perjantai 16. joulukuuta 2022

Joulu lähestyy

Siskot yllättivät. Lähettivät paketin täynnä isosiskon tekemiä jouluherkkuja ja lisäksi antoivat satasen.

Kun ei ole enää vanhempia, kiittää saa sisaruksista, jotka muistavat poissaolijaa kaukana maailmalla. Toisaalta Skypella me ollaan yhteydessä. Nyt varsinkin pandemiassa on pitkää, kun kontaktit ovat vieläkin vältettäviä.

Kevätpuolella, kun meillä kaikilla on 5.koronatehoste rokotteet, toivoisin voivan matkustaa Suomeen. En ole käynyt sitten 2019 marraskuun, kun passin uusin. Vaikka ihmiset matkustelevat nyt pandemian aikana, minä olen ollut varovainen, edelleen haluan välttää koronaa kaikin tavoin, ettei saa pitkää koronaa, kuollakin voi.

Tuosta joululahjasta puheenollen 100 euroon lisäsin 24 euroa ja niin sain Saksasta hienot huonekalut 1890-luvulta nukketaloon. Sinne voin tehdä maton. Täydentää voi myöhemmin tuota nukketaloa, mutta nyt se on jo aika paljon kalustettu.

Pakkaaminen jatkuu ja on hyvässä vauhdissa. Nyt aloitan 85.paketin. Muutama nukketalo vielä paketoimatta. 

Niin kuin matkalaukkujaan pakkaisi tänä syystalvena, kun pahvilaatikkoja täytän yksi toisensa jälkeen. 

Puhelin soi. Kysyttiin museota, onko nyt joululomilla auki. Ranskassa alkoi tällä viikonlopulla jo joululoma. Sanoin, että museo on kiinni pandemian takia.

Minun tuli mieleen, että aikansa kaikella. Minulla oli tapana kutsua museoon tuttavia tai muita, mutta he eivät koskaan tulleet. Nyt sitten en enää tänne ketään kutsu. Museonäyttely on purettu tänä syksynä, vaikka en sitä paikallisille sano suoraan.

Nukkenallemuseo kääntää uuden sivun nukkejensa ja nallejensa elämässä.