Yllä linkki alkuperäiseen tekstiin. Tässä on vapaa käännökseni:
Lézanissa vanhat lelut vievät meidät lapsuuteen
Nukkenallemuseossa on yli 2000 nukkea, nallea ja vanhoja esineitä 1700-luvulta 1900-luvulle.
(toimittaja on käyttänyt sanaa esine eikä lelu, koska hän sanoi, että täällä on vähän kaikkea eikä vaan leluja)
"Minulla on salaisuus: 60-luvulla minä sain nukkeja ja muita leluja, mutta en nallea...Ystäväni sai myös nallen, juuri sellaisen kuin minäkin olisin halunnut saada."
Näin alkaa nukkenallemuseon vierailu Lézanissa. Sen on perustanut suomalainen keräilijä Ulla-Maija Suonpää. Huumorilla höystäen hän kertoo museon monista esineistä.
Kaksi vakituista näyttelyä: "Huippumuotia nallemaailmassa 1950-2014" ja "Koulumuistoja 60-luvulla" vievät vierailijat historian kätköihin ja lapsuusmuistoihin.
Uudessa näyttelyssä: "Nukketaloja 1800-luvulta meidän päiviimme" on noin 50 nukketaloa, joissa tulee esiin yhteiskunnan kehitys. Ulla sanoo, että niissä näkyy aikuisten maailma pienoiskoossa eri aikoina. Ennen lelut olivat oikeiden esineiden kopioita. Esimerkkinä hän näyttää 1900-luvun englantilaista nukketaloa, joka muistuttaa ajanmukaista kaupunkitaloa sähköineen.
Nallet turvassa:
Mitä tulee nallejen restaurointiin, Ulla antaa nallejen olla sellaisenaan, niitä pahemmin restauroimatta. Jokaisella esineellä on tarinansa, oli se sitten onnellinen tai surullinen, ajan patina saa näkyä.
Tässä epätavallisessa museossa kiehtovinta ja ihastuttavinta ovat epäilemättä miniatyyrit taiteellisine pienine yksityiskohtineen.
Ullan kahden kerroksen kotimuseo on kylän keskellä hänen 1100-luvun talossaan. Se alkaa olla liian pieni ja uutta isompaa paikkaa sille haetaan Anduzen läheltä.
Nukkenallemuseo
Estrangladou'n katu 4, 30350 Lézan
Aukioloajat: lauantai ja sunnuntai sekä koululomina klo: 15-18
puh.0466831957
http://myoldbear.free.fr
________________________________________________________________________________
Vasta tänään sain Alèsin asutustaajama kuukausilehden käsiini. Se tulee jokaiseen kotiin Alèsin 50 kunnassa, Anduzessa sain sen turistitoimistosta. Meidän kylään ei ole sitä vielä jaettu.
- 50 kuntaa
- 100 090 asukasta
Tuo kuvani harmitti. Mahdollisimman epäedullinen. En olisi halunnut olla kuvassa, mutta toimittajapojat sanoivat, että kuuluu olla. Ja käskivät minun hymyillä. Siitä tuli irvistys. Näytän melkein hampaattomalta. Miksi he eivät laittaneet kuvaa kokoelmasta, josta he ottivat varmaan 50 kuvaa?
Mutta "ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön", sanotaan. Aina välillä on epämieluisaa milloin mistäkin. Ei elämässä saa kaikkea onnistumaan tip top niin kuin haluaisi. Kuinka montaa kertaa olen sen saanut kokea museon 14 toimintavuoden aikana? 100 kertaa ei riitä.
Asiaan. Tärkeintä on tuo artikkeli ja teksti. Ne ovat ok. Ja nyt tulee mainostettua museota paikallisille. Parin viikon päästä on kahden viikon syysloma, joten voi odottaa museokävijöitä.
Saa nähdä, poikiiko tämä artikkeli jotakin uutta. Siinä mainitaan myös, että me haetaan uutta isompaa museotilaa Anduzesta. Joka tapauksessa se tekee tunnetuksi museota.