maanantai 24. huhtikuuta 2017

Miten nallet pääsivät museoon?

Viime viikolla kävin kampaajallani, t.s.ystäväni tykönä. Hän leikkaa tukkani ilmaiseksi, ja minä autan häntä tietokone jutuissa. Se on ystäväpalvelua puolin ja toisin.

Niin säästän joka kerta ainakin pari kymppiä, joka toinen kuukausi tai useammin. Se tekee paljon vuosien kuluessa.

Kun kerran säästöä tuli, niin heti se meni, kuten kuvassa näkyy parin kympin vaaleanpunainen nallepari.

Ei haittaa, vaikka toiselta nallelta puuttuu silmä, korvat ja nenä ovat kuluneet. Ja reissussa ovat rähjääntyneet molemmat. Tärkeintä on ollut uskollinen nalleystävyys. Ne ovat seuranneet omistajiansa lapsuudesta aikuisuuteen. Se on pitkä matka. Ja ne kertovat meidän aikalaisillemme toisesta ajasta ja toisesta erilaisesta maailmasta, jossa ne ovat eläneet.

Kaunista on elämän kulku, kun näkee sen kukat tien varrella.

Näin minun kokoelmani on vuosien mittaan tullut. Se on kuin iso säästöpossu, johon olen kerännyt kolikoita jokapäiväisessä elämässäni. Ja aika ajoin olen rikkonut sen, jotta olen voinut ostaa palasen eilistä päivää menneestä kertomaan tänne nykypäiväämme Nukkenallemuseoon.

Pennissä on miljoonan alku, sanoi vanha kansa. Sydämen asialla ollaan.

torstai 20. huhtikuuta 2017

Silkkiä, sukkulapitsiä, norsunluuta...

Mitä ihmeen ainetta ovat nämä nuken helmet? Sitä olen yrittänyt ottaa selväksi netistä. 

Kävin äsken kysymässä naapurin emännän mielipidettä. Hän on vanhempi ihminen, joten heillä on usein tietoa kaikesta vanhasta. Tutkittuaan helmiäni hän sanoi, että norsunluuta, kai!


Siitä mieleeni tuli 1800-luvun sotavankien tekemät miniatyyriset nukketalon pitsimäiset luusta tehdyt huonekalut (fretwork), jotka ovat taidonnäytteitä ja hyvin kalliita. Materiaali muistuttaa niitä, nyt minäkin sen keksin. 


Katsoin netistä taas ja löysin toisia samanlaisia, kun voin hakea oikeilla sanoilla. 








En olisi uskonut, että nukella on aidot korut! Ne ovat toisaalta aika isoa kokoa, 40cm helmet ja 20cm rannekoru. Jos ne olivat nuken entisen omistajan korut.


Joten laitan helmet esille nuken kanssa, koska kerran ne ovat aidot eikä rihkamaa. Sitäpaitsi se oli arvokas kaupanpäällinen!


Tässä alla puunukke uusissa vaatteissan ja aatteissaan. Silkki ja vanha sukkulapitsi sopivat sen aikakauteen.

Hameen alla on kotitekoinen krinoliini. Väänsin 2 kertaisesta rautalangasta pyöreän vanteen, jonka neuloin kovan aluskankaan helmaan. Niin hame tuli pulleammaksi.

Vanhat käsivarret saavat näkyä, en tehnyt hihoja niittä peittämään. Kun kerran on jo 160 vuotta, se on kunnioitettavaa eikä kätkettävää.

Nukke tuo tuulahduksen ihan toisesta maailmasta. Minkälaista oli Suomessa ja maailmalla 1850-60-luvulla?

Barjacin antiikkimarkkinoista puhutaan kylillä, että siellä on kallista, kalliin maine. Mutta riippuu tilanteesta, myyjistä. 

Nykyään 1.markkinapäivä viidesta alkaa klo10. Sitä sanotaan myyjien päiväksi. Ennen siitä hyötyivät vain myyjät, koska muu kansa tuli myöhemmin. Myyjät avasivat kojujaan ja jakoivat keskenään parhaat palat jo aamuvarhaisella taskulampun valossa. 

Mutta nyt on toisin, kun kunnatalo puuttui asiaan. Markkinat alkavat vasta klo 10, jolloin myyjät voivat vasta purkaa autojaan. Ja samalla koko kansa on jo mukana aarteiden etsinnässä, kun myyjät valmistavat hiki hatussa standinsa myyntikuntoon. Joten alkutunnit ovat siellä yhtä sekamelskaa, mutta se kannattaa. 

