tiistai 30. joulukuuta 2014

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!






































Tämä on postikortin kokoinen puulle maalattu öljyväritaulu, jonka ostin kesällä kirpparilta 5 eurolla. Se on signeerattu. Noita samantapaisia minulla on muutama pienempi, joista maksoin enemmän 10 euroa kpl.

Niitä yms. sisustustavaraa kerään nukketalojeni sisustukseen, kun taas aloitan uuden nukketaloprojektin.

Museokävijät ovat ihastuksissaan, kun näkevät oikeita tauluja nukketaloissa.

maanantai 29. joulukuuta 2014

Joulupukki myöhästeli

Tänään se tuli postista. Se odotettu paketti.

Kaksoissisko sanoi minulle Skypessa internetissä puhuttaessa ennen jouluviikkoa, että minulle tulee joululahja postissa. Isosisko on sen lähettänyt. Se oli salaisuus.

Mutta meidän perheessä salaisuuksista viis. Kun oltiin pieniä, myös äidillä oli tapana kertoa ennen joulua, mitä meidän tädit olivat meille ostaneet. Hän itse ei ollut lapsena saanut lahjoja, se ei ollut yleistä 1920-luvulla maaseudulla. Joten nyt äiti tavallaan iloitsi lastensa lahjoista, kun hän niistä kertoi jo etukäteen. Eikä siten osannut pitää niitä salaisuuksina.

Isoveli oli ottanut "tehtäväkseen" hakea kaikki kätköpaikat, joihin oli lahjoja piilotettu, jos oli onnistuttu vähänkin niitä salaamaan. Hän näytti ne sitten meille suurina löytöinä. Se oli jännittävää.

Muistan kun yhtenä jouluna saatiin hienot sateenvarjot, ne kai tulivat täytenä yllätyksenä. Me juostiin sitten siskon kanssa sateenvarjoinemme ilosta riemuiten tuvan pöydillä (ompelukone Huskvarna mukaan lukien). Oltiin niinkuin lennossa, Maija Poppanen siitä tulee mieleen. Minulla on toinen noista sateenvarjoista esillä museossa, se Annin viininpunainen, omani ruudullinen on rikki ja hävinnyt.

Mieleeni on jäänyt hetki yhtenä jouluaattona, kun huomasin suureksi pettymyksekseni, että joulupukin paksujen ukkivaatteiden takaa pilkotti sivusta Veikko-veli. Ja sitten ymmärsin, että hän oli naamioitunut joulupukiksi! Joulupukkia ei kai sitten ole olemassakaan...se olikin satua. Siitä päivästä lähtien tiesin totuuden. En muista ikääni, niin pieni olin.

Vielä tästä tämän joulun lahjapaketista puheenollen. Se oli niin hyvältä haiseva, että Dixou koirani oli myös kovin innoissaan sen saapuessa. Sieltä tuli kaikkea hyvää syötävää: sulkaata, siskon tekemiä perinteisiä joulupiparkakkuja,  -kakkua, -torttuja...näkkileipää, suomalaista metvurstia, josta pidän kovasti, vastustamantonta lakritsia ja sitten lämmin flanellinen yöasu ja sukat.

Dixoun kanssa maisteltiin heti paketin auki saatua ihanaa torttua. Kaikki nuo Suomen syötävät "tuliaiset" piti piilottaa heti kaappeihin tai kauemmas. Huomasin, että Dixou alkoi etsiä ja haistella nenä pitkänä kaikki nurkat, mihin olisin voinut ne piilottaa. Se on aika ovela. Jos ei anneta mitään, se meinaa varmaan, että täällä on itsepalvelu.

Lakritsipussista osa on jo "tilattu" ranskalaiselle ystävälleni. Muuten yleensä olen saanut sen vaikutelman, että he eivät tykkää lakritsista kuten me suomalaiset.

Joulu on perhejuhla. On perhettä sitten kaukana tai lähellä, tärkeintä on, että ajatuksissa on läsnä, vaikka olisikin kaukana. 

torstai 25. joulukuuta 2014

Mauno Koiviston lapsuusmaisemista

http://tstv.fi/video/733
"Dokumentti presidentti Mauno Koiviston kotimaisemista 1920- ja 1930-lukujen Turussa."

Dixou poseeraa


Tämä kuvassa poseeraaminen ei ole Dixoun lempiharrastus kuten kuvista näkyy. Se ei yhtään tykkää olla yksin kuvassa ja sitten vielä pitää olla liekassa. Vapaana olisi ollut mukava juosta. Joten se on hiukan kyllästynyt.

Haukku on nyt 14 vuotta. Mutta ikäisekseen se on aika pirteä ja haukkuu ärhäkkäänä välillä kuin nuori penikka. Leikkiäkin täytyy aina tilaisuuden tullen.

Aamulla me mentiin ulos joskus ennen klo 8. Oli hämärää vielä, vaikka taivas alkoi rusottaa punaisena. Käytiin leipomossa hakemassa Dixoun joululahja. Siitä hyvältä haisevasta kaupasta koirani pitää, vaikka muuten se ei ollenkaan viihdy ostoksilla Alèsissa. Kaduilla kyllä, mutta ei liikkeissä sisällä.

