sunnuntai 28. tammikuuta 2024

Nuorena on vitsa väännettävä

Mitä uutta kokoelmaan? Netistä löysin tämän ranskalaisen koulu klassikon. Bon-Dufour on valmistanut samantyylisiä figuurejä sotilaina.

Näin käytiin koulua yli 100 vuotta sitten. Nuket ovat kompositiota tai paperimassaa ja käsin maalattuja kuten kasvojen ilmeistä näkyy. Nämä kuvastavat hyvin entisajan koulutunnelmaa. Opettaja auktoriteettia kunnioitetaan ja oppilaat näyttävät nöyriltä. 

Kaksi oppilasta ovat tehneet tyhmyyksiä, joten he ovat saaneet päähänsä aasinhatun ja joutuivat polvilleen nurkkaan häpeämään. Mitä kaikkia nöyryyttäviä rankaisukeinoja onkaan ennen koulussa ollut, fyysisiäkin. Sormille on lyöty karttakepillä jne. Koulunäyttely täällä museossa sai museokävijät muistelemaan.

Minulla on yksi sveitsiläinen Jouets Weber 60-luvun tyttökoulu, jossa on esillä myös aasinhattu. Se herättää museokävijöissä hilpeyttä, tunnetaan hyvin, vaikka aikanaan oli varmaan ikimuistettava ja nöyryyttävä kokemus. Jopa 70-luvulla vielä jossakin Ranskan maaseudulla sellainen käytäntö. Yksi ranskalainen nainen kertoi, miten oli joutunut lähtemään koulusta aasinhattu päässä pyörällään kotiin kylän keskustan läpi. Mutta heti tilaisuuden tullen otti sen pois päästä, kun opettaja ei enää nähnyt.

https://en.wikipedia.org/wiki/Dunce Aasinhattu on ollut eurooppalainen ja amerikkalainen koulujen rankaisukeino

"dunce's cap is recorded as early as 1791. The first use of the term in literature was in 1840, in Charles Dickens' The Old Curiosity Shop."

Alla Helsingin Lastenkaupunki museosta Senaatintorin läheltä ottamiani kuvia, joissa on tämä Turun koulu vanha koulutaulu. Siinä näkyy yksikorvainen aasinhattu, jota poika pitää taustalla nurkassa häpeämässä.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/albums/72157636149098994/ Kuvia Helsingin museosta.

Tuosta koulutaulusta näkee vanhan kansan tavan, että nuorena on vitsa väännettävä.

Kun nykyään lukee uutisia netistä, koulujen väkivallasta, saa sellaisen vaikutelman kuin villit kuningaslapset olisivat ottaneet vallan käsiinsä. 

Nathalie ystävä Ranskassa sanoi, että nuo ongelmalapset ovat kadun kasvatteja. Viidakonlaki siellä on. Ja tabuasia, jota mediassa ei usein sanota, muistetaan antiikin roomalaisten neuvo: maassa maan tavalla, jos on monikulttuurista. 

Tämä koulutaulu alla on ollut täällä koulunäyttelyssä seinällä. Se on yksi Ranskan historiaa kuvaavasta koulutaulusarjasta, ostin vain tuon yhden aikoinaan. Siinä näkyy miten ennen vanhaan koulunkäyntiä järjestettiin kaikin mahdollisin tavoin, oli sitten puutetta tiloista tai opettajista tai muusta. Oppilaista ei varmaan ollut puutetta, heitä on aina ollut ja pikkukylät olivat asuttuja eikä autioituneita kuten monin paikoin nykyään maaseutu on. 

Kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa, sanotaan. Opettaja näyttää tyrannilta, jota oppilaat pelkäävät, yksi on aasinhattu päässä. Jos vertaa meidän aikaamme, taitaa olla joistakin oppilaista tullut tyranneja. Mediassa on nähty jopa lapsisotilaismaista käytöstä, kun maailmamme on muuttunut sotaisaksi. Rajat kaikelle pitää saada.

Tässä vielä yksi linkki, johon olen skannannut vanhan lehtiartikkelin ranskalaisesta lehdestä. Siinä myôs kuvat ovat paljon puhuvia eri kulttuureissa järjestetystä koulunkäynnistä:

http://myoldbear.free.fr/pagesecole.pdf

sunnuntai 14. tammikuuta 2024

torstai 11. tammikuuta 2024

Kuvat kertomaan

Nyt nämä kuvat ovat arvokkaita, koska museo on olemassa enää vain näissä kuvissa Ranskassa.

