sunnuntai 25. joulukuuta 2016

Pariisin Nukkemuseosta

https://www.facebook.com/156495761068858/photos/a.455830497802048.139004.156495761068858/1323566074361815/?type=3&theater

http://www.museedelapoupeeparis.com/?lang=en

https://theriaults.proxibid.com/asp/Catalog.asp?aid=120512

Tässä kuvakaappaus amerikkalaisen antiikkihuutokaupan sivuilta.

Pariisin Nukkemuseo myy nyt tammikuussa tuolla Amerikassa osan kokoelmastaan.

Mutta miksi ihmeessä?

Heillä on jopa talon hintaisia nukkeja, eli noin 200 000 euroa, kuten luin heidän museedelapoupeeparis.com nettisivuilta 20-vuotisjuhlan kunniaksi olleesta lehtiartikkelista. En tiedä onko myytävien joukossa kaikkein arvokkaimpia.

Facebook-sivuillaan museon omistaja kertoo, että uudet turvallisuus- ja esteettömyysnormit tekevät nykyisestä vuokratusta toimitilasta puutteellisen. Joten he hakevat nyt uusia tiloja museolle. Varmaankin he suunnittelevat toimitilan ostamista vuokraamisen sijaan, kun noita nukkejaan myyvät. En tiedä, mutta se siitä tulee mieleen. Niihin on investoitu valtavat summat.

Alla linkki lehtiartikkeliin, jossa kerrotaan Nukkemuseon 20-vuotisjuhlasta (ranskaksi):
http://www.leparisien.fr/espace-premium/paris-75/il-fete-les-20-ans-de-son-musee-de-la-poupee-29-09-2014-4171583.php

Tuo museo on kansainvälisesti hyvin suosittu ja menestyvä. Sen johto on usein mukana Amerikan, Saksan, Englannin, Italian tai muun maan erilaisissa nukketapahtumissa, joissa maailman kalleimpia nukkeja on näytöllä. "Miljonäärien kultapossukerho" tulee mieleen, kun katsoo heidän jotakin video-ohjelmaansa, varsinkin amerikkalaista. Ei siellä kaikkia kansankerroksia näe. Kansan räsynuket eivät kelpaa ylhäisön hienohelmojen joukkoon.

Pariisin Nukkemuseo on a must, niin kuin "ulkomaankielellä" sanotaan, jos on Pariisin matkalla. Se on täynnä unelmanukkeja. Toisaalta on siellä "joka tytön" nukkejakin. Museon perustaja on professori koulutukseltaan, joten kaikki on ammattilaista, nuken historia on kerrottu kuin yliopistossa hyvä "luento".

Tämä heidän uutisensa oli yllätys. Olin siellä tammikuussa ja paikat oli juuri remontoitu. Kyllä normit tekevät vaikeaksi toiminnan kuin toiminnan. Moni on joutunut sulkemaan sen takia.
Uhkaava tilanne on meilläkin nukkenallemuseossa aina välillä, koska yläkerta ei ole normien mukainen. Siinä myös syy, miksi mekin ollaan hakemassa uutta museopaikkaa.

Laitan tähän alle linkkeja, joissa kuvia muutamista myytävistä "miljonäärien" nukeista:


https://theriaults.proxibid.com/aspr/French-Bisque-Doll-by-Albert-Marque-5-of-Limited-Series-Trousseau-Suffragette-120-000-150-000/33811623/LotDetail.asp?lid=33811623&scrollLocationOnCatalog=987

https://theriaults.proxibid.com/aspr/All-Original-French-Bisque-Bebe-by-Leon-Casimir-Bru-Signed-Shoes-and-Provenance-17-000-22-000/33811691/LotDetail.asp?lid=33811691&scrollLocationOnCatalog=2090

https://theriaults.proxibid.com/aspr/Outstanding-French-Bisque-Bebe-A-T-by-Thuillier-with-Superb-Original-Costume-22-000-28-000/33811455/LotDetail.asp?lid=33811455&scrollLocationOnCatalog=2201

https://theriaults.proxibid.com/aspr/Rare-and-Fine-French-Bisque-Bebe-H-by-Aristide-Halopeau-with-Superb-Costume-25-000-35-000/33811547/LotDetail.asp?lid=33811547&scrollLocationOnCatalog=4546 

Columbo-uutiset

Eilinen huono uutinen muuttui nyt hyväksi uutiseksi. Kiitos nimesiläisen liikennepoliisin, joka antoi minulle sähköpostitse Peugeot 205 autoni ostajan puuttuvan etunimen prefektuurin lomakkeeseen.