Näissä kuvissa näkyvät tämän Lézanin kylän talvimaisemat. Ylimmässä on viinipeltoa ja alimmassa on jo vihreänä orastavaa syysviljaa. Takana on Sevennien vuoret.

Kun tultiin takaisin runsaan puolen tunnin päästä, aurinko oli juuri nousemassa ja päivä valkeni.

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157649930893625/
Siinä kuvasarja flickr.com sivuilla.

tiistai 23. joulukuuta 2014

Hesari 23.12.14: Lehti-ilmoitukset jouluna 1944

http://www.hs.fi/sunnuntai/a1418963373065

Joululahja idea Matti ja Maija Myöhäisille


Kirjani täyttää ensi vuonna 10 vuotta. Siinä museon alkuvuosien tunnelmia.

Nukkenallemuseo on kokenut muodon muutoksen sen jälkeen.

Kirjaa voi tilata sähköpostilla
myoldbear @ free.fr

Hinta on 23€ + postiennakkokulut

HYVÄÄ JOULUA!

Tässä on Seijan koulupiirustus 60-luvulta. Seija on yhdistyksemme jäsen.

sunnuntai 21. joulukuuta 2014

"Kauppamiehenä"

https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157633121092037/

Viime päivinä olen tehnyt onnistuneita kauppoja.

Tässä kuvassa ilmaiseksi saamani nuket yhden toisen ostoksen kylkiäisenä. Ne ovat 1900-luvun alkua UNIS France merkkisiä nukkeja, 10cm. Pää on posliinia ja vartalo kompositiota.

En minä tätä kauppaa noiden nukkejen takia tehnyt. En niistä oikein pitänyt. Vasemmalla olevalla nukella on minusta kauheat vaatteet ylimmässä kuvassa. Ja sen pää on vahingoittunut. Oikeanpuoleinen on hyvin säilynyt. Siltä puuttuu peruukki.

Alimmassa kuvassa ne ovat uusissa vaatteissan, jotka tein niille huovasta ja vanhasta pitsistä. Onneksi minulla on mohair tukkaa hiukan varastossa, jotta sain hiukset toiselle päähän. Nuo hatut olivat siinä mukana. Otin toisesta hatusta mustan nauhan pois ja laitoin siihen vaaleanpunaisen kuten hameen rusetti. Niistä tuli nyt lady-nuket.

Ne sopivat tähän keltaiseen nukketaloon. Ylimmässä linkissä on flickr.com sivuilla enemmän kuvia tuosta nukketalosta eri vaiheissa.
























































Minua kiinnosti tuossa kaupassa kolme huonekalua, joista kuva alhaalla. Ne ovat saksalaisen Kestner valmistajan Biedermeier huonekalut 1800-luvulta. Noiden vitriinien sisäseinistä puuttuu sininen seinäpaperi, jolla ne on yleensä päällystetty koristeeksi. Liima on jäljellä. Siihen aikaan suosittiin voimakkaita värieroja.

Meinaan myydä ne. En tarvitse, koska minulla on samantapaisia Boulle huonekaluja.

Nuo Kestner huonekalut ovat hintavia, joten niistä saisi rahaa muuhun. Maksoin vajaat 40 euroa koko satsista. Mutta nyt noista huonekaluista saan sen takaisin ainakin kaksinkertaisena, jos en kolminkertaisena... Olen seurannut, mihin hintaan niitä myydään. Joten hinta toivomuksia on.

Myyjänä oli nuori nainen, joka harrastaa uudempaa, eikä ole kiinnostunut näistä vanhoista.

http://www.rubylane.com/item/611903-781/Kestner-antique-miniature-doll-house-furniture?utm_source=thefind&utm_medium=productfeed

Yllä amerikkalaisilla rubylane sivuilla on saman Kestner valmistajan huonekalu. Mikä hinta! Toisaalta rubylane on usein kallishintainen.

lauantai 20. joulukuuta 2014

Takaisin 1800-luvulle




Tässä kaksi posliinista 8,5cm ja 10cm miniatyyrinukkea, jotka ostin muutama päivä sitten.

En olisi muuten ostanut, mutta hinta houkutteli. Ne maksoivat vain vajaat 60 euroa yhteensä!

Nuket ovat ainakin 1850-60-luvulta, tai vanhempia. Ne ovat olleet varmaan koristeena, koska niillä on alkuperäiset vaatteet ja muutenkin ne ovat hyväkuntoisia. Hienojen hameiden alla on vielä yhtä hienot alusvaatteet. Näkee, että pieniä yksityiskohtia on pidetty tärkeinä.

Katsoin vaatteita läheltä, ne on ommeltu käsin pikkuruisilla pistoilla. Siihen työhön on tarvinnut suurennuslasin, kuten nukkejen kauniiden kasvojen ja kampausten maalaamiseen. Hyvin tehty siihen aikaan, kun päivänvalosta piti ottaa kaikki hyöty. Ei samalla tavalla voi työskennellä kynttilän tai öljylampun valossa.