 
Ensimmäiset 3.kuvavideota museon alakerrasta. Näissä seuraavissa näkee, miten sadat vanhat nallet ovat sekoittaneet koko museon, järjestys on kadonnut.
 
 

Alla kuvia yläkerrasta nallekouluineen. 




Nukketalosivuilla on kuvia nukketalojen sisältä:

Hamsterin elämää

Tästä museo alkoi. Piti pyytää arkkitehti tekemään asunnon toimintamuutos hakemus, minulle sanottiin, ettei muuten saa rakennuslupaa. Kysyin ensimmäiseksi arkkitehdin tultua, jos tähän voi museon perustaa, vastaus oli myönteinen. Kylästämme hain tunnetun rakennusfirman tekemään remontin.

Oikealla näkyy pyöräni, joka oli ensimmäiset vuodet kulkuvälineeni kesät talvet. 2005-06 autokortti ja auto oli onnen päivä. Sain elämään enemmän vauhtia ja vapautta lentää kuin lintu.

Tässä kuvassa on jo kulunut vuosia, kun tein koristeen ulkoseinään peittämään ruma sähkömittari. Oven vieressä on museokyltti, jonka valoin savipajakurssilla. Ostomyyntiliikkeestä hankitut vaunut ovat houkuttelemassa museoon ja tienviittana, koska piilossa on taloni keskiaikaisen kylän labyrintissa.

Tämä Dixie kuva kertoo nykypäivästä. Ennen museon paketoinnin aloittamista 2022 otin kuvasarjoja tästä museosta. Tein videoita, joista näkyy miten kaikki tyhjät nurkat täyttyivät kuin ihmeesti. Lopputulos on kuin Alibaban luolasta.

Seuraavaksi postaan museokuva videoita.

sunnuntai 7. tammikuuta 2024

Videot nalleistani

 
 
Tässä osa tekemistäni isoista nalleista.

Tuulimyllyjä

Vuonna 2000 laitoin paikalliseen lehteen komeasti museon avauksesta julkistamisartikkelin, vaikka kokoelma oli vain noin 100, varmaan maailman pienin museo. Mutta pienestäkin voi alkaa.

Siinä teen nallea 2000-alussa. Takkahuoneeni oli asuntona ja vain kellarikerros oli alussa museona. Kunnes kokoelma alkoi kasvaa koulunäyttelystä ja vähitellen se siirtyi myös tähän toiseen kerrokseen, jossa erotin oman huushollin museosta verhoilla. Lopulta vuosien varrella tavaraa alkoi olla niin paljon, että minun huushollini on pienentynyt keittiönurkkaan verhoilla.

Alla museo ekavuosina. Tyhjää oli, kunnes myöhemmin tuli liian täyttä molemmissa kerroksissa.



 


Kun katsoo vanhoja kuviaan 20 vuoden takaa kuten tämä, tulee mieleen kaikenlaista. Mennyttä mikä on mennyttä, onneksi. Noita aikoja en kaipaa takaisin. Tuulimyllyjä vastaan taistelin. Epävarmaa oli tulevaisuus vuosi kerrallaan. Pelkäsin aina, että joudun sulkemaan museon, koska ei ollut kannattavaa alkuvuosina.

Mutta sitten tulivat paremmat ajat ja menestystäkin. 

Kiitos uskollisille museoyhdistyksen jäsenille, jotka monet kävijät täällä tai muuten olivat mukana.

Kun viime vuonna lopetettiin museoyhdistys helmikuussa ja siten museo sulkeutui Ranskassa, ajattelin, miten kiitollinen olin, kun sain pitää täällä tätä museota ihan niin kauan kuin halusinkin, parikymmentä vuotta onnea, vastuksista huolimatta, eihän ilman niitä missään selviä.

Pandemian takia suljin museon jo heti hiihtolomien jälkeen 2020 maaliskuun alussa korona uhan takia. Olin sanonut viimeisille museokävijöille, kun keskusteltiin koronasta, että kaikkia viruksia ei vielä nykyaikanakaan hallita. Se oli enteellistä, ei olisi uskonut, tämä vitsaus meillä riivaa edelleen. 

Mutta uutta on hyvä aina olla horisontissa...

Muistoja

Tämä tuulimylly on ostettu Pariisin kirpputorilta 1985, jolloin olin au pairina Pariisissa kevätkesällä. Sieltä ostin myös ensimmäisiä nukkeja, kun aloin keräilyni. Ne olivat folklorisia pieniä selluloidi nukkeja Nizzasta.

