perjantai 11. heinäkuuta 2014

Auringonkukka aikaa


Tässä kolme kuvaa, jotka otettiin toissa päivänä. Taustalla näkyy Sevennien vuoristo.

Tänä vuonna auringonkukkapeltoja on monessa paikassa tässä lähimain. Sisko halusi ottaa auringonkukkakuvat, koska harrastaa valokuvausta eikä Suomessa sellaista "auringonkukka merta" ole. Se on vaikuttava.

Tien vieressä oli pikkutie, johon sai sopivasti auton pysäköityä. Sitten kuvaamaan. Kun oltiin juuri kuvaamassa ensimmäisiä kuvia, toinen auto tuli Peugeottini viereen. Siinä tiellä on kova edestakainen liikenne aina, oltiin noin pari kilometriä Lézanista naapurikylä Cardet'n tiellä. Me ei oikein tykätty, kun tuli seuraa, olisi muuten saatu kuvata rauhassa.

Mutta yllätys yllätys. Nuori äiti otti autostaan ulos takapenkiltä ensin yhden pienen tytön ja sitten toisen samanlaisen, kaksi marjaa. He tulivat meidän tykö. Sanoin, että teillä on söpöt kaksoset ja kysyin heidän ikää. 4 vanhoja, kuului vastaus. Identtiset, kuten arvata saattaa. Sitten tuli mieleeni, että kysyn, jos saa ottaa kaksosista kuvan. Annoin heille museomainoksen ja kerroin, että nukkenallemuseo on tuossa lähellä. He ovat Aix en Provencesta ja nyt lomalla sukulaisten tykönä St Jean du Gardissa. Tämä äiti taittoi aurinkokukat molemmille tyttärilleen ja niin otettiin kuva. Kysyin vielä, jos sen saa laittaa blogiini. Sain luvan.

Mikä sattuma! Tämä oli niinkuin suunniteltu rendez-vous meille tuntemattomille ihmisille. Aika ja paikka oli sama. Ranskalaisilla on miellyttävä tapa puhua tuntemattomien ihmisten kanssa helposti, mikä meiltä suomalaisilta usein puuttuu. Me vältetään kohtaamisia. Suomalainen haluaa säilyttää välimatkaa ja on varautunut. Me olemme vähemmän sosiaalisia kuin täällä Ranskassa ihmiset ovat.

Nuo pikkulikat muistuttivat meitä siskon kanssa lapsuudesta. Kaksoslapset saavat aina paljon huomiota. Kerrankin kun oltiin Turun linnassa 60-luvulla, siellä oli amerikkalaisia turisteja. He hymyilivät ja vilkuttivat meille, vaikka me olimme tuntemattomia toisillemme. Siitä jäi muisto, jonka vieläkin muistaa. Ulkomaalaiset olivat erilaisia kuin suomalaiset, siksi se jäi mieleen.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Museossa tapahtuu

Nyt on museo herännyt taas henkiin hiljaisen kesäkuun jälkeen. Noloa se oli, kun ei teinattu kuin 25 euroa kesäkuussa. Museokävijät olivat kadonneet. Nyt he ovat palanneet.

Koko heinäkuun alku on ollut parempi kuin viime vuonna. Me ollaan tienattu se, mistä jäätiin paitsi viime kuussa. Tänäänkin oli 12 henkeä. Ja melkein joka perhe on ostanut ainakin yhden kortin. Niitä on myyty nyt noin parikymmentä, 15 euroa voi jo vähentää 52 euron korttilaskusta.

Tänään oli ranskalaisia nuoria perheitä tai isovanhempia lastenlastensa kanssa. Nukketalot ovat yleisin suosikki koulunäyttelyn rinnalla. Monesti kysytään, mistä olen löytänyt, koska kokoelmani ei ole tyypillinen ranskalainen. Se on ulkomaalaisen kokoelma ja siksi erilainen kuin paikallisten keräilijöiden. Olisi mielenkiintoista tietää lasten kommentteja jälkeenpäin.

Ihmeesti meidän vaatimaton museomainos tehoaa. Se on tuonut ihmisiä tänne kaukaakin, melkein tunnin ajomatkan päästä, vaikka lähempänä olisi ollut Uzèsin museo 1900 vanhoine leluineen. Ja ihmetellä saa, kun taas tänään tuli Barjacin lähettyviltä iso perhe. He olivat saaneet mainoksemme yhdestä majoituspaikasta, jonne niitä viime vuonna jätettiin.

Tänään laitoin postiin yhdistyskirjeitä, kaikki eivät vielä harrasta nettiä. Ja sitten lähetin niitä sähköpostilla, huomenna jatkan.

