Kuvia klikkaamalla ne saa suuremmiksi.
Eilen oltiin Uzèsin linnassa.
Linnan nettisivuilta saatiin tietää, että lauantaina pääsee 10 eurolla linnan sisälle ja torniin. Muulloin se on paljon kalliimpi. Lauantai on toripäivä Uzèsissä ja kaikki ovat torilla, joten siksi varmaan
silloin on alennetut liput. Visiitti oli hintansa väärtti. Rikkauksia oli täynnä koko linna. Ja sieltä löysi kaikkea, mitä voi odottaa löytyvän linnoista, salaisuuksia ja arvoituksia unohtamatta.
Onneksi Dixoun mukana olo myös järjestyi. Vaikka koiraa ei voi viedä sisälle, sen sai jättää linnan pihalle puun alle kiinni. Vastaanotossa ollut monsieur on työskennellyt ennen Vallérarguesin koiratarhassa, josta minä Dixoun adoptoin 5 vuotta sitten. Haukku oli kyllä aika levoton, koska se haukkui paljon. Kerran hylätty eläin, pelkää aina hylätyksi tulemista.
Linnakäynnit ovat opastettuja. Me olimme ensimmäisten tulijoiden joukossa, joten odotettiin lisää väkeä vähän aikaa ennen vierailun aloitusta ja meidät ohjattiin ensin yksin nähtäviin paikkoihin.
Linnaseikkailu alkoi, kun astuttiin muutamasta aukiolevasta ovesta sisälle paksuseinäisen linnan kätköihin. Ensimmäinen yllätys oli häkkimäiset vankityrmät "vankineen". Sitten tuli vielä arvaamattomampaa. Pimeä koppimainen huone, jossa oli valtava linnan vanha uuni. Mutta kun luki seinässä olevaa tekstiä, paljastui, että tämä oli myös linnan kummitushuone. Kummitukset lähtevät liikkeelle joka yö ja mellastavat. Ne katkaisevat sähköjä yllättäen, liikuttavat oven kahvoja, narisuttavat lattiaa...Syyksi on ajateltu, että Ranskan vallankumoksen aikaan siellä on kuollut ihmisiä hämärissä olosuhteissa, joitakin kuolleita on myös haudattu linnan alueelle. Joten levottomat sielut siellä liikkuvat edelleen. Kummituksista on haluttu päästä eroon. Vanhoista haudoista kuolleet on siirretty hautausmaalle. Mutta turhaan, kummittelu ei ole siihen loppunut. Tieteellistä selitystä ei kaikelle löydä koskaan edes nykymaailmassa. Kysymyksiä on paljon vailla vastausta. - Miesopas tokaisi minulle, kun asiasta puhuin jälkeenpäin, että eihän kummituksia ole olemassa, vain lapset niihin uskovat. Se on "viisastelijoiden" tulkinta, jos ymmärrys loppuu.
Linnamainen salaperäisyys jatkui, kun yhdestä ovesta paljastui maanalainen salakäytävä. Se oli löydetty vasta joku aika sitten, kun oli tehty remonttia. Ei tiedä, mitä kaikkea Keskiajan pimeä aika rakensi maan uumeniin. Piilopaikkoja siellä on varmaan paljon. Kuulin juuri Bernardilta, kylämme eläkkeellä olevalta protestantti papilta, miksi Lézan kylämme ja muut keskiaikaiset kylät ovat täynnä pieniä ahtaita labyrinttikatuja, kuten tämä minun taloni katu, jossa nukkenallemuseo on. Kylää ympäröivät vallimuurit Keskiajalla ja sen sisäpuoli oli suojattu vaikeapääsyiseksi, koska barbaarit hyökkäsivät kyliin. Kaikki oli rakennettu asukkaiden suojaamiseksi ja puolustamiseksi.
"Le Château Ducal appelé le "Duché" est par son architecture un résumé de l'histoire de France. Le Moyen-Age, la Renaissance, le Siècle des Lumières et les Temps Modernes s'y retrouvent."
Linnan nettisivuilla sanotaan, että linna on arkkitehtuuriltaan Ranskan historia pähkinänkuoressa. Siinä on mukana Keskiaika, Renessanssi, Valistus-ja Moderniaika.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/interieurs.php
Lopulta pieni ryhmämme oli koossa ja opas tuli viemään meidät linnaan sisään. Kierros alkoi maanalaisesta valtavasta viinikellarista. Se oli täynnä viinitynnyreitä ja isoja shampanjapulloja. Tämä viinimaan erikoisuus oli suomalaiselle vaikuttava elämys. En ole koskaan ennen nähnyt moista, vaikka olen ollut Ranskassa jo 15 vuotta. Miten monta vaihetta sisältyy hyvän tuotteen valmistukseen, huolellista säilytystä unohtamatta! Ja se tietotaito on tuhansia vuosia vanha.
