Lehdet kellastuvat syksyn väreineen, vaikka luonto on vielä vihreänä silti.
Dixou täytti viime kuussa 16v. Neljä kertaa kesän aikana jouduttiin viemään se tohtorille, koska uusiutui aina virtsatulehdus, verta pissassa. Antibiootteja ja muuta lääkettä se sai. Mahasta otettiin röngten kuva yksi kerta ja toisella kertaa tehtiin pissatutkimus. Ei niistä mitään syytä löytynyt.
Mutta taas alkoi sama ongelma. Netistä sain idean nyt antaa sille omenasiideri viinietikkaa teelusikallisen päivässä juomaveteen sekoitettuna. Se on tehonnut, eikä ole enää ollut veristä pissaa. Niin kuulema on ennen vanha kansa hoitanut elukoitaan. Kotikonstein. Eikä ne jatkuvat antibiootit hyväksi ole eläimillekään.
Tämä minun ikipentuni on tullut lopulta vanhaksi. C'est la vie. Sellaista elämä on. Toissapäivänä nähtiin haukun hännän alla noin 2x2cm kokoinen paise. Vaikka toisaalta muuten vaikuttaa koira ihan terveen pirteältä. Ruokahalu on hyvä kuin villisuden poikasilla. Mutta portaiden ylös käveleminen on ollut haaste jo pitkän aikaa. Se kiipeää ne ylös vaivalloisesti kuin 100-vuotias vanhus kepin kanssa.
Joten taas tohtorille riennettiin Dixoun häntäpaiseen takia. Vastaanotolla piikkipistos näytti, että paise on verta täynnä. Se on joko hyvänlaatuinen kasvain tai paise. Eläinlääkäri sanoi, että antaa olla, jos ei ole siitä vaivaa. Vanhaa koiraa ei leikata voisi. Tohtorin pöydällä ei ole hauskaa, sen huomaa Dixousta. Se tärisee pelosta, eikä piikeistä tykkää. Sydäntä myös kuunneltiin. Hyvä sydän on meidän lemmikillä, sanoi ammattilainen. Se on huomattu alusta lähtien. Mutta voi onnetonta! Toinen takajalka on hatara ja sitä tunnustelemalla tuli esiin joko kasvain tai vanha leikkausvaiva, joka on alkanut uudestaan vaivata vanhoilla päivillä. Lisäksi saatiin yksi vinkki. Kiloja on tullut liikaa kesällä tälle herkkusuulle. Pari kiloa pois, jotta jalkavaivaa olisi vähemmän, kun vielä on nivelrikko. 28kg on liikaa. Toisaalta sen ymmärtää, kun vertaa kiloja 2kg jauhopussiin. Painava se on lisäkiloina kantaa.
Särkylääkettä saatiin pahan päivän varalle. Silloin tällöin olen niitä antanut yhden, kun koira ei pääse jaloilleen. Mutta siitä vammasta se hermostuu ja lähtee liikkeelle entistä sisukkaammin. Harmittaa, kun vanhuus vie jalat alta, voin lukea sen ajatuksista. Sitten kun taas se saa jalat alleen, se on niin kuin ei mitään vaivaa olisi koskaan ollutkaan ja haluaa olla tarkkana kuin maailman paras poliisi- tai vahtikoira viimeisiin päiviinsä asti.
