Muutama päivä sitten kirjoitin sähköpostia kunnantalolle ja lähetin tuon kuvan tekstineen. Ehdotin sitä kunnantalon tammikuun kyläpostilehteen. Niin viime vuonnakin tehtiin vaikka aikaisemmin. Nyt olikin sitten jo liian myöhäistä, kuulin. Mutta he lupasivat laittaa tuon kunnan nettisivuille.
Siitä puuttui kuitenkin yksi kirjoittamani lause. Minusta tärkeä sellainen. Nimittäin kirjoitin, että Nukkenallemuseo viettää 19.toimintavuottaan (ensi vuonna).
Mutta miksi jättää nuo monet vuodet, 19 vuotta mainitsematta? Arvaan syyn. Paikallisten vakiokysymys oli ennen aina "Onko se museo vielä olemassa? Onneksi ovat lakanneet kysymästä ainakin toistaiseksi. Ei vuosikymmeniä viitsi samaa kysymystä tehdä. Museo seisoo aina vaan pystyssä tuulessa ja tuiskussa.
Arvaan toisen syyn. Kunnantalo muistaa aina muistuttaa, että tämä ei ole kunnallinen museo, joten se ei ole niin tärkeä ja huomionarvoinen. Tämä on vain yksityinen ja vähemmänarvoinen. Ei kuulu kunnan piiriin. Varsinkin, kun ei ole kyseessä oman kylän yhteinen hanke, vaan vieraita ollaan.
Ken leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön, sanotaan. Tuli mieleeni. Mutta jos jotkut ovet sulkeutuvat, toiset avautuvat. Niin se on.
Netistä on tullut Nukkenallemuseolle toinen ulkomaailma. Ja se on meidän rikkauttamme.
Museon elinvuosista puheenollen. Tällä museolla on ollut jo rikas elinkaari. Huominen ei kuulu meille, ei tiedä kuinka kauan Nukkenallemuseo ilahduttaa.
Kun tätä museota ei enää ole, kokoelmalle voi toivoa tulevaisuutta muussa museossa. Joten kaikki nuket ja nallet yhdessä voivat jatkaa elämäänsä muualla. Yhden museon sulkeutuminen ei ole niiden kuolemaksi. Matkaa ne ovat jo tehneet tännekin tullessaan ja se sitten jatkuu uuten paikkaan.