Niin voin tehdä verkossa sakkolapusta valitushakemuksen. Kävin äsken katsomassa, onko se hakemus jo käsitelty, siinä luvataan se käsitellä 24 tunnin aikana. Oli jo vastaus ja se oli hyväksytty, koska voin osoittaa toisen omistajan ja ajajan autolle.

En ole koskaan ennen myynyt autoa, koska tämä Peugeot oli ensimmäiseni ja kesti 10 vuotta minulla. Silloin kun sen ostin mukanani oli myös ystäväni. Se maksoi 900 euroa, vaikka seuraavana vuonna remonttia siihen tuli 1200 euron verran. Sen jälkeen ei ollut paljoa korjauskuluja, koska Sébastien korjasi tai osasi korjata. Nyt vasta se alkoi hajota niin paljon, että olisi joutunut maksamaan liian suuret korjaukset vieraille automekaanikko ammattilaisille.

Toisaalta auton osto voi myös aiheuttaa samoja ongelmia, mutta onneksi nyt sain sen ostaa ystävän ystävältä, joka tuntee auton yhtä hyvin kuin ystävänsä.

Eilen Anduzessa kysyin poliisilaitoksessa, jos he kaikki näkevät sukunimen perusteella, onko poliisin listoilla vai ei. Niin ainakin luulisi. Poliisi sanoi, etteivät he voi sitä kertoa, koska laki kieltää. Mutta jos heille näytetään virallinen prefektuurin paperi, kuten näytin liikennepoliisille, eivätkö he sittenkään muka voi ottaa selvää. Riippuu näköjään poliisista. Helposti he sanovat, etteivät voi tehdä mitään asialle ja lähettävät muualle.

Jo vanhoissa amerikkalaisissa rikosfilmeissä poliisit jakoivat keskenään rikostietoja autoradioissa, ottaakseen kiinni karkuteillä olevia rikollisia. Eikö se nykyaikana toimi vielä paremmin, ainakin luulisi niin. Avukseni tullut liikennepoliisi lupasi tiedottaa "lentäviä" kolleegoitaan Alèsissa. Tarvittiin vain tämä yksi ihminen, joka ottaa viestistä vaarin. Toiset pollarit eivät sitä noteeranneet.

Muuten henkilöllisyystodistuksesta puheenollen. Meillä oli monet paperit täytettävänä tätä automyyntiä varten ja olin osan jo täyttänyt etukäteen valmiiksi, ei tullut mieleen, että olisi pitänyt pyytää henkilöllisyyspaperit, koska harvoin auto- tai muissa tällaisissa kaupoissa on. Eikä aina niin pahaa usko ihmisistä. Vaikka yleensä olen täällä ulkomailla hyvin epäluuloinen, enkä luota helposti ihmisiin. Ne, joihin voi luottaa, ovat kultaa.

Sitäpaitsi henkilöllisyyskin voi olla väärennetty. Viime päivien Berliinin rekkaterroristillä oli kolme eri henkilöllisyyspaperia ja useita eri ikäversioita itsestään, niin kuin vakoojilla. Näin kerrottiin Ranskan uutisissa.

Nukkenallemuseossa on nyt ollut vähän ikävää asiaa kerrottavana. Toisaalta sota-aikana nukeistakin voi tulla joskus hengenpelastajia. Seija kertoi Englannissa tavanneensa puolalaisen vanhuksen, jolla oli ollut iso posliininukke. Nuken pään sisälle oli kätketty juutalaisten vääriä henkilöllisyyspapereita ja siten he pääsivät pakenemaan maasta pois.

C'est la vie! Sellaista elämä on.

