perjantai 28. lokakuuta 2011

Sähkömittari rumilus piiloon

Tässä kuva vasemmalla viime päivien touhuistani. Jo muutama vuosi sitten ystäväni käski minun tehdä nukketalokyltin kätkemään ruma sähkömittari, joka on ulko-oven vieressä parhaalla paikalla. Hän lupasi leikata minulle sitä varten vaneria, johon voisi maalata nukketalon.

Liian vaikea tehtävä, sanoin aina. En ole innostunut maalailemaan, koska piirtäminen ei ole koskaan ollut harrastus minulle. Inhosin sitä lukioaikoina. Ja ne piirustustunnit kestivät liian kauan. Huono muisto minulla on niistä.

Olin luvannut kuitenkin toteuttaa sen suunnitelman nyt syksyllä, koska surffaillessani netissä sain alkuidean. Siihen asti minulla ei ollut siitä aavistustakaan, mitä voisi tehdä. Talon raamit tulivat vaan mieleen, ei se paljoa piristäisi ulkoseinää. Mielikuvitus oli täysin nollissa.

Tuumasta toimeen. Noin kuukausi sitten ostin 1,5cm paksun vaneri lopun alennuksesta 5 eurolla. Se piti maalata yltympäri, koska se ei ole ulkona käytettävää, vaan sisävaneria.

Mittasin viivoittimella talon mittoja ja piirsin ne tussilla alkuun. Sitten tein siihen kukkaköynnöstä, se oli hauskempaa, kun kukkia sai piirtää. Ajatuksena oli punamulta maalilla maalattu suomalainen perinteinen talon julkisivu. Minulla oli kaikkia maaleja kotona, ei tarvinnut ostaa. Mutta tuli pieni virhe, kun sekoitin punaista ja mustaa. Laitoin liikaa mustaa, joten siksi kuvassa talo näyttää mustalta. Se ei ole sen väri luonnossa, vaan hyvin tumman punainen, viininpunainen, punamultaväri. Kuvassa ei saa aina tulemaan oikeita värejä. Kaikki maalit ovat ulko-sisä maaleja, paitsi keltainen ikkunoissa. Se täytyy vielä lakata värittömällä lakalla, että saa sen myös vedenpitäväksi, kun sataa ulkona.

Pikkunallet ikkunoissa ja oikealla sivulla alla ovat puisia. Ne otin Marja-Leenan tekemästä joulukoristeesta, jonka sain isolta siskolta joululahjaksi viime vuonna. Tässä nukketalokyltissä ne ovat hyvässä paikassa. Naulasin ne oikein kiinni.

Tein värikokeiluja ensin Photofiltre ohjelmalla. Alkuversiossani oli punainen talo. Se oli hiukan kuin joulupukin asunto. Halusin tummemman talovärin, koska se on vanhemman tyylinen. Toisaalta, vaikka se on hiukan tumma nyt, se sopii tummanruskean ulko-oven viereen aika luonnollisena. Kirkkaamman punainen olisi pistänyt enemmän silmään. Sellaisia kun täällä ei ole olemassakaan missään.

Kyläläisillä on sitten siinä ihmettelemistä, mikä ihmeen kummajainen on ilmestynyt nukkenallemuseon julkisivuun. Noin 102cmx60cm iso, suomalaisperäinen talo keskelle Välimeren maan kivitaloja herättää varmaan huomiota. Ihmiset pysähtyvät museon eteen ja pohtivat mitä se mahtaa kätkeä sisälleen, eivätkä mene vaan ohi. Jutun juurtakin siitä voi tulla. Se on tarkoituskin. Kritiikkiä hyvällä tai pahalla, "vettä me saadaan myllyymme" joka tapauksessa.

"Learning by doing." Tekemällä oppii, sanotaan. Lopputulos ei minusta ole hullumpi. Ja tärkeää, että voitin kielteisen ennakkoasenteeni. Negatiivisuus on pahasta.

