tiistai 24. helmikuuta 2015
Lasten museovierailun 10 sääntöä
www.mom-art.org
Lasten museovierailun 10 sääntöä:
1.Saa katsella omalla rytmillään.
2.Saa valita sen, mistä pitää eniten.
3.Saa sulkea silmänsä.
4.Saa istua.
5.Saa matkia.
6.Saa tehdä kysymyksiä.
7.Saa kertoa toisille vaikutelmistaan.
8.Saa katsoa vain yksityiskohtia.
9.Ei tarvitse kaikkea katsoa.
10.Saa unelmoida.
Lasten museovierailun 10 sääntöä:
1.Saa katsella omalla rytmillään.
2.Saa valita sen, mistä pitää eniten.
3.Saa sulkea silmänsä.
4.Saa istua.
5.Saa matkia.
6.Saa tehdä kysymyksiä.
7.Saa kertoa toisille vaikutelmistaan.
8.Saa katsoa vain yksityiskohtia.
9.Ei tarvitse kaikkea katsoa.
10.Saa unelmoida.
La charte du Môm’Art a été rédigée par des parents et des visiteurs qui ont à cœur d’accompagner les enfants au...
mom-art.org
Äitiyspakkaus Suomen erikoisuus
Minulla on museossa joitakin meidän vanhoja vauvanvaatteita
vaaleanpunaisine viltteineen, joita oli äitiyspakkauksessa
50-luvulla.
Nämä vauvan haalarit eivät olleet kuitenkaan äitiyspakkauksessa, sanoi iso sisko. Meillä oli kaksossiskon kanssa tällaiset siniset toisella ja toisella oli samantapaiset keltaiset vuonna 1957-58.
Museossa niitä pitää yksi iso nalle. Joten ne ovat vieläkin käyttökelpoiset.
Täällä nallet ovat mannekiineina esittämässä vanhaa lastenvaate muotia.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1424665368313?jako=52bc0e25f4053af235efb1ade0fbace3&ref=fb-share
https://www.facebook.com/groups/aitiyspakkaus/
http://www.hs.fi/kotimaa/a1424745196636
http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1424750740570
http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1305931440894
Tässä kutomani nalle poseeraa minun vanha vaaleansininen hame päällä. Kangas on ensimmäisiä tekokuituja, velurin tapaista. Hyvin se on koossaan pysynyt, ei ole venynyt.
Alimmainen tummansininen hame meillä oli 2-vuotias valokuvassa siskon kanssa. Salamavalo muuttaa värin, se on oikeasti ihan tummansininen. Nallen olen tehnyt vanhasta takista ja täyttänyt sen lumpuilla.
Nämä vauvan haalarit eivät olleet kuitenkaan äitiyspakkauksessa, sanoi iso sisko. Meillä oli kaksossiskon kanssa tällaiset siniset toisella ja toisella oli samantapaiset keltaiset vuonna 1957-58.
Museossa niitä pitää yksi iso nalle. Joten ne ovat vieläkin käyttökelpoiset.
Täällä nallet ovat mannekiineina esittämässä vanhaa lastenvaate muotia.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1424665368313?jako=52bc0e25f4053af235efb1ade0fbace3&ref=fb-share
https://www.facebook.com/groups/aitiyspakkaus/
http://www.hs.fi/kotimaa/a1424745196636
http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1424750740570
http://www.hs.fi/ilta/24022015/a1305931440894
Alimmainen tummansininen hame meillä oli 2-vuotias valokuvassa siskon kanssa. Salamavalo muuttaa värin, se on oikeasti ihan tummansininen. Nallen olen tehnyt vanhasta takista ja täyttänyt sen lumpuilla.
Kuvia nukkenallemuseon kuvagalleriasta
Tässä nukkenallemuseon kuvasarjat meiltä ja muualta flickr.com sivuilla:
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/
https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/
https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/sets/
https://www.flickr.com/photos/100souvenirs/sets/
https://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Sinisiä unelmia
Siihen aikaan hain Gardin alueelta taloa ostaa. Olin käynyt katsomassa jo useita taloja vuosien aikana. Mutta ei onnistanut, aina liian kalliita tai muuten sopimattomia. Se oli turhauttavaa.
Tykkään taiteesta ja taidenäyttelyistä. Kävin Montpellier'ssa yhdessä taidenäyttelyssä, jossa näin tämän taulun. Se pysähdytti minut. Mielikuvitukseni alkoi lentää tätä sinistä unelmakylää katsoessani. Tuossa on se kylätalo, jota olen hakenut! Se oli kuin jonkinlainen lupaus minulle, että kohta unelmasi toteutuu. Ostin taulun, vaikka minulla ei ollut vielä edes paikkaa sille.