Puhtaitakin ne ovat, vaikka ikää on yli 150 vuotta. Jos ne olisivat olleet häiritsevän likaisia, ei niitä hameita olisi voinut pestä. Hyvin vanha kangas ei kestä pesua. Siinä tapauksessa olisin tehnyt 1800-luvun pitsistä uuden hameen. Mutta onneksi ne ovat säilyneet noinkin hyvinä. Se on harvinaista.

Nuket löysivät jo paikkansa museossa yhden toisen samantyylisen nuken vieressä.

Mutta miksi ne olivat niin halpoja? Myyjänä oli mies, jolla oli kiire myydä ne ja hän ei ole erikoisemmin kiinnostunut nukeista, arvaan, ottaakseen selvää niistä.

http://www.dollreference.com/china_head_dolls.html

http://veryjaneausten.com/wp-content/uploads/2011/05/History-of-fashion-1760-to-19302.jpg

 http://magwood.ca/wp-content/uploads/2011/01/IMG_00022.jpg


http://www.antique-toys.dk/default.asp?id=295

Alla pariisilainen antiikkinukkemyyjä, jolla on samantapainen nukke, mutta isompi. Heillä hinnat ovat pilvissä.

http://www.belle-epoque-dolls.com/Antique-Miniature-Dolls/Gallery/3.php?category=dolls&page=3

 Tässä rubylane sivuilla on samantapainen, mutta mustahiuksinen:
http://www.rubylane.com/item/560604-RLx20434/Ex78quisite-Little-4x22-Parian-Dollhouse-Doll

Alla linkki miniatyyrikokoisista muotokuvista:
http://fr.wikipedia.org/wiki/Miniature_%28portrait%29

http://www.proantic.com/miniature.php

http://fr.wikipedia.org/wiki/Loupe

http://en.wikipedia.org/wiki/Magnifying_glass
Wikipédia:
"The earliest evidence of a magnifying device was a joke in Aristophanes's The Clouds from 424 BC, where magnifying lenses to start kindling were sold in a pharmacy, and Pliny the Elder's "lens", a glass globe filled with water, used to cauterize wounds. (Seneca wrote that it could be used to read letters "no matter how small or dim").[1] Roger Bacon described the properties of a magnifying glass in 13th-century England. Eyeglasses were developed in 13th-century Italy."
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1364221/Lilliput-...
"Forget glasses, you’ll need a magnifying glass..."
http://www.nls.uk/collections/rare-books/collections/miniature-books

perjantai 19. joulukuuta 2014

Dixoua ulkoiluttamassa

Tänään kun olin Dixoua ulos viemässä, vastaani tuli yksi kylämme "uutisankkuri". Hän on eläkeläisleski, jota näkee kylällä melkein aina, kun menee ulos. Tyypillinen Välimeren maan ihminen, joka viihtyy paremmin talonsa ulkopuolella kuin sisäpuolella. Minä olen taas päinvastainen, tyypillinen pohjoismaalainen, joka viihtyy sisällä. Voiko puhua ekstrovertista ja introvertista, ei aina. Voi olla silti sulkeutunut, vaikka pitää seurasta. Tai ulospäinsuuntautunut, vaikka on omissa oloissaan. Toisaalta molempia tarvitaan, yhdessä- ja yksin oloa.

Monet noista ranskalaisista ovat pinnallisia. Ei puhuta mitään omista asioista, sen sijaan toisten tekemiset tai tekemättä jättämiset kiinnostavat. Minä taas tykkään haastella toisia, on kiinnostavaa kuulla toisten elämästä ja samalla kerron omastani. Se on vastavuoroista.

Ystäväni Natalie, joka asui ennen täällä, tunsi "kaikki" kylällä, koska hänellä oli lapsia. Ja muutenkin hän oli seurallinen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vahinko vaan, että he muuttivat pois täältä Alèsiin.

Natalie seurusteli myös tuon yllä puhumani madamen kanssa aika paljon, vaikka hän käytti kyllä tästä nimitystä kylämme juoruakka. Jos kulkee talosta toiseen ja kertoo joka paikan uutiset eteenpäin saa sellaisen nimen, sellaista se kyläelämä on kaikkialla.

Kesällä tämä kyläläinen ehdotti minulle, että mennään yhdessä kävelemään. Hän lupasi adoptoida myös koiran. Rouvalla on neljä poikaa ja lastenlapsia, mutta leskenä alkaa jo yksinäisyys kolkuttaa.

Meillä oli nyt ihan mukava keskustelu. Ja kiva, kun oppii tuntemaan enemmän täällä paikallisia.

Mutta varovainen täytyy olla mitä puhuu. Se leviää sitten kuin kulovalkea kylällä. Toisaalta siinäpä hyvä mainoskikka museota varten. Ilmaista mainosta.