Värejä on mukava käyttää. Oli sitten kyse kankaista, lankoista, maaleista tms. Värilankat ovat minulle kaikkein tutumpia. Mutta käsityö on jäänyt tietokoneen myötä. Toisaalta nykyään, kun järjestän museota, siinä saa käyttää myös mielikuvitusta. Varsinkin jos näyttelytila loppuu ja täytyy sitä löytää muualta. Järjestelykysymys se on. Saman voi järjestää monella eri tavalla.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Kotimaa näkyvis

Sisko sano mul vähän aikaa sit, et kato ny niit joulumatkoi Suamee. Niit hintoi.

Viikon lopul mää rupesi si kattomaa. Joulukuu näytti kallliilt Ryanairillaki mitä lähemmäs meni juhlapyhhii. Ja mitä kauemmaks sitä halvemmaks tuli. Lopultas mää keskittysi vaa matkoihi tost marraskuun pualest välist alkae joulukuun alkupualel. Lauantai aloti matka-ja hintavertailu ja tänäpä osti liput. Nyt sain rauha, ko tuli valmiiks toistaseks ainaki lennot.

Mää pohri erilaisii vaihtoehtoi. Olis ollu mukava mennä Lontoon kautta, yhtä halval olis saanu ku Saksan kauttaki. Mää olisi halunnu mennä kattomaa sinne Stanstedin lelumuseoo, se ei o kauhian kauka lentokentält. Mut se on nyt loppuvuarest kiinni. E viittikkä mennä sit siält kautta.
http://www.stanstedtoymuseum.com/

Sit oli toine vaihtoehto, Pariisist. Siäl on täl hetkel kaks miälenkiintost lelunäyttelyy, Grand Palais's ja Nukkemuseos. Olis nähny ne samal reisul. Mut sit olis tarvinnu mennä ensi junal Pariisii ja siält Blue one:ll Helsinkii, paluumatka olis ollut Ryanairil. Mut se osottautu monimutkaseks ja hintaa olis tullu yhteensä noin parisattaa. Ja junamatka olis hermostuttanu minnuu, ko ne o niin epävarmoi, tiätenki sillo lähtöpäiväl olis ollu taas lakko. Ne ku on jatkuvast lakos. Ei voi yhtää luattaa. Toisaaltas Pariisis voi käyrä joku kerta, ku huamasi, ett sinne saa junalippui netist ostaa noin 35 euroo yhteen suuntaa, suurin piirtei seittämälkympil pääsee menopaluun. Ja niin on parempi, ettei o siält jatkoyhteyksii mihinkä.
http://www.museedelapoupeeparis.com/tempo/tempojouetgarcon.html

http://www.grandpalais.fr/fr/Accueil/p-93-Accueil.htm
Loppujen lopuks mää valitti sama reiti ku ennenki, se on halpa ja jo tuttu:
Montpellier - Frankfurt Hahn - Tampere menopaluu lennot yhteensä 63 euroo vaa Ryanairil. Menomatkal pääsee saman päivän jatkamaa, aamul on lähtölento ja iltapäiväl jatkolento. Paluumatkal on kyl pari päivän orotus Saksas, ennenku  pääsee jatkamaa Montpellierhe.

Nyt voi suunnitella muuta, ku ainaki Suamen matka on valmiina. Mul o vähä jo koti-ikävä.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Lézanin linnasta kuvasarja


http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627819817905/show/

Otin tänään kuvia kylämme linnasta ja tein siitä kuvasarjan flickr.com sivuille. Linnan puutarha on ensimmäisenä kunnostettavana, sitten vasta linna.

Lopussa näkyy sillan alla oikealla "Musée..." nukkenallemuseon pieni kyltti, joka on nyt hyvällä paikalla linnaa vastapäätä.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Uusia päivityksiä

Olen päivitellyt viime päivät http://dollhousedreams.free.fr sivuja, koska muutin "Mitä uutta?" sivut.