Niin sitten kävikin! Seuraavana vuonna 1998 talo löytyi. Ja vuonna 2000 perustin siihen tämän museon.
Nyt on vuosi 2015 ja me haemme yhdistyksen kanssa museolle isompaa taloa. Minulla on taas visio. Jossakin se talo meitä odottaa...
lauantai 21. helmikuuta 2015
Lapset innoissaan löytöretkellä
Yleensä näytän itse taskulampulla nukketaloja. Mutta nyt annoin sen lasten käteen. He olivat niin söpöjä, että kysyin, jos saan ottaa kuvan blogiini. Itsekin monsieur otti kuvia älypuhelimellaan. Se oli ok. Tässä kuvat.
Minulle tuli uusi idea tämän perheen kanssa. Minun täytyy ostaa muutama taskulamppu lisää, jotta lapset saavat katsella itse niiden kanssa myös alakerrassa, jossa valaistus ei ole joka paikassa hyvä.
Kolme nukketaloistani yläkerrassa on kiinni ja avaan ne aina museokävijöille. Usein lapset kerkivät sitä ennen jo kurkkaamaan niiden ikkunoista sisälle. Nytkin tyttö oli jo nähnyt ikkunasta, että talon sisällä on morsiuspari.
Tämä kolmikymppinen mies kertoi, että lapset pitävät kaikesta vanhasta. Toinen tytöistä ihasteli toista 100 vuotiasta loppuunkulunutta nalleani.
Pikkupoika kuvassa on vasta 2-vuotias. Hän ei koskenut mihinkään, koska isä piti hyvän komennon. Lapsi totteli nätisti.
Tänä talviloma-aikana ei ole ollut harmia levottomista lapsista museossa. He ovat olleet hyvin kasvatettuja, vaikka heitä on ollut paljon. Vain kerran oli lepsut isovanhemmat, jotka antoivat pikkulikan tehdä, mitä halusi. Silloin minä olin tarkkana, ettei mitään mennyt rikki.
Nykyään on muotia, että lapset saavat leikkiä museossa, ainakin isoissa museoissa. Siitä on tullut kuin uusi 21.vuosisadan laki. Mutta meillä sellainen laki ei ole voimassa. Tämä on vanhan ajan museo, ja täällä lapset oppivat kunnioittamaan vanhaa. Ranskalaisen sanonnan mukaan sitä katsotaan vain silmillään eikä käsillään. Niin me eilispäivän sukupolvet ollaan opittu. Ennemmin tai myöhemmin tämän päivän lapsetkin huomaavat, että oma tahto ei voi aina toteutua, kaikkea ei voi saada elämässä. Rajat tulevat vastaan.
Täytyy uskaltaa mennä vastavirtaan. Kaikki muotioikut eivät kestä ajan virrassa.
perjantai 20. helmikuuta 2015
Onni on ... talo täynnä museokävijöitä
Minä lasken museon kävijämääriä, koska viime päivät ovat täysin yllättäneet minut. Minulla on pää pyörryksissä. Ei tämä museo ole ennen ollut näin suosittu talvisaikaan.
Tänään oli taas jono oven takana heti kolmen jälkeen. Puhelin soi usein niin kuin suuremmassakin museossa oltaisiin. Se jo enteili tänäpäistä 11 hengen alèsilaista porukkaa. Vaikka ei aina tule ketään, vaikka olisikin puhelimessa luvattu tulla.
Kun kyselin heiltä, mistä he saivat idean tulla tänne, he vaan sanoivat, että näkevät usein museokyltit tiellä. Yksi joukossa ollut pariskunta toi tämän ryhmän tänne, sanottiin minulle. He olivat varmaan saaneet tietää enemmän tästä museosta jostain, vaikka eivät sitä sanoneet, ehkä nettisivuilta. Olen sen huomannut, että paikallisia ei ole ennen saanut liikkeelle helposti, joten joku motiivi täytyy olla.
Siinä oli ystäväperheitä, jotka tulivat yhdessä. Mukana oli kaikkia sukupolvia, miehiä ja naisia, vanhuksia ja lapsia. Täällä oli hyvä ilmapiiri. He olivat kuin löytöretkellä. Yksi mies sanoi, että hän oli yllättynyt kaikesta mitä täällä näki. Ja taas tuli esiin usein toistuva kysymys: "Mistä olen kaikkea löytänyt?" Salaisuus, oli vakiovastaukseni. Se sai heidät nauramaan.
Vaikka he olivat näitä paikkakuntalaisia, lähempää tai kauempaa, he olivat hyvin positiivisia, toisin kuin ennen museon alkuaikoina. Yksi eläkeläispariskunta oli ollut myös Suomessa ja osasi muutaman sanan suomea. Suomi sai kehuja.