Mutta nyt riemuitaan joulun juhlasta ja sanomasta! Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto. Se on niin kuin tähti taivaalla, jota seurataan täällä pimeässä maailmassa. Siinä meidän valon tuojamme.

lauantai 24. joulukuuta 2016

"Columbona" ulkomailla

Postista tuli aamulla 135 euron sakkolappu.

Nyt on vielä jouluaatto! Se on niin kuin "myrkytetty" joululahja.

Mutta tätä minä osasin odottaa, päivänä tai toisena saapuvaksi ennen pitkää.

Viime päivät olen ollut kuin "tulisilla hiilillä". Samalla minusta on tullut harrastelija pollari vähän niin kuin Columbo yksityisetsivä telkkarissa ennen.

Kaikki alkoi 5.joulukuuta, kun lopultakin löytyi ostaja Peugeot 205 autolleni, jolloin sain siitä 70 euroa sen sijaan, ettei tarvinnut autohajottamoon sitä ilmaiseksi antaa.

Autoni oli myynnissä www.leboncoin.fr-sivuilla, joka on kuuluisa ja suosittu ranskalaisten tavaran myyntipaikka, vaikka myös aika huonomaineinen. Sébastien hoiti puhelinasiointia, kun oli kyse autoasioista, miehet hallitsevat ne paremmin. Minä olin vain myyjänä.

5.päivä tehtiin kauppapaperit kylämme parkkipaikalla. Minun piti jättää auton myynti-luovutuspaperi kunnantalollemme, josta se meni eteenpäin Alèsin prefektuuriin. Hoidin asian jo samana päivänä ja pyysin leiman itselle jäävään paperiin, niin voin todistaa sen.

Runsaan viikon päästä prefektuurista tuli kirje, jossa pyydettiin lisätietoa. Ostaja oli antanut vain etunimensä alkukirjaimet, se ei kelpaa, pitää olla etunimi selvästi.

Siitä alkoivat lukuisat puhelinsoitot ostajalle, mutta hän ei suostunut antamaan etunimeään. Eikä aina vastannut puhelimeen tai sitten jätti tulematta sovittuun tapaamiseen asian korjaamiseksi. Tässä on nyt jotakin hämärää, ei voinut olla ajattelematta. Ehkä koko nimi osoitteineen on väärä. Oli nyt ainakin tuo puhelinnumero, vaikka sekin oli kuulema hänen ystävänsä puhelin. Muuten koko ihminen olisi mahdoton saada kiinni. Vaikka toisaalta autoni rekisterinumero johtaisi hänen jäljilleen.

Netin kautta sain yhteyden prefektuuriin ja vastauksen, että ilman etunimeä tuota auton luovutus-myynti paperia ei voi rekisteröidä, ja siten se ei ole voimassa. Ja silloin entinen omistaja eli minä olen autosta vastuussa, koska rekisteriote pysyy nimelläni. Nykyään administraatio harrastaa puhelinautomaatteja, vain koneita, joista ei pääse aina yli eikä ympäri, jotta löytäisi vielä tavallisen elävän ihmisen, jolle selittää asian. Vain kommentointilomakkeella onnistuin saamaan heiltä tuon "arvokkaan" vastauksen ja niin päästiin eteenpäin.

Kun asia alkoi tulla aina vaan ongelmallisemmaksi, minne sitä voisi mennä muualle kuin poliisilaitokselle. Olin lukenut nettifoorumista, että monille oli käynyt näin ikävine seurauksineen, joihin kuului hämäräperäisen ostajan sakkolappuja sarjoina maksettavaksi. Joten seuraavaksi painelin naapurikylän poliisilaitokselle. Siellä ei asia mennyt yhtään eteenpäin, he vain sanoivat, etteivät voi tehdä asian hyväksi mitään. Ystäväni oli myös kysynyt neuvoa Anduzen poliisilaitoksella, siellä oli sanottu kuten prefektuurissa, että ostajan etunimi pitää saada papereihin. Mutta miten? Ostaja oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.

