perjantai 31. lokakuuta 2014

Syysloman tuulahdus


Nyt on Pyhäinpäivä viikonloppu.

Katselin viime vuoden syyslomaa, joka oli noin viikkoa myöhemmin kuin tänä vuonna. Meillä oli silloin vain 6 museokävijää. Se on vähän. Tänä vuonna täällä on ollut nyt lomien aikana 32 ihmistä! Yhdistys on tienannut syys-lokakuussa sen, mistä se jäi paitsi elokuussa viime vuoteen verrattuna. Joten ollaan tyytyväisiä.

Uusi lehtiartikkeli toi tänne monia paikallisia. Toisaalta myös museomainoslehtinen, museokyltit teillä ja internetti. Routard-matkailusivutkin mainittiin. Lisäksi toiset sanoivat tulleensa, koska olivat kuulleet puhuttavan tästä museosta.

Tänään päivällä tuli puhelinsoitto. Yksi pariskunta halusi varmistaa museon aukioloajan, lisäksi he halusivat tietää, jos minulla on Birge-merkkisiä nukkeja. Onneksi voin sanoa, että minulla on yksi sellainen. Odottelin klo 3:sta asti. Sitten klo 5:n maissa ovikello soi.

Madamen perhe oli ollut nukketehtailija 70-luvun loppuun asti. He valmistivat Birge-merkkisiä nukkeja. Rouva oli Birge-tyttönimeltään, nukketehtaan omistajaisän mukaan. Kun näytin nukkeani, hän kertoi perheyrityksen tarinan silmät melkein kyynelissä. Isä oli jo kuollut, mutta 98-vuotias äiti eli vielä.

Nukkenallemuseossa on ollut taas elämää pitkästä aikaa. Vanha tavara on jotenkin "kuollutta", unohdettua, kun se on yksinään. Mutta yhdessä näiden museoystävien kanssa ne saavat uutta eloa. Mitä kaikkea joku esine voikaan meille kertoa!

http://www.infopoupees.com/pages/Sujets.php?index=304&pi=3&sn=1#0

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Kauas satojen vuosien taakse

Tänään oltiin ruokaostoksilla Lidl supemarketissa naapurikylässä St Christolissa. Mutta me oltiin paljon "kauempana" kuin vain tavallisia arkisia ruokaostoksia tehdessä.

Joskus on hyvä, kun tekee toisille mieliksi. Antaa ohjakset välillä toisten käsiin ja menee jonnekin, minne ei haluaisi eikä yksin menisi. Niin sitä voi löytää jotakin ihan uutta ja yllättävää. Niin minulle kävi tänään.

St Christol kylä on Alèsia ennen noin 8-9km täältä. Se on moderni kylä kuten kaikki nykyään. Olen ollut siellä varmaan 1000 kertaa. Joten tuttu paikka se on. Olen ajatellut, ettei siellä ole mitään erikoista.

Sisko oli löytänyt mielenkiintoisen linnan netistä tuon kylän läheltä. Oikeastaan niitä on siellä kolme. Kaksi muuta tiedetään ennestään. Katsottiin kartasta paikka tarkalleen ja sitten matkaan. Sen piti olla vain pari kilometriä keskustasta.

Pientä seikkalua se etsiminen oli, ajettiin muutaman kerran harhaan. Sitten sattumalta mentiin väärää tietä. Mutta löysimme ihanan Valz-kylän. Se oli vuoriston kätköissä. Siellä ei näkynyt liikkuvan ketään, oli hiljainen kylä, paitsi yksi vanhus keppineen. Me oltiin juttusilla. Hän on 87-vuotias espanjalainen, joka on tullut Ranskaan 37 vuotta sitten. Vanha nainen oli kuin suoraan kauniista maalauksesta pittoreskissa ympäristössään. Surumielisesti tämä melkein 90 kymppinen sanoi, ettei hän ole enää tästä maailmasta...Ja se kuvastui koko olemuksesta.

"There are places and people that cannot be forgotten." Tämä tapaaminen oli jotenkin unohtumaton. Vaihdoimme muutaman sanan. Mutta ne muutamatkin sanat olivat tärkeitä. Uskon, että puolin ja toisin. Vanhuus ja viisaus, sanotaan.

http://mariecuisine.canalblog.com/albums/paysages_gardois/photos/11066077-vals__le_hameau.html

Sitten jatkoimme matkaa. "Väärä tiekin" oli osoittaunut mielenkiintoiseksi, saa nähdä millainen on linna, kun löydetään se "oikea tie", ajattelin.

Kartan mukaan piti ajaa vähän matkaa vanhaa Anduzen tietä Alèsiin päin ja juuri ennen siltaa kääntyä pikkutietä linnaan päin. Se löytyi lopulta. Siinä luki vain "Domaine des Arènes". Ei mitään linnasta, vaikka linnan nimi on kyllä tuo Arènes.