Minulla oli pari päivää tietokone ongelma, enkä pystynyt siksi keskittymään paljon muuhun. Kamppailin tulostimen kanssa. Olen ostanut kaikki koneeni vuonna 2004. Paitsi keskusyksikkö piti uusi pari vuotta sitten. koska se oli jo loppuun kulunut. Muuten skannerini, tulostimeni HP deskjet 5652 ovat toimineet ok. Digikamerani ostin vuonna 2005.

Aloin jo pelätä, että joudun ostamaan uuden tulostimen. 10 vuoden käyttöaika on aika pitkä nykyään. Toissapäivänä painomuste loppui ja ostin uuden samanlaisen kuin ennen, kallis noin 25 euroa. Huomaamattani otin vanhan musteen pois koneesta niin, että unohdin sen systeemin. Olen sen ennen aina onnistunut laittamaan paikoilleen. Nyt kun meinasin laittaa uuden tilalle, ei siitä tullutkaan mitään. Oli se kumma, kun tehtävästä tulikin täysin mahdoton! Netistä neuvoa katsellessani, kehuttiin, miten helppoa se on. Siellä oli siitä oikeen videonäytöt ja kaikki yksityiskohtia myöten. Mutta minulle ei se onnistunut. Sitten surffailin lisää, jos löytäisin paremman neuvon. Kas kummaa! Joku oli keksinyt aloittaa kaikkein tärkeimmästä asiasta ja muistuttaa, että pitää laittaa johdot seinään ja koneeseen, ei se yksinään toimi, ilman virtaa. Olin nostanut koneen pois pöydältä lattialla, koska pöydällä ei ollut paljoa tilaa. Vaikka siinä minä aina printtaan. Jo alkoi kone toimia ihmeesti. Sain heti uuden mustavalkoisen musteen paikoilleen. Sitten tulostamaan. Laitoin paperien päällimmäiseksi taitetun käytetyn paperin, koska hukkapaperi se testipaperi on. Mutta tulostin ei enää toiminutkaan kuten ennen. Se käynnistyi ihan normaalisti, mutta ei suostunut tulostamaan. Kokeilin monet konstit ja hain tietoa netistä, mutta mikään ei auttanut. Siinä kului eilinen päivä.

Tänään aamulla kävin heti ongelman kimppuun. Siinä minä painiskelin iltaan asti. Ei löytynyt enää hyvää tehokasta vinkkiä edes netistä. En viitsinyt tällä kertaa mennä atk-foorumeihin, niistä olen melkein joka kerta saanut avun. Pohdin, miten kalliiksi tulee, jos joudun viemään koneeni liikkeeseen tai peräti ostamaan uuden. Joka kerta tähän asti olen saanut sen toimimaan, jos on tullut ongelmia.

Äsken päähäni pälkähti yksi idea. Taidan vaihtaa ensimmäistä paperia pinossa. Jospa vika on siinä taitetussa paperissa. Otin sen pois. Simsalabim! Koneeni alkoi heti tulostamaan kuin ihmeestä. Uskomatonta! Se toimii kuin ennenkin. Ja tulos oli priimaa. Mikä helpotus!

Luulin jo, että olin liian kovakouraisesti käsitellyt ja rikkonut tulostimen sitä "korjatessani". Joku pieni osa sen sisältä olisi voinut mennä rikki.

Nämä atk ongelmat ovat silloin haastavia, kun niihin löytää "jokapoika tai jokatyttö" ratkaisun.

Huomenna on torstai. Ensi viikonlopulla on ohjelmaa. Autoajelu aamupäivällä Uzèsin antiikkimarkkinoilla. Se on jokavuotinen reisu.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Sade tuo museokävijöitä

Viime päivät on ollut täällä sateista ja ukkosilmaa. Vettä on tullut saavista kaatamalla. Se ennustaa usein väkeä museoon. Tänään oli 9 henkeä.

Ensimmäisten joukossa oli kaksi belgialaista, äiti tyttärensä kanssa. Museokyltti tai -mainos toi heidät.

Uzèsin linnasta tuli kaksi pariisilaista turistia, nukkejen keräilijä äiti ja tytär. Remoulinsin eli Pont du Gardin turistitoimistosta tuli kolme, pariisilaisia myös, isovanhemmat 5 vuotiaan pikkutyttönsä kanssa. He olivat kaikki löytäneet tämän museon mainoksen. Huvittavaa, kun näin äkkiä mainos tehosi. Ei meidän linnavierailusta ole kuin viikon verran.