Minä nörttinä menin taas nettiin. Kerroin asian ja lähetin sen Alèsin ja Nîmesin poliisilaitokselle. Ei vastausta! Sitten lähetin sen http://www.gendarmerie.interieur.gouv.fr/Notre-institution/Nos-composantes/Sur-le-terrain/La-Gendarmerie-Departementale/Escadron-departemental-de-securite-routiere-EDSR   noille liikennepoliiseille. Sieltä tuli vastaus samana iltana. Mikä helpotus! Lopultakin otettiin vakavasti asiani. Poliisi pyysi lähettämään kopion prefektuuriin toimitetusta auton myynti-luovutuspaperistani. Ja seuraavana aamuna hän vastasi, että tietää, mitä nuo etunimen alkukirjaimet tarkoittavat ja siis koko etunimen, hän on siis jo tuttu henkilö poliiseille. Arvata saattaa, että ei se varmaankaan mitään positiivista normaalia tuttavuutta ole, kun poliisi tietää etunimen. Jos ei satu kuulumaan heidän ystäväpiiriinsä.

Tuo liikennepoliisi lupasi ottaa yhteyttä lentäviin moottoripyörä poliiseihin Alèsin alueella, jotta he löytävät Peugeot 205:seni ajajineen. Epäilyksiä oli silloin myös hänellä. Ja voi olla, että poika oli jo etsintäkuulutettu rikkomuksistaan.

Tämän päivän sakkolappu oli tullut tuolle "pahoille teille joutuneelle" nuorukaiselle punaisten ajovalojen ei pysähtymis-rikkomuksesta. Mutta mitä kaikkea hän voikaan tehdä autolla. En usko, että tuolla pojalla on edes autovakuutusta otettu ja voi olla, että ajokortti on otettu pois liikennesääntöjen rikkomisesta, hunsvotti kun on. Ja yleistä täällä on noiden nuorten ajaa huumeen-tai alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin helposti aiheuttaa kuolonkolarin ties kuinka monelle liikenneonnettomuudessa. Kaikesta tästä tulee vastuu autonrekisteriotteen omistajalle, paperit täytyy saada heti kuntoon kuin vain mahdollista. Siksi niihin kirjoitetaan päiväyksen lisäksi aina myös tarkka kellonaika. Sen lisäksi rekisteröinti prefektuurissa vahvistaa rekisteriotteen lopullisen muuttumisen myynnin yhteydessä.

Me olimme Sébastienin kanssa aamulla Anduzen poliisilaitoksella taas. Nyt tietää, mitä tehdä ja miten vältän toisen sakkolapun maksamisen. Sain asian jo hoidettua verkossa.

Tästä oppii, että kaupoissa kuin kaupoissa on hyvä pyytää näyttää henkilöllisyystodistus, varsinkin suuressa maailmassa, jossa on pahantekijöitä paljon, epärehellisyys on tavallista.

Rehellisyys maan perii, sanoi vanha kansa. Petkutuksilla ei pitkälle pötkitä. Luottamus on kullan arvoista.

Kiitos internetin! Ja ystävän kännyköineen. Lyhyessä ajassa saatiin selvitettyä sata sotkuista asiaa.

Columbo pärjäsi pelkällä lankapuhelimella ja ilman nettiä, vanhasta "romuautostaan" puhumattakaan.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Christmas Food Court Flash Mob, Hallelujah Chorus - Must See!

HYVÄÄ JOULUA!

Tässä vanhasta aapisestani pari sivua:

 (Opin lukemaan, Kuosmanen-Merenkylät, Lasten aapinen, Valistus, 1964)


Ihminen ei ole saari

Eilen oli mukava 8 henkisen perheen yllätysvierailu museossa, siinä oli kolme eri sukupolvea. He olivat löytäneet museomainoksemme naapurikylän majoituspaikasta.

Muuten on ollut hiljaista. Toisaalta muut museot ovat nyt kokonaan kiinni lähistöllä. Heillä on talvitauko.