Mutta mikä tie! Se oli hyvin huonossa kunnossa, sellainen asumattoman talon tie, jossa on kuljettu joskus kauan sitten hevoskärryillä. Se vei satoja vuosia taaksepäin tästä päivästä salaperäiseen linnan kätköpaikkaan keskelle metsikköä ja lopulta aukealle. Eteemme avautui yksinäinen unohdettu satulinna, jonka takana isot vuoret. Aurinko paistoi osittain pilviseltä taivaalta ja valaisi kauniisti linnan kuin maalauksessa. Uskomatonta, miten yhtäkkiä kaikki modernin maailman kiire meluineen oli poissa. Täällä oli ihan toinen mennyt maailma vain noin muutaman minuutin päässä vilkkaasta St Christolin kylän keskustasta.

Sitten ruokaostoksille Lidl-kauppaan. Takaisin 21.vuosisadalle. Mitä kaikkea voikaan olla kätkössä meiltä! Löytöretkelle pitää mennä useammin.

http://www.saintchristollezales.fr/fre/St_Christol_lez_Ales/Patrimoine.html

http://www.panoramio.com/photo/90046039


maanantai 27. lokakuuta 2014

Pariisin museosta

http://www.museedelapoupeeparis.com/IMG/pdf/samy_le_parisien.pdf

Pariisin nukkemuseo viettää 20-vuotissyntymäpäiviään.

Yllä lehtiartikkeli.

Samy Odin on alkanut keräilyn jo 16 vuotiaana Italiassa, jossa hänen isänsä keräili teatteripukuja.

Tuo museonpitäjä on akateemikko myös, tohtoriksi väitellyt 28 vuotiaana. Hän on ollut ennen yliopisto-opettaja.

Museolla on vuosittain 40 000 kävijää. Ei ihme. Se on kansainvälisesti kuuluisa ja maailman ykkösturismi kaupungissa Pariisissa.

Kokoelmassa on nukkeja, joista yksittäinenkin nukke on 200 000 euron arvoinen! Talon hintainen kuten Amsterdamin Petronella nukketalo oli 1600-1700-luvulla.

Samy Odin on kirjoittanut useita kirjoja alalta. Hän on myös identifoinut joitakin nukkejani.

Sinne museoon pitää mennä aina uudestaan, koska se on joka kerta vähän erilainen. Ja toisaalta sen näkee myös eri tavalla, kun omat kiinnostuskohteet muuttuvat.

http://www.museedelapoupeeparis.com/Le-Musee-recoit-les-honneurs-de-la.html?lang=fr

Viime vuonna tähän aikaan

Viime vuoden lokakuussa ostin tämän Silber&Fleming nukketalon. Tässä kuvat ylimpänä.

Ajattelin, että se on hyväkuntoisen näköinen, vaikka pintaremontti ei minua miellyttänyt ollenkaan.

Vielä samana iltana, kun olin nukketalon saanut kotiini, revin irti nämä kauheat tapetit, joilla oli modernisoitu vanha hieno nukketalo.

Fasadiovessa ei ollut muuta kuin teipillä ja liimalla kiinni jotain epämääräistä paperia peittämässä kulunut vanha tapetti. Se oli helppo ottaa pois.

Sitten hommiin. Netti on paras infopankki ja ideariihi, kun alkaa vanhan nukketalon kunnostamisen ja sisustamisen.

Alempena sama nukketalo radikaalisine värimuutoksineen melkein valmiina nyt vuosi jälkeenpäin. Sinne voi lisätä vielä jotakin tilaisuuden tullen. Viktoriaaninen talo oli täynnä.

Aika kauan on kestänyt tämän talon sisustus.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/

Minulla oli monia eri malleja, yksi oli Barbra Streisandin nukketalo. Alimmaisena kuva.


http://fr.wikipedia.org/wiki/Barbra_Streisand
http://www.dailymail.co.uk/tvshowbiz/article-1339053/Insi...
http://magazine.shnsf.com/index.php/shn/inside-the-very-r...
http://barbranews.blogspot.fr/2010_11_01_archive.html
http://www.biography.com/people/barbra-streisand-9497402

lauantai 25. lokakuuta 2014

Jumeau nuket

http://www.dollreference.com/jumeau_bebes_dolls_france.html

http://www.historytoy.com/Jumeau-15-84-Unmarked-doll-head-incised-15-featuring-large-blue-gray-p#.VEf8uHtwySo

http://www.lespoupeesdautrefois.com/doll/boutique.php?lang=en&rubid=118

http://www.stanecdolls.com/TechniqueSheets/TeteJumeau/TechnicalDataTeteJumeau.htm

http://ronysblog.canalblog.com/archives/2013/03/16/26664893.html

Tässä on esimerkki hyvän restauroijan työstä. Kasvot ennen ja jälkeen. Ei näy yhtään korjaus. Mutta lampputestissä se näkyy, kun lampulla valaistaan pää sisältä. Joten jos myy, niin ei voi petkuttaa.



http://www.ebay.fr/itm/GRANDE-POUPEE-ANCIENNE-BON-ETAT-A-DECOUVRIR-/231363346967?_trksid=p3984.m1423.l2649&ssPageName=STRK:MEWAX:IT

Siinä eBayssä myynnissä ollut Jumeau nukke, joka on 62cm eli vähän pienempi kuin minun. Sillä on suu kiinni toisin kuin minun nuken on suu auki. Nuo suu kiinni-nuket ovat arvokkaampia. Jumeau-leimoja ei tuolla ruskeasilmäiselläkään ole.

