Tämän yli 80-vuotias täti oli jättänyt jälkeensä nuo vaunut, joilla hän oli pienenä leikkinyt. Sääli heittää niitä pois paljoine muistoineen, joten rouvalle tuli mieleen naapurikylän nukkenallemuseo.
En kieltänyt puhelimessa, koska vaunut ovat kuulema vanhat. Ja olin nähnyt viime aikoina, että arvokastakin olen saanut kuten ihanan Jumeau-nuken!
Sovittiin, että nämä naapurikyläläiset tulevat tänään museoon, kun se aukeaa iltapäivällä. Sitten puoli 6:lta ovikello soi ja siellä oli kolme sukupolvea, äiti, tytär ja tyttärentytär. Kun näin vaunut, en ollut kovin innostunut, koska ne ovat huonokuntoiset ja ruostetta täynnä, roskisvaunut melkein.
Olin ajatellut, että voin myydä ne, jos eivät muuten ole sellaiset, että kannattaa pitää museossa. Ei samantapaisia malleja tarvitse kahta paria. Myyn ne joillekin vanhan tavaran kauppiaille, kyllä niistä 10 euroa saa, jos ei enempää. Ranskassa niitä näkee paljon, Suomessa hinnat ovat kalliimmat, koska niitä on vähemmän myynnissä.
Tämä entinen opettaja-sairaanhoitaja perhe oli ihastuksissaan museossa. Vanhimmat nuket ja nukketalot erikoisesti kiinnostivat. Ja vieraskirjaan kirjoittaminen oli tärkeä tapahtuma, he olivat siitä tyytyväisiä. Käskin mainita siinä myös heidän lahjastaan. Se miellytti. Heistä tulee nyt meidän "mainosnaisia" kylillä. Museokävijät kokemuksineen on osa markkinointiamme.
Vaikka en säilytä tuota vanhan tädin "lapsuusmuistoa" täällä museossa ja muutan sen rahaksi, se tulee käytettyä museon hyväksi ja silloin hyvään tarkoitukseen.
