http://www.puppenhausmuseum.ch/
Viime sunnuntai aamuna noustiin ylös kukonlaulun aikaan, eli klo3:45. Piti olla valmis lähtemään autolla Nîmesin linja-autoasemalle klo 4:45, koska Eurolines bussin lähtöaika oli klo 7. Auton jätin linja-autoaseman taakse, jossa on omakotitaloalue.
Meillä oli Henrietten kanssa siellä linja-autoa odotellessa matkan ensimmäinen stressi. Lipussa ei ole sanottu kovin tarkkaan paikkaa, mistä se bussi lähtee. Ja alueella on tehty suuria muutoksia ja rakennettu, vaikka Eurolines bussitoimisto on suurin piirtein samoissa paikoissa kuin ennen. Bussi oli nimittäin aika paljon myöhässä ja me ajateltiin, että taitaa jäädä koko matka. En ollut varmistanut netistä 100% varmuudella lähteekö se bussi samasta paikasta kuin ennen vai onko se muutettu, oletin vaan. Eikä Eurolinesilla ole mitään omaa pysäkkimerkkiä kuten busseilla yleensä on. Loppujen lopuksi ihan autiolle ja "nukkuvalle" Nîmesin linja-autoasemalle tuli kauan odotettu linja-auto, me olimme ainoita sieltä lähteviä matkustajia sinä viikonloppuna.
Mikä helpotus, kun astuimme Puolasta tulevaan ja Baseliin Sveitsiin menevään bussiin, jossa oli puolalaisia. Voitiin jo nauraa, kun oltiin oltu ihan varmoja, että me saadaan mennä takaisin kotiin. Olisi se ollut noloa!
Henriettellä oli paljon matkatavaraa kolmeksikin päiväksi! Hän matkustaa "koko omaisuus mukanaan". Minä olen oppinut matkustamaan kevyesti Ryanairilla, nautin jo siitä, kun ei tarvitse taakkoja kantaa kuin aasi. Toisaalta meillä oli hauskaa juuri sen takia, koska me ollaan erilaisia. Ja urhoollisesti ystäväni tulee mukaani, vaikka nuket ja nallet sun muut eivät ole hänelle kaikkein kiinnostavampaa maailmassa.
Sitten seurasi koko päivän kestävä bussimatka auringon noususta auringon laskuun. Maisemia meillä oli katseltavana koko matkan Gardin alueelta Provencen Alpeille, ja sitten Sveitsin rajalta ihastuttavan Geneven läpi Baseliin. Genevessä me ihailtiin toinen toistaan kauniimpia koristeellisia vanhoja rakennuksia. Lopulta illalla klo 8 aikoihin me tultiin perille Baseliin.
Olin katsonut kartasta valmiiksi netissä ja tulostanut sen, missä on nuorisomaja Ymca. Sieltä meille oli varattu pari yötä. Otin kartan esille. Sitten näin yhden paikallisen lähettyvillä, menin heti kysymään tietä. Meidät ohjattiin muutaman mutkan kautta oikealle kadulle eli Gempenstrasse. Sieltä se majapaikkamme löytyi yllättävän helposti ja äkkiä niinkuin taikaiskusta vaan. Sanoin, Henriettelle, että me saatiin heti bussista ulos tullessa enkeli tielle meitä ohjaamaan. Ei se yleensä niin helppoa ole, kun hakee osoitteita vieraista paikoista.
Sitten hosteliin. Hyvä yllätys. Kokonaan uusittu moderni rakennus, jossa kaikki oli uutta ja siistiä. Väki oli suurimmaksi osaksi nuorta porukkaa, vaikka vanhempaakin oli. Joka tapauksessa siistiä kuten muutenkin koko paikka. Ei näkynyt epäilyttävää huumesakkia kuten Lontoossa. Joten ilmapiiri oli hyvä. Väsyttävän päivän jälkeen saatiin turvallinen lepopaikka. Ei muuta kuin syömään eväitä ja sitten nukkumaan. Käytössä oli ilmainen nettiyhteys, joten mailittää voi kotiväelle, että perillä oltiin.