Kun kysyin, mistä he pitävät eniten, vastaus oli melkein kaikilla, että kokonaisuudesta. Siitäkin huolimatta, vaikka on ahdasta. Lopuksi kyllä yksi madame sanoi, että olisi se hyvä, jos olisi enemmän tilaa.
Usein utelen myös heidän synnyinaluettaan, mistä päin ovat kotoisin. Monet ovat tulleet muualta Ranskasta. Syntyperäisiä sevenniläisiä on kuitenkin varmaan suurin osa.
Mutta mikä muistutti heitä heidän lapsuudestaan? Pieniä muiston palasia oli kuulema siellä täällä museossa.
5-9 vuotiaat lapset olivat huvittavia, kun myös osallistuivat keskusteluun pikkuvanhoina. He sanoivat, että paljon lelut ovat muuttuneet vuosien saatossa, niin erilaisia ne olivat ennen.
Ystäväni kanssa pohdittiin puhelimessa illalla, mistä ihmeestä johtuu tämä suosio tänä vuonna. Hän arveli yhtenä syynä olevan sen, että muut turistipaikat ovat kiinni vielä helmikuussa. Mutta ainahan on niin ollut, eikä tänne silti ole talvilomalaiset näin sankoin joukoin "löytäneet".
Arvaan, mikä tuo tänne nyt ihmisiä. Nukkenallemuseon kokoelmasta on tullut kiinnostava erikoisine nukketaloineen. Se puhuu puolestaan ja saa jopa paikallisväen sitä ihmettelemään.
Museolla täytyy olla pieniä ja suuria salaisuuksia, jotka kiehtovat vauvasta vaariin. Niin ihmeitä tapahtuu kuten nyt. Iloitaan näistä päivistä!
Tänään oli taas jono oven takana heti kolmen jälkeen. Puhelin soi usein niin kuin suuremmassakin museossa oltaisiin. Se jo enteili tänäpäistä 11 hengen alèsilaista porukkaa. Vaikka ei aina tule ketään, vaikka olisikin puhelimessa luvattu tulla.
Kun kyselin heiltä, mistä he saivat idean tulla tänne, he vaan sanoivat, että näkevät usein museokyltit tiellä. Yksi joukossa ollut pariskunta toi tämän ryhmän tänne, sanottiin minulle. He olivat varmaan saaneet tietää enemmän tästä museosta jostain, vaikka eivät sitä sanoneet, ehkä nettisivuilta. Olen sen huomannut, että paikallisia ei ole ennen saanut liikkeelle helposti, joten joku motiivi täytyy olla.
Siinä oli ystäväperheitä, jotka tulivat yhdessä. Mukana oli kaikkia sukupolvia, miehiä ja naisia, vanhuksia ja lapsia. Täällä oli hyvä ilmapiiri. He olivat kuin löytöretkellä. Yksi mies sanoi, että hän oli yllättynyt kaikesta mitä täällä näki. Ja taas tuli esiin usein toistuva kysymys: "Mistä olen kaikkea löytänyt?" Salaisuus, oli vakiovastaukseni. Se sai heidät nauramaan.
Vaikka he olivat näitä paikkakuntalaisia, lähempää tai kauempaa, he olivat hyvin positiivisia, toisin kuin ennen museon alkuaikoina. Yksi eläkeläispariskunta oli ollut myös Suomessa ja osasi muutaman sanan suomea. Suomi sai kehuja.
Kun kysyin, mistä he pitävät eniten, vastaus oli melkein kaikilla, että kokonaisuudesta. Siitäkin huolimatta, vaikka on ahdasta. Lopuksi kyllä yksi madame sanoi, että olisi se hyvä, jos olisi enemmän tilaa.
Usein utelen myös heidän synnyinaluettaan, mistä päin ovat kotoisin. Monet ovat tulleet muualta Ranskasta. Syntyperäisiä sevenniläisiä on kuitenkin varmaan suurin osa.
Mutta mikä muistutti heitä heidän lapsuudestaan? Pieniä muiston palasia oli kuulema siellä täällä museossa.
5-9 vuotiaat lapset olivat huvittavia, kun myös osallistuivat keskusteluun pikkuvanhoina. He sanoivat, että paljon lelut ovat muuttuneet vuosien saatossa, niin erilaisia ne olivat ennen.
Ystäväni kanssa pohdittiin puhelimessa illalla, mistä ihmeestä johtuu tämä suosio tänä vuonna. Hän arveli yhtenä syynä olevan sen, että muut turistipaikat ovat kiinni vielä helmikuussa. Mutta ainahan on niin ollut, eikä tänne silti ole talvilomalaiset näin sankoin joukoin "löytäneet".