Nukkenallemuseo sai kehuja. Toulouse'sta ja Jura-vuoristosta kotoisin olevat ranskalaiset ihastelivat kokoelmaa ja kyselivät, mistä olen löytänyt. Salaisuus, sanoin taas kerran. 5 naista ja 3 miestä olivat tyytyväisiä. Kokonaisuus kiinnosti heitä, vaikka isommat tilat saisi olla, kuten monet muutkin kommentoivat.

Meillä oli mukava juttutuokio. Siinä se elämän suola on, kun on kontakteja ja ajatustenvaihtoa huumoria unohtamatta. Nykymaailma on kadottamassa tätä sosiaalista kanssakäymistä, kun monissa paikoissa ihmiset korvataan koneilla. Bensa-asemallakin Anduzessa he ovat vaihtaneet ihmisen paikalle automaatin. Puhelimeen vastaa usein automaatti. Näin maailmastamme on tulossa kylmä paikka. Inhimillisyys katoaa.

Muuten Hesarissa oli artikkeli koulujen historian opetuksesta. Se toi esille historian tärkeyden. Jos ei tiedetä mitään menneestä, meistä tulee naruista vedettäviä tahdottomia marionetteja. Keräilykin on silloin tärkeää, dokumentit aikaisemmista tapahtumista. Niin museosta tulee historian aarrekammio. Sitäpaitsi kulttuuri on jotakin, mikä yhdistää, vaikka tämän päivän maapallo olisi eripurainen ja sotaisa.

Kiitos kaikelle vapaaehtoistyölle!

Vapaaehtoistyön ansiosta Nukkenallemuseo -yhdistys on ollut olemassa alusta asti pikkubudjetteineen. Ei se muuten olisi ollut mahdollista.

https://twitter.com/humanityfirstuk/status/811909720135057412 

maanantai 19. joulukuuta 2016

Parempi häntäpäässä kuin ei ollenkaan



http://www.code30.cci.fr/tourisme-chiffres

Tässä me ollaan Gardin alueemme museolistassa mukana, vaikka häntäpäässä ollaankin. Sinnekin pääsy on vaatinut 16 vuotta.

600 museokävijämäärä on pieni noihin toisiin verrattuna, mutta meille sekin on saavutus. Ylöspäin voi aina kiivetä. Niin haasteet eivät lopu.

Naapurikylässä on myös pieni museo, mutta ei se ole tuossa listassa.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Salasanoista puheenollen

Eilen en päässyt tänne, koska Google ei päästänyt! He olivat huomanneet, että Googletiliäni käytettiin jossain toisessa maassa, tietokone ip oli eri kuin minun on täällä Ranskassa!

Google halusi varmistaa, että olen oikea henkilö, joka menee tähän Google sähköpostiin. Yritin monta kertaa tutulla salasanallani, mutta ei onnistunut. Onneksi nyt pääsin ja vaihdoin salasanan.

Aika uskomatonta! Ei koskaan ennen ole tapahtunut.

Kun netissä osallistuu johonkin, aina pitää rekisteröityä. En koskaan käytä missään samaa salasanaa kuten neuvotaan meitä nettikäyttäjiä, se olisi liian helppoa noille hakkereille. Ja sitäpaitsi puhdistan ja päivitän konettani ahkerasti.

Tästä oppii, että pitää vaihtaa salasanoja useammin.

https://support.google.com/accounts/answer/6294825?hl=fi&ref_topic=3382255

Siinä neuvoja Googlelta, jos muille sattuu sama ongelma.

Otin Googlen sivusta vielä kuvanäytön, jossa hakkerin tietoja ip numeroineen. Taidan lähettää ne eteenpäin kansainvälisille kyberpoliiseille. He löytävät kyllä rikolliset. Ja niin on täällä maailmassa muutama rosvo vähemmän meitä häiriköimässä. Muuten heillä on vapaat kädet toimia ja jatkaa pahantekojaan. Toisaalta varmaan Googlekin voi heidät ilmiantaa.

