Ostin tämän talon Lézanin pikkukylästä päivälleen 18
vuotta sitten. Siihen aikaan täällä oli noin 800 asukasta, nykyään 1400-1500. Anduzesta olisin halunnut ennemmin, mutta se on
turistikylä ja hinnat olivat kalliimpia. Täältä sain halvemmalla.
Jo monet vuodet meillä on ollut taloprojekti. Haetaan museolle isompaa ja paremmalla paikalla olevaa taloa. Siinä oikea kompakysymys. Esteettömyysnormit ovat tiukat, se tekee kaiken monimutkaiseksi. Ja tietenkin hintahaitari. Pikkubudjetilla ei helpolla löydä.
Aina joskus tulee vastaan kuitenkin joitakin mahdollisuuksia. Kuten nyt muutama viikko sitten. Museon ystävä Sébastien pitää ajan tasalla Anduzen kylän suhteen. Hän löysi yhden, jota oltiin eilen katsomassa. Talo on Anduzen keskustassa, sen liepeillä.
Täällä Etelä-Ranskan tulva-alueilla ensimmäinen ehto on, ainakin minulla, että asuttavassa osassa taloa ei ole tulvariskiä. Eivät paikalliset niin ajattele, koska he ovat tottuneet. Esimerkiksi Anduzen turistitoimisto keskustassa oli 2 m veden peitossa vuonna 2002, kun oli luonnonkatastrofi vuosi. Suuria vahinkoja kärsi myös Super U eli supermarketti. Luonto oli silloin kaikkialla ylösalaisin kuin sodan jäljiltä. Ihan uskomattomalta näytti ympäristö. Sitten seuraavina päivinä aurinko paistaa ihanasti niin kuin ei mitään erikoista olisi tapahtunutkaan. Monet kauniit turistipaikat ovat luonnon armoilla. Kokonaisia kyliä voi mennä veden alle kuten Sommières. Anduzessa osa kylää on laaksoa ja osa korkeammalla, Gardon jokitulvat eivät yllä joka paikkaan. Telkkarissa oli kerran amerikkalainen elokuva "Joki tulvii". Täällä olen nähnyt sen konkreettisesti. Se on pelottavaa ja shokeeraavaa. Kaikki luonnon mullistukset kuten vuosisadan myrskyt vuonna 1999.
Kurkistus kukkaroon. Toinen ehto on budjetti. Täytyy myydä ensin tämä talo, jotta voin ostaa sen toisen. Siinä myös yksi kompajuttu...
Viime kesänä ja sitä ennen, kun olen käynyt katsomassa joitakin myyntikohteita, jälkeenpäin olen ajatellut, että tämä omani on paras. Huvittavaa! Yleensä tykkään ranskalaisista vanhoista taloista, mutta huono remontti on pilannut monia tai muu epäkohta.
Kolmas ehto on varmistaa, että tilat sopivat museon esteettömyysnormeihin. Silloin otetaan yhteyttä ammattilaisiin, jotka tulevat katsomaan paikan päälle. Taas kerran tulee esille vuonna 1985 Helsingin Sanomista oppimani asunnon ostajan neuvo, mikä on tärkeintä: Paikka, Paikka, Paikka. Nyt haetaan ensisijaisesti museolle hyvää paikkaa, minä itsen asun sitten sen nurkissa kuten nytkin, "teatterin kulisseissa".
Kerron vielä eilisestä talokäynnistämme. Ystäväni varoitti minua, että ole sinä sitten aika hiljaa, älä puhu paljoa. Aika oli sovittu vuokralaisen kanssa, kiinteistötoimistoon ei otettu yhteyttä. Madame on asunut talossa yli 10 vuotta. Kun kierreltiin pitkin huoneita alakerrasta vinttiin, en voinut olla kyselemättä kaikesta näkemästäni. Oliko vesivahinkoja? Vuotaako katto? Entä kylpyhuonetilat? Hän näytti vaarallisia sähkölankoja, joita pitäisi korjata. Takan reunustaan oli vettä tullut katosta. Kaikki seinät nähtiin, joissa oli vesivahinkoa. Omistajan äitivanhus oli kuollut, ja tämä vuokralainen oli hoitanut häntä. Toinen osa taloa oli ollut tämän asuntona. Kun olimme pihalla, kysyin, jos on jotain melua. Koulu kuulema on lähettyvillä ja lapset pitävät kovaa ääntä välitunneilla. - Sébastien sanoi pois mennessämme, että sinun ei pitänyt puhua mitään. Mutta puheliaana minä sain onkittua paljon tärkeää tietoa tältä yhtä puheliaalta vuokralaiselta. Hän oli oikea tietopommi. Olin kuin salapoliisi. Ei ranskalainen kiinteistötoimisto ole mikään tietotoimisto, äkkiä vaan pitäisi kaiken tapahtua kuin leivän oston leipomosta.
Tänään minun piti mennä uudestaan katsomaan taloa ulkopuolelta. Siinä
on ihastuttava pikku puutarha! Vaikka talo itsessään ei ole
tällä hetkellä kovin edustavan näköinen, mutta sitä voi
kaunistaa. Niin sen saa halvemmalla kuten hylätyn tavaran vanhan tavaran kaupasta.
Kun katselin yltympäri tätä uutta löytöämme, vastapäisen talon madame oli ulkona ja tuli juttelemaan. Katseltiin talon kattoa ja hän kertoi miten paljon heidän viereisen talon katto tulee maksamaan. He tekevät remonttia ja sain kutsun sisälle käymään. Rouva näytti innoissaan perheensä remonttihommia. Todella onnistunutta työtä, ihmettelin. Tilanne oli yllättävä. Taas jouduin suustani kiinni, vaikkakin positiivisessa mielessä. En voinut olla antamatta hänelle museomainosta ja kertomatta, että myytävänä olevaa museotaloksi meinaan, jos mahdollista. Sitä ei olisi saanut sanoa ystäväni mielestä. Yläkerrassa oli mitä parhain näkyvyys osalle myytävän talon kattoa, sitä kohtaa, jonne museo tulisi. Ongelmat näkyivät selvästi. Oli rikkinäisiä tiilejä ja kahden savupiipun reunatiivistys näytti huonolta.
Asunnon ostajan kirjasta luin jo ennen tämän talon ostoa, että naapureita on hyvä haastella.
Salapoliisin hommat jatkuvat. Saa nähdä mitä paljastuu, onko siellä montakin koiraa haudattuna.