Tuo eBay nukke on paremmassa kunnossa kuin minun, pää ei ole rikki. Lisäksi sillä on aito hiusperuukki.

Mutta kun sitä nukkea katsoo tarkemmin, huomaa, että sen vartalo ja pää ovat eri paria. Pää on liian suuri vartaloon, joten se ei ole alkuperäinen vaan myöhemmin lisätty. Noita eri pari pää/vartalo nukkeja näkee paljon. Minun nukkeni on selvästi samaa paria, siis alkuperäinen, eikä muutettu.

Tuo eBay nukke myytiin 1010 eurolla + postikulut. Toisaalta hintahaitari on suuri. Isosta investoinnista on kyse joka tapauksessa. Jos kysyy hintoja antiikkimyyjiltä, he sanovat alakanttiin. He ostavat halvalla ja myyvät kalliilla hinnalla, business'nestä se on. Kannattaa ennemmin seurata itse, mihin hintaan niitä myydään yleensä eri paikoissa.

Kun nukke on arvokas, sen korjaukset ja vaatetus ovat myös hintavia. Joten niiden täytyy olla onnistuneita, ne nostavat silloin sen arvoa.

http://en.wikipedia.org/wiki/Jumeau

Minä en ole paljoa investoinut näihin kalliisiin nukkeihin. Sitävastoin olen ennemmin laittanut rahani nukketaloihin. Ne ovat Ranskassa harvinaisempia. Nukkeja täällä näkee muutenkin. Nyt on kyllä hyvä, kun saatiin kokoelmaan ranskalainen yksi "ykkös" nukkemerkki lisää ja suurikokoisena se on näyttävä. Ranskalaiset ovat siitä tyytyväisiä museossa.

Loppuvuoden nukketalo työmaa

Tässä kuvassa kaappi, jonka ostin englantilaisen nukketalon alle. Sen sisälle suunnittelen nyt uutta nukketaloa.

Sitä varten minulla on jo varastossa koottuna noin 100 vuotta vanhaa tapettia, pieniä vaaseja, miniatyyri oljyväri tauluja jne. Taloa kootaan kokoon kuin palapelin palasia pikkuhiljaa tilaisuuden tullen.

Täytyy olla haasteita. Mielikuvitustyötä.

torstai 23. lokakuuta 2014

Yllätyspäiviä museossa

Syksy on ollut hiljainen syyskuun kulttuuripäivien jälkeen. Mutta nyt syyslomien alettua on taas tullut vähän elämää museoon. Puhelin soi ja kysytään aukioloaikoja. Eilen oli yllätyspäivä, tänään myös. 

Museoon tuli syyslomailijoita 12. Mukana paikallisia alèsilaisia, naapurikylistä tai kauempaa Carcassonnesta. Lapsia ja aikuisia, eri sukupolvia.

Tällä kertaa heidät toi tänne museoesite, internetti tai sitten he olivat kuulleet puhuttavan tästä museosta.

Eilispäivän lahjatavarat olivat vielä piilossa ja pysyvät siellä jonkun aikaa. Ne listataan kokoelmalistaan ja mitataan. Valokuvataan yksityiskohtaisemmin. Ja niille pitää hakea paikkaa. Iso Jumeau nukke saa vielä odottaa vuoroaan. Ei sitä voi sellaisenaan esille laittaa. Ehkä kevätpuolella sillä on komeat hiukset kiharoineen, unelma asu ja pää korjattu kai. Sitten se on kuin sadun prinsessa valmiina vastaanottamaan museokävijöitä. Yksi kokoelman helmi.

Meillä oli viihtyisä iltapäivä museon "vieraiden" kanssa. Joukossa oli entinen pariisilainen yli 70-vuotias madame, joka oli hauska muistellessaan, mitä kaikkea hänellä oli pienenä ja muillakin perheenjäsenillä. Voi sanoa, että "ei mitään uutta Pariisin taivaan alla". Kaikkea hän oli nähnyt. Jopa Noaan arkki oli ollut hänen veljellään, se on yleensä ollut harvinainen lelu Ranskassa, mutta ei Pariisissa. Kolmipäinen nukke oli kyllä uutta hänelle. Sota-ajat tulivat myös esille. Hän on mukana järjestämässä 1.maailmansota näyttelyä jonnekin pikkukylän kunnantalolle Carcassonnen alueella.