Lisäksi oli kaksi hollantilaista, nukkejen tekijä miehensä kanssa. Anduzen turistitoimistossa  museomainoksen nähtyään he tulivat. Saman harrastuksen ihmisiä. Madame kertoi tekemistään nukeista ja puhui kangas-tai kudottujen nukkejen puolesta. Hollannissa on erilainen nukkekulttuuri kuin Ranskassa. Täällä kangasnuket on väheksyttyjä. Kerroin, miten rikas räsynukkekulttuuri on Amerikassa, jossa antiikkisista käsintehdyistä nukeista maksetaan yhtä suuria summia, eli satoja euroja, kuin posliini -tai muista nukeista Ranskassa.

Näytin heille samalla Amerikassa tehdyn afro-amerikkalaisen kangasnukkeperheen, äiti 7-lapsensa kanssa, kuten mustilla on suuria perheitä usein, tai oli ainakin ennen. Nuo nuket ovat uusia, mutta ne ovat hauskat. Yksinkertaisella tyylillä on onnistuttu tekemään kaunista.

Pariisilaiset kysyivät, mistä olen löytänyt vanhoja nukketaloja. Luulisi, että Pariisissa on kaikkea. Sanoin taas, että se on salaisuus. Kerroin, että ne ovat anglo-saksisia ta saksalaisia, koska niissä maissa on kuuluisat valmistajat. Ranskalaisten on sitä vaikea niellä.

Nukketalot olivat suosituimpia, kun kysyin, mikä eniten miellytti. Meillä oli mukava keskustelu. Tykkään esitellä kokoelmaani ja he olivat kiinnostuneita. Kukapa ei olisi innoissaan, kun on sydämen asialla.

Porukan ainutta lasta minun piti haastella vähän. Koulunäyttelyssä ollessamme kysyin, mitä hän piirtää mieluiten. Prinsessoja, vastasi tyttö. Sama lempiaihe lapsilla vieläkin on näköjään. Muistan, kun kaksossiskon kanssa niitä piirrettiin. Siskolla ne onnistuivat aina paremmin kuin minulla.

Korttikauppa sujui. Myin tänään 7 korttia. Aikaisemmin 4, 11 kpl yhteensä. 7 euroa on niistä tullut. Yksi rouva antoi 2 euroa yhdestä kortista. Museo sai samalla pienen lahjan.

lauantai 5. heinäkuuta 2014

Ranska on nyt maantiellä

http://lci.tf1.fr/france/societe/deja-du-monde-sur-les-routes-voici-les-previsions-du-week-end-8447338.html

Ranskalaisten lomat alkoivat.

Nukkenallemuseo käyntiä suunnitellaan varmaankin joissakin perheissä....

Dixou on vastaanottamassa "vieraat".

Tällä viikolla on ollut vähän ihmisiä museossa joka päivä, joten sesonki lähti käyntiin heti alkupäivinä. Toivon mukaan nukkenallemuseo on suosittu tänä kesänä. Vaikka ei saa odottaa liikoja, silloin usein pettyy. Joka tapauksessa iloitaan, kun museoelämä jatkuu kuten edellisinä vuosina, on sitten enemmän tai vähemmän menestystä.

Viime vuonna minulla oli syöpätutkimuksia keväällä ja epäiltiin rintasyöpää. Mutta sitten sitä ei ollutkaan ja voin nauttia museokesästä koko sydämestäni, kun se oli ollut uhattuna.

Tänä keväänä taas kansainvälinen kireä poliittinen maailman tilanne on tehnyt levottomaksi. Se on toistaiseksi hiukan tasaantunut. Mutta tuollaiset uutispommit säikähdyttävät. Prioriteetit tulevat etusijalle. Elämä jatkuu kaikkien myllerrysten jälkeen. Historia opettaa. Museoilla on paikkansa.

Sevenniläisiä museoon

http://www.lezan.fr/?p=4341

Groupe « Rencontre et Débat » de Lézan et villages voisins.
Cycle des conférences pour l’année 2013 – 2014

Siinä yksi kylämme yhdistys, joka suunnittelee nukkenallemuseoon tuloa, noin 20 henkeä. Se on heidän ohjelmassaan ensi vuoden huhtikuussa. Puheenjohtaja tai muu vastuuhenkilö oli siitä puhumassa täällä museossa.

Tässä voi olla vaikuttajana Bernardit, eläkeläispariskunta ystäväni. Entinen pappisperhe. Kuskasin monsieur Bernardia juuri yksi sunnuntai yhteen kirkkoon noin 30km täältä, jonne hän meni saarnaamaan tilapäisesti. Autonajo on häneltä kielletty viime vuosina lääkkeiden vuoksi.  