Kolmikielisistä nettisivuista on hommaa, kun järjestelee niitä uudestaan. Sivujen kokoonpano on aikaavievää, vaikka teenkin ne taulukoilla kuten olen oppinut alussa, enkä uudella tavalla niinkuin pitäisi, sanovat ammattilaiset. Harrastelijasivut ovat paremmat kuin ei mitään. Sitäpaitsi FREE.FR:n tilastojen mukaan nuo dollhousedreams-sivut ovat yltäneet suurin piirtein  samoihin kuukausittaisiin käyntimääriin (yli 1000/kk) kuin myoldbear-sivut, vaikka ovat uudet.

Sébastien on minua arvostellut, että olen laittanut liikaa kuvia kokoelmasta nettiin. Hänen mielestään kukaan ei enää tule museoon, jos uutuudetkin heti näkee jo internetissä. Minä en ole samaa mieltä. Monet paikalliset, turisteista puhumattakaan, sanovat tulleensa tänne, koska he olivat nähneet nettisivut. Ja nyt me ollaan huomattu, että Anduzen turistitoimisto on tehnyt mainoksen nukkenallemuseosta yhdestä netin nukketalokuvastamme, jonka se on ottanut mukaan sen toimiston seinällä olevaan suureen DVD telkkariruutuun, jossa vaihtuvat kuvat paikallisista turistikohteista. Se on suosionosoitus. On niinkuin olisi päässyt "harvojen ja valittujen" joukkoon.

Virtuaalimaailma muuttaa ja muokkaa asenteita. Niin saa ennakkokuvan jostakin. Vuodesta 2004, kun tutustuin atk-maailmaan, olen surffaillut. Ja nyt tunnen virtuaalisesti monia lelumuseoita Euroopassa ja muualla, koska olen tehnyt niissä virtuaalivierailuja. Myöhemmin haluan käydä myös katsomassa niitä paikan päällä ja siinä nettisivut kuvineen ratkaisevat aika paljon, minne menen tilaisuuden tullen. Ei minulle riitä pelkät kuvat. Livenä ne täytyy nähdä.

http://www.puppenhausmuseum.com/

http://www.ottini.eu/

Siinä yllä hienot nukketalomuseon internetsivut, joissa kokoelmia voi katsella musiikin säestyksellä. Kaikki on kuvina ja nähtävänä myös netissä.

Me keräilijät ajatellaan, että näin näyttelyllämme on enemmän katsojia. Jos se on vaan muuten, kuten minun tämä museo on pikkukylässä, jossa ei ole ristinsielua talvisaikaan, yleisömäärä on nollissa. Mutta maailmanlaajuinen verkosto antaa mahdollisuuden suuremmalle visiittimäärälle ja harrastelijaryhmälle. Ja ehkä siitä jotakin poikii myöhemmin.

9115 käyntiä dollhousedreams-sivuilla maaliskuusta lähtien, jolloin ne tein. Niin hyvää tulosta ei varmaan muuten olisi saanut, vaikka nukketalonäyttely olisi ollut jossain muualla, vaikka kuinka parhaalla paikalla.

Statistiques d'accès à dollhousedreams.free.fr
Période du résumé: 12 derniers mois Généré le 18-Oct-2011 00:34 CEST
Generated by Webalizer

Résumé par mois
MoisTotaux mensuels
SitesKoVisitesPagesFichiersHits
Oct 2011266167714596147543605192
Sep 20114062698141181250471858421
Aou 20113782820221217250176628847
Juil 2011320196593976198156596639
Juin 2011352223647916226366067665
Mai 2011511396507122636901125614076
Avr 2011462383402116943511149015323
Mar 201193612426581834139933646451296
Totaux316235791153275890682117459

Kunnanjohtajan puheilla - Hymyä huuleen

Olin äsken kunnantalolla pitkästä aikaa. Olen huomannut, että siellä ei kannata paljoa museoasioita puhua sihteereille, suoraan vaan kunnajohtajalle, muuten ei ole varmaa, meneekö viesti perille vai ei. Näin heti vastaanotossa kunnanjohtajan, joten siinä hyvä tilaisuuteni.

