paattavat+taloudesta

Alempana kerrotaan Lasarettimuseon 40-vuotis juhlista. Jos sen toimintaa ei olisi vienyt eteenpäin vapaaehtoistyö ja jos olisi vaan laskettu kassaa joka päivä ja kävijämääriä, epäilen vietettäisiinkö siellä nyt monikymmenvuotisiä synttäreitä. Mutta mikä on sen salaisuus? - Arvaan, että se on sydämen asia. Sydämellä on ihmeelliset voimat.

http://www.aamulehti.fi/Kulttuuri/1194928986663/artikkeli/vapriikilla+erinomainen+vuosi+kiilasi+komeilla+numeroilla+museolistan+kakkoseksi.html?utm_source=leiki&utm_medium=aamulehti&utm_campaign=kontekstuaalinen

http://www.nba.fi/fi/ajankohtaista/tiedotearkisto?Article=5952

http://www.museotilasto.fi/index.php?id=17

Museokohteet Käyntimäärä 2013
Ateneumin taidemuseo (Valtion taidemuseo)
261 969
Vapriikki (Tampereen kaupungin historialliset
museot) ja Suomen Jääkiekkomuseo
188 527
Nykytaiteen museo Kiasma (Valtion taidemuseo)
165 715
Luonnontieteellinen museo Luomus
153 766
Turun linna (Turun museokeskus)
121 369
EMMA – Espoon modernin taiteen museo
104 708
Merikeskus Vellamo: Kymenlaakson museo ja
Suomen merimuseo (Suomen kansallismuseo)
104 471
Suomen kansallismuseo
102 597

https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/28111/museo%20gradu.pdf?sequence=2
"Talletettu keräelmä vailla yleisöä on vain omistajansa aarre." Sanoo Sanna Jokinen pro-gradu tutkielmassaan.