Synttärit

Tänään on suuret juhlat museossa.

Keskipäivällä mennään Dixoun kanssa leipomoon, harmi vaan, että sinne sisälle ei neljäjalkaisilla ystävillämme ole asiaa. Me mennään nimittäin ostamaan haukulle synttärileivos. Se olisi saanut itse valita, mikä näyttää kaikkein herkullisimmalta kaupassa. Minun täytyy vaan sitten arvailla.

Lahja on vielä kesken. En voi ostaa kaupasta 11-vuotiaalle penikalle lelua, koska joka kerta jos olen jotakin sille tuonut, se ei ole kauaa kestänyt. Leikki on niin rajua, että vahvimmastakaan lelusta ei ole kuin palaset jäljellä iltaan mennessä. Ja museossa on aika sotku. Koira on niinkuin susi, joka on löytänyt mieleisensä saaliin. Sen jälkeen se nukkuu hyvin petillään, kun on ollut ohjelmaa päivällä.

http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627772028386/show/

Siinä yllä linkki flickr.com sivuille, jossa diashow Dixousta herkuttelemassa.

Tässä alla kuva lahjaleivonnaisesta, johon me päädyttiin pitkän harkinnan jälkeen. Haukku pisti sen poskeensa muutamassa minuutissa sen sijaan. Taisi olla hyvää.

Kyllä koira on viisas. Se aavisti jo aamupäivällä, että tänään voi odottaa jotakin erikoista. Se tuli minun tyköni usean kerran ja pyysi ulos hakemaan synttäriherkkua.

Numeroista puheenollen

http://www.lezan.fr/?p=2079
Kunnantalo kertoo nyt kulttuuripäivistä muutamalla sanalla kunnan nettisivuilla. 

Naapurini oli ollut linnassa vastaanottamassa kävijöitä ja laskemassa osan aikaa, hänen ystävänsä sitävastoin oli siellä molemmat päivät. Ja tämä kertoi linnan kävijätuloksen 350.

Nyt kuitenkin kunnantalo puhuu "500 ihmisestä, jotka olivat kahtena kulttuuripäivänä Lézanin kylässämme käymässä". Siinä ei sanota suoraan kuinka paljon oli linnassa ja kuinka paljon temppelissä kävijöitä. Joten varmaankin niiden yhteinen kävijämäärä on sitten tuo 500 tai pyöristetty. 500 näyttää paremmalta kuin 350, siksi kunnantalo keksi miten kertoa asian positiivisemmin.

Remontoimattomalla linnalla ei ole niin kauheasti suosiota, ei sellaista viitsi lähteä katsomaan, koska kunnostettunakin niitä löytää paljon. Täällä on kyllä valinnanvaraa turistinähtävyyksillä.

Nukkenallemuseossa meidän numerot ovat pieniä, mutta niistä me silti puhutaan. Ykkösestä kaikki alkaa.

Tänään oli yksi pariskunta museossa. He olivat viime viikonlopulla täällä kylässä juuri noilla kulttuuripäivillä linnassa ja löysivät sieltä museomainoksen. Beaucairen lähettyviltä, eli Nîmesin takaa, he ovat kotoisin. Madame on peruskoulun opettaja ja hän tuli katsomaan, jos tulee myöhemmin kouluryhmänsä kanssa tänne museoon. Samaa sukupolvea he olivat minun kanssani. Mukava vierailu. Toivottavasti he tulevat uudestaan "lapsilaumansa" kanssa.

Minun täytyy sanoa, että kun on eri kulttuurista, on rikastuttavaa vaihtaa ajatuksia. Joten suomalaisuus on vain plussaa, ainakin yleensä puhuen ja myös ranskalaisuus, tai muu kansalaisuus. Jos unohtaa muutamat nurkkapatriootit.

Sveitsi ja Basel

http://fi.wikipedia.org/wiki/Basel

http://europeforvisitors.com/switzaustria/articles/basel.htm

http://wikitravel.org/en/Basel

http://www.swissworld.org/en/geography/towns/basel/ 

http://www.basel.com/fr.cfm/baselinfo/broschueren/offer-BaselInfoBT-Broschueren-244925.html

http://www.basel.ch/fr/kultur/museen.htm

http://www.linternaute.com/voyage/suisse/bale/

http://www.basel.com/fr.cfm/sightseeing/

Mummot ja pappat

Tänään on mummojen ja pappojen päivä. Ensin oli yksi eläkeläispariskunta Pariisista, jotka olivat tänne löytäneet Anduzen turistitoimiston kautta. Pappa oli 85 ja mummo 76. Marsalkka Mannerheim oli heille tuttu Suomesta puheenollen. Merveilleux! oli emännän kommentti täällä käydessä. Eli suomeksi ihanaa, ihmeellistä! Koulunäyttely tuo mieleen muistoja, isäntä totesi. He sanoivat, että kokoelmassa on paljon sellaista, mitä ei näe muualla. Tämä oli sitä sukupolvea, jolloin kiirettä ei ollut kuten meidän aikanamme ja se näkyi myös tässä museovierailussa.

