Liian vaikea tehtävä, sanoin aina. En ole innostunut maalailemaan, koska piirtäminen ei ole koskaan ollut harrastus minulle. Inhosin sitä lukioaikoina. Ja ne piirustustunnit kestivät liian kauan. Huono muisto minulla on niistä.
Olin luvannut kuitenkin toteuttaa sen suunnitelman nyt syksyllä, koska surffaillessani netissä sain alkuidean. Siihen asti minulla ei ollut siitä aavistustakaan, mitä voisi tehdä. Talon raamit tulivat vaan mieleen, ei se paljoa piristäisi ulkoseinää. Mielikuvitus oli täysin nollissa.
Tuumasta toimeen. Noin kuukausi sitten ostin 1,5cm paksun vaneri lopun alennuksesta 5 eurolla. Se piti maalata yltympäri, koska se ei ole ulkona käytettävää, vaan sisävaneria.
Mittasin viivoittimella talon mittoja ja piirsin ne tussilla alkuun. Sitten tein siihen kukkaköynnöstä, se oli hauskempaa, kun kukkia sai piirtää. Ajatuksena oli punamulta maalilla maalattu suomalainen perinteinen talon julkisivu. Minulla oli kaikkia maaleja kotona, ei tarvinnut ostaa. Mutta tuli pieni virhe, kun sekoitin punaista ja mustaa. Laitoin liikaa mustaa, joten siksi kuvassa talo näyttää mustalta. Se ei ole sen väri luonnossa, vaan hyvin tumman punainen, viininpunainen, punamultaväri. Kuvassa ei saa aina tulemaan oikeita värejä. Kaikki maalit ovat ulko-sisä maaleja, paitsi keltainen ikkunoissa. Se täytyy vielä lakata värittömällä lakalla, että saa sen myös vedenpitäväksi, kun sataa ulkona.
Pikkunallet ikkunoissa ja oikealla sivulla alla ovat puisia. Ne otin Marja-Leenan tekemästä joulukoristeesta, jonka sain isolta siskolta joululahjaksi viime vuonna. Tässä nukketalokyltissä ne ovat hyvässä paikassa. Naulasin ne oikein kiinni.
Tein värikokeiluja ensin Photofiltre ohjelmalla. Alkuversiossani oli punainen talo. Se oli hiukan kuin joulupukin asunto. Halusin tummemman talovärin, koska se on vanhemman tyylinen. Toisaalta, vaikka se on hiukan tumma nyt, se sopii tummanruskean ulko-oven viereen aika luonnollisena. Kirkkaamman punainen olisi pistänyt enemmän silmään. Sellaisia kun täällä ei ole olemassakaan missään.
Kyläläisillä on sitten siinä ihmettelemistä, mikä ihmeen kummajainen on ilmestynyt nukkenallemuseon julkisivuun. Noin 102cmx60cm iso, suomalaisperäinen talo keskelle Välimeren maan kivitaloja herättää varmaan huomiota. Ihmiset pysähtyvät museon eteen ja pohtivat mitä se mahtaa kätkeä sisälleen, eivätkä mene vaan ohi. Jutun juurtakin siitä voi tulla. Se on tarkoituskin. Kritiikkiä hyvällä tai pahalla, "vettä me saadaan myllyymme" joka tapauksessa.
"Learning by doing." Tekemällä oppii, sanotaan. Lopputulos ei minusta ole hullumpi. Ja tärkeää, että voitin kielteisen ennakkoasenteeni. Negatiivisuus on pahasta.
Värejä on mukava käyttää. Oli sitten kyse kankaista, lankoista, maaleista tms. Värilankat ovat minulle kaikkein tutumpia. Mutta käsityö on jäänyt tietokoneen myötä. Toisaalta nykyään, kun järjestän museota, siinä saa käyttää myös mielikuvitusta. Varsinkin jos näyttelytila loppuu ja täytyy sitä löytää muualta. Järjestelykysymys se on. Saman voi järjestää monella eri tavalla.
