http://www.midilibre.fr/2014/10/13/intemperies-alerte-orange-levee-dans-le-gard-l-herault-et-la-lozere,1065011.php
http://www.midilibre.fr/2014/10/10/intemperies-dans-le-gard-les-premieres-images,1063798.php
Viime päivät on ollut yhtä tulva-sadetta täällä Etelä-Ranskassa, ei yksin Gardin alueellamme, vaan myös muissa naapurimaakunnissa. Nyt lopulta alkaa näkyä valoa tunnelin päässä. Ihan loputonta se on ollut kovine pelottavine ukkoskuuroineen. Muutaman viimeisen päivän aikana sää on muuttunut pikkuhiljaa selkeämmäksi auringon pilkistäessä taivaalta uhkaavien pilvien lomasta.
Ihmiset uskaltavat tulla taas ulos taloistaan kuin hiiret koloistaan. Kun oli säävaroitus punaisena eli pahimmillaan, oli ulkonaliikkumiskielto kuin sota-aikana. Koulut, tarhat jne oli suljettu, koska kulkeminen oli mahdotonta ja liian vaarallista. Vaikka päästiin me Dixoun kanssa livahtamaan ulos kolme kertaa päivässä sen ulkohuusissa.
Uutiskuvissa näkyivät tulvaveden alle jääneet pellot, kylät, autot.... Kaupunkien ja kylien kadut muuttuivat vaarallisiksi tulvavirroiksi kuin joet, joiden virta vei mukanaan autoja, mitä tiellä sattui olemaan. Monet talot kärsivät tulvavahinkoja ja asukkaat menettivät kaiken veden mukana. Aika paljon samat paikat kärsivät suurimmat vahingot kuten ennenkin, koska ne ovat katastroofialueella. Anduze säästyi pahimmalta vaaralta toisin kuin vuonna 2002. Kyllä sielläkin seurattiin tarkkaan koko ajan Gardon-joen nousua, joka ei kuitenkaan tulvinut yli äyräiden. Mekin käytiin sitä katsomassa.
Sommières kylä on yksi näistä riskialuekylistä. Joka vuosi siellä joki tulvii enemmän tai vähemmän. Mutta samalla se on yksi kauneimpia paikkoja, joka vetää valtavat turistivirrat. Sen asukkaat ovat tottuneet kylänsä "toisiin kasvoihin". Kauneus vie voiton, jos on synnyinseutua.
http://www.ot-sommieres.fr/?lng=en
Sitten kun painajaisilmat ovat ohi, aurinko paistaa ihanasti ja kesä jatkuu täällä Välimeren alueen syksyssä. Niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Vaikka monet heräävät painajaisesta, kun lasketaan tuhojen määrää. Luonto näyttää voimansa ja ihminen pienuutensa.
Mutta ihmishengiltä säästyttiin ainakin nyt tässä viimeisessä luonnonkatastroofissa, koska oli punainen eli pahin säävaroitus voimassa. Se sai ihmiset varovaisemmaksi. Montpellier'en alueella tämä oli jo neljäs kerta tänä syksynä, siellä ne sateet alkoivat jo aikaisemmin. Kuolonuhreilta ei siellä säästytty, muutamia hukkumistapauksia oli. Rajuilmat yllättivät heidät.