Äsken ovikello soi taas. Kaksi madamea oli oven takana. Toinen oli nuorempi ja toinen vanhus. Vasta myöhemmin kuulin vanhan rouva iän, 90 vuotta! Hän näytti paljon nuoremmalta. Merveilleux! kuulin taas sanottavan. Pirteän oloinen yhdeksänkymppinen oli ihastuksissaan täällä ja sanoi, että koko päivän näitä kaikkea voisi katsella. Aikamatkalle pääsee kauas. Toisaalta sitä mieltä myös oltiin, että isommat tilat täytyisi löytää. Nämä Provencesta tulleet turistit olivat lomalla naapurikylän leirintäalueella ja he olivat nähneet museokyltin tiellä. Joten niin he saivat idean tulla tänne.

Yhdistyksen kukkaroon on tullut 134 euroa tässä syyskuussa museokäynneistä. Se on hiukan enemmän kuin viime vuoden syyskuussa. Kuukausi ei ole vielä ihan loppu.

Kulttuuripäivistä vielä

http://www.journeesdupatrimoine.culture.fr/programme/recherche-thematique/fiche?id=c45b0f60ffffd360381d0e73fc6ce264&o=97&rd=9130&commune=&ty=0&theme=0&ex=0&pr=0&ag=0&monument=&hv=0&hi=0&hm=0&ha=0&ls=0&at=0&ci=0&vi=0&cf=0&xp=0&pj=0&lec=0&spec=0&foui=0&insee=0&nb=232

Siinä linkki. Huomasin juuri, että kirjoittautuminen noihin kulttuuripäiviin onnistui kuitenkin. Täytin netissä lomakkeen sitä varten viime kuussa, vaikka se olisi pitänyt tehdä jo kesäkuussa tätä syyskuuta varten. He ovat sen julkaisseet.

Ensi vuonna pitää siitä vielä puhua Anduzen turistitoimistossa kesäkuussa, että pääsee kulttuuripäivien mainokseen mukaan.

Viimeisimmät uutiset

350 kävijää suunnilleen, siinä tämän vuotinen linnan kulttuuriviikonloppu tulos. Viime vuotiseen 900 verrattuna pudotus on suuri. Naapurini kertoi uutiset.

Siinä näkee, että ei niitä hyviä tuloksia niin helposti saa. Viime vuonna linna oli ensimmäistä kertaa auki yleisölle. Joten uteliaita oli paljon tulossa katsomaan, kun kerran pääsi. Nyt paikalliset suurimmaksi osaksi ovat sen jo nähneet. Kävijät olivatkin kuulema paljolti muualta.

Vaikka siellä oli  taidenäyttelyitä, mutta ne taiteilijat olivat paikallisia, "tuntemattomia", ei sekään erikoisemmin houkutellut ihmisiä. Ensimmäistä kertaa auki oleva linnan torni kuitenkin sai liikkeelle vähän katsojia.

Naapurin emäntä sitten kommentoi viime vuotista huonompaa tulosta sillä, että linna on remontoimaton, kalustamaton jne. Eikä sääkään ollut paras mahdollinen sinä päivänä. Lisäksi muuallakin oli paljon nähtävää, joten ihmisillä oli valinnanvaraa.

Ei saisi olla vahingoniloinen koskaan, minä tiedän sen. Mutta nyt minä olen. Kylämme "kuninkaallisella" kunnanatalolla he ovat olleet kriittisiä nukkenallemuseostani sen alusta tähän päivään. Vain oma on heille varteenotettavaa ja arvokasta. Nyt he näkevät, että ei se menestys ole taattu heti heillekään, vaikka on iso linna kyseessä ja isot jättivoimavarat meidän pikkuruisiin nähden.

Me taidetaan olla kääpiökilpailijoita noille jättiläisille. Mahtaako koskaan tulla meille yhteistoimintaa? - Tuli tai ei. Nukkenallemuseolla on jo ystäväpiiri.

Sataa sataa ropisee...

Eilen iltapäivällä aurinkoinen ilma muuttui ukkossateeksi. Ja nyt aamulla myös taivas on uhkaavan pilvinen, tekee sadetta eikä näytää selkiävän, ainakaan vielä.

Oltiin Dixoun kanssa ulkona, onneksi ei kastuttu. Muuten on kovat turkin kuivaamisseremoniat sisälle tullessa joka kerta kun sataa. Vaikka siitä se sateessa "uitettu koira" tykkää, kun kovin hierotaan ja kuivataan kankaalla. Se on niinkuin hoitoa vaan. Muuten se kastelee kaikki paikat ja tahrii museossa.

Naapurin emäntä, eläkeläisrouva, oli linnassa nyt kulttuuriviikonlopulla vapaaehtoisena ihmisiä vastaanottamassa ja samalla laskemassa kävijöitä. 75 oli ollut eilen. Linna oli auki 14-18.

Kävijämäärä oli pieni viime vuoteen nähden. Saa nähdä tänään, kun se on auki aamusta 10-18. Pitäisi olla paljon väkeä, jotta tulisi viime vuotinen 900 kävijää täyteen. Naapurini sanoi, että se eilinen pieni määrä johtui sateesta, vaikka se tuli vasta ihan loppupäivästä. Alkupäivä oli kaunista. Linnassa on lisäksi eri taiteilijoiden taidetta esillä eri huoneissa. Ja nyt pääsee kattoparvekkeelle asti katsomaan. Sieltä on joka puolelle ympäristöön upeat panoraama näkymät. Voi kuvitella, että se on toiminut ennen muinoin isona tähystystornina, josta on voinut valvoa aluetta silmänkantamattomiin.