Dixou mainostaa

Tässä museokyltti korjaamisen jälkeen. Eilen maalasin sitä 2-3 tuntia paikan päällä tien risteyksessä, kun piti ensin maalata kirjainten ympäriltä pienellä sutilla ja sitten isolla tausta. Kyltti on seissyt siinä noin nelisen vuota, kun sen viimeksi maalasin. Nyt oli jo niin epäsiisti, että piti se korjata. Tuuli oli myös sen vienyt pois paikoiltaan ja sain sen kiinni maahan tukevammin, koska oli ollut sateista ja maa pehmennyt.

Eilen oli yllättävän leutoa, varmaan 16-17°C. Joulukuuksi se on lämmintä. Joten kädet eivät palelleet  ulkona. Nyt on luvattu viileämpää.

Minun piti saada tuo kuntoon joulupyhiksi, koska se on ihan kylän viereinen liikenneympyrä ja siinä on kova liikenne koko ajan. Eilenkin autoja kulki ristiin rastiin yhtenään, vaikka ei ole edes sesonkiaika.

Siinä joulumainos joulun ajan turisteille. Ei se oikein paikallisiin tehoa. Vaikka he näkisivät nuo kyltit 100 kertaa, ei kiinnosta. Sitävastoin muualta tulleille ihmisille kyltin näkeminen yhdenkin kerran riittää. He tulevat museoon.

Viikonlopulla alkaa ranskalaisten joululoma, joka kestää tammikuun 5.päivään. Joten sitten voi odottaa museokävijöitä.

Toissapäivänä käytiin Dixoun kanssa ajelemassa Uzèsissä, jonne vietiin turistitoimistoon ja Karkkimuseoon museomainoksia. Ja samalla tehtiin vanhan tavaran kauppojen kierros. Niitä siellä on noin kolme.

keskiviikko 17. joulukuuta 2014

Omista nukeistani puheenollen

http://yle.fi/aihe/artikkeli/2014/12/12/jokainen-nukke-kertoo-tarinan

Tässä kuvassa on punahameinen nukke. Se on minun oma 60-luvulta. En muista minkä nimen sille annoin, koska olen aina puhunut Irjan nukesta, koska sain sen kummitädiltäni.

Leikin jäljet näkyvät. Tukkaan on niin monesti tehty kampauksia, että se on tullut harvaksi. Suu on rikki, koska olen sitä niin paljon syöttänyt. Silmiä olen meikannut, toinen silmä on siitä vahingoittunut. Pissattanut olen myös sitä, koska rikoin sen pepun, jotta sain sen vuotamaan vettä. Tein sille uuden hameen, koska sen vaatteet ovat kadonneet.

Muistan lapsuudestani 5 nukkea. Ison koristenuken, josta kerroin tuonne Yle.fi :n sivuille yllä. Mollamaija on kadonnut. Mutta löysin samantapaisen Helsingin osto-myyntiliikkeestä. Isolla siskolla on vielä omansa, joka oli samanlainen erilaisine vaatteineen. Pieni koristenukke, jolla oli vaaleanpunainen prinsessahame, on tallella, vaikkakin reissussa rähjääntyneenä. Lisäksi me saatiin vauvanuket, pää oli paperimassaa ja vartalo kangasta. Ne olivat kuulema olleet alennuksessa jossakin kaupassa, koska olivat vanhaa varastoa. Jälkeenpäin on selvinnyt, että ne ovat saksalaisia ja peräti 20-luvulta. Vielä 9-10 vanhana pesin sen pyykkiä. Minulla on elävänä mielessäni se kesäpäivä, kun ripustin nuken pyykkiä narulle kuivumaan pakarituvan terassille. Sillä oli vaaleanpunainen pehmeä nuttu ja myssy. Vaatteet ovat siltäkin kadonneet, mutta tein uudet. Nyt tuo nukke on museossani. Sattumalta tänä vuonna näin melkein samanlaisen nuken alkuperäisine vaatteineen, jonka ostin. Sitten viimeiseksi saatiin Barbie-nukke. Sekin on loppuun leikitty.

Meidän 2 paperinukkea löysin kerran vintistä. Toinen on ison kokoinen. Isosisko osti sen kaksossiskolleni joululahjaksi. Hän näytti sitä minulle huoneessaan salaa ennen joulua. Me oltiin juonikkaita kaksossiskon kanssa. Oltiin sovittu, että hän on sängyn alla piilossa, kun isosisko näyttää minulle tuota nukkea. Minun piti sitten laittaa nukke lattiatasolle, jotta hän näkee sen sängyn alta! Meillä oli naurussa pidättelemistä! Nyt nuo paperinuket ovat täällä museossa.

Kun löytää (iki)vanhoja nukkeja alkuperäisine vaatteineen, se on ihme. Niiden kanssa ei ole varmaankaan leikitty. Tai sitten vain varovasti.

maanantai 15. joulukuuta 2014

Mitä saa 50 sentillä?

Viime viikolla, kun kävin Emmauksessa, en minä sieltä tyhjänä tullut takaisin.

