Eilen oli 14.joulukuuta. Joka vuosi 14.päivänä muistelen vuotta 1998.
Minulla on Hesari muistona siltä vuodelta. Se on lokakuussa ostettu ennen Ranskaan lähtöä. Siihen aikaan kävin vuosittain Etelä-Ranskassa. Kun vuonna 1992 olin ihastunut Sevenneihin pääsiäislomalla ja saanut idean hakea sieltä taloa ostaa. Se ajatus kuljetti minua vuosikaudet edestakaisin Suomen ja Ranskan väliä, oli minulla myös yritysidea siellä.
Ajankuvana tätä jo kellastunutta Hesaria selaillessa näkee, että monet poliitikot ovat vaihtuneet tai samoja on vielä, eri maiden presidentit muuttuneet, Jeltsinin terveysongelmista siinä puhuttiin, ja miten Altaissa Venäjällä palkka maksetaan omenissa, Milosevicia sanottiin pikku-Hitleriksi, Anne Frankin kirjasta oli uutisia...Siinä uutispalasia flashbackinä.
24 vuotta on yksi sukupolvi, ja monet ihmiset ovat jo poissa. Silloin maailma oli toinen, vaikka samantapaisiakin uutisia oli kuin nyt, ei mitään uutta auringon alla. Paljon kerkii tapahtumaan parissa kymmenessä vuodessa.
Hesari löytyi varastohuoneestani, josta olen pahvilaatikoita hakenut nukketalojen pakkaamista varten ja samalla on muutenkin tullut siellä myllättyä kuin vintissä. Vuosiluku 1998 herätti muistot.
Minulla oli nyt suuri suunnitelma mukanani. Talokaupat, joista olin kotiväelle puhunut ennen lähtöäni. Sanoin, että myyn Helsingin yksiöni ja ostan sillä talon Ranskasta. Siitä nousi kauhea myrsky kotona. Pelkäsivät, että ulkomailla häviän omaisuuteni.
Sellaisin raskain ajatuksin lähdin pitkälle matkalle yli 3000km:n päähän. Minulla oli kuitenkin ystäviä ja tuttavia Etelä-Ranskassa vuodesta 1992 alkaen ja he olivat apuna taloja katsellessani vuosikaudet. Nyt se unelmatalo oli löytynyt ja piti tehdä kaupat, mutta kotiväki heitti kapuloita rattaisiin.
Myyjän kanssa sovittiin, että voin asua talossa, kun katto-ongelma on korjattu. Odotettiin sadetta, että näkee pitääkö katto. Mutta syksy olikin tavallista kuivempi eikä sadetta tullut kuin vasta joulukuussa, jolloin nähtiin, että katto piti. Sen jälkeen olin valmis ostamaan talon. Ystävä oli läsnä kauppakirjaa allekirjoittamassa 14.joulukuuta 1998 notaarin tykönä, kuten Ranskassa se tapahtuu lakimiehen toimistossa. Mutta kyllä minun "käret vapisi ja syrän hakkas", kun vastoin omaa perhettäni omin päin toimin salaa kaiken uhalla.
Vuonna 2000 perustin Nukkenallemuseon tähän talooni. Se oli yritys, toiminimi ensimmäisen vuoden, mutta ei kannattanut pikku kylässä. Joten seuraavana vuonna muutin sen ei voittoa tuottavaksi kulttuuriyhdistykseksi ja niin se on toiminut kaikki nämä vuodet. Äiti antoi heti hyväksyntänsä tähän museoon ja avusti koko ajan sitä elämänsä loppuun asti. Eripura talokaupasta unohtui samalla, kun nähtiin etten huonoa kauppaa tehnyt.
V. A. Koskenniemen runon mukaan ”Yksin oot sinä, ihminen, kaiken keskellä yksin.." Yksin me joudumme tekemään päätöksiä aina välillä, ei kukaan muu voi meidän puolestamme aina päättää. C'est la vie!
Enkä minä ollut yksin. Johdatus on ollut mukanani. Ja nyt kun museota on ollut yli 20 vuotta, voi sanoa, että ei nämä vuodet ole hukkaan menneet ja kokoelmaakin on siunaantunut, että pakkaamisesta ei näy loppua.
Kun saan museotavarat pakattua Suomeen uuteen kotimuseoon, ja talon tyhjäksi, minulla on uusi suunnitelma. Myyn tämän talon ja haen täältä lähistöltä toisen pienemmän. Nyt kotiväki ei enää sitä vastusta. Tästä Etelä-Ranskasta ja Sevenneistä on heillekin tullut ihastuttava matkustuskohde.