Oltiin siellä ystävieni kanssa ja minä jätin museomainoksia esille pöydälle. Ihana se linna on, vaikka remontoimattomana. Siellä on oma tunnelmansa. Lisäksi kylän iso temppeli on nyt auki yleisölle. Vein sinne myös mainoksia. Siellä ei ollut silloin ketään muita.

Tänne museoon tuli linnavierailulta yksi naapurikyläinen Vézénobresta. Hänellä ei ollut kiirettä, joten me puhuttiin ummet ja lammet kuten ennen vanhaan oli tapana. Madame oli yllättynyt kokoelmasta ja kyseli yhtenään, mistä olin löytänyt. Salaisuus, salaisuus, toistin minä. Mutta jos olin löytänyt tästä läheltä jotakin, sen kerroin.

Äsken laitoin oven taakse kadulle museokyltin ja samalla yksi pariskunta meni ohi. He olivat tulossa tänne. Sovittiin, että he tulevat muutaman minuutin päästä, käyvät ensin jossakin. Grenoblen turisteja he olivat ja täällä päin ajelemassa. Olivat nähneet museokyltin tien vieressä ja poikkesivat katsomaan. Eivät he kulttuuriviikonloppu-vierailijoita olleet, eivätkä linnaa varten tänne tulleet.

Monsieur oli autojen keräilijä. Madame sanoi, että heidän talo on niitä täynnä. Sanoin, että linnaankin voi tänään mennä katsomaan. - Toivottavasti he puhuvat siellä kunnantalolaisille, että ensin he tulivat tänne museoon...

Klo20:20
Tänään oli kaikkiaan 12 ihmistä museossa. Niistä suurin osa oli paikallisia, jotka tulivat vain tänne museoon eikä linnaan kulttuuriviikonlopun takia. Yhdistys tienasi 51,50 euroa tällä viikonlopulla. Hyvä tulos se oli.
Museokyltit  tehosivat linnan lähellä, sieltä tuli muutama ihminen. Joka tapauksessa tuli mainostettua paljon. Ja oman kylän asukkaitakin oli.

Niin kaikki on suhteellista, linnalla oli menestystä ainakin viime vuonna, kun kahtena päivänä kävi 900 ihmistä. Meilläkin oli menestystä nyt tänä vuonna, kun oli 13 kävijää kulttuuriviikonlopulla. Ei normaalisti näin sesongin ulkopuolella täällä paljon ketään käy viikonloppuisin. Jos ei ole jotain erikoista.

Muuten tästä nukkenallemuseosta puheenollen, yksi ranskalais-sveitsiläinen pariskunta sanoi, että tällainen museo on elävämpi kun ei ole kaikki vitriinissä tai lasin takana. Ja jotkut taas ovat sitä mieltä, että ei haittaa, vaikka on täysinäistä kuin Ali Baban luolassa, koska siinäkin on viehätyksensä. Mutta silti ajattelen, kun vaan tulee tilaisuus, kaikki saa laittaa lasin taakse ja isompiin tiloihin. Niin on helpompi. Ei tarvitse taistella niin paljoa pölypunkkeja vastaan. Eikä tarvitse myöskään valvoa silmä kovana, kun on lapsia, jotka mielellään katsovat kaikkea käsillään eikä silmillään kuten pitäisi.

Kuvia talon restauroinnista

http://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/72157627537460651/

Siinä uusi kuvasarja talon restauroinnista flickr.com sivuilla.

Mitä syksy tuo tullessaan?

Aurinkoa meillä riittää, vaikka syyskuukin on jo puolivälissä.

Joka syyskuu on paljon isoja laskuja. Kiinteistövero on noussut taas viimevuotisesta 283 eurosta 309 euroon tästä noin 85m² talosta, josta melkein 2/3 on museona ja museon varastona. Kunnan linnan osto tulee kalliiksi. Toisaalta kyllä se silti kannatti ehdottomasti. Noista kiinteistökuluista ei yhdistyksen ole tarvinnut koskaan huolehtia. Mutta nyt kun sillä on ollut enemmän tuloja, se saa osallistua myös enemmän kuluihin.

Vesisopimus ja -maksu on kaksi kertaa vuodessa, syys-lokakuussa ja keväällä maalis-huhtikuussa. Vesi on kallista. Noin 75-80 euroa pari kertaa vuodessa. En ole siitä laskuttanut yhdistystä tähän asti kuin pienen osan. Enkä myöskään sähkönkulutuksesta.

Sähkösopimus ja -maksu on joka toinen kuukausi. Siinäkin saa olla tarkkana, ettei tule yllätysmaksuja. Toissa vuonna kosteudenpoistajan käyttöön otto museossa eli viinikellarissa alhaalla on sitä lisännyt noin 10-15 euroa joka toisen kuukauden maksussa. Piti vähentää sen käyttöä. Vaikka se menee päälle automaattisesti vain yön halvempina tunteina, koska on asennettu niin. Mutta se on parantanut ilman laatua huomattavasti kuten myös ulko-oveen tehdyt ylä-ja alaventtiilit.