Tässä kuvassa on 50-60 luvun 'made in France' muovinen nukke. Se oli kauhean likainen. Kierrellyt ties missä ennen päätymistään Emmaukseen. Oikea bakteeripesä se oli.

Mutta nätti se vielä on ja hyväkuntoinen. Joten ostin sen. Hintakaan ei ollut esteenä, 50 senttiä on melkein ilmainen nykyään. Raha on menettänyt paljon arvoaan. Toisaalta 3 markkaa se on ja markallakin sai paljon kaikkea ennen.

Nukke piti laittaa sellaisenaan pesuvatiin, koska vaatteet oli tehty siihen kiinni. Ja otin riskin, koska se oli halpa. Ei sillä sellaisenaan epämiellyttävän likaisena olisi museossa käyttöä.

Meillä oli 60-luvulla siskon kanssa tuon tapaiset koristenuket. Ne olivat kovaa muovia, silmät olivat liikkuvat, mohair tukka ja vaahtomuovista tehty kerroksittainen prinsessahame. Nukke on vielä jäljellä ilman tukkaa, mutta vaatteet ovat hävinneet, koska vaatteita halusi aina vaihtaa nukeille, oli ne sitten koristeeksi tarkoitettu tai ei. Muistan, että ne olivat ihanat vaaleanpunaisine hameineen.

Tuolla Emmauksessa näkee 21.vuosisadan kulutusyhteiskunnan mitalin toisen puolen.

Tavaraa on kaikki paikat täynnä, arvokasta antiikkia ja kiinalaista krääsää. Emmaus yhdistys saa paljon lahjoituksia, joiden  joukossa näkee samoja historiallisia kaappeja kuin museossa ja linnassa on nähty. Sieltä varmaan antiikkimyyjät hakevat niitä pilkkahintaan.

Nukkeni maksoi vain 50 senttiä. Se oli kuin pisara meressä, mutta tärkeä pisara, kun se meni hyväntekeväisyyteen.

http://www.emmaus.fi/

torstai 11. joulukuuta 2014

"Olipas happamia marjoja"

Nîmesiläisen lapsiryhmän vierailusta ei kuulunut mitään. Heidän piti jo varmistaa jos tulevat 26.päivä joulun jälkeen tai ei. Joten soitin sinne.

Huonolta näytti. Arvasin, että he ovat peruuttaneet tulonsa. Toisaalta muutama vuosi sitten oli myös iso yli 40 hengen ryhmä tulossa joulun aikaan ja sama juttu, eikä mitään kuulunut. Mutta he tulivat kuitenkin, eivät vaan mitään varmistaneet. Sellaista on mentaliteetti Välimeren maassa. He toimivat, miten huvittaa. Jos ei itse ota selvää ja yhteyttä, vastauksia ei kuulu.

Olin pettynyt kieltämättä. Ja ajattelin, että "happamia, sanoi kettu pihlajan marjoista".Se on joskus hyvä suhtauminen. Niin sitä voi mitätöidä asian tärkeyden ja kiistää arvon. Se on itsepuolustusta, sanottiin psykologian kirjassa koulussa.

Epäilemättä heidän päätökseensä vaikutti se, että he olisivat joutuneet tulemaan neljä eri kertaa museoon, koska vain 10 voi tulla yhtä aikaa. Toisaalta ei koulussakaan ole suositeltavaa isot koululuokat. Ei 40 lasta pysty seuraamaan opetusta yhtä aikaa yhtä hyvin kuin 20 lasta tai vähemmän. He vaan häiriköivät ja meluavat.

Täytyy ajatella positiivisesti, sanotaan. Se oli jo hyvä merkki, kun kiinnostuivat nukkenallemuseosta ja suunnittelivat tänne tuloa, vaikka tulo jäi.

Joka tapauksessa museomme ystäväpiiri on kasvanut taas tänäkin kuluvana vuonna ja kasvaa edelleen. Uusia ryhmiä tai ainakin uusia museokävijöitä tuo varmaan uusi vuosi tullessaan.

Muuten yksi hyvä uutinen. Olin Alèsin turistitoimistossa viime viikolla maksamassa jäsenmaksua. Jäsenyys maksaa nyt vaan 60 euroa, koska 4 kuntainliittomme turistitoimiston toimintaa on yhdistetty Alèsiin: Anduze, St Jean du Gard, Vézénobres, ja Alès. Viime vuonna maksettiin Alèsin turistitoimistoon sitävastoin jäsenyydestä 85 euroa ja Anduzen turistitoimistoon 151 euroa. Joten tuo niiden yhdistyminen oli meille iso säästö vuosibudjetissa. Ja samalla hinnalla ollaan nyt mukana myös Vézénobren ja St Jean du Gardin turistitoimistojen mainonnassa. Hyvä kun joskus laskut alenevat, yleensä ne enneminkin nousevat.

tiistai 9. joulukuuta 2014

Joulu 2013 - Joulu 2014






















https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157636693272466/

Tässä kuvassa viime vuoden joulun ajan hommiani. Flickr.com sivuille laitoin kaikki etapit kuvattuna alusta loppuun. Tähän syksyyn ja talven alkuun asti on riittänyt siitä vielä ohjelmaa. Toisaalta vieläkin sitä voi täydentää tilaisuuden tullen.

