sunnuntai 14. helmikuuta 2016
tiistai 9. helmikuuta 2016
Kurkkaus kulissien taakse
Tässä huushollini Nukkenallemuseon verhojen takana. Täältä käsin tätä museota pyöritetään kuin taikasauvasta vaan.
maanantai 8. helmikuuta 2016
Tottelevaisuuskoulussa
http://www.kiasma.fi/nayttelyt-ja-ohjelmisto/jani-leinonen/
Jos Helsingin Kiasmassa on Tottelemattomuuskoulu, niin meillä täällä Nukkenallemuseossa on Tottelevaisuuskoulu kuten kuvasta näkyy.
Ensi vuonna juhlitaan Suomi 100 vuotta.
Jos Helsingin Kiasmassa on Tottelemattomuuskoulu, niin meillä täällä Nukkenallemuseossa on Tottelevaisuuskoulu kuten kuvasta näkyy.
Ensi vuonna juhlitaan Suomi 100 vuotta.
Tässä Musiikkia oppimaan (J.Pukkila,M.Rautio,OY FAZER,HKI1965) koulukirjasta kolme laulua:
lauantai 6. helmikuuta 2016
Hienona kaupunkiin
Aina kun katson tätä laukkua, tulee mieleen Manti tätini. Oikeastaan Mandi, mutta murresanana d muuttuu t:ksi. Kotona käytettiin vain tätä murteellista nimeä, joten se on tutumpi.
Manti oli 14 vuotta äitiä vanhempi. Ennen oli suuria perheitä ja ikäeroa paljon, jopa 20 vuotta.
Tämä äidin isosisko oli karjakko, joka oli yleinen ammatti entisessä maatalousvaltaisessa yhteiskunnassamme.
Maaseudun ja kaupungin välillä oli suuri ero 60-luvulle asti. Jako maalaisiin ja kaupunkilaisiin oli hyvin jyrkkää. Vaikka toisaalta suurin osa väestöstä asui maaseudulla, Ranskassa kuulema 80%.
Maatalon elämä oli vaatimatonta omavaraistaloutta. Kyläkaupasta ei ostettu muuta kuin välttämätön, koska kotona tuotettiin monet elintarvikkeet. Ylellisyydestä ei paljoa tiedetty sodan jälkeen. Se oli sitä "panna sukan varteen"-aikaa, jolloin pennikin oli rahaa ja miljoonan alku, kuten vanha kansa sanoi.
Tätä taustaa vasten ymmärtää Mantin käsilaukun. Se on ostettu varmaankin joskus 40-50-luvulla, sen ajan viimeistä muotia, luxusta.
Joka kerta, kun Manti lähti kaupunkiin, hänellä oli aina sama look. Tummanvihreä vausti eli baskeri päässä, yllä samanvärinen pitkä takki ja jalassa "paremmat kengät". Ja iloiset ja tyytyväiset kasvot, kun sai olla hienona kerrankin.
Manti eli 92 vuotiaaksi 1990-luvulle asti. Ihan sama look oli loppuun asti kaupungille tai vieraisille mentäessä. Joskus nuorempana ostettu viimeistä huutoa oleva sama jo vanha käsilaukku oli aina arvokkaasti kädessä.
Nyt tuo käsilaukku on Nukkenallemuseossa kuten kuvasta näkee. Joskus kerron sopivassa tilanteessa sen tarinan.
http://www.damngoodvintage.com/02-08-VINTAGE-40s-Purse-Soft-Black-Handbag-Dover.html
http://www.stylehive.com/bookmark/etsy-mysweetiepiepie-vintage-1940s-corde-purse-navy-blue-small-evening-hindged-handbag-gold-tone-metal-frame-clasp-390258
http://www.revival-retro.com/collections/1940s-clothing
http://secondhandroseworcester.co.uk/
http://vintagedancer.com/1920s/1920s-handbags/
torstai 4. helmikuuta 2016
Nukkenallemuseon uunituoreet uutiset:
Äsken meidän kunnan lastenohjaaja kävi varaamassa museokäynnin 23.tätä kuuta nyt hiihtolomalla. Noin 30 lasta on tulossa museoon. Hän sanoi, etteivät he ole aikoihin täällä käyneet. Totta. Enkä ole käskenyt, koska kerran käskin, eivätkä he tulleetkaan. Vähän ylpeättäkin saa olla, ajattelin. Jos ei tule, ei kannata kerjätä ketään tulemaan, koska muut tulevat muutenkin itsestään, kiinnostuksesta. Sen olen huomannut vuosien varrella.