Sitten tulee piakkoin Anduzen turistitoimiston mainos-ja jäsenmaksu 87,50euroa.

Puhelinsopimus ja -maksu on yhdistyksen nimellä, koska samalla se on mainos ja yhdistys on silloin puhelinluettelossa. 37,55euroa on 2kk:n puhelinsopimus pelkästään. Siihen tulee noin 6-7euroa puhelumaksuja yleensä parin kuukauden aikana eli yhteensä noin 44€. Se ei ole paljoa, koska kuukauden Internet-sopimukseen kuuluu ilmainen puhelin Ranskassa lankapuhelimeen. Siihen tulee lisänä joitakin puheluita, jotka eivät ole ilmaisia. Se taas maksaa 34,77euroa/kk. Eli 44€ on 2kk:n maksu, se puolitetaan ja siihen lisätään noin 36€ joka kuukautinen Internetmaksu. 22€+36€=58€ kuukausittaiseksi puhelin-ja internet laskuksi. Aika paljon menee, vaikka kännykkää ei ole. Se vasta kallista on Ranskassa. Noista laskuista en myöskään ole paljoa laskuttanut yhdistystä, koska piti saada budjetti pieneksi. Nyt tilanne muuttuu, koska kerran on isompi budjetti. Museossa on ollut enemmän kävijöitä ja sen rahatilanne on parempi.

88,79€ menee neljä kertaa vuodessa yhdistyksen vakuutukseen. Sekin lasku tulee piakkoin.

Siinä hiukan laskuajatuksia, ne pyörivät nyt päässä tällä hetkellä.

Sain tänään lopultakin yhdistyksen nimimuutospaperit valmiiksi postiin. Olin jo lähettänyt ne alkukuusta aliprefektuuriin Alèsiin, mutta he pyysivät täydennystä. Jonkun ajan päästä Käden taidot ry. on virallisestikin poistettu ja muuttunut Nukkenallemuseo ry:ksi. Se julkaistaan Journal Officielissa. Olen tehnyt jo muutokset myoldbear-nettisivuille.

Laskuista puheenollen, ihanne olisi, ettei tarvitsisi huolehtia muutakuin kokoelmasta. Ja muun voisi jättää toisten huoleksi. Jos joku kunta tarjoaisi ilmaiset tilat ja pyörittäisi museota. Se olisi helpompaa. Tekisi siitä oikeen virallisen, niin että kaikki olisi vitriinissä tai lasin takana, kuten yleensä on museoissa. Silloin pitäisi investoida. "Joulupukkia ei ole olemassakaan", sanoo ranskalainen  ystäväni tällaisessa tilanteessa. - Mutta olen minä internetissä nähnyt sellaisiakin tarinoita. Jotkut kunnat ovat oikein ostaneet kokoelman perustaakseen museon. En minä myisi omaani, vuokraisin sen...

Euroopan kulttuuriviikonloppu

Ensi viikonlopulla meidän kylässä linna on taas auki yleisölle, tällä kertaa kellotorni myös.

Meinaan laittaa siirrettävän museokyltin  siihen linnan lähettyville, jotta saisi houkuteltua linnakävijöitä myös tänne museoon. Linnaa vastapäätä on jo pieni museokyltti, se on uutta.

Viime vuonna linnassa oli 900 kävijää parin päivän aikana.

Kävin Anduzen turistitoimistossa ja tilasin uusia museomainoksia, joita vien sitten linnaan sisälle.

Tässä kuussa yhdistys on tienannut 65,50euroa sisäänkäyntimaksuista. Ollaan samoissa viime vuoden syyskuuhun nähden.

Nykyajan pehmoleluista

Tänään oli museossa yksi pariskunta, internetistä he olivat tämän museon löytäneet. Madame on nallejen keräilijä, hänellä on niitä peräti yli 2000, tai kuinka monta tuhatta hän taisikaan sanoa. Joka tapauksessa jättikokoelma. Monsieur oli kunnostanut jo rouvalleen sitä varten eri huoneen, jonne kaikki saisi esille. Mutta sekin on tullut liian pieneksi. Ja loppujen lopuksi pehmot ovatkin sitten pakattuna säilössä. Kirpputori on heidän löytöpaikkansa.

Kyseessä ei ole vanhat nallet, vaan uudet, kiinalaiset tulokkaat. Se oli huvittavaa, kun puhuttiin. Onneksi en kerinnyt pauhaamaan nykyajan sarjatuotantoa. Se on nykymaailmaa ja meidän aikamme lasten lelukulttuuria. Mielenkiintoista keskustella, vaikka keräilykohteemme onkin erilainen. Koiraihmisiä he olivat myös. Ja samanikäisiä minun kanssani. Meillä synkkasi hyvin, oli samanlainen huumorintaju. Koulunäyttely oli tykätty. Ja siinä usein se ikäluokka tulee esiin.

Tämä ranskalainen Noëlle suunnittelee perustavansa museon näillä nalleillaan, jotta saisi tuloja eläinyhdistykseen tai koiratarhaan, jossa hän on vapaaehtoistyössä. Siinä onkin haastetta. Meidän yhdistyksellä on kestänyt 10 vuotta ennenkuin on päässyt edes "jaloilleen" finanssipuolesta puheenollen.

http://www.nallet.fi/sairaala.htm Siinä hyvä juttu. Tästä suomalaisesta Isokarhun kaupasta puhuin museokävijä pariskunnalle. Tuolla Isokarhun kaupalla on ollut menestystä. Nalleilla on suuret markkinat maailmassa, varsinkin lasten leluilla. Vanhat aidot antiikkinallet on vain osa nallekulttuuria.

