Pari päivää Lontoossa oli jo takana ja oli nähty, mitä oli suunniteltu. Nyt oltiin valmiita Suomen lentoon Stanstedin lentokentällä. Tällä kertaa Ryanair ei kiusannut matkatavaroiden punnituksilla lähtäaulassa kuten ennen. Mikä helpotus. Matkatavaroiden tarkastuskaan ei ollut aikava, ei Ranskassa eikä Englannissa. Mutta heti kun on joitakin attentaatteja jossakin päin maailmaa, kaikkialla on sitten lentokentillä kovat tarkastukset. Se on ihan ymärrettävää. Kyllä minä nytkin seurasin koneessa, jos oli "pommimiehen näköisiä" ihmisiä. Suomalaiset ovat yleensä niitä rehellisen näköisimpiä matkustajia. Nyt oma kehu haisee.
Toisaalta täytyy meitä myös kritisoida. Tullitarkastuksessa olevat poliisit voivat kuvata kansalaisten mentaliteettia. Ranskasta lähtiessä he olivat aika puheliaita ja ystävällisiä. Lontoossa me saatiin hyvä vastaanotto. Siskon kanssa oltiin ostettu samanlaiset talvitakit. Nimikin meillä on kauhean samanlainen. Joten poliisi ihmetteli sitä ja sitten alkoi nauramaan, kun hoksasi miksi. Lopulta me kaikki nauroimme tullissa. Mutta kun tulimme Suomeen, tullipoliisi oli tiukkailmeisenä vastassa passia tutkimassa. Ei näkynyt hymyn häivää. Siitä tuli mieleen, että poliisimaailmassa ei sanoja tuhlata ihmisille. Uniformu velvoittaa jyrkkään armeijantapaiseen kurinalaiseen vaitioloon. Nuo ulkomaalaiset tullipoliisit olivat inhimillisempiä, kun he unohtivat uniformunsa.
Mutta onni on olla suomalainen! Nyt näki, että meidän Suomen passimme on arvokas. Sitä katsottiin kuvineen joka tullissa tarkkaan. Viime aikoina on paljastunut paljon passivarkauksia, siksi ne saavat nyt erikoista huomiota.
Runsas parin tunnin lento tuntuu vähän pitkältä, kun on jo matkasta väsynyt. Matkastressi väsyttää. Mutta toisaalta oli helpottavaa, kun lopulta päästiin perille kaikista lähtöpäivän sääongelmista huolimatta. Kun sitten Tampereella käveltiin, oli tunnelmallinen talvisää. Ensilumi sattui juuri tälle päivälle ja maa sai kauniin lumipeitteen. Huomasi olevansa taas kerran kuin toisella planeetalla arktisessa maassa.
Me käytiin Eurokankaassa ostamassa silkkiä Jumeau-nuken vaatetusta varten. 36,90€/m. Puolimetriä riittää. Suomessa silkki on halvempaa kuin Ranskassa. Sisko tekee nukelle vaatteet mittojen mukaan, malli-idea on jo valmiina. Minä en osaa ommella monimutkaisia vaatteita, kutominen ja virkkaaminen sujuu minulta paremmin.
Illalla klo 7:n aikoihin lähti juna Tampereelta Humppilaan. Tunnin junamatkan jälkeen saavuttiin Humppilaan ja sieltä sitten kotiin Ypäjälle autolla.
Joka kerta maasta toiseen matkustaessa on hiukan epätodellinen outo tuntu. Varsinkin kun menee kaukaa Etelä-Ranskasta Välimeren maasta pohjoiseen Suomeen. Kulttuuriero on suuri. Kerran yhdellä kulttuuriluennolla yksi ulkomaalainen sanoi, että joka maassa on oma "musta laatikko", se jokin. Sen huomaa erikoisesti, jos matkustaa junalla maasta toiseen, jolloin rajan yli meno on hyvin konkreettista.
Torstaista toiseen torstaihin aika meni äkkiä. Sukuloiminen, perhe on tärkeää. Niin ei tunne itseään juurettomaksi, vaikka asuu ulkomailla. Vanhempia ei enää ole, mutta onneksi on siskoja ja veljiä perheineen. Ja kotikonnuilla tutuilla paikoilla isän ja äidin muistot elävät. Se on akkujen latauspaikka.