Englantilaisella 1920-luvun Handicrafts nukketalolla oli tällä kertaa menestystä. Sitä esitellessäni kerron, että olen saanut vaikutteita Tuulen viemää elokuvasta...Historiallinen taustakertomus saa katselijat seuraamaan tarkkaavaisina nukketalojen tarinoita. 8-vuotias tyttö oli ihastuksissaan. Saati sitten isot näiden pienien lisäksi.

Milloin mikäkin esine museossa saa ihmiset puhumaan ja palaamaan ajassa taaksepäin. Musiikki-instrumentit ovat myös tykättyjä. Aina on joku muusikko porukassa.

Ajatustenvaihto on mukavaa. Tämänpäiväisten kävijöiden puhuvaisin oli entinen pariisilainen. Sanoin hänelle, että me voitaisiin puhua tuntikausia. Mitä kaikkea pulpahtaakaan esille menneisyyden kätköistä!

Hiljainen ei ollut enää kylätie tänään. Täällä oli ventovieraiden "ystävien" treffit.

Kiitokset Anne-Marie'lle!

Tässä kuva Anne-Marie'sta, joka antoi Jumeau-nuken ja paljon muita lattialla olevia vanhoja leluja museoon. Siinä muovikassit vierassä tyhjennettyinä.


Vieraskirjan alimmainen teksti on Anne-Marie'lta.
Tässä ihana Jumeau-nukke. Valaisin pään lampulla, lampputestissä näkee virheet. Ei tuo pää kovin pahasti ole vahingoittunut, vaikka on kuin puolittain halki. En uskalla antaa sitä korjattavaksi tuntemattomalle nukenrestauroijalle. He voivat helposti koskea muutenkin kasvoihin. Olen nähnyt vanhoja Jumeau-nukkeja, joiden kasvoja on uudestaan maalattu, tai oikeastaan meikattu. Huulet ja silmätkin joskus. Ne on siten pilattu. Täytyy olla varma, ettei niihin kosketa yhtään. Nyt ne ovat hyvät. Yksi ratkaisu on ehdottaa, että olen vieressä katsomassa, jos mahdollista, kun halkeama korjataan. Netissä niiden hintoja. 85 eurosta alkaen pään korjaus. Toisaalta toistaiseksi antaa olla.

Ostan sille peruukin oikeista hiuksista ja sekin jo peittää posliinin hiushalkeaman. Peruukit ovat kalliita. Maksoin toisen pienemmän Jumeau nuken peruukista, joka on oikeata hiusta, 65 euroa monta vuotta sitten.

Otin kengät pois nukelta. Jalkaterät ovat ok. Muutenkin vartalo on hyväkuntoinen, vaikka Jumeau leimoja ei ole. Päässä takana on vähän jälkiä leimoista.

Me ollaan keksitty jo nukelle asu. Löydettiin Jumeau malli www.rubylane.com sivuilta. Sisko saa tehdä sen, koska se vaatii monimutkaisempaa ompelua kuin minä olen tottunut. En osaa sellaisia tehdä. Sur mesure - se pitää tehdä eli mittojen mukaan kuten ennen vanhaan ompelijat tekivät.


Tässä muut lahjalelut.

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Joulupukki kävi nukkenallemuseossa

Tänään tuli yksi puhelinsoitto Alèsista. Yksi madame sanoi, että hän antaisi vanhat lelunsa tänne museoon. Lisäksi hän kertoi olevansa 60-vuotias. Joten lelut ovat noin 50-luvulta.

Sovittiin, että tavataan museossa kello 16:sta maissa.

Valmistelin museota. Sitten ovikello soi. Siellä oli tämä alèsilainen, joka oli soittanut. Hän käski minun tulla katsomaan autolle, jossa oli enemmän kuin pari isoa kovamuovikassillista tavaraa.

Ensimmäiseksi hän esitteli kaksi nalleaan...Ne olivat huippu söpöjä 50-luvulta, iso ja pieni. Sain ne siitä syliini kuin aarteet. Olin heti ihan myyty. Juuri sellaisia unelmanalleja.

Sitten katseltiin vähän kasseihin...ei voi olla totta, ajattelin! Siellä oli valtava posliininen Jumeau nukke lahjana museoon! Sen päässä on halkeama, mutta silti se on arvokas. Se voidaan korjata entiselleen. Vartalo on hyväkuntoinen Jumeau vartalo. Vaatteita ei ole muutakuin alkuperäisen näköiset kengät. Voivat olla Jumeau-kengät. Nukke ei ole merkattu tai Jumeau-leimainen, kaikkia ei ole signeerattu. Vain koko numero 13 on ja 0.

En puhunut kuuluisasta Jumeau-nukkemerkistä, koska tämä Anne Marie ei näyttänyt siitä tietävän. Hän sanoi vaan, että se on hyvin vanha. Isä on kuulema leikkinyt sen kanssa 1900-luvun alussa.