Vessassa ollessani tulin juttuihin yhden brasilialaisen nuoren naisen kanssa. Siitä seurasi taas yksi tapahtumaketju seuraavaksi päiväksi...
Meillä oli 6-hengen naishuoneessa kaksi brasilialaista, kolmikymppiset siskokset. He jatkoivat sieltä matkaa Pariisiin myöhemmin. Kun kerroimme, että me ollaan menossa Nukketalomuseoon, he kiinnostuivat museosta ja halusivat tulla meidän mukaamme. Tämä Basel oli heille jo hiukan tuttu, joten siitä me saatiin matkaoppaat Nukketalomuseoon. Vaikka se ei ollut kaukana, mutta silti oli helpompaa mennä kun ei tarvinnut yhtään etsiä. Meillä oli mukavaa seuraa, toisaalta Henriette alkoi kyllästyä. Hän sanoi minulle, että te puhutte englantia koko ajan, eikä hän ymmärrä mitään, koska ei osaa sanaakaan. Nämä etelä-amerikkalaiset ystävystyivät helposti ja nyt he olisivat vielä halunneet ostoksille kauppoihin meidän mukanamme. Sovittiin, että he voivat tulla joskus Etelä-Ranskaan meitä katsomaan. Se oli aika huvittavaa! Harvemmin koko päivää vietetään ventovieraiden kanssa.
Sitten lopultakin näistä monista matkakiemuroista asiaan eli Nukketalomuseosta puheenollen. Se oli niin suuri, ja niin paljon näkemistä, että se 3-4 tuntia, joka siellä oltiin, ei riittänyt. Täytyy päästä uudestaan joskus myöhemmin. Sitä paitsi yksi kerros oli kokonaan suljettu, joten näkemättä jäi muutenkin.
Yksi sveitsiläinen sanoi kerran täällä minun tykönäni museossa, että tuo Nukketalomuseo on miljonäärin, jonkun Sveitsin pankkiirin, perustama. Sen siellä huomasi. Lukemattomia määriä arvokkaita anttiikkisia nukketaloja saa väsyksiin asti katsella kuten myös kalliita Steiff-nalleja muita merkkikuuluisuuksia unohtamatta. 2500 vanhan nallen kokoelma on suurin maailmassa, sanotaan. Nukketaloissa kaikki vanhat ammatit varmaan ovat esillä kuten eri kauppapuoditkin. Mennyt maailma on siellä pienoiskoossa 1800-luvulta tähän päivään.
Toisaalta köyhän lapsen kotia ei siellä näkynyt. Sellainen on nyt minulla kokoelmassani. Laitan kuvan myöhemmin dollhousedreams-sivuille. Tämä viimeinen löytöni on Amerikan mustien pioneerien mökki, jossa asuivat plantaaseilla työskennelleet orjat 1800-luvulla. Siitä olen hakenut tietoa netistä ja linkkejä olen saanut paljon, jotka myös liitän kuvaan. Tarinaa niistä riittää...
Näytteillepano oli persoonallinen museossa. Mutta nalleosaston valaistus oli minusta liian vähäinen, olisi saanut olla normaali valo. Siellä oli tunnelma valaistus. Ja kaikki vitriineissä oli numeroitu, katalogista sai sitten hakea tiedot. Minusta on parempi, jos näkee jo etiketeistä esineiden vierestä selostuksen, eikä tarvitse sitä joka kerta erikseen hakea kirjasesta. Lisäksi oli vain saksankielinen teksti. Toisaalta jos tuntee lelujen merkkejä, silloin se ei haittaa niin paljoa. Mutta museo on kuitenkin kansainvälinen, joten myös englanninkielisen version voisi olettaa siellä olevan.