Kun olin Englannissa au pairina vuonna 1986, erikoista oli minusta siellä suuri kirpputorien määrä. Sitten niitä näkyi myöhemmin paljon myös Suomessa. Taitaa olla lama-aikojen ilmiö. Helsingissäkin monet liiketilat vaihtuivat kaupoista kierrätyspaikoiksi. Kun kauppa ei enää menestynyt, kirpputori menestyi. Nyt on vähän sama juttu. Joten Suomen matkaanikin kuului taas kirpparikierros. Niissä olen tehnyt löytöjä pitkästä aikaa. Me käytiin Loimaalla, Forssassa ja Somerolla. Joka paikasta sain jotakin muutamalla eurolla kokoelmaani: pieni puinen rukki, voikirnu, kanavatyönä tehty ruususarja (nukketalon matoksi), Minnie Mouse mikkihiirityttö, 50-luvun kangasnukke...
Torstaina 13. päivä oli lähtöpäivä, paluulento iltapäivällä Lontoon kautta Ranskaan. Lähdin jo aamujunalla Humppilasta matkaan, koska suunnitelmissa oli käynti Vapriikissa Tampereella. Olin nähnyt netissä, että siellä on uusi Postimuseo. Samalla voisin käydä uudestaan katsomassa "Aika leikkiä" lelumuseon ja uuden Rudolf Koivusta kertovan näyttelyn. Siellä vierähti melkein kaksi ja puoli tuntia. Ihana monimuseo, jossa oli myös Kenkämuseo. Näin samanlaiset 1880-luvun silkkikengät, jotka minullakin on nukkenallemuseossa. En ihmettele, vaikka tuo Vapriikki oli tilastoissa Suomen kakkosmuseo viime vuonna. Siinä ajatusrikas vierailu menneessä maailmassa, joka tuuletti ja kevensi ajatuksiani ennen pitkää matkaani.
Seuraavaksi menin Lidl kauppaan rautatieaseman vieressä, josta ostin evääksi juustosämpyläpussin, pari banaania ja suklaapatukan. Kahvit piti juoda vielä ennen lentoasemalle menoa R-kioskissa. Sitten Pirkkalan lentokenttäbussille.
Lento oli melkein tunnin myöhässä, kun saavuttiin Lontoon Stansted lentokentälle. Mutta easybussilla pääsi silti hyvin Lontoon keskustaan, vaikka lippuni oli ostettu vähän aikaisempaan ajankohtaan. Pitkä passijonotus vei yllättävän paljon aikaa lentokentällä.
http://www.postimuseo.fi/en/
Ryanairin lento jatkui seuraavana päivänä, joten olin yötä nuorisomajassa Lontoossa. Olin katsellut säätietoja netissä, sadetta luvattiin joka paikkaan kuten usein syystalvella. Paluumatka meni ok suunnitelmien mukaan. Vaikka jännittää sai loppuun asti. Pelkäsin, että Nîmesissä sadetulvat olivat tuhonneet autoni. Mutta se pelko osoittautui turhaksi. Sieltä se löytyi kunnossa. Sitten astuin rattiin ja loppusuoralle, noin 35km ajoa kotikylälle Lézaniin.
Pieni mutka oli vielä matkassani. Poistuessani Nîmesin kaupungista Alèsin tielle, tietyöt sekoittivat täysin oikean suunnan, jouduin kääntymään takaisin. Pimeässä oli vaikea nähdä kiertoteiden viitoitusta. Ja huomasin erehtyväni tiestä, joka veikin minut takaisin Nîmesiin. En jaksa enää kaupunkiajoa, ajattelin, enkä tunne sen joka korttelia. Siitä tulee minulle labyrintti ajoa puolipimeässä. Joten heti kun näin ulosajotien Sommières-kylään, lähdin sinne. Maaseututie on kuitenkin helpompaa ajaa kuin kaupunki. Niin minä tein vielä noin 30km kiertolenkin ennen kotiin pääsyä! Sataa tihutti koko ajan.
Kun kerkisin kotiin, soitin ystävilleni. Dixou oli heillä hoidossa ja olisin hakenut haukkuni takaisin. Mutta kuulin, että täksi illaksi on myös annettu säävaroitus ja olisi vaarallista lähteä liikenteeseen. Sitten kohta pian näin ikkunasta, miten kova ukkoskuuro alkoi rankkasateineen. Ehdin juuri ennen sitä perille. Loppu hyvin kaikki hyvin.