Ensimmäinen huone oli sisustettu punavoittoisilla paksuilla ikkuna-ja oviverhoilla ja samaa kangasta oli käytetty huonekalujen verhoiluun. Tekstiili oli uusittu, mutta vanhan reproduktio. Täydellisesti onnistunut sanoisin. Eroa ei paljoa huomannut, muutakuin hyvästä kunnosta. Seinät olivat täynnä kultareunaisia tauluja linnan omistajasuvusta.
Sitten seuraavaan huoneeseen, joka on nimetty Turkin suurlähettilään huoneeksi. Se oli heleän keltainen huone, johon oli yhdistetty pehmeää vihreää. Tekstiilit olivat uusia reproduktioita kaikki sävy sävyyn. Tauluista riitti oppaalla kerrottavaa joka huoneessa. Ne olivat linnan historiaa.
Sitten oli vuorossa ruokasali. Se minua ihmetytti. Seinät olivat täpötäynnä metsästysretkien saaliita, eli metsäkauriiden-, metsäsikojen täytettyjä päitä tai sarvia. Ja kaiken tuon eläinnäyttelyn keskellä oli katettu ruokapöytä. Yhdellä seinällä huonetta juhlisti valtava seinägobeliini ja suuret taulut linnan isännästä ja emännästä. Erikoinen kokonaisuus. Toisaalta olen nähnyt noita metsäkauriiden päitä seinillä myös vanhoissa nukketaloissa, mutta vain parina en koko seinää täynnä. Ruokapöytä ei ollut antiikkinen linnapöytä vaan uudemman näköinen ja modernit lamput oli yhdistetty vanhaan. En tykännyt siitä yhdistelmästä. Muuten tämä huone oli puhutteleva, tarinoita täynnä. Kuulin, että nuo lukuisat metsästyssaaliit seinillä olivat yleisiä linnoissa. Herättivätkö ne ruokalahalua? Luulisi päinvastoin.
Sitten katsaus salonkiin, jonka seinät oli kipsikoristeilla koristeltu. Vaalean sininen sali, jossa punaiset huonekalut. Silkkiä näki siellä joka paikassa. Mattokuviointikin oli kuin lattialle levitetty taideteos. Kiinalainen posliinimaljakko kokoelma toi eksotiikkaa ranskalaiseen tyyliin. Siihen aikaan matkat olivat harvojen ylellisyyttä ja kiinalaisuus oli harvinaisuutta. Löytöretkien aikaa se oli. Nykymaailmassa kiinalaisuus tuo mieleen muuta kuin arvokasta taidetta. Ennemmin sen kopioita.
Viimeiseksi opas vei meidät linnan kappeliin. Se oli katolinen linnan oma kirkko. Linnan väki eli erillään muusta maailmasta, ei edes kirkko ollut sama kuin kansalla. Yhteiskuntaluokkien erot olivat suuret varsinkin isoissa maissa. Ylhäisö ja alhaiso, myöhemmin myös rikastunut porvaristo. Nyt 21.vuosisadallamme on myös hyviä puolia. Demokratia on vallannut alaa ja tasoittanut yhteiskuntaa. Kaikki menevät samaan kirkkoon.
Lopuksi saimme nähdä linnan vartiotornin. En muista kuinka monta askelta sinne piti kiivetä, askeleiden määrä ilmoitettiin seinällä ennen nousua, hyvin jaksoi. Dixou huolehtii siitä, että kunto säilyy, kun sitä ulkoiluttaessa juoksee sen perässä kolme kertaa päivässä.
Kun päästiin torniin, joka ilmansuuntaan oli mahtavat panoraama näkymät. Sieltä me otettiin ylhäällä oleva kuva haukusta alhaalla pihalla meitä odottamassa uskollisena. Se huomasi meidät ja katsoi ylös. Sieltä näkyi Uzèsin keskustaan torille, jossa ihmisiä oli kuin muurahaisia kauppaa tekemässä samalla tavalla kuin joskus satoja vuosia sitten linnan alkuaikoina. Kauppaa on aina tehty ja tehdään samalla tavalla. Ei mitään uutta auringon alla.
http://www.duche-uzes.fr/fr/chateau/exterieurs.php
Linnan sivuilla on paljon kuvia sen sisältä ja ulkoa. Siinä yksi syy, miksi mentiin sinne. Kuvat motivoivat.
Kun tultiin ulos linnasta kaupungille, ihan toisessa maailmassa me oltiin. Satojen vuosien aikamatka jäi taakse. Uusi tehtävä odotti. Museomainoksia piti viedä Karkkimuseoon noin parin kilometrin päähän. Myös linnaan me niitä jätettiin.
Ihana visiitti! Mitä muutakaan olisi voinut ajatella kaiken nähdyn jälkeen.
