Postista tuli aamulla 135 euron sakkolappu.
Nyt on vielä jouluaatto! Se on niin kuin "myrkytetty" joululahja.
Mutta tätä minä osasin odottaa, päivänä tai toisena saapuvaksi ennen pitkää.
Viime päivät olen ollut kuin "tulisilla hiilillä". Samalla minusta on tullut harrastelija pollari vähän niin kuin Columbo yksityisetsivä telkkarissa ennen.
Kaikki alkoi 5.joulukuuta, kun lopultakin löytyi ostaja Peugeot 205 autolleni, jolloin sain siitä 70 euroa sen sijaan, ettei tarvinnut autohajottamoon sitä ilmaiseksi antaa.
Autoni oli myynnissä www.leboncoin.fr-sivuilla, joka on kuuluisa ja suosittu ranskalaisten tavaran myyntipaikka, vaikka myös aika huonomaineinen. Sébastien hoiti puhelinasiointia, kun oli kyse autoasioista, miehet hallitsevat ne paremmin. Minä olin vain myyjänä.
5.päivä tehtiin kauppapaperit kylämme parkkipaikalla. Minun piti jättää auton myynti-luovutuspaperi kunnantalollemme, josta se meni eteenpäin Alèsin prefektuuriin. Hoidin asian jo samana päivänä ja pyysin leiman itselle jäävään paperiin, niin voin todistaa sen.
Runsaan viikon päästä prefektuurista tuli kirje, jossa pyydettiin lisätietoa. Ostaja oli antanut vain etunimensä alkukirjaimet, se ei kelpaa, pitää olla etunimi selvästi.
Siitä alkoivat lukuisat puhelinsoitot ostajalle, mutta hän ei suostunut antamaan etunimeään. Eikä aina vastannut puhelimeen tai sitten jätti tulematta sovittuun tapaamiseen asian korjaamiseksi. Tässä on nyt jotakin hämärää, ei voinut olla ajattelematta. Ehkä koko nimi osoitteineen on väärä. Oli nyt ainakin tuo puhelinnumero, vaikka sekin oli kuulema hänen ystävänsä puhelin. Muuten koko ihminen olisi mahdoton saada kiinni. Vaikka toisaalta autoni rekisterinumero johtaisi hänen jäljilleen.
Netin kautta sain yhteyden prefektuuriin ja vastauksen, että ilman etunimeä tuota auton luovutus-myynti paperia ei voi rekisteröidä, ja siten se ei ole voimassa. Ja silloin entinen omistaja eli minä olen autosta vastuussa, koska rekisteriote pysyy nimelläni. Nykyään administraatio harrastaa puhelinautomaatteja, vain koneita, joista ei pääse aina yli eikä ympäri, jotta löytäisi vielä tavallisen elävän ihmisen, jolle selittää asian. Vain kommentointilomakkeella onnistuin saamaan heiltä tuon "arvokkaan" vastauksen ja niin päästiin eteenpäin.
Kun asia alkoi tulla aina vaan ongelmallisemmaksi, minne sitä voisi mennä muualle kuin poliisilaitokselle. Olin lukenut nettifoorumista, että monille oli käynyt näin ikävine seurauksineen, joihin kuului hämäräperäisen ostajan sakkolappuja sarjoina maksettavaksi. Joten seuraavaksi painelin naapurikylän poliisilaitokselle. Siellä ei asia mennyt yhtään eteenpäin, he vain sanoivat, etteivät voi tehdä asian hyväksi mitään. Ystäväni oli myös kysynyt neuvoa Anduzen poliisilaitoksella, siellä oli sanottu kuten prefektuurissa, että ostajan etunimi pitää saada papereihin. Mutta miten? Ostaja oli hävinnyt kuin tuhka tuuleen.
Minä nörttinä menin taas nettiin. Kerroin asian ja lähetin sen Alèsin ja Nîmesin poliisilaitokselle. Ei vastausta! Sitten lähetin sen http://www.gendarmerie.interieur.gouv.fr/Notre-institution/Nos-composantes/Sur-le-terrain/La-Gendarmerie-Departementale/Escadron-departemental-de-securite-routiere-EDSR noille liikennepoliiseille. Sieltä tuli vastaus samana iltana. Mikä helpotus! Lopultakin otettiin vakavasti asiani. Poliisi pyysi lähettämään kopion prefektuuriin toimitetusta auton myynti-luovutuspaperistani. Ja seuraavana aamuna hän vastasi, että tietää, mitä nuo etunimen alkukirjaimet tarkoittavat ja siis koko etunimen, hän on siis jo tuttu henkilö poliiseille. Arvata saattaa, että ei se varmaankaan mitään positiivista normaalia tuttavuutta ole, kun poliisi tietää etunimen. Jos ei satu kuulumaan heidän ystäväpiiriinsä.
Tuo liikennepoliisi lupasi ottaa yhteyttä lentäviin moottoripyörä poliiseihin Alèsin alueella, jotta he löytävät Peugeot 205:seni ajajineen. Epäilyksiä oli silloin myös hänellä. Ja voi olla, että poika oli jo etsintäkuulutettu rikkomuksistaan.
Tämän päivän sakkolappu oli tullut tuolle "pahoille teille joutuneelle" nuorukaiselle punaisten ajovalojen ei pysähtymis-rikkomuksesta. Mutta mitä kaikkea hän voikaan tehdä autolla. En usko, että tuolla pojalla on edes autovakuutusta otettu ja voi olla, että ajokortti on otettu pois liikennesääntöjen rikkomisesta, hunsvotti kun on. Ja yleistä täällä on noiden nuorten ajaa huumeen-tai alkoholin vaikutuksen alaisena, jolloin helposti aiheuttaa kuolonkolarin ties kuinka monelle liikenneonnettomuudessa. Kaikesta tästä tulee vastuu autonrekisteriotteen omistajalle, paperit täytyy saada heti kuntoon kuin vain mahdollista. Siksi niihin kirjoitetaan päiväyksen lisäksi aina myös tarkka kellonaika. Sen lisäksi rekisteröinti prefektuurissa vahvistaa rekisteriotteen lopullisen muuttumisen myynnin yhteydessä.
Me olimme Sébastienin kanssa aamulla Anduzen poliisilaitoksella taas. Nyt tietää, mitä tehdä ja miten vältän toisen sakkolapun maksamisen. Sain asian jo hoidettua verkossa.
Tästä oppii, että kaupoissa kuin kaupoissa on hyvä pyytää näyttää henkilöllisyystodistus, varsinkin suuressa maailmassa, jossa on pahantekijöitä paljon, epärehellisyys on tavallista.
Rehellisyys maan perii, sanoi vanha kansa. Petkutuksilla ei pitkälle pötkitä. Luottamus on kullan arvoista.
Kiitos internetin! Ja ystävän kännyköineen. Lyhyessä ajassa saatiin selvitettyä sata sotkuista asiaa.
Columbo pärjäsi pelkällä lankapuhelimella ja ilman nettiä, vanhasta "romuautostaan" puhumattakaan.