Bernardit on yksi ystäväperhe täällä Lézanissa. Herra Bernard, joka on kunnanjohtajan appi, sanoi minulle kerran, että kunnantalo voisi jakaa museoesitteitämme ilmaiseksi joka kotiin kylällä, eli noin 1200:lle asukkaalle. Silloin en siitä vielä innostunut ja jätin asian sikseen. Mutta nyt kun meillä on tuo pikkumainos kampanja meneillään, se sopii hyvin suunnitelmiimme. Paikallinen mainostus.

Kunnanjohtaja Torreilles on hyvin vakava naamainen mies, vaikka on vajaa nelikymppinen. Siinä iässä luulisi olevan vähän nauravaisempi. Ja lisäksi kun hän palvelee kuntalaisia.

Toisaalta se on persoonallisuus kysymys. Toiset ovat hymyileväisiä ja toiset taas vähemmän. - Minulle se on tärkeä asia. Vaikka olisikin pinnallista. Kunnassamme on kaksi lääkäriä, minä menen aina sen hymyilevän tai nauravaisen tykö. Toinen on niin pokerinaamainen, että sen tykönä käynti on raskasta. Vaivatkin tuntuvat vielä pahemmilta. Pikkuasioita voisi sanoa. Mutta pientä hymyä me tarvitaan, kun asioidaan milloin missäkin.

Kerroin asiani ja näytin A4 museomainosmallia, josta niitä saa 4kpl. Ensiksi minulle ehdotettiin, että sellainen voitaisiin liittää noin 4 kertaa vuodessa ilmestyvään kunnan tiedotuslehteen. Mutta minä taas olin eri mieltä. Siinä on niin paljon kaikkea, ettei museomainosta siinä huomaa. Tehokkaampaa on niitä jakaa jokaiseen kotiin. Sitten kunnanjohtaja taas tokaisi, että jakaa he voivat ne ilmaiseksi, mutta ei he niitä mainoksia teetä, ne pitäisi tuoda mukanaan. Minä puolustin yhdistystämme. Meidän varat ovat pienet, kunta voisi sen verran kustantaa, että myös ne mainokset painaisi. Hän lupasi harkita asiaa...Ja sitten kun seuraavan kerran heillä jaetaan kunnan tiedotteita, ottavat nukkenallemuseon esitteet mukaan jaettavaksi joka talouteen.

Hymy irtosi lopulta! Sain tämän kunnantalon johdon nauramaan. Ja muutenkin me päästiin yhteisymmärrykseen, ainakin pintapuolisesti.

Vaikka saa nähdä, mitä tuleman pitää. Ei se kunnalla asiointi ole useinkaan tuottanut toivottua tulosta. He varmaan siellä pelkäävät, että me haetaan samaa raha-avustusta kuin muutkin kunnan yhdistykset saavat. Ei haeta. Saavat olla sen suhteen rauhassa. Ennemmin haetaan joskus sellaista EU:lta.

Dixoun olisi pitänyt tulla mukaani. Nyt se oli poikkeuksellisesti kotolaisena, koska satoi. En viitsinyt ottaa sitä mukaan kastamaan hienoa aitoa turkkiaan. Olen huomannut, että haukut saavat ihmiset hyvälle tuulelle. Niin minun joka ikinen päivä alkaa hyvin, kun tulen sanomaan huomenta tälle iloiselle veitikalle.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Lokakuu 2011

Syyskuu 2011

Pyhäinpäivää odotellessa

Viime päivät on touhuttu uuden mainoskampanjan pyörteissä.