Ensimmäinen oman kylän yhdistys, joka on nyt tulossa tänne. 14 vuotta museo on ollut olemassa tässä kylässä ja nyt paikalliset ovat tulleet uteliaiksi. Tuosta ryhmästä kolme eläkeläisrouvaa oli jo täällä katsomassa alkuviikosta. Syntyperäisiä sevenniläisiä, jotka ovat asuneet täällä koko elämänsä. Nykypäivänä on harvinaista pysyä synnyinseuduillaan. Suurin osa ihmisistä on mukana muuttoliikkeessä. Mutta nuo kotikylälleen uskolliset ovat usein vanhempaa väkeä kuten nyt.

Siinä näkee, miten vaikea on ollut paikallisten hyväksyä muualta tulleita hankkeita. Tänne tulo on museon tukemista tavallaan, vaikka se tapahtuisi sitä tiedostamatta ja kritisoiden. Nuo madamet olivat kyllä ihan ihastuksissaan kokoelmasta. Mutta he eivät olleet varanneet paljoa aikaa, joten se oli pikavisiitti. Aika loppui kesken. Yleensä ei kukaan museokävijä ole niin kiireinen.

Paikallisten oma erikoinen kysymys tuli taas kerran esiin: "Myyttekö te näitä myös?" Tuota he ovat minulta muistaneet kysyä jo 14 vuotta! Se aina suututtaa minua. Sain siitä seuraavan blogiteksti aiheen ranskankieleiseen blogiini. Ei kai museo aarteitaan myy! Tuossa myynti-ajatuksessa on taka-ajatuksena museon kannattavuuden kyseenalaistaminen. Harrastaa ei saisi. Vaan businessta pitäisi olla ja tuottavaa kuten ranskalaiset leipomot. Mutta kulttuurilla on paikkansa tässä maailmassa. Niin ei ajattele kaikki, ja siksi meitä arvostellaan. Pikkukylän sulkeutunut mentaliteetti on aina erilainen kuin kaupungissa, joka on täynnä kulttuuria.

Joka tapauksessa tämän "Tavataan ja Keskustellaan"-yhdistyksen yhteydenotto on positiivista.

Dixou-koiraa saa kiittää monesta asiasta. Sen ansiosta monet kyläläiset ovat tulleet tutuksi ja ilmapiiri on muuttunut. "Yksinäinen susi" on kadonnut.

Tästä nukkenallemuseosta on tullut sydänpaikka turisteille tänne Sevenneille. Ja toivon mukaan siitä tulee sellainen myös joskus näille paikallisille. Kärsivällisyyttä, kärsivällisyyttä vaatii kaikkien sydänten voittaminen.

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Museouutiset kesällä 2014

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirje27.6.14.pdf

Tässä viimeisin nukkenallemuseon yhdistyskirje kevätkaudelta 2014.

Näyttelyjä

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/sankarilliset-lelut

Vaatehistoriasta apteekin historiaan

http://www3.jkl.fi/ksmuseo/paivaeilisessa/paja/pajat/entivaat/tee.html

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kenk%C3%A4

http://www.ouka.fi/oulu/ppm/moni-kenka-paalta-kaunis
Pohjois-Pohjanmaan museon nettisisuilta:
"Maalaisolosuhteissa kuljettiin – säiden salliessa – paljain jaloin. Jalkapohjat saatettiin tervata niiden kestämisen lisäämiseksi. Kotioloissa käytettiin tuohesta tehtyjä kenkiä ja suutarin valmistamat nahkakengät – mikäli sellaiset oli – säästettiin esimerkiksi kirkkoreissuille."

http://www.suomenlinna.edu.hel.fi/hovimaki_raatalit.htm
Hovimäki ja Viapori: Suutarit:
"Paremman väen kengät tehtiin yleensä kahdella lestillä, mutta palvelusväen vain yhdellä eli oikea ja vasen kenkä samalla."

http://www.helsinki.fi/kansalaismuisti/matapupu/suutari/historia/lepikko.html

http://chateaudeversailles.webs.com/info_muotijakauneusihanteet.htm

http://www.peda.net/verkkolehti/elimaki/kilu?m=content&a_id=40

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg1.htm
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg2.htm

"...saksalainen kemisti Justus von Liebig (1803–1873) saikin vuonna 1844 aiheen sanoa: "Saippuan käyttö on valtioiden hyvinvoinnin ja kulttuurin mittapuu."
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/henkhyg3.htm 

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/haklaa.html

http://www.saunalahti.fi/arnoldus/laakekau.html 

http://www.mman.us/Shoes1800s.htm Kenkien historiasta

sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Ajatuksiani Uzèsin linnassa

http://www.duche-uzes.fr/en/visite/informations.php


Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.

Eilen oltiin Uzèsin linnassa.

Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.

Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.

Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.

Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.

Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.

"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.

http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php

Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.

Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.

Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.


Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.


Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.

Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.

Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.

Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.

http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.

Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.

Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.

Alla näkymiä linnan tornista.