torstai 20. lokakuuta 2016

Twitterin hedelmiä

Tässä on meidän uusi yhteistyökumppani, bretagnelainen Nukkemuseo, joka on löytynyt Twitteristä. Myös Facebookissa me olemme faneja ja seuraamme päivityksiämme puolin ja toisin.

Alla linkki museon sivuille:
http://museepoupee.wixsite.com/guerande/actus

Heillä on nyt ohjelmaa vuoden lopuksi. Piirustuskilpailu lapsille. Ja he ehdottivat meille yhteistyötä.

https://www.facebook.com/museepoupeeguerande/photos/a.1681559238798230.1073741826.1681557778798376/1779345135686306/?type=3&theater

Yllä Facebook sivulla näkyy enemmän tuosta piirustuskilpailusta. Me olemme yhteistyökumppaneiden joukossa siinä listassa, jossa on Ranskan Lelumuseoita. Kuvassa näkyy alla pieni kuorma-autologomme nalleineen toisten logojen joukossa.

Mainosta tulee samalla.

Tämä on yksi Twitteristä tullut idea. Kuten Kotiseutuliiton Vuosikirjaan osallistuminen.

Olen koukussa Twitteriin, koska voi seurata hyvin laajalti uutisvirtaa. Aikaa siellä kuluu vähän liikaakin. Toisaalta ei se ihan hukkaan ole mennyt. Hirmuisesti olen oppinut historiasta, kun seuraan muita museoita ja muuta mielenkiintoista. Se on oikea ideariihi.

Dixou vie minut ulos aina välillä pois virtuaalimaailmasta. Siellä nauttii hiljaisuudesta ja luonnon kauneudesta. Se on parasta lepoa sielulle ja ruumiille.

Muuten en ole aikoihin leiponut kahvikakkua!  Suunnitelmissa on. Koneet saa unohtaa vähäksi aikaa, ei saisi tulla niiden vangiksi. Mutta en ole ainoa. Se on nykyaikamme ongelma. Ihmisillä on nenä kiinni milloin missäkin vempeleessä kaikkialla, jopa kadulla kulkiessaan.

Syysmaisemissa Dixoun kanssa

Tässä me ollaan Dixoun kanssa Serre kukkulan reunalla. Kylämme on taustalla ja Sevennit vuoristo.

Tässä ollaan kävelyllä viininviljely peltoteillä. Noita vanhoja kivimajoja näkyy kaikkialla.

Lehdet kellastuvat syksyn väreineen, vaikka luonto on vielä vihreänä silti.

Dixou täytti viime kuussa 16v. Neljä kertaa kesän aikana jouduttiin viemään se tohtorille, koska uusiutui aina virtsatulehdus, verta pissassa. Antibiootteja ja muuta lääkettä se sai. Mahasta otettiin röngten kuva yksi kerta ja toisella kertaa tehtiin pissatutkimus. Ei niistä mitään syytä löytynyt.

Mutta taas alkoi sama ongelma. Netistä sain idean nyt antaa sille omenasiideri viinietikkaa teelusikallisen päivässä juomaveteen sekoitettuna. Se on tehonnut, eikä ole enää ollut veristä pissaa. Niin kuulema on ennen vanha kansa hoitanut elukoitaan. Kotikonstein. Eikä ne jatkuvat antibiootit hyväksi ole eläimillekään.

Tämä minun ikipentuni on tullut lopulta vanhaksi. C'est la vie. Sellaista elämä on. Toissapäivänä nähtiin haukun hännän alla noin 2x2cm kokoinen paise. Vaikka toisaalta muuten vaikuttaa koira ihan terveen pirteältä. Ruokahalu on hyvä kuin villisuden poikasilla. Mutta portaiden ylös käveleminen on ollut haaste jo pitkän aikaa. Se kiipeää ne ylös vaivalloisesti kuin 100-vuotias vanhus kepin kanssa.

Joten taas tohtorille riennettiin Dixoun häntäpaiseen takia. Vastaanotolla piikkipistos näytti, että paise on verta täynnä. Se on joko hyvänlaatuinen kasvain tai paise. Eläinlääkäri sanoi, että antaa olla, jos ei ole siitä vaivaa. Vanhaa koiraa ei leikata voisi. Tohtorin pöydällä ei ole hauskaa, sen huomaa Dixousta. Se tärisee pelosta, eikä piikeistä tykkää. Sydäntä myös kuunneltiin. Hyvä sydän on meidän lemmikillä, sanoi ammattilainen. Se on huomattu alusta lähtien. Mutta voi onnetonta! Toinen takajalka on hatara ja sitä tunnustelemalla tuli esiin joko kasvain tai vanha leikkausvaiva, joka on alkanut uudestaan vaivata vanhoilla päivillä. Lisäksi saatiin yksi vinkki. Kiloja on tullut liikaa kesällä tälle herkkusuulle. Pari kiloa pois, jotta jalkavaivaa olisi vähemmän, kun vielä on nivelrikko. 28kg on liikaa. Toisaalta sen ymmärtää, kun vertaa kiloja 2kg jauhopussiin. Painava se on lisäkiloina kantaa.