Kuvat on nähty internetissä nyt vuoden aikana jo yli 1000 kertaa.

Viime päivinä tuli mieleeni, mitä minä täksi jouluksi keksisin. Jotain ohjelmaa täytyy olla juhlapyhien lomassa.

Viime joulusta jäi kiva muisto. Vaikka kyllä vähän ei toivottavaakin tapahtui. Yksi päivä joulun aikaan ovikello soi. Pari alèsilaista madamea olisi tullut museoon. Mutta täällä olikin aika sekamelska. Olin nimittäin tapetoimassa alimmaista nukketalon huonetta viininpunaisella tapetilla, joka oli tilattu Amerikasta asti. Joten se ei saanut mennä pilalle ja minä tapetoin ensimmäistä kertaa elämässäni. Se oli jännittävää ja vähän epävarmaa touhua minulle. Käskin heidän odottaa jonkun aikaa, mutta se ei sopinut näille kiireisille ranskalaisille. Joten harmi, kun sattui vähän pahaan aikaan. Olin silloin juuri hyvällä tapetointituulella. Tant pis! Aina pitäisi olla valmis kuin partiopoika vastaanottamaan museokävijöitä. Ajattelin, että jos he ovat todella kiinnostuneita, he tulevat uudestaan.

Tässä nukketalossa oli alussa vain pari nukkea.  Ne olin ostanut aikaisemmin Salon de Provencesta nukkefestivaalista, jossa käyn joka vuosi keväällä. Nyt tänä keväänä vien sinne mukanani ison posliinisen Jumeau-nuken, jonka sain alèsilaiselta Anne-Marielta. Se oli uskomaton lahja!

Nuken pää pitää restauroida, koska siinä on halkeama, joka on liimattu, mutta ei loppuun asti kunnostettu. Otan selvää netistä restauroijasta, joka tekee hyvää jälkeä ja joka on menossa myös tuonne nukkefestivaaliin. Jätän sen sinne hänelle ja sen saa sitten palauttaa minulle postissa. Peruukin ostan myös sillä reisulla sieltä. Ainakin 100 euron paikkeilla oikeista hiuksista tehty iso peruukkikin maksaa saati sitten tuo restaurointi. Siihen voi mennä 200 euroa. Mutta nukke on kokonaisuudessaan paljon arvokkaampi, joten se vaatii. Kalliilla nukella on kalliit korjaukset. Sisko tekee vaatteita parhaillaan sille, joten ne saa halvemmalla. Ja kengät sillä on jo. Alla kuvia nukesta linkissä:
http://museopaivakirja.blogspot.fr/2014/10/kiitokset-anne-marielle.html

Takaisin tämän nukketalon nukkeihin. Nyt niitä on kahdeksan. Niitä olen hankkinut ihan sen mukaan, mitä olen sattunut löytämään kohtuu hintaan. Jokaisen kunnostamani nukketalon huonekalut nukkeasukkaineen on aina yllätys. Sattuman kauppaa. Tähän viktoriaaniseen taloon tuli frozen Charlotte nukkeja useampi ja lopuksi koominen nukkepari.

Viimeiseksi ostin tuon alla kuvassa olevan posliinisen morsiusparin, joka on 1900-luvun alusta tai vanhempaa. Niillä on alkuperäiset vaatteet, paitsi morsiamen huntu, jonka lisäsin sille. Sulhasella on musta silkkipuku ja hauska silinterihattu. Morsiamen keltaista pukua ihmettelin, mutta kun katsoin morsiuspukujen historiaa, keltaisenakin niitä on ennen ollut. Ne ovat saksalaisia ja ehkä Kling merkkisiä. 55 euroa parista ei ollut kallis, koska ne ovat ihan hyväkuntoisiakin vielä.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Silinterihattu

http://dollreference.com/kling_dolls.html

acelebrationofwomen.org/2011/04/wedding-dresses-a-walk-in...

www.bbc.com/culture/event/20140404-wedding-dresses-1775-2014

en.wikipedia.org/wiki/White_wedding

en.wikipedia.org/wiki/Wedding_dress

fr.wikipedia.org/wiki/Robe_de_mari%C3%A9e

sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Itsenäisyyspäivän juhlintaa

http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1417918720649.html?pos=ok-trm-liju


http://www.hs.fi/kotimaa/a1305905299432


Kiitos 21.luvun tietotekniikan kehityksen linnan itsenäisyysjuhlia voi seurata jopa ulkomailla.

Eilen katselin niitä Internetissä. Minulla on hyvä nettiyhteys, ei katkeile. Vaikka se on kyllä kallis, maksaa 36 euroa per kuukausi. Ranskassa se on kalliimpaa kuin Suomessa. Siskoilla on halpa siellä, mutta katkailee useasti, kun puhutaan Skype:lla.