"Mauista ei sovi kiistellä". - Silti helposti tulee sanottua, mistä tykkää ja mistä ei.

Alkuvuosina yksi meidän kyläläisistä sanoi nalleista puheenollen, että heidän talo on niitä täynnä, tarkoitti supermarkettien pehmoleluja. Hän ei tehnyt mitään eroa vanhojen ja uusien välillä.

Toisaalta museossa täytyy olla aitoa. Jos ei ole kyse erikoismuseosta, joka on erikoistunut kitschiin.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kitsch

Tulevaisuuden museo on täynnä aasialaista.Niiden täytyy olla suuria, jotta saa esille kulutusyhteiskunnan lelut. Lasten huone ennen ja nyt, siinä on paljon eroa.

Mitä tänä syksynä keksisi?

http://www.puppenhausmuseum.ch/

Siinä linkki Sveitsin Baselin Nukketalomuseoon, joka on hyvin kuuluisa. Siellä on paljon nukketaloja ja nalleja. Täytyy päästä katsomaan. Ostin Eurolinesin bussiliput noin 100 euroa menopaluu Nîmesistä Baseliin.

Katselin ensin Ryanairin lentomatkoja, mutta en löytänyt. Huomasin, että Eurolinesilla on edullisia suoria reittejä  lähimaihin. Vaikka ne ovat aika rasittavia kokopäivä matkoja, mutta paikan päällä voi sitten levätä. Tuo Sveitsin Baseliin menevä kulkee päiväsaikaan, monet ovat yöbusseja.

Minulla on muisto Eurolines Suomi-Ranska- matkoista. Kuljin niillä 90-luvulla tänne Etelä-Ranskaan tullessani tai Suomeen mennessäni, koska voi ostaa vain menolipun ja jättää paluun avoimeksi. Matkaa rasitti vielä Tukholman ja Suomen välinen laivareitti. Niin kuitti olin sitten perille saapuessani, että monta päivää piti levätä. Yli 24-tuntia istuma-asennossa ei nukkumisesta tule paljoa mitään, paikat vaan puutuvat. Mutta valmis olin aina matkaa tekemään sen vaivoista huolimatta. Lisäksi "matkamiehen"-elämäni oli epävarmaa. Kaikki likoon.
Lentäen se ei olisi siihen aikaan ollut mahdollista, koska aina piti ostaa menopaluu. Ei Ryanair ollut silloin vielä kovin tunnettu, en ainakaan minä tuntenut. Internetin yleistyttyä vasta, koska halpaliput ostetaan netistä.

Vielä tuosta naapurimaan museossa käynnistä. Virtuaalivierailuja olen tehnyt eri museoissa vuodesta 2004, jolloin minä "Uunona", vähemmän tekninen ihminen, perehdyin tähän nykymaailman tekniikan suureen ihmeeseen, tietokoneeseen ja aloin surffaamisseikkailun internetissä. Siksi http://myoldbear.free.fr -sivuilla on paljon linkkejä eri museoihin. Tuumasta toimeen, tai virtuaalimaailmasta paikan päälle. Sen jälkeen olen löytänyt noita mielenkiintoisia paikkoja, jonne voi mennä katsomaan tilaisuuden tullen. Ilman nettiä kaikki olisi vähemmän konkreettista ja tiedossani.

Tämä blogikirjoittelukin on mukavaa. Olin aamulla ensin ranskankielisessä blogissani ja sitten siirryin tänne. Yhtäkkiä vaan kello tuli 11:27 Ranskan aikaa. Aika menee siivillä.

Puolivalmista

Tässä vielä kuva talosta korjattuine portaikkoneen. Salamavalo on liian kirkas, luonnossa on himmeämmät ja tummemmat värit.

Portaikon ylä-ja alapuolelle laitoin pienet poppana matot. Leikkasin vaan "kovana" isosta poppana pöytäliinasta palasia. Ennen en olisi raskinnut niitä rikkoa. Poppanan teko tulee kalliiksi, materiaali, puuvillainenkin, maksaa paljon ja kutominen on aikaa vievää. Ne ovat hintavia pöytäliinoja. Toisaalta niille tulee nyt uutta käyttöä nukketalossa. Korjussa ne ovat olleet, eikä käytössä.

Nyt olen motivoitunut hakemaan kahteen oikeanpuoleiseen huoneeseen huonekaluja, yläkertaan makuuhuone ja alakertaan muuta, saa nähdä, mitä löydän. 20-lukua pitää olla.

Vaikka kuva ei ole ihan realistinen värien suhteen, kuvaamalla näkee epäkohdat ja sen, mikä sopii. Niin on hyvä testata eri vaihtoehtoja. Tämän oman huushollini entisiä epäedullisia ikkunaverhoja en huomannut muutakuin vasta kuvassa. Sitten tiesin korjata. Silmä tottuu. Nyt ne ovat paremmat.