Mutta nyt on muutosta tapahtumassa meidän kylällä näköjään. Se kunnantalon yhteydenotto ja pyyntö museomainoksesta kunnan lehtitiedotteeseen viime vuoden lopulla oli jo hyvä enne. Tätä se tiesi. Meistä puhutaan nyt omassakin kunnassa ja kunnatalolla. Me ollaan saatu mylly pyörimään, kun yli 600 ihmistä kävi täällä museossa viime vuonna. Liikettä on ollut meidän pikkukadulla. Kyläläiset ovat huomanneet sen ja ihmetelleet, mitä ihmettä täällä on, kun senkin verran tämä vetää porukkaa katsomaan. Uteliaisuus on herännyt.
Kunnatalo on saanut vähemmän makean ja vähän karvaan pähkinän purtavaksi. Me ei olla oman kylän poikia, joten siinä hyvä syy heille. C'est la vie.
Toinen uutinen. Puhelin soi. Lehtinainen soitti. Hän tulee ensi viikolla tekemään artikkelin museosta. Sitä olen odottanutkin, että päästäisiin taas johonkin lehteen. Koska se on hyvä mainos ja tuo aina museokävijöitä.
Viikonlopulla alkavat hiihtolomat, jotka kestävät kuukauden päivät. Ranska on jaettu eri loma-alueihin, kaikilla ei ole samaan aikaan loma.
Mutta nyt on muutosta tapahtumassa meidän kylällä näköjään. Se kunnantalon yhteydenotto ja pyyntö museomainoksesta kunnan lehtitiedotteeseen viime vuoden lopulla oli jo hyvä enne. Tätä se tiesi. Meistä puhutaan nyt omassakin kunnassa ja kunnatalolla. Me ollaan saatu mylly pyörimään, kun yli 600 ihmistä kävi täällä museossa viime vuonna. Liikettä on ollut meidän pikkukadulla. Kyläläiset ovat huomanneet sen ja ihmetelleet, mitä ihmettä täällä on, kun senkin verran tämä vetää porukkaa katsomaan. Uteliaisuus on herännyt.
Kunnatalo on saanut vähemmän makean ja vähän karvaan pähkinän purtavaksi. Me ei olla oman kylän poikia, joten siinä hyvä syy heille. C'est la vie.
Toinen uutinen. Puhelin soi. Lehtinainen soitti. Hän tulee ensi viikolla tekemään artikkelin museosta. Sitä olen odottanutkin, että päästäisiin taas johonkin lehteen. Koska se on hyvä mainos ja tuo aina museokävijöitä.
Viikonlopulla alkavat hiihtolomat, jotka kestävät kuukauden päivät. Ranska on jaettu eri loma-alueihin, kaikilla ei ole samaan aikaan loma.
Pandora-muotinukke
https://historicalcostume.wordpress.com/2013/07/03/pandora-or-what-happened-before-vogue/
http://www.sculfort.fr/poupees//vademecumpoupees_files/ta...
http://www.blog.dentelle-et-habit.com/?p=577
http://www.lamesure.org/2015/04/mannequins-d-artiste-et-d...
http://www.academia.edu/1751676/Pandora_in_the_Box_Travelling_the_World_in_the_Name_of_Fashion
http://collections.vam.ac.uk/item/O100708/fashion-doll-with-unknown/
keskiviikko 3. helmikuuta 2016
17 vuotta sitten sain uuden idean
On postia, joka ei koskaan saavu perille. Tässä yksi.
Kirjoitin kortin siskolle 5.11.1999. Siinä ideoin tätä museota:
En laittanut korttia postiin, vaan talteen laatikkooni, josta sen eilen löysin.
Tänään sisko sai nähdä kortinsa ensimmäistä kertaa vasta 17 vuoden jälkeen tässä museopaivakirjassa ja oli tyytyväinen viestiinsä.
Kirjoitin kortin siskolle 5.11.1999. Siinä ideoin tätä museota:
En laittanut korttia postiin, vaan talteen laatikkooni, josta sen eilen löysin.
Tänään sisko sai nähdä kortinsa ensimmäistä kertaa vasta 17 vuoden jälkeen tässä museopaivakirjassa ja oli tyytyväinen viestiinsä.
Meillä on usein visioita, mutta ne eivät aina toteudu. Tämä toteutui.
Mutta jos ei ole mitään horisontissa, ei voi mitään odottaakaan.
Unelmasta kaikki alkaa.