Särkylääkettä saatiin pahan päivän varalle. Silloin tällöin olen niitä antanut yhden, kun koira ei pääse jaloilleen. Mutta siitä vammasta se hermostuu ja lähtee liikkeelle entistä sisukkaammin. Harmittaa, kun vanhuus vie jalat alta, voin lukea sen ajatuksista. Sitten kun taas se saa jalat alleen, se on niin kuin ei mitään vaivaa olisi koskaan ollutkaan ja haluaa olla tarkkana kuin maailman paras poliisi- tai vahtikoira viimeisiin päiviinsä asti.

torstai 6. lokakuuta 2016

Kylämme linnasta

http://www.lezan.fr/?p=8860

http://www.lezan.fr/wp-content/uploads/2016/09/r%C3%A9union-publique-17-sept-2016.pdf

Kylämme linnassa oli ollut yli 500 henkeä syyskuun Kulttuuri viikonloppuna.

Illalla oli lopuksi ollut kunnan yhteinen kokous, jossa puitiin linnan tulevaisuutta projekteineen. Kerroin niistä jo aikaisemmin tässä blogssani. Noihin suunnitelmiin kuului alussa myös "kunnan oma museo". Sitä ei enää näkynyt tuossa pdf-muotoisessa kokouksen raportissa.

Ei museota yks kaks vaan perusteta tyhjästä kuin hokkus pokkus-tempulla. Eikä se sitten itsestään pyöri. Se ajatus näytti olevan liikaa linnaprojektin vetäjille.

Kauppa on helpompi avata, koska tavarat saa hankittua kertaheitolla tukusta. Mutta museon tavarat pitää kerätä valikoiden vuosien ajan. Investointi on pitempiaikainen.

Ystäväni sanoi vielä, että lisäksi museotoiminta eli kulttuuri ei tuota mitään, se ei ole business'tä. Näin on. Telkkarissa uutisissa kerran näytettiin Louvren museosta, jonka kannattavuutta yritetään parantaa. Joten ei se ole pelkästään pikkumuseoiden ongelma, vaikka niin luulisi. Kova kilpailu kaikkialla.

Toisaalta museo "palkitsee" kiertotietä ympäristöään. Olen nähnyt tutkimuksia, joissa sanotaan, miten yksikin museokävijä tuo alueelleen niin ja niin monta euroa. Mutta kaikki eivät sitä tunnusta. He näkevät vaan välittömän sisäänpääsymaksun kädessään, eikä sitä, mitä sen lisäksi tulee huomenna tai ylihuomenna muualla. Toiset ovat lyhytnäköisiä, he eivät näe koskaan nenäänsä pidemmälle. C'est la vie.

Muuten linnan Kulttuuripäivä ohjelmasta puheenollen. Modernia taidetta se oli täynnä. Missä sitä nykyään ei olisi? - Kävin kurkkaamassa, että tiesin, mistä puhutaan myöhemmin. Mutta ei minun tarvinnut astua noihin huoneisiin ovenkynnystä pidemmälle, kun ei miellytä eikä kiinnosta. Yhdellä sanalla sitä voisin kuvata, oli se rumaa ovensuustakin nähtynä!

Taide joko vetää puoleensa tai, sitävastoin, on tuollaista luotaantyöntävää, koska se järkyttää omituisuudellaan.

Mahtaako kylämme uskoa, että tuo moderni taide olisi kylämme vetonaula.

maanantai 3. lokakuuta 2016

Mihin löytöavain voi meidät viedä?

Meillä on museossa nyt kaksi hyvin salaperäistä avainta. Tässä isompi (38cmx14cm!) ja vanhempi avain, jonka löysin tänään Anduzen kirpparilta. Pulitin siitä 25 euroa. Sain alennusta, koska kova rankkasade yllätti kaikki ja tori tyhjeni nopeasti. Onneksi ei ollut ukkosta, vaikka taivas oli uhkaava. Viime tipassa kannattaa käydä kaupoilla.

Avaimelle löytyi hyvä paikka museossa helposti, vaikka se on jättiläismäinen.

Tässä taas uusi mysteeri museoon. Yksi puheenaihe yli 2500 muun puheenaiheen joukossa. Niin ei aika tule täällä pitkäksi.



Tässä jättiavaimesta lähikuva, melkein 40cm pitkä. En ole koskaan ennen nähnyt moista. Otan selvää netissä.

Varmaan jäljet vievät ainakin 1800-luvulle, jos ei kauemmas. 

Myyjä sanoi hankkineensa sen Uzèsistä, jossa lähistöllä on useita linnoja. Avaimesta tulee mieleen linnan iso portti. Myös vanhoissa suurissa kirkoissa on valtavat ovet.

Avain kädessä näkyy sen valtava koko. Ei voi silloin lukkokaan eikä ovi olla ihan normaalia kokoa. 

Siinä mielikuvitus saa lentää. Voin kertoa lapsille museossa, että täällä on jättiläisen kodin avain.  

P.S.Olen nyt saanut yhden vastauksen netissä. Sen mukaan tuo avain on tehty Espanjassa tai Portugalissa ja se on vain koriste. Saa nähdä, jos tulee muuta tietoa muilta.