Alès Agglo-lehdestä hän oli lukenut tästä museosta. Se uusi artikkeli poikii siis jo. Me saatiin iso Jumeau-nukke kokoelmaan! 75cm pitkä. Minulla on niitä ennestään kaksi, mutta ne ovat 50cm paikkeilla, pienempiä. Ja tämä on vanhempaa Jumeau tuotantoa 1800-luvun viimeisiltä vuosilta. Minun taas ovat 1900-luvun alusta.

Tämä nukketulokas on nyt uusi haaste. Sille pitää saada ajanmukaiset hienot vaatteet, peruukki jne. Sen myötä ranskalaisuus on enemmän esillä museossa. Minulla on paljon saksalaista  ja siitä olen saanut kritiikkiä. Ranskalaiset ovat kotiinpäin. Vaikka minusta kansainvälisyys on rikkautta. Jos kokoelmassa on vain yhden kahden maan tuotantoa, se on liian yksipuolista.

Kerron enemmän ja laitan kuvia...

tiistai 21. lokakuuta 2014

Charlotte'jen talossa

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/

Tässä vielä yksi frozen Charlotte posliininukke pitsipuvussaan toisen kaimansa vieressä.

Ostin niitä 5 nuken sarjan, jotka sain edullisesti. Tein niille vaatteet, paitsi pieni ruskehtava mekkoinen oikealla on alkuperäisessä asussaan.

Minulla on varastossa vanhoja pitsejä, joita hankin tilaisuuden tullen. Ja katson mallia netistä, josta saa ideoita, miten tehdä vanhaan tyyliin.

Tästä viktoriaanisesta talosta on tullut nyt Charlotte-nukkejen talo sattumalta. Toisaalta ne ovat ajanmukaisia.

Yksi Charlotte, kaikkein pienin, sopi Vanhan Naisen Kenkätaloon.

65 euroa maksoin näistä nukeista, se ei ole paljon. Sarjana ilman vaatteita niitä saa halvemmalla kuin yksittäin. Vaikka alkuperäisine vaatteineen kannattaa ostaa ainakin yksi nukke aina joskus. Ne ovat enemmän aitoja, vaikka olisivat vähän likaantuneita tai kuluneita. Niissä on "sitä jotakin". Täydellisinä ne ovat kalliita. Vaikka ei vanhan tarvitse olla täydellistä, patina saa näkyä.

Ajattelin ensin, että en kerro tehneeni noita vaatteita. Mutta muutin mieleni. Blogissa saa paljastaa museon salaisuuksia. Täällä pääsee kulissien taakse.

Viime aikoina olen hakenut nukketaloihini pieniä posliininukkeja. Niiden kasvot ovat käsin maalattuja. Se tekee niistä kaikista erilaisia persoonia ja "eläviä". Käden jälki on erilainen kuin sarjatyö tehtaassa. Vanhoissa leluissa on taiteellisuutta, mitä ei löydä tämän päivän sarjatuotannosta.

http://en.wikipedia.org/wiki/Frozen_Charlotte_%28doll%29

maanantai 20. lokakuuta 2014

Hienohelma kokkina

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/

Tässä ainakin 100-vuotias frozen Charlotte posliininukke. Siitä tuli emäntä viktoriaanisen nukketalon keittiöön. On sillä hienot pitsit!

Yksi päivä oltiin Alèsissa. Käyn siellä tilaisuuden tullen Clède-yhdistyksessä. Se on hyväntekeväisyys kirpputori, jossa tavara vaihtuu usein. Lopuksi he myyvät kaikki alennuksella pilkkahintaan tehdäkseen tilaa uudelle. Olen pitkän aikaa jo hakenut tuohon lattialla olevaan englantilaiseen nukketaloon alle kaappia, jonka sisään voi rakentaa uuden nukketalon. Korkeammalla näkee pienten huoneiden sisälle paremmin kuin lattiatasossa. Nyt löysin sen kaapin. Se on oikein tammea. Ruskeaksi petsattu kuten kattohirret talon toisessa museokerroksessa. Myös  koulupulpetit ovat samaa sävyä kuten iso vaate- tai koulukaappi. Joten sopii hyvin tänne. Hinta oli yllätys. Sen sai jo 5 eurolla, melkein ilmaiseksi. Se oli niitä loppuunmyytäviä huonekaluja.