Niin minä tuon nukenkin löysin. Toisaalta sillä oli yllä uudenlainen lapsen tekemä ruma säkkihame, joka pilasi koko arvokkaan nuken ja vähensi sen arvoa. Myyjä näki siinä vain "ilkimyksen", jonkinlaisen "kauhutarina nuken". Sen vanhuus ja erilaisuus shokeerasi häntä ja siksi oli valmis myymään sen minulle helposti 100 eurolla. Minä taas olen tottunut katselemaan noita vanhoja ja niitä juuri etsin museoon. En nähnyt mitään pahaa nukessa. Ja nyt se on vitriinissä museossa. Löysin helposti paikan, niin kuin se olisi tänne tarkoitettu. - Vaikka en minäkään varmasti olisi sitä ostanut, jos olisin vaistonnut nukessa pahaa henkeä. Kukapa pahan ilman lintua kotiinsa huolisi!

Katselin netissä ja olen huomannut yleensä, että monta sataa euroa tuollaiset 1800-luvun puunuket maksavat. Lisäksi sillä on vielä hienot helmet!

Alla eBay-sivuilla yksi samantapainen puunukke, jolla on minun mielestäni uudestaan maalattu kasvot ja hiukset. Pilattu. En minä vaan koskisi vanhan nuken kasvoihin! Tulee meikatun naisen näköiseksi.

http://www.ebay.com/itm/-/291403214106?

torstai 13. huhtikuuta 2017

Variksenpelätti vai prinsessa?

Tässä uusi haasteeni. Olin eilen Barjacin antiikkimarkkinoilla ja löysin tämän vanhan nuken.

Naismyyjä ei siitä tykännyt eikä hänen miehensäkään. Madame sanoi, että se on ilkeä nukke. Tarkoitti ilkeännäköinen.
Joten sain hyvän alennuksen.

Puinen pää on kärsinyt pahasti ajan saatossa ja "rypyt" näkyvät. Sillä ei ole posliinista ikuisen heleää nukkemaista ihoa, ja se on kaukana ranskalaisista nukkeihanteista, joita Ranskassa eniten arvostetaan. Puunuket kuuluvat enemmän Saksaan, joissa niitä on paljon valmistettu. Näitä nukkeja ei täällä paljoa näe.

Mutta minä ajattelin täysin päinvastoin kuin myyjät. Nukke tuo terveiset 1800-luvulta, voi olla 1850-60-luvulta. Siinä sillä on jo kunnioitettava ikä. Vartalo on ampaiaisvyötäröinen, ehkä käsin ommeltu pikkuruisilla pistoilla hienosta nahasta. Se on malliltaan muotinukkevartalo, joka edusti ajan muotia. Kampaus on veistetty päänmukainen kiharakampaus, josta musta maali on kulunut pois enimmäkseen.

Nukke tarvitsee ajanmukaisen vaatetuksen. Siinä ajateltavaa näinä päivinä. Miten sen teen?

Alempana kuvassa 1800-luvun paksuhkoa silkkikangasta ja pitsejä varastostani, jota täydennän uusilla silkkipalasilla.

Alushameessa on krinoliinin jälkeä. Meinaan käyttää pellavakangasta kohottamaan hametta krinoliinin päällä.

Nuken mukana oli valkoiset helmet, en tiedä vielä mitä ainetta ne ovat, jos ovatkin vaan muovia, en huoli nuken koristukseksi. Hattu näkyy oikealla ylhäällä, se tuli myös kaupanpäällisinä. Sitäpaitsi se kruunaa asun. Niin nukke vaatetettuna näyttää joko tyylikkäältä variksenpelätiltä, prinsessalta tai molemmilta.

Hauskannäköinen siitä täytyy saada, koska kasvot näyttävät surullisilta ja väsyneiltä. Niin saa piristettyä noin 160 vuotiaan uuden museo asukkaan, joka tuli seuraamme meille kertomaan ajastaan. Tervetuloa vaan joukkoomme!

Joka päivä täytyy tehdä ainakin pieni kävelylenkki, sanoi isosisko, vaikka haukkua ei enää ole. Siitä olen pitänyt vaarin.

Dixou opetti minulle jokapäiväiset happihyppelyt. Miten tärkeää on ulkoilla ja viettää pieniä hetkiä keskellä luontoa. Jo opiskeluaikanani kävelin paljon, niin ajatukset toimivat paremmin. Kävely on filosofiaa. Äsken ulkona ollessani keksin, miten teen tuolle nukelle uuden vanhan asun. Niin se alkaa uudestaan elää museossa.