Kun Sveitsin matka oli takana ja siitä puhuttiin ystävien kanssa Anduzessa, tuli esiin nämä kohta pian lähestyvät Pyhäinpäivä-lomat. Täällä ne alkavat ensi lauantaina 22.päivänä. Joten siihen täytyy valmistautua. Pieni mainoskampanja tekisi terää tälle nukkenallemuseolle, jossa kävijöitä ei ole suuria määriä näin ei sesonkiaikana.

Ystäväni oli minulle jo kauan puhunut tällaisesta "museopostia joka kotiin" -kampanjasta, mutta en ole ennen sitä ottanut varteen. Samalla tämä on informointia. Jotkut paikalliset eivät sitten enää sano, etteivät tiedä museon olemassaolosta. Ja niin saa vettä myllyyn. Ei mylly muuten pyöri.

Aloin suunnitella tietokoneella pieniä museomainoksia, joita saa A4:sta neljä. Viime aikoina olen saanut lisättyä nukketalokokoelmaani, joten laskin niitä taas kerran. Nelisenkymmentä tuli tulokseksi. Ei hullumpaa. Siinä hyvä mainoksen aihe, koska se on harvinaista täällä Ranskassa. Tarkoitan vanhat nukketalot, uusia kyllä on, koska miniatyyri on muotia. Otin mainosmallia hiukan Pariisin Nukkemuseo mainoksesta, joita he tänne lähettävät aina uusien näyttelyidensä myötä. Sitten Anduzeen turistitoimistoon niitä teettämään, samalla se on PR:ää, joka kerta, kun siellä käy. Niin he lähettävät tänne museokävijöitä ja muutenkin mainostavat nykyään kiitettävästi. Tilasin 100kpl ihan kokeilua varten.

Ja samalla Anduzen reisulla "posteljooneina" kierreltiin Dixoun kanssa kaikki lähimmät postilaatikot, joihin tiputettiin pikkumainos. 100:sta noin puolet kului. Ei se kauaa kestänyt. Ja jonkin mainoksen annoin suoraan käteen, kun tapasin ihmisiä postilaatikollaan.

Seuraavana päivänä mentiin toiseen naapurikylään, St Christoliin. Kirpputorikierros tehtiin samalla, vaikka ei mitään siellä nykyään enää ole. Sitten poikettiin läheiselle kunnantalolle, jonne jätettiin haukun kanssa isompia museomainoksia ja myös kirjastoon, koska se sattui olemaan auki. Lopuksi "posteljoonikierros" lähimmille postilaatikoille, lähes 50 laatikkoon. Tämä pikaposti lenkki meni suuremmitta vaivatta. Ja koirani iloitsi uudesta hommastaan. Se seurasi minua uskollisesti joka askeleella.

Lauantaina valmistelin museota vierailuja varten. 5 ihmistä tuli käymään, paikallisia lähikylistä. Lapsia ja aikuisia. Heidän tulonsa ei liittynyt vielä tähän kampanjointiin, vaan he tulivat muuten, Internetin välityksellä.
Eilen sunnuntaina tuli pariskunta Anduzesta. He olivat löytäneet postilaatikostaan pikkumainokseni. Se oli huvittavaa! Kohta mainoskampanja tehosi.

Toissa viikonloppuna täällä ei ollut ketään. Joten nyt ollaan tyytyväisiä, kun on ollut taas vähän elämää museossa. Meillä oli mukavia keskusteluja "vieraiden" kanssa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyh%C3%A4inp%C3%A4iv%C3%A4

Pyhäinpäivästä puheenollen vielä, tässä olen vaan markkinoinnista kirjoittanut. Se on kaupallista. Pyhien päätarkoitus unohtuu, vainajien muistopäivä. Mutta minä muistan kuollutta äitiä ja isää melkein joka päivä ja muitakin kuolleita läheisiä...Heidän kuvansa on esillä parhaalla paikalla kotonani.

keskiviikko 5. lokakuuta 2011

2500:lta vanhalta nallelta terveisiä!

http://www.puppenhausmuseum.ch/

Viime sunnuntai aamuna noustiin ylös kukonlaulun aikaan, eli klo3:45. Piti olla valmis lähtemään autolla Nîmesin linja-autoasemalle klo 4:45, koska Eurolines bussin lähtöaika oli klo 7. Auton jätin linja-autoaseman taakse, jossa on omakotitaloalue.