Ennen remonttia

Tässä pari kuvaa talosta ennen remonttia. Toisessa kuvassa näkyy oikealla puolella etuosassa teksti BROKEN. Eri paikoissa taloa nurjalla puolella on milloin mitäkin tekstiä. Nukketalo on tehty vanhoista kaupan puulaatikoista. Se on kierrätystä. Kerroin siitä jo dollhousedreams-sivuilla. Ei haittaa, vaikka on vaatimattomat rakennusaineet, lopputulos on hieno. Mutta kyllä minä halusin kätkeä tuon näkyvän tekstin, joka pistää silmään heti. 

Kaikki tuo musta lattiaosa tuli pesussa ihan vaaleaksi. Sen päälle laitan kokolattiamaton, koska niin se on nätimpi. Muuten se oli kylmän näköinen huonekalujen kanssa. 

Talo on aika paljon keskeneräisen näköinen, koska paljasta rimapuuta näkyy. Petsaamalla tai värjäämällä se on viimeistellymmän näköinen. En olisi ostanut tätä taloa, jos se olisi ollut laitettu tai remontoitu. Nyt saa kaikki tehdä mielensä mukaan. 

Aika kauhean näköinen sisältä talo oli alussa, kun sitä ei ollut vielä kertaakaan putsattu. Kuinka moneen kertaan sitä olen kuurannut? En muista.

Remontti etenee

Tässä ovat ne korjaamani portaat valmiina. Olen tyytyväinen lopputulokseen. Se näytti niin hankalalta tehtävältä, että siirsin aina tuonnemmaksi. Tapettipaperi keskellä pestynä on ihan ok. Kuvassa kyllä värit ovat voimakkaampia ja kirkkaampia kuin luonnossa. Kamerallani ei saa ilman salamavaloa otettua onnistunutta kuvaa, sen värit tulevat vallan pimeäksi ja luonnottomaksi. Tai sitten en osaa ottaa. Nytkin sammutin seinävaloista osan, muuten salamavalo olisi tehnyt kaikki liian valoisaksi.
Myöhemmin laitan kuvan, jossa ne näkyvät nukketalossa paikallaan.

Alla on kuva nukketalosta, jossa on nyt kalustettu vasen puoli 20-luvun tyyliin. Vaikka sitäkin voi ajan myötä täydentää. Tauluja voisi laittaa seinille yläkertaan, ne tekevät hienoksi. Ja joku kaappi sinne perälle. Lattiamattona on kutomani punertava poppana. Luonnossa se on tummemman punainen kuin kuvassa.

Alakerran keittiöön voi myös lisätä astioita ja pellavapyyheliinoja telineeseen. Asukkaina on vasta yksi posliininukke yläkerrassa, niitäkin saa olla enemmän.

Nyt kun olen päässyt lopulta alkuun tämän nukketalon sisustuksessa, ajatukset pyörivät sen ympärillä yöt ja päivät. Se on mukavaa ajateltavaa.

http://dollhousedreams.free.fr/suomisivut/sis%C3%A4llysluettelo.html 
Dollhousedreamsin Mitä uutta? -sivuilla on kuvia tästä nukketalosta ja sen yläkerran kalusteista.

Rappuset

Näistä kuvista ei kyllä arvaa, että kuvasin niissä nukketalon rappusia. Ne ovat nimittäin siinä alkutekijöissään. Eilen ajattelin, että pari tuntia menee niiden puhdistamisessa hammasharjalla. Loppujen lopuksi hammasharjaa ei tarvinnut ollenkaan. Katselin niitä eilen illalla ja pohdin, miten ihmeellä ne saisi kuntoon. Sitten keksin. Kokeilin hiukan vanhan liiman pitävyyttä ja huomasin, että se irtoaa helposti. Joten irrotin kaikki askeleet portaikosta, niin se on helpompi pestä. Ja hyvin lähti pois myös vanha pitkä osittain liimattu tapetti kaistale, joka on mattona.

Aamulla pesin ne kaikki. Mustaa hiilivettä tuli taas. Sitten kuivaamaan. Kuvassa ne ovat kuivaamassa ikkunalla.

Keskipäivällä jatkoin, kun kaikki oli kuivaa. Liimasin uudestaan porrasaskeleet yksitellen paikoilleen portaikkoon. Tapetti liuskatkin säilyivät kokoanaisina, vaikka kastelin ne täysin niitä puhdistaessani kuten kuvasta näkyy.

Illalla värjäsin saksanpähkinävärillä taas uudestaan kuivuneet rappuset, ne ovat sitten samanväriset kuin muut puuosat nukketalossa.

Huomenna jatkan. Kiinnitän seuraavaksi tapettiliuskan matoksi portaisiin. Voin sen kuvata ensin, koska sitten voisi tehdä kuvasta lisätapettia, jos joskus tarvitsee. Ja viimeiseksi portaat paikoilleen keskelle taloa.

Tähän vasta aikaa on kulunut, oikein päiväkaupalla. Mutta näyttää siltä, että onnistun. Vaikka otin riskejä, kun pesin tapetinkin läpimäräksi, se oli muuten roskiin heitettävän likainen. Mutta puun päällä työskennellessä tapettilista säilytti muotonsa.

