torstai 4. joulukuuta 2014

Ongelmia "perhekalleuksista"

Kun olen sanonut siskoille ja ystävälleni, että meinaan myydä pois ruostuneet lahjavaunut, museossa ei ole tilaa, olen saanut osakseni kritiikkiä. Lahjahevosen suuhun ei saa katsoa, siihen tyyliin.

Museon muut tavarat ovat siistimpiä ja parempikuntoisia, joten olisi nurjaa laittaa esille niiden paikalle loppuun kuluneet "roskisvaunut" ihan vaan sen takia, että naapurikyläläisperheelle niillä on suuri tunnearvo. Itse he minulle aluksi puhuivat puhelimessa kahdesta vaihtoehdostaan, joko kaatopaikasta tai tästä museosta. Ei mekään tänne kaatopaikka tavaraa haluta. Kyllä ihmisillä pitäisi olla hiukan arvostelukykyä, mitä he museoon tarjoavat.

Pesin ne vaunut nyt joka tapauksessa, mutta surkean näköiset ne ovat paksun ruosteen peitossa joka paikassa. Heitin niiden likaiset vanhat pahnapatjavaatteet jo roskiin, oikea koipesä se oli. Mahdoton sellaista kaikkea on puhdistaa.

Puhuttiin taas siskojen kanssa ja kun kerroin tarkemmin noiden vaunujen kunnosta, he olivat lopulta samaa mieltä, että eroon niistä täytyy päästä. Jos vanhan tavaran kauppa ei niitä ota, vien ne hyväntekeväisyys-yhdistykseen huomenna Alèsiin mennessäni. Sinne kelpaa. Ja tulee hyvään tarkoitukseen, vaikka muutamalla eurolla. Kirpparikauppa nostaa rahan arvoa entiseensä, kun toisen romusta tulee toisen aarre. Se on hyvä opetus meille kulutusyhteiskunnan ihmisille. Tavara kiertää.

Ensi kerralla, jos taas tarjotaan jotakin museoon, pyydän kuvan sähköpostitse. Joka kerta kun olen pyytänyt, asia on jäänyt sikseen, kuvaa ei ole tullut. Joten tavara ei ole ole ollut edes sen väärtti.

En päästä enää ihmisiä museon oven taakse asti suurine lahjoineen, silloin on vaikeampi kieltää ja he tulevat sitten ilmaiseksi museoon.

Patinasta puheenollen, se voi olla positiivista tai negatiivista. Jos sitä on liikaa, se ei ole enää kaunista. Ja riippuu esineestä. Nalle voi olla reissussa rähjääntynyt enemmän kuin nukke ja säilyttää silti "koriste- ja antiikkiarvonsa" vitriinissä. Nukke menettää sen helpommin. Poikkeuksia on, kuten Vapriikin iso sydäntä koskettava nukke, jolla kasvot olivat pahasti kärsineet sen vanhentuessa.