Meillä oli Henrietten kanssa siellä linja-autoa odotellessa matkan ensimmäinen stressi. Lipussa ei ole sanottu kovin tarkkaan paikkaa, mistä se bussi lähtee. Ja alueella on tehty suuria muutoksia ja rakennettu, vaikka Eurolines bussitoimisto on suurin piirtein samoissa paikoissa kuin ennen. Bussi oli nimittäin aika paljon myöhässä ja me ajateltiin, että taitaa jäädä koko matka. En ollut varmistanut netistä 100% varmuudella lähteekö se bussi samasta paikasta kuin ennen vai onko se muutettu, oletin vaan. Eikä Eurolinesilla ole mitään omaa pysäkkimerkkiä kuten busseilla yleensä on. Loppujen lopuksi ihan autiolle ja "nukkuvalle" Nîmesin linja-autoasemalle tuli kauan odotettu linja-auto, me olimme ainoita sieltä lähteviä matkustajia sinä viikonloppuna.

Mikä helpotus, kun astuimme Puolasta tulevaan ja Baseliin Sveitsiin menevään bussiin, jossa oli puolalaisia. Voitiin jo nauraa, kun oltiin oltu ihan varmoja, että me saadaan mennä takaisin kotiin. Olisi se ollut noloa! 

Henriettellä oli paljon matkatavaraa kolmeksikin päiväksi! Hän matkustaa "koko omaisuus mukanaan". Minä olen oppinut matkustamaan kevyesti Ryanairilla, nautin jo siitä, kun ei tarvitse taakkoja kantaa kuin aasi. Toisaalta meillä oli hauskaa juuri sen takia, koska me ollaan erilaisia. Ja urhoollisesti ystäväni tulee mukaani, vaikka nuket ja nallet sun muut eivät ole hänelle kaikkein kiinnostavampaa maailmassa.

Sitten seurasi koko päivän kestävä bussimatka auringon noususta auringon laskuun. Maisemia meillä oli katseltavana koko matkan Gardin alueelta Provencen Alpeille, ja sitten Sveitsin rajalta ihastuttavan Geneven läpi Baseliin. Genevessä me ihailtiin toinen toistaan kauniimpia koristeellisia vanhoja rakennuksia. Lopulta illalla klo 8 aikoihin me tultiin perille Baseliin.

Olin katsonut kartasta valmiiksi netissä ja tulostanut sen, missä on nuorisomaja Ymca. Sieltä meille oli varattu pari yötä. Otin kartan esille. Sitten näin yhden paikallisen lähettyvillä, menin heti kysymään tietä. Meidät ohjattiin muutaman mutkan kautta oikealle kadulle eli Gempenstrasse.  Sieltä se majapaikkamme löytyi yllättävän helposti ja äkkiä niinkuin taikaiskusta vaan. Sanoin, Henriettelle, että me saatiin heti bussista ulos tullessa enkeli tielle meitä ohjaamaan. Ei se yleensä niin helppoa ole, kun hakee osoitteita vieraista paikoista.

Sitten hosteliin. Hyvä yllätys. Kokonaan uusittu moderni rakennus, jossa kaikki oli uutta ja siistiä. Väki oli suurimmaksi osaksi nuorta porukkaa, vaikka vanhempaakin oli. Joka tapauksessa siistiä kuten muutenkin koko paikka. Ei näkynyt epäilyttävää huumesakkia kuten Lontoossa. Joten ilmapiiri oli hyvä. Väsyttävän päivän jälkeen saatiin turvallinen lepopaikka. Ei muuta kuin syömään eväitä ja sitten nukkumaan. Käytössä oli ilmainen nettiyhteys, joten mailittää voi kotiväelle, että perillä oltiin.

