maanantai 3. lokakuuta 2016

Mihin löytöavain voi meidät viedä?

Meillä on museossa nyt kaksi hyvin salaperäistä avainta. Tässä isompi (38cmx14cm!) ja vanhempi avain, jonka löysin tänään Anduzen kirpparilta. Pulitin siitä 25 euroa. Sain alennusta, koska kova rankkasade yllätti kaikki ja tori tyhjeni nopeasti. Onneksi ei ollut ukkosta, vaikka taivas oli uhkaava. Viime tipassa kannattaa käydä kaupoilla.

Avaimelle löytyi hyvä paikka museossa helposti, vaikka se on jättiläismäinen.

Tässä taas uusi mysteeri museoon. Yksi puheenaihe yli 2500 muun puheenaiheen joukossa. Niin ei aika tule täällä pitkäksi.



Tässä jättiavaimesta lähikuva, melkein 40cm pitkä. En ole koskaan ennen nähnyt moista. Otan selvää netissä.

Varmaan jäljet vievät ainakin 1800-luvulle, jos ei kauemmas. 

Myyjä sanoi hankkineensa sen Uzèsistä, jossa lähistöllä on useita linnoja. Avaimesta tulee mieleen linnan iso portti. Myös vanhoissa suurissa kirkoissa on valtavat ovet.

Avain kädessä näkyy sen valtava koko. Ei voi silloin lukkokaan eikä ovi olla ihan normaalia kokoa. 

Siinä mielikuvitus saa lentää. Voin kertoa lapsille museossa, että täällä on jättiläisen kodin avain.  

P.S.Olen nyt saanut yhden vastauksen netissä. Sen mukaan tuo avain on tehty Espanjassa tai Portugalissa ja se on vain koriste. Saa nähdä, jos tulee muuta tietoa muilta.