Sofi Oksanen on symppis, vaikka tyyli on aika erikoinen, toisaalta huvittava.

Monta sukupolvea oli siellä linnassa edustettuna. Nuo vanhukset olivat liikuttavia. 101-vuotias pappa oli vitsikäs vielä vanholla päivillään.

http://www.iltasanomat.fi/linnanjuhlat/art-1417864020357.html?pos=ok-ltm-vhde

Jenni Haukiolla oli nätti puku. Presidenttipari oli edustava.


lauantai 6. joulukuuta 2014

Emmaus terveisin

Lahjavaunut lähtivät tänään. Vein ne Emmaukseen Alèsiin.

Mikä helpotus. Kun vein roskikseen eilen vaunujen likaisia pahnapatjoja, yksi mies sanoi minulle, että ne vaunut olisi pitänyt antaa silloin, kun ne olivat vielä jotenkin kunnossa. Niin se on. Mutta ne oli jätetty jonnekin ulkotiloihin, jossa ne olivat sitten läpiruostuneet. Miksi he silloin ne laiminlöivät? Nyt kuitenkin, niille olisi pitänyt löytää kunniapaikka.

Museo tulee liian täyteen, ei saa enää siivouttuakaan, kun kaikki nurkat ovat täynnä.

Ensi kerralla kyllä sanon, jos taas tarjotaan tänne jotain "ei toivottua", että ei mahdu. 95% noista tuomisista on sellaisia "kaatopaikka/Emmaus" tavaroita. En minä vaan kehtaisi tarjota kaikkea johonkin museoon. Se on väheksymistä.

Muutama viikko sitten meidän kyläläiset toivat tänne tullessaan heidän mielestään "vanhan" nallen. Senkin laitoin piiloon varastoon, koska se on joku 90-luvun kiinalainen nalle. Täällä on niin pienet tilat, että ne annetaan ennemmin vanhemmalle tavaralle kuin viime vuosikymmenten Kauko-Idän sarjatuotannolle. Ei tänne museoon kukaan enää tule, jos esillä on samaa, jota näkee supermarketeissa. Tuo pariskunta lupasi tuoda lisäksi puunuken, joita minulla on vitriinissä. Ne ovat 1900-alun nukkeja ja yksi vanhempi on 1820-luvulta. Mutta nyt kun he näkivät, että ne nuket ovat arvokkaasti oikein vitriinissä, he varmaa peruvat lupauksensa. Liian arvokasta annettavaksi. Sellaisia monet ovat.

Jumeau-nukkelahja muine 50-luvun leluineen Anne-Marielta oli erikoista. Ihan odottamaton ihana lahjoitus. Sellaista sattuu kerran 10 vuodessa meillä.

Tästä lähin utelen noita mahdollisia lahjoituksia, jos vaikuttaa ei kiinnostavalta, käsken heidän viedä ne suoraan Emmaukseen. Silloin ne tulevat hyvään tarkoitukseen. Joka penni on arvokas hyväntekeväisyydessä. Museossa sitävastoin kaikelle ei ole paikkaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Emmaus

http://emmaus-france.org/ayez-le-reflexe-du-don-et-de-lachat-solidaire-2/

Hesari:"101-vuotias torpparin poika juhlii itsenäisyyttä Linnassa"

http://www.hs.fi/kotimaa/a1417794850068

Siinä on hauska juttu. 

torstai 4. joulukuuta 2014

Turun linnasta

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/708255/Turkulaisnuoret+juhlivat+itsenaisyytta+Turun+linnassa

Ongelmia "perhekalleuksista"

Kun olen sanonut siskoille ja ystävälleni, että meinaan myydä pois ruostuneet lahjavaunut, museossa ei ole tilaa, olen saanut osakseni kritiikkiä. Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa, siihen tyyliin.

Museon muut tavarat ovat siistimpiä ja parempikuntoisia, joten olisi nurjaa laittaa esille niiden paikalle loppuun kuluneet "roskisvaunut" ihan vaan sen takia, että naapurikyläläisperheelle niillä on suuri tunnearvo. Itse he minulle aluksi puhuivat puhelimessa kahdesta vaihtoehdostaan, joko kaatopaikasta tai tästä museosta. Ei mekään tänne kaatopaikka tavaraa haluta. Kyllä ihmisillä pitäisi olla hiukan arvostelukykyä, mitä he museoon tarjoavat.

Pesin ne vaunut nyt joka tapauksessa, mutta surkean näköiset ne ovat paksun ruosteen peitossa joka paikassa. Heitin niiden likaiset vanhat pahnapatjavaatteet jo roskiin, oikea koipesä se oli. Mahdoton sellaista kaikkea on puhdistaa.

Puhuttiin taas siskojen kanssa ja kun kerroin tarkemmin noiden vaunujen kunnosta, he olivat lopulta samaa mieltä, että eroon niistä täytyy päästä. Jos vanhan tavaran kauppa ei niitä ota, vien ne hyväntekeväisyys-yhdistykseen huomenna Alèsiin mennessäni. Sinne kelpaa. Ja tulee hyvään tarkoitukseen, vaikka muutamalla eurolla. Kirpparikauppa nostaa rahan arvoa entiseensä, kun toisen romusta tulee toisen aarre. Se on hyvä opetus meille kulutusyhteiskunnan ihmisille. Tavara kiertää.

