http://fr.wikipedia.org/wiki/Saint-Just-et-Vacqui%C3%A8res
Tässä on tänään Saint-Just-et-Vacquièresissa otettu perhoskuva laventelipellolla. Viereinen Euzet kylä on myös kuuluisa laventelin viljelyksistään.
http://www.midilibre.fr/2013/07/31/euzet-dimanche-la-lavande-et-le-terroir-a-l-honneur,740872.php
Me olimme noita laventelipeltoja etsimässä. Niitä on tällä alueella harvakseen. Se on enemmän provencelainen traditio. Tämän vuoden 2014 laventelitaustaisia kuvia piti ottaa. Kun valokuvausta harrastaa, se motivoi lähtemään milloin mihinkin luonnon helmaan, vaikka elukoita kuvaamaan.
Lähdettiin aamulla aikaisin klo 9 aikoihin. Tällä kertaa matkattiin kaikkia pieniä kyläteitä noin 25km täältä. Matkan varrella oli pieniä noin 400 asukkaan kyliä toinen toisensa jälkeen. Se oli vanhaa hiljaista maaseutua parhaimmillaan. Mutta, kun tuli nälkä puolen päivän aikaan, mistään ei löytynyt kauppaa, oikeastaan ei mitään palveluja kunnantaloja lukuunottamatta. Onneksi vesipullo oli autossa, kuten aina ja hiukan Coca Colan loppua. Jos kuitenkin sattumalta löytää jonkun pikkukaupan jostain, se ei ole auki keskipäivällä, koska täällä on pitkä siesta-aika.
Siellä pikkukylissä tuli mieleen, että ei tämä Lézan kylämme ole niin huonolla paikalla kuin olen luullut. Kova liikenne tästä kylän läpi menee joka ilman suuntaan ja täällä on kaikki välttämättömimmät palvelut. Anduze on 8km päässä ja muuttuu kesäsesongin aikana pikkukaupungiksi turistivirtoineen.
Ensi kerralla me otetaan eväät mukaan ettei tarvitse etsiä ruokakauppaa tai jäätelökioskia. Siihen se energia sitten meneekin kovassa helteessä.
Ennen vanhaan, kun tiet olivat huonoja ja ei ollut auto ylellisyyksiä, ihmiset elivät hyvin pienissä ympyröissä. Talvisin etenkin. Tehtiin vain jalka-, pyörä- ja hevosmatkoja. Kylissä kaikki tunsivat toisensa. Jos jouduttiin lähtemään kauemmas kotinurkista, sanottiin, että lähtee maailmalle. Vaikka sekin maailma oli pieni. Toista on meidän päivinämme 21. vuosisadalla. Nyt lennetään maailman ääriin. Ulkomaanmatkoista on tullut, voi sanoa, joka miehen matkoja.
Niin maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. Mennyttä aikaa ihannoidaan, mutta sen todellisuus oli aika karua.
Kun kerittiin kotiin Dixoun kanssa, joka nautti reisustamme ja poseerasi innolla kuvissa, syötiin Lidl kaupan hyvää paellaa jääkylmän happoisen mineraaliveden kanssa. Kyllä ruoka maistui.
Minä ajattelin, että en haluaisi asua niin pienissä kylissä, joita oli nähty. Siellä tunsi olevansa "in the middle of nowhere". Sitävastoin tykkään näistä turistikylistä. Kiva, kun tulee tuulahduksia muusta maailmasta omaan pikkumaailmaan. Se on kuin henkireikä.