Matkankulusta vielä, siihen kun meni suurin osa kolmesta päivästä, pari päivää, koska meno ja paluu kesti kokonaisen päivän. 110 euron paikkeilla maksoi Eurolinesin menopaluu Nîmes-Bâle. Halpa se oli. Ja Ymca nuorisomajassa yöpyminen noin 60euron paikkeilla pari yötä, aamiainen mukaan lukien.
http://www.ymcahostelbasel.ch/home_1_e.php
Vielä kritisoin hiukan Eurolinesin bussin lähtöpaikkoja. Meillä oli taas stressaavaa lähtöpäivän iltana, jolloin haluttiin varmistaa, että odotetaan bussia sitten aamulla varmaan oikeassa paikassa. Lippuun on merkattu vaan ison rautatieaseman pieni aukio, johon me saavuttiin, ei sen tarkemmin. Jos ei tiedä, että suuret kansainväliset bussit siinä juuri ja juuri mahtuvat kääntymään, ei arvaisi. Lisäksi usein on pimeää, kun tullaan perille, eikä tule kaikkea noteerattua, mihin pysähdytään ja mistä sitten lähdetään. Puolalaiset bussikuskit eivät kovin innokkaana puhuneet englantia, joten asia jäi varmistamatta. Lopulta selvisi, että siitä pieneltä bussien tilapäiseltä parkkipaikalta sen bussin piti lähteä aamulla. Jos olisi jossain joku Eurolines merkki, asia olisi selvempi. Mutta niin ei ole.
Tiistai aamulla klo 8:45 oli lähtöaika. Me oltiin siinä Henrietten kanssa jo ainakin puoli tuntia aikaisemmin valmiina. Ja muitakin ihmisiä tuli paikalle. Kyseltiin heiltä ja samaan bussiin he olivat tulossa. Nyt oli 100% varmaa, että ei seisty väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta kumma kyllä bussia ei vaan kuulunut. Kului tunti. Sitten vasta jonkun ajan päästä Eurolines alkoi näkyä. Kotimatkalle päästiin lopulta paljon myöhässä aikataulusta. Taas sama pitkä bussimatka edessä, auringon noususta auringon laskuun. Mutta ei sillä väliä. Meillä oli koko ajan juteltavaa ja saatiin ihailla kauniita taloja ja maisemia loputtomiin. Ei tullut aika pahemmin pitkäksi. Klo 21 oltiin perillä Nîmesissä. Sitten vielä automatka kotiin.
Olin hirmuisen tyytyväinen kun pääsin Nukketalomuseoon. Ajattelin, että kyllä toistekin lähden pitemmälle reisulle linja-autolla, kun kerran on suoria reittejä ja edullista.
Yksi vinkki. Kun päivätolkulla istutaan linja-autossa, ei kannata juoda litroittain ennen lähtöä. Ei ole ollenkaan varmaa, milloin pidetään taukoa. Se riippuu kuskeista, kun heitä huvittaa tai jos jollekin tulee pahoinvointikohtaus. Meidän puolalaiset ajurit ajoivat ihan koko päivän, vasta ilta myöhään, juuri ennen perille tuloa poikettiin levähdystauolle kahvilaan. Paha olla tulee helposti, jos ei tiedä varautua.
Muuten yksi asia vielä. En ole koskaan matkaa tehdessäni nähnyt niin paljon tullissa pidätyksiä, kuin tällä kertaa. Monia meidän bussin matkustajia vietiin tarkempaan tutkimukseen. Tullikoira nuuski tarkkaan koko bussin ja sen kaikki ihmiset. Se oli samanalainen nuuskijamestari kuin minun Dixou-koira. Yli tunti meni menomatkalla tullissa ja sitten toinen tunti vielä tullin yllätysratsiassa keskellä moottoritietä. Yksi musta nainen pidätettiin. Niinkuin huumekuriireiden matkakumppaneina olisi oltu.