Vessassa ollessani tulin juttuihin yhden brasilialaisen nuoren naisen kanssa. Siitä seurasi taas yksi tapahtumaketju seuraavaksi päiväksi...

Meillä oli 6-hengen naishuoneessa kaksi brasilialaista,  kolmikymppiset siskokset. He jatkoivat sieltä matkaa Pariisiin myöhemmin. Kun kerroimme, että me ollaan menossa Nukketalomuseoon, he kiinnostuivat museosta ja halusivat tulla meidän mukaamme. Tämä Basel oli heille jo hiukan tuttu, joten siitä me saatiin matkaoppaat Nukketalomuseoon. Vaikka se ei ollut kaukana, mutta silti oli helpompaa mennä kun ei tarvinnut yhtään etsiä. Meillä oli mukavaa seuraa, toisaalta Henriette alkoi kyllästyä. Hän sanoi minulle, että te puhutte englantia koko ajan, eikä hän ymmärrä mitään, koska ei osaa sanaakaan. Nämä etelä-amerikkalaiset ystävystyivät helposti ja nyt he olisivat vielä halunneet ostoksille kauppoihin meidän mukanamme. Sovittiin, että he voivat tulla joskus Etelä-Ranskaan meitä katsomaan. Se oli aika huvittavaa! Harvemmin koko päivää vietetään ventovieraiden kanssa.

Sitten lopultakin näistä monista matkakiemuroista asiaan eli Nukketalomuseosta puheenollen. Se oli niin suuri, ja niin paljon näkemistä, että se 3-4 tuntia, joka siellä oltiin, ei riittänyt. Täytyy päästä uudestaan joskus myöhemmin. Sitä paitsi yksi kerros oli kokonaan suljettu, joten näkemättä jäi muutenkin.

Yksi sveitsiläinen sanoi kerran täällä minun tykönäni museossa, että tuo Nukketalomuseo on miljonäärin, jonkun Sveitsin pankkiirin, perustama. Sen siellä huomasi. Lukemattomia määriä arvokkaita anttiikkisia nukketaloja saa väsyksiin asti katsella kuten myös kalliita Steiff-nalleja muita merkkikuuluisuuksia unohtamatta. 2500 vanhan nallen kokoelma on suurin maailmassa, sanotaan. Nukketaloissa kaikki vanhat ammatit varmaan ovat esillä kuten eri kauppapuoditkin. Mennyt maailma on siellä pienoiskoossa 1800-luvulta tähän päivään.

Toisaalta köyhän lapsen kotia ei siellä näkynyt. Sellainen on nyt minulla kokoelmassani. Laitan kuvan myöhemmin dollhousedreams-sivuille. Tämä viimeinen löytöni on Amerikan mustien pioneerien mökki, jossa asuivat plantaaseilla työskennelleet orjat 1800-luvulla. Siitä olen hakenut tietoa netistä ja linkkejä olen saanut paljon, jotka myös liitän kuvaan. Tarinaa niistä riittää...

Näytteillepano oli persoonallinen museossa. Mutta nalleosaston valaistus oli minusta liian vähäinen, olisi saanut olla normaali valo. Siellä oli tunnelma valaistus. Ja kaikki vitriineissä oli numeroitu, katalogista sai sitten hakea tiedot. Minusta on parempi, jos näkee jo etiketeistä esineiden vierestä selostuksen, eikä tarvitse sitä joka kerta erikseen hakea kirjasesta. Lisäksi oli vain saksankielinen teksti. Toisaalta jos tuntee lelujen merkkejä, silloin se ei haittaa niin paljoa. Mutta museo on kuitenkin kansainvälinen, joten myös englanninkielisen version voisi olettaa siellä olevan.