Aamuyöstä pohdin, miten voi saada murrettua sähköpostin salasanan. Tietokoneeni päivitykset ovat aina kunnossa, jatkuvasti on päivitettävää. Jos en niistä välittäisi, ei se ihme silloin olisi, vaikka muitakin tietoja varastettaisiin koneeltani. Täytyy ottaa selvää.

torstai 15. joulukuuta 2016

Banaanipiparkakkutorttu

Tässä uusi reseptini. En saanut kypsiä päärynöitä kaupasta, joten ostin banaaneja. Tein niistä banaanirahkapiparkakkutortun. Tuli tosi hyvä yllätys. Maistettu on jo kuten näkyy. Tervetuloa maistiaisiin!

Kaloripommi se on, mutta joskus saa herkutella.

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Salapoliisi hommia

Ostin tämän talon Lézanin pikkukylästä päivälleen 18 vuotta sitten. Siihen aikaan täällä oli noin 800 asukasta, nykyään 1400-1500. Anduzesta olisin halunnut ennemmin, mutta se on turistikylä ja hinnat olivat kalliimpia. Täältä sain halvemmalla.

Jo monet vuodet meillä on ollut taloprojekti. Haetaan museolle isompaa ja paremmalla paikalla olevaa taloa. Siinä oikea kompakysymys. Esteettömyysnormit ovat tiukat, se tekee kaiken monimutkaiseksi. Ja tietenkin hintahaitari. Pikkubudjetilla ei helpolla löydä.

Aina joskus tulee vastaan kuitenkin joitakin mahdollisuuksia. Kuten nyt muutama viikko sitten. Museon ystävä Sébastien pitää ajan tasalla Anduzen kylän suhteen. Hän löysi yhden, jota oltiin eilen katsomassa. Talo on Anduzen keskustassa, sen liepeillä.

Täällä Etelä-Ranskan tulva-alueilla ensimmäinen ehto on, ainakin minulla, että asuttavassa osassa taloa ei ole tulvariskiä. Eivät paikalliset niin ajattele, koska he ovat tottuneet. Esimerkiksi Anduzen turistitoimisto keskustassa oli 2 m veden peitossa vuonna 2002, kun oli luonnonkatastrofi vuosi. Suuria vahinkoja kärsi myös Super U eli supermarketti. Luonto oli silloin kaikkialla ylösalaisin kuin sodan jäljiltä. Ihan uskomattomalta näytti ympäristö. Sitten seuraavina päivinä aurinko paistaa ihanasti niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan. Monet kauniit turistipaikat ovat luonnon armoilla. Kokonaisia kyliä voi mennä veden alle kuten Sommières. Anduzessa osa kylää on laaksoa ja osa korkeammalla, Gardon jokitulvat eivät yllä joka paikkaan. Telkkarissa oli kerran amerikkalainen elokuva "Joki tulvii". Täällä olen nähnyt sen konkreettisesti. Se on pelottavaa ja shokeeraavaa. Kaikki luonnon mullistukset kuten vuosisadan myrskyt vuonna 1999.

Kurkistus kukkaroon. Toinen ehto on budjetti. Täytyy myydä ensin tämä talo, jotta voin ostaa sen toisen. Siinä myös yksi kompajuttu...

Viime kesänä ja sitä ennen, kun olen käynyt katsomassa joitakin myyntikohteita, jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä omani on paras. Huvittavaa! Yleensä tykkään ranskalaisista vanhoista taloista, mutta huono remontti on pilannut monia tai muu epäkohta.

Kolmas ehto on varmistaa, että tilat sopivat museon esteettömyysnormeihin. Silloin otetaan yhteyttä ammattilaisiin, jotka tulevat katsomaan paikan päälle. Taas kerran tulee esille vuonna 1985 Helsingin Sanomista oppimani asunnon ostajan neuvo, mikä on tärkeintä: Paikka, Paikka, Paikka. Nyt haetaan ensisijaisesti museolle hyvää paikkaa, minä itsen asun sitten sen nurkissa kuten nytkin, "teatterin kulisseissa".

