34.pakettina on tämä postilaatikko. Yllä video, kun sen kunnostin, tapetoin ja sisustin. Se on Anduzen kirpparilöytö. Valurautaa, painaa varmaankin 15kg, siksi jätin paketista kannettavaksi käyvän koristeen näkyviin. Saksalainen, netissä näkyi olevan vieläkin niitä myynnissä.
Laatikkona on Lidl kaupasta saatu pahvilaatikko ja Intermarchésta kovaa pahvia kanneksi. Olen rakennellut noita pahvilaatikkoja monille nukketaloille, koska ihan sopivan kokoisia ei muuten saa. Onneksi minulla on yläkerrassa kaksi huonetta, toinen oma huone ja toinen varastona, ullakkona, jonne varastoin kaikkea. Vaikka olen laittanut useimmiten pahvilaatikot korjuun, silti niitä tuon joka kauppareisulta ruokamarketeista, paljon niitä täytyy olla. Tässä kuva pahvilaatikko varastostani, joka siirtyy nyt olohuoneeseen täytettynä.
Museo näyttää nyt tältä. Tämä on toisen kerroksen iso olo-tai takkahuoneeni, jossa on yhdessä nurkassa koulunäyttely pulpetteineen. Ne pulpetit saavat olla muuttoautossa tai -kontissa alimmaisena ja niiden päällä nukketalopahvilaatikot. Niin ei tule niitä päällikkäin liian montaa kerrosta, etteivät alimmaiset painu tai kärsin painon alla.
Tässä olohuoneessani olen erottanut verholla oman keittiönurkkani, jossa nyt naputtelen tietokoneella. Museo on vallannut taloni, joten nyt siihen tulee muutos, en enää asu nukkejen ja nallejen seassa museossa.
Alakerros on vitriinejä täynnä, niistä en ole ottanut pakettiin vielä kuin yhden nukketalon. Viitriinejä katsellessa tulin vähän surulliseksi, kun suljen nyt museon täällä ja on Pyhäinpäivän talvilomat, jolloin on ollut yleensä paljon museokävijöitâ. Heitä on ikävä., Mutta museon uusi elämä alkaa Suomessa siskon tykönä. Muutoksen tuulia on ilmassa.
Dixie haukku on vahtimassa pahvilaatikoita yötä päivää. Yksi pieni nukke oli kadonnut yhdestä nukketalosta, mutta syntipukki olinkin minä itse. Olin jättänyt sen vahingossa erilleen yksinään 50-luvun nukketaloon joskus keväällä, kun järjestin muun sisustuksen sieltä pois ja pienenä pakkaus alkuna.
Kuvassa pahvilaatikon päällä istuu musta nalle, jonka tein museon alkuvuosina. Silloin niitä tuli minulta kuin nalletehtaassa ja kävin myymässä erilaisissa keräilytapahtumissa. Tuo nalle oli mukanani Nîmesin keräilytapahtumssa, joka kesti viikonlopun. Olin siellä kaupungilla tuttujen tykönä yötä. Kun illalla menin heille, kuulin, että he olivat nähneet minut nalleineni telkkarissa. Yleensä keräilytapahtuma näytetään uutisissa muutamin kuvin ja nalleni pääsivät nyt sinne hetkeksi. Kuuluisuuksia niistä tuli muutamissa minuuteissa. Tuota mustaa nallea kehuttiin.
Aikansa kesti nallekauppa. Kerran Pariisissa olin matkalaukut täynnä nalleja Paris Création tapahtumassa, en saanut kaupaksi ainuttakaan, siihen lopetin sen businessksen. Toisaalta sitten tuli Internetin aika 2004, jolloin hankin tietokoneen ja kävin atk kurssit. Ei tarvinnut mennä enää isoihin kaupunkeihin markkinoimaan museota, koska Internetti hoiti sen.
Tässä kuvassa 2000-alussa olen nallen teossa. Tämä toinen olohuonekerros ei ollut silloin alussa museona, vain alakerta.
Toisaalta hyvä, koska viime yöksi luvattiin kauhea ukkos-sadeilmaa, se on pelottavaa ja stressavaa, ajatukset on hyvä saada muualle. Sama juttu nyt pandemiassa, sekin on raskasta, ja painajaismaiset sotatapahtumat Ukrainassa.
Joten eskapismia, toisia maailmoita tarvitaan arkipäivässä.
Näitä kevyempiä nalleja käytän täytteenä joissakin pakkauksissa. Tähän mahtui vielä saksalainen Clemensin valmistama aasi.