Tuo tuulimyllyn myyjä sanoi, että se on tehty Etelä-Ranskan köyhällä vuoristoalueella, joka elää turismilla ja näitä matkamuistoja tehdään turisteille.

Etelä-Ranska kuulosti minusta kaukaiselta ja hienolta tuntemattomalta alueelta Välimeren lähettyvillä. Ajattelin, etten varmaan koskaan pääse sinne vuoristoon.

Vuodet kuluvat ja tulin uudestaan Pariisin lähettyville kansainväliseen Raamattuopistoon vuosikurssille 1991-92. Pääsiäislomalla ranskalainen ystävä ehdotti, että lähden mukaansa Etelä-Ranskaan muutamaksi päiväksi protestanttiseen Mission Timothéehen.

Niin uusi sivu aukesi elämäni kirjassa. Ihastuin Sevennit vuoristoalueeseen, aloin valmistaa maaperää, jotta voin asettua asumaan tänne. Ovet aukenivat vähitellen ja täällä sitä nyt ollaan, asuttu jo vuodesta 1998-99, jolloin ostin tämän talon ja perustin tänne kotimuseon.

Olen tottunut käymään Suomessa pari kertaa vuodessa, mutta nyt pandemian aikana en ole käynyt, en ole ottanut koronariskiä. Koti-ikävä vaivaa jo. Toivottavasti keväällä pääsen. 



Koristella täytyy

1985 muutin Helsingin yksiööni.

Kun rakentaa elämää uuteen paikkaan, tyhjästä se alkaa. Vähitellen aloin sisustaa uutta kotiani. Ei ollut alussa TV:tä, joten tein paljon käsitöitä.

Hain kotoa maalta vintistä vanhan nukkeni, se koristi uutta kotiani ja teki sen kotoisaksi, kun oli jotakin tuttua lapsuudesta.

Olin ollut ensin Pariisissa au pairina 1985 ja seuraavana kesänä Lontoossa. Museoissa näin hienoja nukke-ja nalle kokoelmia, joten ideoita tuli paljon. Aloin keräämään nukkeja ja nalleja. 

Idean kudottuun nukkeen sain veljentyttären mummolta saamastaan vihreästä kudotusta urheilijanukesta. Sitä mallia muuntamalla keksin uusia erilaisine vaatteineen. Huone alkoi olla niitä täynnä. 

Myöhemmin aloin tehdä pikkunalleja, joille tein eteläranskalaisesta provencelaiskankaasta vaatteet. Kerran olin Helsingin kauppatorilla ystävän kanssa standeineni nalleja myymässä. Ei kukaan ostanut, mutta katsojia oli. Ja se oli minun elämäni ensimmäinen pikkunallenäyttely. Hyvä muisto.

Nyt jälkeenpäin noita tekemiäni nukkeja ja nalleja katsellessani tuli mieleen, miten ihmeessä pääni oli noita täynnä. Toisaalta se oli iloista värienkäyttöä omassa mielikuvitusmaailmassa. Viime vuosina sain vielä idean tehdä 3 Peppi Pitkätossua, kahdelle siskolleni ja itselleni. Peppi puuttui kokoelmasta.

Näille kaikille käsitöilleni löytyi vuonna 2000 oma tarkoitus ja paikka, kun keksin perustaa kotimuseona Nukkenallemuseon Etelä-Ranskaan. Alussa minulla ei ollut paljon vanhaa tavaraa, joten näillä pääsin alkuun.

Nallejen teko jatkui, mutta tein vain isoja nalleja myöhemmin. 



 
Siinä Peppi Pitkätossuni, josta olen jo kerran täällä blogissani kertonut.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Pandemian keräilyä

 
 
 
 
 

 
 
Tein kolmannen videon tästä 1890-nukketalosta. Alimmaisessa videossa näkee, että täyttä on jo.
 
Kesällä heinäkuussa 2022 nukketalo tuli Englannista tyhjänä. Korjaamista oli vähän sisäkatoissa ja lattioissa,muuten hyvässä kunnossa.
 
Kevät kesä 2022 olivat onnettomat käsionnettomuuksieni takia, tämä nukketalo oli tervetullut tuomaan vaihtelua muutenkin ikävään pandemiaan, josta ei loppua ole näkynyt. 

Nyt ollaan kevättä kohti menossa.