torstai 20. marraskuuta 2014

Räsynukke ennen ja jälkeen

Tässä on Someron kirpparilta ostamani 5 euron räsynukke.

Ensimmäisessä kuvassa se on likaisena. Ei se ollut kovin koristeellinen ja näytteille pantava. Vaatteet on helppo pestä, mutta nukke on sitten eri asia. Jos en usko, että sitä on mahdollista puhdistaa, en osta. Mutta olen niitä ennenkin puhdistanut, joten siksi ostin. Vaikka aina se on riski. Voi olla yllätyksiä.

Alimmaisessa kuvassa se on alkuperäisine vaatteineen. Punapallollinen kangas tuo mieleen 50-luvun, joten nukke on varmaan 50-luvulta.

Tämä nukke kertoo toisesta aikakaudesta kuin meidän aikamme. Silloin ei ollut leluvuoria kaupoissa eikä kotona. Vaatimaton kotitekoinen lelukin oli aarre.

Kangasnuket on yksi tärkeä nukkeryhmä. Skandinavisissa- ja anglosaksissa maissa niillä on pitkät perinteet. Ja hintahaitari on suuri. 1800-luvun amerikkalaiset räsynuket ovat hinnoiltaan muiden kalliimpien nukkejen kanssa samaa hintaluokkaa, vaikka ovat kankaasta tehty. Monissa sadoissa euroissa hinnat pyörivät. Ja niitä näkee yllättävän hyväkuntoisiakin korkeasta iästään huolimatta.

Ranskassa on noita kangasnukkeja vähemmän. Ja arvostus pieni. Vaikka niitä on varmaan myös kotona tehty aikasemmin, kun elämä oli vaatimatonta ja köyhää. Täällä arvostetaan eniten kaikkea omassa maassa valmistettua. Oman maan merkit ovat ykkösenä ja ne tunnetaan ainakin näöltä, jos ei merkiltään.

Minä pidän näistä kansan leikkikaluista, mitä vaatimattomimpia sitä liikuttavimpia.

Vapriikin "Aika leikkiä"-näyttelyssä oli ihania lasten tekemiä leluja, joita ei usein museoissa näe: ritsa, tuohivene, käpylehmiä...Ne ovat lisäksi kansainvälisiä. Ranskassa museokävijät, jotka ovat eilispäivän lapsia,  puhuvat joskus niistä.

Vapriikin näyttelystä jäi mieleeni yksi paljon leikitty ja kovaa kokenut iso nukke. Se istui arvokkaasti nätisti vaatetettuna kaikkien katseltavana, vaikka oli kasvoiltaan pahasti kärsinyt. Toisaalta se oli ihan loppuun asti rakastettu. Sitä ei oltu roskikseen heitetty kuten nykyään heitetään. Mikä lie nuken tarina. Sydäntä kosketti ainakin sen näkeminen. Täydellisenä säilynyt lelu ei ole yhtä puhutteleva.

Vanhat hylätyt leikkikalut nousevat uuteen arvoonsa, kun ne löytävät tiensä museoon.

Vahinko, että Vapriikissa ei saanut ottaa kuvia. Kamerani toimii vain salamalla ja se oli kielletty. Olisin tehnyt käynnistäni samanlaisen kuvasarjan kuin Lontoon museoista flickr.com sivuille.