Museossa oli tänään neljä henkeä. Nuori parikymppinen pariskunta, jotka olivat nähneet museokyltin tien vieressä. He ovat lomalla läheisellä leirintälaueella. Ihmeen kiinnostuneita nuoretkin ovat vanhasta. Sitten oli kaksi madamea, jotka olivat nähneet tämän museon le Routard-matkaoppaassa. Se on tuonut tänne paljon kävijöitä. Kokoelma sai kehuja. Kun saa kannustusta, se motivoi ja jaksaa paremmin pitkän syksyn ja talven sen jälkeen.

Linkit

http://www.theopenbookproject.com/ Siinä mielenkiintoinen idea.

http://www3.jkl.fi/blogit/craft/

Taloremonttia

Eilen illalla aloin joskus 8:n aikaan puhdistamaan 1920-luvun isoa nukketaloa sisältä.

Se on ollut esillä tämän kesän ovet kiinni, koska sisältä se oli vielä kesken, minulla oli muuta tekemistä. Talo on ollut jossain vintillä Englannissa ja kerännyt varmaan ainakin 70-80 vuotta siellä hiilipolyä. Siinä on iso urakka ja vähemmän mukavaa siivottavaa. Siksi siirsin tehtävää aina tuonnemmaksi.

Kello tuli 11 yöllä, kun sain valmiiksi osittain. Oli vielä pari huonetta neljästä kokonaan laittamatta ja niiden lattiat olivat mustana pölystä. Ilman vettä ei olisi pärjännyt. Sain ne ihmeen puhtaaksi pesuaineella ja tapettipaperi kesti yllättävän hyvin. Kokeilin märjällä rätillä myös seinätapettia, koska siitäkin tuli mustaa aina vaan. Ja huomasin, ettei se siitä vahingoittunut. Joten kaikki tapetit pyyhin hiukan kostealla (ilman pesuainetta), lopulta ei enää tullut nokea. Värit kirkastuivat. Nyt ne ovat täysin kuivat, hyvin ne kestivät käsittelyni. Vanha Handicrafts-tapetti on näköjään hyvänlaatuista.

Lattioille laitan yksiväriset tummat vanhahtavat poppana kokolattiamatot, joten ei haittaa, vaikka niiden tapetti olisi kulunut, on nyt puhdas ainakin.

Portaikko on vielä pesemättä ja sen keskitapettimatto. Siinä minulla on vielä näpertämistä hammasharjalla yms.konsteilla ja vedellä varmaan runsaat pari tuntia.

Edellispäivänä olin jo puhdistanut pari ensimmäistä huonetta, koska niihin minulla on nyt huonekalut. 

Saksanpähkinävärillä värjäsin joitakin puuosia kuten kattoterassiinkin olin sitä käyttänyt. Ja mustaharmaalla liitutaulumaalilla, joka muistuttaa sen omaa mustaharmaata kattoväriä, paikkailin joitakin yksityiskohtia. Puureunat tulivat yhtenäisemmiksi, kun kaikki tulivat samanväriseksi. Muuten näkyi tapettipaperin reunaosia siellä ja täällä, sain ne piiloon.

Ikkunoihin voin tehdä pitsiverhot seuraavaksi, vanhaa pitsiä on jo valmiina varastossa.

Kyllä vanhan talon kunnostamiseen hukkuu tunteja. Toisaalta minä olin kuin muissa maailmoissa, kun sitä remontteerasin, hauskaa se oli. Siinä saa käyttää mielikuvitusta, kun suunnittelee sisustusta väreineen. Värienkäyttö on mielenkiintoista. Niillä saa aikaan tunnelmaa.

Tämän nukketalon mukana matkataan lähes 100 vuotta taaksepäin.

Ensin kalustan sen suurin piirtein ja pikkuhiljaa täydennän sitä löytöjeni mukaan. Laitan tähän kuvan myöhemmin.

Syksy saapuu

Vaikka syksyn tunnelmaa on jo ilmassa, koulut alkavat täällä maanantaina, kesäinen ilma jatkuu. Ukkos-ja sadekuuroja on tullut viime päivinä.

Museon kesäsesonki meni hyvin, 20% paremmin kuin viime vuonna, jos ajatellaan museon sisäänpääsytuloja kesäkuun alusta tähän päivään. 1142euroa on Nukkenallemuseo ry-yhdistyksellä ollut sesonkituloja. (yhdistyksemme ei ole enää Käden taidot ry., muutettiin sen nimi nyt kesällä).

Siinä on mukana yhden nallen myynti 35euroa. En niitä tekemiäni nalleja yleensä mainosta enkä myy kuten alkuaikoina, mutta jos joku tulee sellaista tänne hakemaan, miksen myisi. Yksi entinen kylämme asukas, Ginette, joka kävi täällä ensimmäisenä vuonna 2000, tuli yksi päivä uudestaan tänne katsomaan. Hän oli utelias ja halusi nähdä, mitä kuuluu. Kiitos hyvää, voin hänelle sanoa, nyt meillä on ollut menestystä. Miten epävarmaa kaikki olikaan silloin! Pelkkää vastatuulta ja ylämäkeä. Sellaista elämä on välillä.

