Syksy on ollut hiljainen syyskuun kulttuuripäivien jälkeen. Mutta nyt syyslomien alettua on taas tullut vähän elämää museoon. Puhelin soi ja kysytään aukioloaikoja. Eilen oli yllätyspäivä, tänään myös.
Museoon tuli syyslomailijoita 12. Mukana paikallisia alèsilaisia, naapurikylistä tai kauempaa Carcassonnesta. Lapsia ja aikuisia, eri sukupolvia.
Tällä kertaa heidät toi tänne museoesite, internetti tai sitten he olivat kuulleet puhuttavan tästä museosta.
Eilispäivän lahjatavarat olivat vielä piilossa ja pysyvät siellä jonkun aikaa. Ne listataan kokoelmalistaan ja mitataan. Valokuvataan yksityiskohtaisemmin. Ja niille pitää hakea paikkaa. Iso Jumeau nukke saa vielä odottaa vuoroaan. Ei sitä voi sellaisenaan esille laittaa. Ehkä kevätpuolella sillä on komeat hiukset kiharoineen, unelma asu ja pää korjattu kai. Sitten se on kuin sadun prinsessa valmiina vastaanottamaan museokävijöitä. Yksi kokoelman helmi.
Meillä oli viihtyisä iltapäivä museon "vieraiden" kanssa. Joukossa oli entinen pariisilainen yli 70-vuotias madame, joka oli hauska muistellessaan, mitä kaikkea hänellä oli pienenä ja muillakin perheenjäsenillä. Voi sanoa, että "ei mitään uutta Pariisin taivaan alla". Kaikkea hän oli nähnyt. Jopa Noaan arkki oli ollut hänen veljellään, se on yleensä ollut harvinainen lelu Ranskassa, mutta ei Pariisissa. Kolmipäinen nukke oli kyllä uutta hänelle. Sota-ajat tulivat myös esille. Hän on mukana järjestämässä 1.maailmansota näyttelyä jonnekin pikkukylän kunnantalolle Carcassonnen alueella.
Englantilaisella 1920-luvun Handicrafts nukketalolla oli tällä kertaa menestystä. Sitä esitellessäni kerron, että olen saanut vaikutteita Tuulen viemää elokuvasta...Historiallinen taustakertomus saa katselijat seuraamaan tarkkaavaisina nukketalojen tarinoita. 8-vuotias tyttö oli ihastuksissaan. Saati sitten isot näiden pienien lisäksi.
Milloin mikäkin esine museossa saa ihmiset puhumaan ja palaamaan ajassa taaksepäin. Musiikki-instrumentit ovat myös tykättyjä. Aina on joku muusikko porukassa.
Ajatustenvaihto on mukavaa. Tämänpäiväisten kävijöiden puhuvaisin oli entinen pariisilainen. Sanoin hänelle, että me voitaisiin puhua tuntikausia. Mitä kaikkea pulpahtaakaan esille menneisyyden kätköistä!
Hiljainen ei ollut enää kylätie tänään. Täällä oli ventovieraiden "ystävien" treffit.