Näin tuo ikivanha nukke sai aivoni voimistelemaan. Katselen netissä 1800-luvun prinsessahameita, joista saa ideoita. Sitten hommiin.

Lähetän kuvan ja kyselen nuken alkuperästä internetissä, museon salapoliisitehtäviä. Kirjoitan lisää, kun saan uutisia.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Vannehame

tiistai 4. huhtikuuta 2017

Tämän vuoden 2017 uudet haasteet

Vuonna 2000 äiti lähetti Suomesta postissa kaksi isoa pahvilaatikkoa, joissa oli pieni nukkenalle kokoelmani. Niillä päästiin alkuun. Noin 100 nukkea ja nallea! Siitä syntyi maailman pienin museo. Vaikka se oli oikeastaan näyttely.

Laitoin lehteen ilmoituksen museon avajaisista. Kuva yllä.

"Ei saa halveksia pienten alkujen päivää". Kyllä tuli kritiikkiä osakseni varsinkin kyläläisiltämme, kun uskalsin moiseen ryhtyä! Mutta Midi Libre paikallinen sanomalehti tuli tekemään kivan artikkelin. Ja tuo lehti on ollut hyvä yhteistyökumppani koko ajan.

Kokoelmani on kasvanut vuosien varrella ja kasvaa koko ajan. Yli 2500 artikkelia. Taloni on tullut liian pieneksi kuten videosta näkyy alla.

Nyt museolle täytyisi löytää parempi turistipaikka ja isommat tilat. Siinä meidän haasteemme. Mutta jossain se uusi museotalo meitä odottaa. Niin uskotaan. C'est la vie.

Olin tänään naapurikylässä Anduzessa. Turistijunamatkat alkoivat nyt pääsiäislomalla viikonlopulla. Ihmisiä siellä oli tungokseen asti, mutta täällä meidän hiljaisessa kylässämme ei ole ketään. Ei ristin sielua. Siinä hyvä syy hakea uutta paikkaa.

Paula ja Timo vierailivat museossa Etelä-Ranskassa kesällä 2013 ja tekivät tämän videon.



klo18:07
Täytyy päivittää tätä tämän päivän juttuani. Yksi huvittava asia. Valitin, ettei ketään ole kylillä. Olin juuri saanut valmiiksi tämän tekstin, kun puhelin soi. Yksi madame soitti Bézierstä, että hän oli löytänyt tämän museon internetistä ja halusi tulla tänne katsomaan, koska on nukkejen keräilijä myös. He olivat tulleet sinne Carcassonnesta.

Béziers on melkein parin tunnin ajon päässä täältä. Myöhemmin ovikello soi. Siinä ne soittajat olivat oven takana, englantilais-venäläinen pariskunta lapsensa kanssa. Meillä oli mukava keskusteluhetki, jota väritti monikansalaisuutemme. Heillä on suunnitteilla tehdä nukkenäyttely Carcassonneen isoon taloonsa.

Olen minäkin ollut valmis reissaamaan en tiedä kuinka monia kilometrejä tämän nukkenalleharrastuksen parissa. Ja mitä kaikkea olenkaan oppinut ja nähnyt siinä sivussa! Joskus nuo "kaupanpäälliset" ovat olleetkin rikkaimpia kokemuksia ja nähtävyyksiä. Vaikka en muista olleeni pettynyt näkemääni, vaivan arvoista se on ollut. Otan aina selvää netissä. Silti on joskus ollut turha reisu, kun ovet ovatkin olleet kiinni. Mutta silloin olen nähnyt muuta.

Aina täytyy olla joku syy, miksi lähteä liikkeelle.

maanantai 3. huhtikuuta 2017

Takaisin vuoteen 1999




































5-11-99
Hei Anni,
Minulla on uusi idea: Tämän talon viinikellari kunnostetaan, kaikki kehuvat, että se on tosi hieno holvikaarikellari. Yksi maçon, muurari sanoi arvion 16 000fr kaakelilattialla (kivilaatta) ja muuratuin valkoisin kiviseinin. - Juhlallisen näköinen sähkökynttilä seinävalaistuksella.

Sinne voin pystyttää nukke- ja nallenäyttelyn ja ehkä myyntipisteen, vuokrata kokous-, näyttelytilana yms. Siten se voisi olla tuottava. (Pääsymaksu n.10fr).

Tuli epidemia, oksennustauti, oksensin 8 kertaa (älä sano äidille). Hain lääkkeet, siitä parempi olo.
Terv. Ulla
Kaikella on tarkoituksensa, paikkansa.

