Tänään kun olin Dixoua ulos viemässä, vastaani tuli yksi kylämme "uutisankkuri". Hän on eläkeläisleski, jota näkee kylällä melkein aina, kun menee ulos. Tyypillinen Välimeren maan ihminen, joka viihtyy paremmin talonsa ulkopuolella kuin sisäpuolella. Minä olen taas päinvastainen, tyypillinen pohjoismaalainen, joka viihtyy sisällä. Voiko puhua ekstrovertista ja introvertista, ei aina. Voi olla silti sulkeutunut, vaikka pitää seurasta. Tai ulospäinsuuntautunut, vaikka on omissa oloissaan. Toisaalta molempia tarvitaan, yhdessä- ja yksin oloa.
Monet noista ranskalaisista ovat pinnallisia. Ei puhuta mitään omista asioista, sen sijaan toisten tekemiset tai tekemättä jättämiset kiinnostavat. Minä taas tykkään haastella toisia, on kiinnostavaa kuulla toisten elämästä ja samalla kerron omastani. Se on vastavuoroista.
Ystäväni Natalie, joka asui ennen täällä, tunsi "kaikki" kylällä, koska hänellä oli lapsia. Ja muutenkin hän oli seurallinen ja tuli toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Vahinko vaan, että he muuttivat pois täältä Alèsiin.
Natalie seurusteli myös tuon yllä puhumani madamen kanssa aika paljon, vaikka hän käytti kyllä tästä nimitystä kylämme juoruakka. Jos kulkee talosta toiseen ja kertoo joka paikan uutiset eteenpäin saa sellaisen nimen, sellaista se kyläelämä on kaikkialla.
Kesällä tämä kyläläinen ehdotti minulle, että mennään yhdessä kävelemään. Hän lupasi adoptoida myös koiran. Rouvalla on neljä poikaa ja lastenlapsia, mutta leskenä alkaa jo yksinäisyys kolkuttaa.
Meillä oli nyt ihan mukava keskustelu. Ja kiva, kun oppii tuntemaan enemmän täällä paikallisia.
Mutta varovainen täytyy olla mitä puhuu. Se leviää sitten kuin kulovalkea kylällä. Toisaalta siinäpä hyvä mainoskikka museota varten. Ilmaista mainosta.