Syksyn tulo on aina hiukan ankeaa. Museo "vieraat" häviävät vähitellen kuin muuttolinnut. Toisaalta nykyään on kävijöitä jatkunut hiljakseen pitkälle syksyyn, ainakin viime vuonna. Nytkin on ollut oven takana joka päivä joku. Tänään oli yksi madame, joka meidät löysi internetistä. Nukkejen ja nallejen keräilijä, eläkeläinen. Kaikenlaisia kysymyksiä ihmisillä on. Tämä rouva oli kiinnostunut tietämään, minkälaista on perustaa museo. Hänellä oli samanlaisia suunnitelmia. Minä mainostin museon nettisivuja ja blogiani, jossa kerron totuudentorvena kaikki. Ranskan blogistani Sébastien sensuroi joskus joitakin kohtia...varsinkin diskriminaatio on yksi tabuasia, josta eivät kaikki ranskalaiset halua kuulla. Toiset sitävastoin puuttuvat siihen. Minä sanoinkin tuolle madamelle, että te olette ainakin ranskalainen. Se on jo yksi etu.

Eilen oli nuori pariskunta Montpellier'sta, he olivat nähneet museokyltin tien vieressä ja poikkesivat katsomaan. Rouva oli pyörätuolissa. Hyvin se heidän vierailu meni, vaikka toiseen kerrokseen ei yleensä pyörätuoliset pääse. Mutta tämä nuori nainen oli pieni ja pyörätuoli myös. Mies kantoi vaimonsa rappuset ylös tottuneesti. Se oli liikuttavaa. Nätisti se kävi. Tuli mieleen, että ei vamma ole este onnelle. Meillä oli kiva keskustelu. Ja yksi asia, mikä on erikoista nykymaailmassa, heillä ei ollut yhtään kiire. He olivat niin kuin "kylässä" vaan. Tosin sisäänpääsystä piti kyllä maksaa. Niin museoissa yleensä on, koska kaikki maksaa, myös museon pyörittäminen. Toisaalta se on "kannatusmaksu".

Yksi päivä tuli belgialainen pariskunta Uzèsistä, jossa heillä on talo. He olivat lukeneet tästä museosta lehdessä. Kun emäntä astui ovesta sisälle, ensimmäinen kysymys oli, ei kai teillä ole kissaa. Niin ei ole vielä koskaan ennen kysytty. Sanoin, että koira minulla on, mutta ei kissaa. Sitten tuli selitys. Madamella on kissakammo, -fobia. Jostain syystä tullut trauma. Se onkin kauheaa, koska kissoja vilisee täällä Ranskassa. Usein vielä villejä tai puolivillejä. Meidänkin kylässä on joitakin "kissakatuja". Dixou koirani villiintyy siellä aina, koska sen täytyy ajaa pakoon kaikki katit. En minäkään pidä siitä, että niitä juoksee kymmeniä joka paikassa. Kyllä Suomessa niitä sentään säännöstellään. - Kerran tapasin täällä Ranskassa yhden nuoren opiskelijatytön, jolla oli koirakammo. Hän alkoi kiljua koiran nähdessään. Sekin on elämää vaikeuttavaa, koska koira on tavallinen lemmikki ja niitä on myös joka paikassa. Kaikenlaisia ongelmia meillä ihmisillä voi olla. Suomessa katson telkkarista amerikkalaista tohtori Philiä. Se on mielenkiintoista.

Midi Libre julkaisi ainakin toisen kerran saman pienen artikkelin museosta. Sanomalehti on hyvä puolestapuhuja. Vaikka se ei aina toisi paljoa ihmisiä museoon, se tekee tunnetuksi ja muokkaa ilmapiiriä.

Tässä museopaivakirjassa kerron usein museokävijöistä. Niin en voisi tehdä ranskankielisessä blogissani. Vain pintapuolisesti voin. Kielimuurin suojassa voi puhua enemmän.

Asiasta toiseen. Löysin englantilaiseen 1920-luvun Handicrafts houseen keittiöhuonekalut ja touhusin niiden kanssa tänään. Valmistelin niitä esille nukketaloon. Piti keksiä matto lattialle. Kokeilin eri väriratkaisuja. Lopulta laitoin siihen vanhaa kutomaani tummanpunertavaa poppanaa palasen. En olisi arvannut silloin yli 20 vuotta sitten, kun niitä poppanoita kudoin Helsingin yksiössäni, että joskus nukketalon mattona sellaista käytän.

Museopaivakirja jatkuu...

Olen odottanut 20six.fr:n blogipalvelun takaisin paluuta. Ei ole kuulunut mitään. Joka kerta, kun olen yrittänyt päästä blogiini, sivu ei aukea. Siksi tein nyt uuden blogin museopaivakirjalle Bloggerissa.

Digimaailma on epävarmaa. Pitäisi koko ajan tallentaa, muuten voi hävitä yks kaks kaikki niin kuin tuhka tuuleen. 

Tallentamista minunkin pitää nyt alkaa enemmän harrastaa. Tietokoneellani on paljon valokuvia, Kokoelmakuvat ovat kyllä kaikki kahdella tikulla ja.ainakin osittain CD:llä. Mutta muut valokuvat ovat vain koneellani.

Kerron kohta piakkoin museon kesäsesongin loppuvaiheesta. Nyt täytyy mennä haukun kanssa ulos. Aurinko paistaa ihanasti, täällä kesähelteet jatkuvat.