Viikonlopulla täällä alkoi koulujen pariviikkoinen syysloma. Sunnuntaina oli Alèsista kaksi, äiti ja tytär. Eilen oli St Christolista naapurikylästä kolme sukupolvea, myös äiti ja tytär sekä kaksi pikkutyttöä. He kaikki tulivat Alès Agglo-lehdessä olleen nukkenallemuseo artikkelin johdosta. Tämä museo on nyt auki lomapäivinä kuten viikonloppuisin klo15-18. Saa nähdä, mitä tuo lehtiartikkeli tuo tullessaan.


torstai 16. lokakuuta 2014

Kenkäperhe kasvaa

Tässä viimeisin löytöni. Ainakin 100-vuotias vauva kenkätaloon. Se on pikkuruinen frozen Charlotte posliininukke hienoine kastepukuinen.

maanantai 13. lokakuuta 2014

Sateen vankeina

http://www.midilibre.fr/2014/10/13/intemperies-alerte-orange-levee-dans-le-gard-l-herault-et-la-lozere,1065011.php

http://www.midilibre.fr/2014/10/10/intemperies-dans-le-gard-les-premieres-images,1063798.php

Viime päivät on ollut yhtä tulva-sadetta täällä Etelä-Ranskassa, ei yksin Gardin alueellamme, vaan myös muissa naapurimaakunnissa. Nyt lopulta alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Ihan loputonta se on ollut kovine pelottavine ukkoskuuroineen. Muutaman viimeisen päivän aikana sää on muuttunut pikkuhiljaa selkeämmäksi auringon pilkistäessä taivaalta uhkaavien pilvien lomasta.

Ihmiset uskaltavat tulla taas ulos taloistaan kuin hiiret koloistaan. Kun oli säävaroitus punaisena eli pahimmillaan, oli ulkonaliikkumiskielto kuin sota-aikana. Koulut, tarhat jne oli suljettu, koska kulkeminen oli mahdotonta ja liian vaarallista. Vaikka päästiin me Dixoun kanssa livahtamaan ulos kolme kertaa päivässä sen ulkohuusissa.

Uutiskuvissa näkyivät tulvaveden alle jääneet pellot, kylät, autot.... Kaupunkien ja kylien kadut muuttuivat vaarallisiksi tulvavirroiksi kuin joet, joiden virta vei mukanaan autoja, mitä tiellä sattui olemaan. Monet talot kärsivät tulvavahinkoja ja asukkaat menettivät kaiken veden mukana. Aika paljon samat paikat kärsivät suurimmat vahingot kuten ennenkin, koska ne ovat katastroofialueella. Anduze säästyi pahimmalta vaaralta toisin kuin vuonna 2002. Kyllä sielläkin seurattiin tarkkaan koko ajan Gardon-joen nousua, joka ei kuitenkaan tulvinut yli äyräiden. Mekin käytiin sitä katsomassa.

Sommières kylä on yksi näistä riskialuekylistä. Joka vuosi siellä joki tulvii enemmän tai vähemmän. Mutta samalla se on yksi kauneimpia paikkoja, joka vetää valtavat turistivirrat. Sen asukkaat ovat tottuneet kylänsä "toisiin kasvoihin". Kauneus vie voiton, jos on synnyinseutua.
http://www.ot-sommieres.fr/?lng=en

Sitten kun painajaisilmat ovat ohi, aurinko paistaa ihanasti ja kesä jatkuu täällä Välimeren alueen syksyssä. Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Vaikka monet heräävät painajaisesta, kun lasketaan tuhojen määrää. Luonto näyttää voimansa ja ihminen pienuutensa.

Mutta ihmishengiltä säästyttiin ainakin nyt tässä viimeisessä luonnonkatastroofissa, koska oli punainen eli pahin säävaroitus voimassa. Se sai ihmiset varovaisemmaksi. Montpellier'en alueella tämä oli jo neljäs kerta tänä syksynä, siellä ne sateet alkoivat jo aikaisemmin. Kuolonuhreilta ei siellä säästytty, muutamia hukkumistapauksia oli. Rajuilmat yllättivät heidät.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Sateiden syksy

http://www.midilibre.fr/2014/10/07/herault-les-images-de-...

http://www.midilibre.fr/2014/10/07/intemperies-dans-le-ga...

Viime yönä oli taas kovat sateet täällä Gardin alueella. Mutta Montpellier'ssa ne olivat vielä pahemmat. Yllä linkit, joissa kuvia luonnon katastroofin jälkeen. Niiden kommenteissa sanotaan, että nuo tulva-alueet ovat kortteleita, jotka kuuluvat pahimpiin riskialueisiin. Rakennuslupia on myönnetty vaara-alueille. Nyt näkee seuraukset.

Meidän kylässä juomavesi on nyt juomakelvotonta. Voidaan hakea kunnantalolta pullovettä. Alkuvuosina en tiennyt, että sateiden jälkeen näin on. Vaan käytin vettä normaalisti. Olin sitten kipeä jälkeenpäin kuten moni muu lääkärinvastaanotolla. Oksennustauti tai maha kipeä.

Kun oltiin ulkoiluttamassa Dixou illalla, käveltiin uuden asuntoalueen ohi. Siinä on paljon uusia omakotitaloja. Ensimmäinen niistä "ui" veden alla kuin joessa. Vaikka vaan pohja olisi vedessä, se kuitenkin on rakennusvirhe, joka tuo kosteutta taloon aina. Ihmettelen noita ihmisiä, kun rakentavat kalliita taloja veden varaan!