Ensi kerralla, jos taas tarjotaan jotakin museoon, pyydän kuvan sähköpostitse. Joka kerta kun olen pyytänyt, asia on jäänyt sikseen, kuvaa ei ole tullut. Joten tavara ei ole ole ollut edes sen väärtti.

En päästä enää ihmisiä museon oven taakse asti suurine lahjoineen, silloin on vaikeampi kieltää ja he tulevat sitten ilmaiseksi museoon.

Patinasta puheenollen, se voi olla positiivista tai negatiivista. Jos sitä on liikaa, se ei ole enää kaunista. Ja riippuu esineestä. Nalle voi olla reissussa rähjääntynyt enemmän kuin nukke ja säilyttää silti "koriste- ja antiikkiarvonsa" vitriinissä. Nukke menettää sen helpommin. Poikkeuksia on, kuten Vapriikin iso sydäntä koskettava nukke, jolla kasvot olivat pahasti kärsineet sen vanhentuessa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Dixou pahan teossa

Suomen matkalta toin adventtikalenterin Lontoon lentokentältä. Siinä on suklaapalanen joka päiväksi. Esittelin sitä Dixoulle. Ja sitten laitoin sen koristeeksi takan eteen odottamaan joulukuun ensimmäistä päivää.

Kolme päivää on jo kulunut ja kolme suklaata ollaan syöty Dixoun kanssa.

Tänään ihmettelin, mitä ihmettä ääntä koiran korista kuuluu. Niinkuin joku siellä rapistelisi papereita. Oikein arvasin. Ja kuvassa näkee suklaavarkaan itse teossa. Onneksi se ei kerinnyt kaikkea syömään. Mutta koristeeksi kalenteri ei enää kelpaa.

Tämä 14-vuotias "koiranpenikkani" on ollut kiltti koko vuoden. Ei voi valittaa. Tämäkin vahinko oli varmaan erehdys. Se luuli varmaan tätä värikästä joulukoristettani omaksi joululahjakseen, koska sen ihana tuoksu oli vastustamaton. Minun täytyy osta sille joku hyvältä haiseva lahja.

maanantai 1. joulukuuta 2014

Isä kertoo tarinan

Tämä kuva on otettu joskus 20-30-luvun taitteessa. Isä on siinä noin 11-12-vuotias.

Joskus isä innostui puhumaan vanhoja asioita. Harmi vaan, että ei kovin usein. Tässä yksi lapsuusmuisto, joka häntä nauratti kovasti vielä vanhana miehenä.

Kylällä oli poikasakissa joku nuorempi pikkupoika. Kun he kulkivat tiellä yhdessä, jos sattumalta joskus sattui auton näkemään, silloin tuo porukan nuorimmainen hyppäsi äkkiä ojan yli pientareelle pakoon "peljättävää" autoa.

Kun häneltä kysyttiin, miksi pakoon piti juosta. Poika selitti vakavana, että pappa on käskenyt, jos auton näkee. Ja sai sitten kaikki nauramaan.

Autot olivat hyvin harvinaisia siihen aikaan maaseudulla Somerolla (noin 100km Helsingistä).

http://www.stat.fi/tup/suomi90/lokakuu_en.html

Tässä autokanta tilastoja. Siinä näkyy, miten vähän autoja oli vielä 1900-luvun alkukymmenillä Suomessa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Auto

http://oppiminen.yle.fi/historia-suomi/arjen-historiaa/aikamatka-arkeen-autoilu
"-Auto tuli Suomeen myöhään, vasta 1900-luvulla, kun se muihin Pohjoismaihin ja Baltian maihin tuli jo 1800-luvulla. Ensimmäinen varma autohavainto on toukokuulta 1900, jolloin turkulainen maatalouskauppian Viktor Forselius  toi myytäväksi Benz-merkkisen auton."

http://en.wikipedia.org/wiki/History_of_the_automobile

Ranskankielisessä Wikipediassa (alla linkki) kerrotaan, miten ihmiset oudoksuivat alussa tuota uutta keksintöä. Niin usein kaikkeen uuteen suhtaudutaan. Ennakkoluuloja on.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Automobile
(L'automobile suscite très vite la polémique....L'automobile effraie les animaux (les automobilistes seront surnommés les « tueurs de poules »), elle est très bruyante et dégage une odeur nauséabonde. Bouleversant la quiétude des piétons dans les villes, beaucoup désirent l'interdire. Ces derniers n’hésitent pas à lancer des pierres ou du fumier sur les automobiles qui croisent leur chemin. Les publications humoristiques de la Belle Époque font d’ailleurs souvent occurrence au thème de l'« automobiliste-écraseur » ............Les ecclésiastiques s'opposent à cet engin qui « ressemble plus à un diable qu'à un humain» .....)