Matkankulusta vielä, siihen kun meni suurin osa kolmesta päivästä, pari päivää, koska meno ja paluu kesti kokonaisen päivän. 110 euron paikkeilla maksoi Eurolinesin menopaluu Nîmes-Bâle. Halpa se oli. Ja Ymca nuorisomajassa yöpyminen noin 60euron paikkeilla pari yötä, aamiainen mukaan lukien.
http://www.ymcahostelbasel.ch/home_1_e.php

Vielä kritisoin hiukan Eurolinesin bussin lähtöpaikkoja. Meillä oli taas stressaavaa lähtöpäivän iltana, jolloin haluttiin varmistaa, että odotetaan bussia sitten aamulla varmaan oikeassa paikassa. Lippuun on merkattu vaan ison rautatieaseman pieni aukio, johon me saavuttiin, ei sen tarkemmin. Jos ei tiedä, että suuret kansainväliset bussit siinä juuri ja juuri mahtuvat kääntymään, ei arvaisi. Lisäksi usein on pimeää, kun tullaan perille, eikä tule kaikkea noteerattua, mihin pysähdytään ja mistä sitten lähdetään. Puolalaiset bussikuskit eivät kovin innokkaana puhuneet englantia, joten asia jäi varmistamatta. Lopulta selvisi, että siitä pieneltä bussien tilapäiseltä parkkipaikalta sen bussin piti lähteä aamulla. Jos olisi jossain joku Eurolines merkki, asia olisi selvempi. Mutta niin ei ole.

Tiistai aamulla klo 8:45 oli lähtöaika. Me oltiin siinä Henrietten kanssa jo ainakin puoli tuntia aikaisemmin valmiina. Ja muitakin ihmisiä tuli paikalle. Kyseltiin heiltä ja samaan bussiin he olivat tulossa. Nyt oli 100% varmaa, että ei seisty väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta kumma kyllä bussia ei vaan kuulunut. Kului tunti. Sitten vasta jonkun ajan päästä Eurolines alkoi näkyä. Kotimatkalle päästiin lopulta paljon myöhässä aikataulusta. Taas sama pitkä bussimatka edessä, auringon noususta auringon laskuun. Mutta ei sillä väliä. Meillä oli koko ajan juteltavaa ja saatiin ihailla kauniita taloja ja maisemia loputtomiin. Ei tullut aika pahemmin pitkäksi. Klo 21 oltiin perillä Nîmesissä. Sitten vielä automatka kotiin.

Olin hirmuisen tyytyväinen kun pääsin Nukketalomuseoon. Ajattelin, että kyllä toistekin lähden pitemmälle reisulle linja-autolla, kun kerran on suoria reittejä ja edullista.

Yksi vinkki. Kun päivätolkulla istutaan linja-autossa, ei kannata juoda litroittain ennen lähtöä. Ei ole ollenkaan varmaa, milloin pidetään taukoa. Se riippuu kuskeista, kun heitä huvittaa tai jos jollekin tulee pahoinvointikohtaus. Meidän puolalaiset ajurit ajoivat ihan koko päivän, vasta ilta myöhään, juuri ennen perille tuloa poikettiin levähdystauolle kahvilaan. Paha olla tulee helposti, jos ei tiedä varautua.

Muuten yksi asia vielä. En ole koskaan matkaa tehdessäni nähnyt niin paljon tullissa pidätyksiä, kuin tällä kertaa. Monia meidän bussin matkustajia vietiin tarkempaan tutkimukseen. Tullikoira nuuski tarkkaan koko bussin ja sen kaikki ihmiset. Se oli samanalainen nuuskijamestari kuin minun Dixou-koira. Yli tunti meni menomatkalla tullissa ja sitten toinen tunti vielä tullin yllätysratsiassa keskellä moottoritietä. Yksi musta nainen pidätettiin. Niinkuin huumekuriireiden matkakumppaneina olisi oltu.