Siinä kortti, johon kirjoitin ajatuksiani vuonna 1999, kun olin ostanut tämän talon. En uskaltanut lähettää kotiin Suomeen näitä suuria suunnitelmiani, mutta kirjoittaminen helpotti.

Muurari oli ollut täällä tekemässä yhden ikkunan ja rikkonut siksi paksua kiviseinää. Se kuului talokauppahintaani. Mutta hän sanoi lisäksi työn jälkeen, että remontoimaton viinikellari kannattaisi kunnostaa ja ilmoitti hinta-arvionsa. Siitä kaikki lähti alkuun. Lisäksi vastapäinen ikkunani on museomainen, niin ajattelin sen nähdessäni ensi kertaa.

Muuten en koskaan elämässäni ollut suunnitellut museon perustamista! Se idea tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta yllätyksenä. Toisaalta minulla oli Suomessa pieni nukke-ja nallekokoelma ja nyt välähti, että alakertaan voisi tehdä museon. Koomisinta jutussani oli, että kokoelmani oli kovin vaatimaton museoksi! Mutta jos on keräilykärpänen purrut, aina se kasvaa...

Tässä kuva alakerrasta ennen remonttia. Se oli kuin vankityrmä.

Seuraavaksi kerron kuvin Nukkenallemuseo 2017.

Vanhasta tapettilöydöstäni

Alla kuva vanhasta tapetistani, jonka ostin ajat sitten. Tuli pelko, että siinä on arsenikkia! Joten päätin ottaa selvää Tukholman museosta ja ranskalaisesta tapettimuseosta. Heidän mukaansa, ei ole hätää.

Alempana heidän sähköpostivastaukset. Muuten Tukholman museosta vastattiin tuttavallisesti ja ruotsin kielellä. He tietävät, että me suomalaiset luemme koulussa ruotsia. Suureksi yllätyksekseni ja ilokseni ymmärsin vielä ruotsin kielisen tekstin, vaikka olen sitä lukenut koulussa viimeksi 70-luvulla! Joten alitajuntaan on jäänyt eikä ole täysin unohtunut. Toisaalta teksti on aina helpompaa ymmärtää kuin puhe tai puheen tuottaminen. Ja arvata voi loput kontekstin mukaan.

Tämä tapetin vihreys alkoi epäilyttää minua, koska 1800-luvulla ne olivat arsenikkitapetteja ja olen lukenut, että joskus viekä 1900-luvun alussakin.

Mutta nyt nuo ammattilaisten vastaukset rauhoittivat. He ajoittavat tapettini 1900-1950 välille. Sen laatu ei ole kovin hyvä, koska se on aika ohutta, toisin kuin vanhempi tapettilöytöni, joka on hirmu paksua. Ruotsalainen arvioi sen 1900-alkuun kuten olen ajatellutkin. Ranskalainen sitävastoin 1920-50 lukuihin.

Ei sitä aina tiedä mitä tuo kotiinsa kirpputorilta, kun oikein vanhaa tavaraa ostaa. Ranskassa on myös puutoukkavaarat. Ja siksi kannattaa käsitellä toukkamyrkyllä puu.

Tässä alla sähköposti kirjeenvaihtoni:
____________________________________________________
Hello
Here at Nordiska museet it is curator Maria Maxén who is responsible for the museum's collection of wall papers. I will forward your e-mail to her and she will contact you.
Best regards
Leif Wallin
Nordiska museet
____________________________________________________
Hej Ulla-Maija,
Jag tror inte att du behöver oroa dig för din tapet. Jag har inte sett detta mönster tidigare och det kan vara svårt att uttala sig om ålder utan att ha känt på papperskvaliteteten, men min gissning är att din tapet är tillverkad i början av 1900-talet. Arsenik förbjöds i Sverige 1876, när förbud infördes i Frankrike vet jag dessvärre inte.
Vänliga hälsningar
Maria Maxén
____________________________________________________
Bonjour,
Nous ne connaissons l'origine de votre papier peint, mais vu son style, il doit dater des années 1920-1950.
Même si je ne suis un spécialiste en colorants, l'usage des couleurs à l'arsenic, comme celle ayant peut-être empoisonnée Napoléon d'après les anglais, ne devait plus être en usage à cette période.
Cordialement
Philippe de Fabry
Philippe de FABRY, Directeur
Musée du Papier Peint
28, rue Zuber - BP 41
68171 RIXHEIM Cedex
Tél. + 33 (0)3 89 64 24 56
mpp.ph.defabry@wanadoo.fr
www.museepapierpeint.org