Anduzen nurkilta

http://www.anduze-tourisme.com/fr/il4-page_p198-le-parc-d...

http://www.cevennes-tourisme.fr/fr/il4-item_p-visite-du-p...

Tässä Anduzen puiston läheltä linnanäkymä. Se on satumainen kauniin puistikon takana.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Alesin lehtiartikkelista

http://myoldbear.free.fr/alesagglooct2014.pdf

Yllä linkki alkuperäiseen tekstiin. Tässä on vapaa käännökseni:
Lézanissa vanhat lelut vievät meidät lapsuuteen

Nukkenallemuseossa on yli 2000 nukkea, nallea ja vanhoja esineitä 1700-luvulta 1900-luvulle.
(toimittaja on käyttänyt sanaa esine eikä lelu, koska hän sanoi, että täällä on vähän kaikkea eikä vaan leluja)

"Minulla on salaisuus: 60-luvulla minä sain nukkeja ja muita leluja, mutta en nallea...Ystäväni sai myös nallen, juuri sellaisen kuin minäkin olisin halunnut saada."

Näin alkaa nukkenallemuseon vierailu Lézanissa. Sen on perustanut suomalainen keräilijä Ulla-Maija Suonpää. Huumorilla höystäen hän kertoo museon monista esineistä.

Kaksi vakituista näyttelyä: "Huippumuotia nallemaailmassa 1950-2014" ja "Koulumuistoja 60-luvulla" vievät vierailijat historian kätköihin ja lapsuusmuistoihin.

Uudessa näyttelyssä: "Nukketaloja 1800-luvulta meidän päiviimme" on noin 50 nukketaloa, joissa tulee esiin yhteiskunnan kehitys. Ulla sanoo, että niissä näkyy aikuisten maailma pienoiskoossa eri aikoina. Ennen lelut olivat oikeiden esineiden kopioita. Esimerkkinä hän näyttää 1900-luvun englantilaista nukketaloa, joka muistuttaa ajanmukaista kaupunkitaloa sähköineen.

Nallet turvassa:

Mitä tulee nallejen restaurointiin, Ulla antaa nallejen olla sellaisenaan, niitä pahemmin restauroimatta. Jokaisella esineellä on tarinansa, oli se sitten onnellinen tai surullinen, ajan patina saa näkyä.

Tässä epätavallisessa museossa kiehtovinta ja ihastuttavinta ovat epäilemättä miniatyyrit taiteellisine pienine yksityiskohtineen.

Ullan kahden kerroksen kotimuseo on kylän keskellä hänen 1100-luvun talossaan. Se alkaa olla liian pieni ja uutta isompaa paikkaa sille haetaan Anduzen läheltä.

Nukkenallemuseo
Estrangladou'n katu 4, 30350 Lézan
Aukioloajat: lauantai ja sunnuntai sekä koululomina klo: 15-18
puh.0466831957
http://myoldbear.free.fr
________________________________________________________________________________

Vasta tänään sain Alèsin asutustaajama kuukausilehden käsiini. Se tulee jokaiseen kotiin Alèsin 50 kunnassa, Anduzessa sain sen turistitoimistosta. Meidän kylään ei ole sitä vielä jaettu.
  • 50 kuntaa
  • 100 090 asukasta
Alès Agglo-lehti 62 500 levikki 100 000 asukkaalle.

Tuo kuvani harmitti. Mahdollisimman epäedullinen. En olisi halunnut olla kuvassa, mutta toimittajapojat sanoivat, että kuuluu olla. Ja käskivät minun hymyillä. Siitä tuli irvistys. Näytän melkein hampaattomalta. Miksi he eivät laittaneet kuvaa kokoelmasta, josta he ottivat varmaan 50 kuvaa?

Mutta "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön", sanotaan.  Aina välillä on epämieluisaa milloin mistäkin. Ei elämässä saa kaikkea onnistumaan tip top niin kuin haluaisi. Kuinka montaa kertaa olen sen saanut kokea museon 14 toimintavuoden aikana? 100 kertaa ei riitä.

Asiaan. Tärkeintä on tuo artikkeli ja teksti. Ne ovat ok. Ja nyt tulee mainostettua museota paikallisille. Parin viikon päästä on kahden viikon syysloma, joten voi odottaa museokävijöitä.

Saa nähdä, poikiiko tämä artikkeli jotakin uutta. Siinä mainitaan myös, että me haetaan uutta isompaa museotilaa Anduzesta. Joka tapauksessa se tekee tunnetuksi museota.

perjantai 3. lokakuuta 2014

Kenkätarina jatkuu...

Tässä kirja lisänä. Se saa näyttämään lapsikatraan vielä suuremmalta. Ja selittää, mistä on peräisin moinen satu.