Arvaan, mikä tuo tänne nyt ihmisiä. Nukkenallemuseon kokoelmasta on tullut kiinnostava erikoisine nukketaloineen. Se puhuu puolestaan ja saa jopa paikallisväen sitä ihmettelemään.
Museolla täytyy olla pieniä ja suuria salaisuuksia, jotka kiehtovat vauvasta vaariin. Niin ihmeitä tapahtuu kuten nyt. Iloitaan näistä päivistä!
torstai 19. helmikuuta 2015
Kuluneesta hiihtolomaviikosta
https://www.facebook.com/pages/Mus%C3%A9e-des-Poup%C3%A9es-et-Nounours-The-Doll-and-Teddy-Bear-Museum/216775301670987
Tässä linkki yllä Facebook sivuillemme. Olen siellä nykyään paljon, koska siellä tapahtuu. Nämä blogini ovat paljon vaan yksinpuheluani.
Surffailen eri Facebook sivuilla ja tykkäilen tai kommentoin. Samalla nukkenallemuseo saa mainosta, koska klikkaukseni jälkeen näkyy Musée des poupées et nounours....Se tuo toisia meidän sivuillemme ja niin syntyy kansainvälisiä kontakteja. Nukkenallemuseo on nyt olemassa myös maailmalla eikä vain pikku kylässä.
Tänään oli museossa yllätysten päivä. Meillä oli 16 henkeä. Kaikki yhtäaikaa vielä. Mutta organisoin niin, että puolet oli alhaalla ja toinen puoli ylhäällä. Paikallisia ranskalaisia läheltä tai kauempaa.
Turistikartta, museokyltit, tai -mainokset, internetti, Routard turistiopas...siinä tärkeimmät tämän viikon museokävijöiden tuojat. Heitä on ollut nyt kaikkiaan 37 henkeä tämän viikon aikana. Mukava yllätys. Toisaalta hyvin epävarmaa tämä turismi on, ei osaa arvata, miten paljon ihmisiä tulee.
Tällä hetkellä muut turistipaikat ovat vielä kiinni. Ne aukeavat vasta nyt helmi-maaliskuun taitteessa. Joten me ollaan siitä hyödytty. Vaikka ei ennen täällä näin paljoa ole ollut väkeä talvilomilla.
Tässä linkki yllä Facebook sivuillemme. Olen siellä nykyään paljon, koska siellä tapahtuu. Nämä blogini ovat paljon vaan yksinpuheluani.
Surffailen eri Facebook sivuilla ja tykkäilen tai kommentoin. Samalla nukkenallemuseo saa mainosta, koska klikkaukseni jälkeen näkyy Musée des poupées et nounours....Se tuo toisia meidän sivuillemme ja niin syntyy kansainvälisiä kontakteja. Nukkenallemuseo on nyt olemassa myös maailmalla eikä vain pikku kylässä.
Tänään oli museossa yllätysten päivä. Meillä oli 16 henkeä. Kaikki yhtäaikaa vielä. Mutta organisoin niin, että puolet oli alhaalla ja toinen puoli ylhäällä. Paikallisia ranskalaisia läheltä tai kauempaa.
Turistikartta, museokyltit, tai -mainokset, internetti, Routard turistiopas...siinä tärkeimmät tämän viikon museokävijöiden tuojat. Heitä on ollut nyt kaikkiaan 37 henkeä tämän viikon aikana. Mukava yllätys. Toisaalta hyvin epävarmaa tämä turismi on, ei osaa arvata, miten paljon ihmisiä tulee.
Tällä hetkellä muut turistipaikat ovat vielä kiinni. Ne aukeavat vasta nyt helmi-maaliskuun taitteessa. Joten me ollaan siitä hyödytty. Vaikka ei ennen täällä näin paljoa ole ollut väkeä talvilomilla.
perjantai 13. helmikuuta 2015
HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!
Tässä muistovärsy, jonka tätini kirjoitti muistivihkooni vuonna 1966. Lyyti täti olisi jo 119-vuotias, koska oli syntynyt 1896, äitiä 20 vuotta vanhempi isosisko.
Tämän muistivihkon värsyn sanoin toivotan kaikille hyvää ystävänpäivää:
Niin monta kirkasta tähteä
kuin Herran taivas kantaa
niin monta onnen toivotusta
tahdon sulle antaa.
Tämä vihko on melkein 50 vuotta vanha, ja se näkyy. Säilytin sitä Helsingin yksiössä asuessani siellä vintillä, jossa oli säilytyspaikka kaikilla. Siellä oli katto vuotanut, ja siksi on tuo kosteusvahinko keskellä vihkoa. Mutta se on ja pysyy minulle yhtä arvokkaana, oli kunto mikä tahansa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)