Kerron vielä eilisestä talokäynnistämme. Ystäväni varoitti minua, että ole sinä sitten aika hiljaa, älä puhu paljoa. Aika oli sovittu vuokralaisen kanssa, kiinteistötoimistoon ei otettu yhteyttä. Madame on asunut talossa yli 10 vuotta. Kun kierreltiin pitkin huoneita alakerrasta vinttiin, en voinut olla kyselemättä kaikesta näkemästäni. Oliko vesivahinkoja? Vuotaako katto? Entä kylpyhuonetilat? Hän näytti vaarallisia sähkölankoja, joita pitäisi korjata. Takan reunustaan oli vettä tullut katosta. Kaikki seinät nähtiin, joissa oli vesivahinkoa. Omistajan äitivanhus oli kuollut, ja tämä vuokralainen oli hoitanut häntä. Toinen osa taloa oli ollut tämän asuntona. Kun olimme pihalla, kysyin, jos on jotain melua. Koulu kuulema on lähettyvillä ja lapset pitävät kovaa ääntä välitunneilla. - Sébastien sanoi pois mennessämme, että sinun ei pitänyt puhua mitään. Mutta puheliaana minä sain onkittua paljon tärkeää tietoa tältä yhtä puheliaalta vuokralaiselta. Hän oli oikea tietopommi. Olin kuin salapoliisi. Ei ranskalainen kiinteistötoimisto ole mikään tietotoimisto, äkkiä vaan pitäisi kaiken tapahtua kuin leivän oston leipomosta.

Tänään minun piti mennä uudestaan katsomaan taloa ulkopuolelta. Siinä on ihastuttava pikku puutarha! Vaikka talo itsessään ei ole tällä hetkellä kovin edustavan näköinen, mutta sitä voi kaunistaa. Niin sen saa halvemmalla kuten hylätyn tavaran vanhan tavaran kaupasta.

Kun katselin yltympäri tätä uutta löytöämme, vastapäisen talon madame oli ulkona ja tuli juttelemaan. Katseltiin talon kattoa ja hän kertoi miten paljon heidän viereisen talon katto tulee maksamaan. He tekevät remonttia ja sain kutsun sisälle käymään. Rouva näytti innoissaan perheensä remonttihommia. Todella onnistunutta työtä, ihmettelin. Tilanne oli yllättävä. Taas jouduin suustani kiinni, vaikkakin positiivisessa mielessä. En voinut olla antamatta hänelle museomainosta ja kertomatta, että myytävänä olevaa museotaloksi meinaan, jos mahdollista. Sitä ei olisi saanut sanoa ystäväni mielestä. Yläkerrassa oli mitä parhain näkyvyys osalle myytävän talon kattoa, sitä kohtaa, jonne museo tulisi. Ongelmat näkyivät selvästi. Oli rikkinäisiä tiilejä ja kahden savupiipun reunatiivistys näytti huonolta.

Asunnon ostajan kirjasta luin jo ennen tämän talon ostoa, että naapureita on hyvä haastella.

Salapoliisin hommat jatkuvat. Saa nähdä mitä paljastuu, onko siellä montakin koiraa haudattuna.

tiistai 13. joulukuuta 2016

Joululahja idea!

Tässä joululahja idea! "Unelmani Etelä-Ranskassa"- kirjani, julkaistu vuonna 2005.

Kerron siinä nukkenallemuseon ensimmäisistä 5 vuodesta ja muusta.

Kokoelma on täysin muuttunut sittemmin. Käsityöni syrjään ja vanhat lelut sun muut lapsuusmuistot ovat tulleet tilalle pikkuhiljaa vuosien varrella, koska ne ovat tuoneet museon menestyksen ja elinvoiman.

Kirjaa voi tilata sähköpostilla myoldbear (at) free.fr Hinta on 23€ + postiennakkokulut.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Uudet vaatteet ja uudet aatteet

Tässä nallemme uusine vaatteineen, jotka löydettiin Emmauksesta viime viikolla. Siinä ne ovat nyt hienohelmoina. Kaikki maksoi vain euron kappale, ruokaliina 50 senttiä.

Silmälasipäisellä nallella oli jo ennestään sota-ajan kangaskengät, 50-luvun oikeat silmälasit ja nuttu päässä. Se sai vain puuttuvan kissaruokaliinan.