Vierailulla Susannen "suuressa nukketalossa"

http://www.lamaisoncecile.com/

Eilen oltiin kylässä saksalaisen Susannen tykönä. Hän emännöi isoa vanhaa maatilaa, joka on kylämme kunnantaloa vastapäätä. Paikka on ollut joskus kylän suurin maatila, johon kuului myös linna. Susanne on vähän yli viisikymppinen. 30 vuotta hänen elämästään on kulunut täällä Ranskassa, koska hän meni naimisiin ranskalaisen kanssa vähän päälle kaksikymppisenä kirjastonhoitaja opiskelijana. Mutta vuodesta 2008 Susanne on leski, mies oli kuollut sairauden runtelemana. Heillä on yksi tytär.

Ison elämänmuutoksen yhteydessä piti keksiä uutta elämään. Hän päätti kunnostaa huonokuntoisen suuren talonsa ja perustaa majoituspaikan turisteille. Osa talosta on vielä kunnostamatta, se on ensi vuoden suunnitelmissa.

Muuten tämä uusi tuttavuutemme ehdotti museolle uutta toimipaikkaa hänen isossa talossaan. Hän oli lukenut Alès Agglo-lehdestä, että me haetaan isompia tiloja. Sanoin, että Lézan ei ole turistikylä kuten Anduze.

Jos museo olisi vieraassa talossa, silloin joutuisi maksamaan vuokraa toisin kuin omassa talossani, jossa on ilmaista. Tällaisessa Lézanin  pienessä "Ei Missään" sivukylässä ei ole koskaan sellaista turistivirtaa, että pystyisi vuokria hoitamaan. - Joka tapauksessa ehdotus oli positiivista. Ei sellaisia usein tule.

Kun kysyin, miten hän yksinään on saanut niin paljon aikaiseksi. Talon vanhaemäntä, miehen adoptioäiti, "rautarouva" on ollut motivoimassa ja hänen hyvänä esimerkkinään. Vaikka tämä on ollut poissa jo vuosia, mutta hyvä muisto on kantanut. Miniä Susanne puhui anopistaan kuin omasta äidistään. Se oli yllättävää ja kaunista. Alkuvuodet olivat vaikeita, totesi hän kuitenkin. Niin voi kuvitella.

Me ollaan aina ihailtu tien vierestä tuon tontin hienoa puistopuutarhaa, jossa on satoja vuosia vanhoja valtavia puita. Niistä yksi on kiemuraoksainen setri, joka ulottuu ties kuinka korkealle, olisikohan 10-15m korkea. Cécile, entinen talon emäntä eli anoppi, jonka kunniaksi majoituspaikka on nimetty, oli kiivennyt nuorena melkein puun latvaan asti!  Se kertoo voimakastahtoisesta ja rohkeasta tytöstä jo lapsena. Peppi Pitkätossu siitä tulee mieleen.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Setrit

Meillä ulkomaalaisilla Ranskassa oli yhteisiä asioita puhuttavana. Samoja kokemuksia. Lézan on "suljettu" kylä, toisin kuin Anduze. Oli sitten saksalainen, suomalainen tai mikä lie, vieraita me ollaan kylässä. Toisaalta olen kuullut, että ei auta sekään aina, että on ranskalainen, jos on muualta tänne tullut, niin heitäkin pidetään "ulkomaalaisina".

Susanne kertoi, miten hänelläkin on ollut lezanilaisten kapuloita rattaissa, kun on eteenpäin pyrkinyt. Yksi suuri syy kaikkeen negatiiviseen on kateus. Eivät paikalliset katso sitä suopein silmin, että suuren "maatilamatkailu" yrityksen omistaja on saksalainen. Vaikka hän onkin ollut naimisissa ranskalaisen kanssa. Siihen liittyy varmaankin myös maan historia, mutta ei siihen voi ikuisesti vedota.


Meillä oli hyvä vastaanotto. Ihana kotitekoinen luumutorttu odotti teepöydässä. Teekupit olivat kauniita ruusukuppeja 1900-luvun alusta perintöä. Teekannu oli  oikeaa hopeaa, kuten osa tarjoiluastioita. Huvittavaa oli, kun huomasin, että minulla on tuo sama teeastiasto miniatyyrina nukketalossa, vaikka se minun on metallisekoitusta, Saksassa valmistettu noin 100 vuotta sitten.

Tämä vierailu tuntui siltä, niinkuin me oltaisiin tunnettu jo kauan ja oltaisiin ystäviä, niin paljon meillä oli puhumista. "Vieraita oltiin, kun yhteen tultiin, ystäviä ollaan, kun erotaan", sanoo runoilija.

Minun vuoro on seuraavaksi nyt syksyllä tehdä suomalainen kakku ja kutsua Susanne kylään museoon.



Muuten yksi ajatus. Olisivatko ranskalaiset kyläläiset tyytyväisempiä, jos tuo iso maatila olisi tyhjillään ja ränsistymässä? Jos ei kerran paikalliset itse uskalla toteuttaa unelmaansa, mitä he toisia kadehtivat. Toisaalta sitten varmaan he olisivat nokkimassa toinen toisiaan kuin kanat kanatarhassa.