Nämä uudet vaatteet tulivat suomalaisen Airin ansiosta, joka on vapaaehtoistyössä Emmauksessa, hänen miehensä on sen johtaja. Puhetta meillä on ollut jo aikaisemmin näistä vaatteista Facebookissa, nyt sitten menin katsomaan.

Airi on ostanut ison, le Mas des Noyers, maatalon lähistöltä. Me ollaan tultu tutuksi Facebookin kautta.

Hän on paljasjalkainen helsinkiläinen, joka asuu nyt maalla ja viihtyy. Muuttoliikettä on myös näinpäin.

Katso linkki Airin ranskalaiseen vanhaan maataloon:
https://www.facebook.com/masdesnoyers/

torstai 8. joulukuuta 2016

Lähi-ja kauko markkinointia

Kuinka monta tuntia markkinoidaan Nukkenallemuseota vuodessa?

Ei lasketa tuntimäärää, missä milloin ollaankin markkinoida voi siinä sivussa. Siitä on tullut elämäntapa. Se on hauskaa. Elämässä täytyy olla haasteita ja jotakin jonka puolesta taistella. "Nuket ja nallet" ovat kansan kulttuuria, joten ei se turhanpäiväistä ole. Ne symboloivat eilispäivää. Mitä elämämme olisikaan ilman menneisyyttä! Muistinmenetys voisi sitä kuvata.

Rohkea rokan syö, uhkarohkea koulun keiton, sanoi vanha kansa. Niin ajattelin, kun vähemmän yhteistyöhaluiselle kunnatalolle ensin soitin ja sitten lähetin sähköpostia. Pyysin, että kuvassa oleva museomainos laitetaan kylämme tammikuun uutislehteen. Ja myöntävä vastaus tuli tänään. Muuten ei Nukkenallemuseota täällä huomata, vaikka se on ollut olemassa jo 16 vuotta. Ihmiset tulevat sokeiksi eivätkä näe kaikkea hienoa, mitä on olemassa ihan kotinurkilla.

Kirjoitin mainokseen, että tulkaa katsomaan tuhat ja yksi ihmettä Nukkenallemuseoon. Uudet tuulet puhaltavat joka vuosi....

Kaukomarkkinointi on helpompaa minulle, koska se on tuottanut tulosta enemmän. Mutta lähimarkkinointi on tärkeää myös, jotta museoon tulisi myös paikallisia ympäri vuoden. Turisteja on lähinnä kesäisin alueellamme.

maanantai 5. joulukuuta 2016

Every cloud has a silver lining

Noin viikko sitten France Télévisions eli Ranskan telkkarista tuli soitto. Madame ehdotti telkkarifilmausta museoon. Hän lupasi puhua siitä vielä toisten kanssa ja soittaa sitten uudestaan.

Siitä innostuin kovasti, koska minulla on innostumiseen taipumusta vähän liikaakin. Siinäpä jymyjuttu, oikea uutispommi meidän pieneen hiljaiseen kyläämme, jossa ei mitään koskaan tapahdu. Ei täällä talvella näe ristin sielua.

Mitähän naapurin emäntä, eläkeläisrouva, jolla on aina nenä ikkunassa, meinaisi, kun näkisi TV porukan kameroineen tulevan museoon! Iloitsin jo siitä.

Päivät kuluivat. Ei soittoa kuulunut. Tuli viikonloppu ja 5.joulukuuta keskipäivä, jolloin TV:n piti komeasti tänne tulla. He eivät enää soittaneet, joten suunnitelma peruuntui.

Suuret olivat odotukset ja yhtä suuret ovat nyt pettymykset. C'est la vie! Sellaista elämä on. Ei saa odottaa liikaa, ettei pety. Toisaalta jos ei mitään uskalla, ei mitään voita.

Museon kaikki nuket ja nallet Diksu-koiraa unohtamatta olivat hyvin pettyneitä, koska on kiva ottaa vastaan vieraita. Eikä kukaan tullutkaan, vaikka paljon odotettiin.

Nyt pitäisi löytää tästä jotakin positiivista kuten kaikesta. Mitä se voisi olla?

Kärsivällisyys palkitaan ja paremmat päivät ovat edessäpäin.

Pilven takaa pilkistää aurinko.