Unelmasta kaikki alkaa.
maanantai 25. tammikuuta 2016
Twitteristä puheenollen
Maaliskuun lopulla on taas uusi Museum Week, johon osallistutaan kuten viime vuonna. Mielenkiintoinen kansainvälinen museoviikko! Me ollaan sen ansiosta luotu uusi nettiverkosto joka ilmansuuntaan maailman ääriin. Joten Nukkenallemuseosta tiedetään maapallon joka puolella, että tällainen on olemassa. Siinä uusi jättitukijoukkomme.- Mutta sitävastoin lähinurkissa tämä voi vielä olla tuntematon 15 vuodenkin olemassaolon jälkeen. Me näemme yleensä sitä, mitä me haluamme. Näkö on valikoiva.
https://twitter.com/MuseumWeek
Viime vuoden maaliskuusta lähtien ollaan sitten oltu Twitterissä päivittäin, koska kerran tämän on hyvä markkinointipaikka museolle. Tässä Twitter-tilimme:
https://twitter.com/1000histoires
Ystäväni varoitti minua, että ei mitään negatiivista kannanottoa, muista se! Lehdissä on ollut Ranskassa artikkeleja poliitikkojen kohulausahduksista somessa, kuten Suomessakin. Pari nurjaa sanaa saa aikaan myrskyn vesilasissa. Ja uutinen leviää netissä kulovalkean tavoin.
Suorapuheisena ihmisenä olen ottanut neuvosta vaarin. Vaikka toisaalta aihepiirimme on laaja, koska ollaan kiinnostuneita monesta asiasta. Niin voidaan myös tavoittaa laaja yleisö. Täällä museossa ei puhuta museokävijöiden kanssa vain nukeista ja nalleista, tylsäksi se tulisi. Vaan me puhutaan kaikesta taivaan ja maan välillä. Se on elämää. C'est la vie. Tämä on kuin treffipaikka pienen kylän keskellä, jossa seurustellaan niin kuin ennen vanhaan.
Minulla on hyvä esimerkki internetin salaman nopeasta viestityksestä. Eilen laitoin flickr.com sivuille lataamani kuvasarjan Poissyn Lelumuseosta Twitteriin. Muutaman sekunnin päästä Poissyn kaupunki reagoi ja tykkäsi twiittauksestani. Poissy-sana riitti näkemään twiittini. En seuraa heidän Twitter-tiliään kuten seuraan monia muita, joten se tuli täysyllätyksenä. Näkee, että yksikin sanaa vetää puoleensa kaikki, jotka sitä käyttävät. Hyvässä ja pahassa. Silloin jokaikinen sana on tärkeä netissä. Muistaisi vaan käyttää positiivisia eikä negatiivisia.
Muuten vielä yksi asia somesta. Siellä päästään kurkkaamaan kulisseihin kaikkialle, minne ei koskaan muuten olisi mahdollista nähdä. Joten internetti avaa ovet ennen suljettuihin ja salaisiin paikkoihin. Lisäksi usein unohdetaan tittelit. Ajatustenvaihtoa on yli kansallisuus-, yhteiskunta- tai muiden rajojen. On vain jotakin, joka yhdistää. Erilaiset arvomaailmat meitä kokoavat yhteen tai erottavat.
"Birds of a feather flock together," sanovat englantilaiset.
https://twitter.com/MuseumWeek
Viime vuoden maaliskuusta lähtien ollaan sitten oltu Twitterissä päivittäin, koska kerran tämän on hyvä markkinointipaikka museolle. Tässä Twitter-tilimme:
https://twitter.com/1000histoires
Ystäväni varoitti minua, että ei mitään negatiivista kannanottoa, muista se! Lehdissä on ollut Ranskassa artikkeleja poliitikkojen kohulausahduksista somessa, kuten Suomessakin. Pari nurjaa sanaa saa aikaan myrskyn vesilasissa. Ja uutinen leviää netissä kulovalkean tavoin.
Suorapuheisena ihmisenä olen ottanut neuvosta vaarin. Vaikka toisaalta aihepiirimme on laaja, koska ollaan kiinnostuneita monesta asiasta. Niin voidaan myös tavoittaa laaja yleisö. Täällä museossa ei puhuta museokävijöiden kanssa vain nukeista ja nalleista, tylsäksi se tulisi. Vaan me puhutaan kaikesta taivaan ja maan välillä. Se on elämää. C'est la vie. Tämä on kuin treffipaikka pienen kylän keskellä, jossa seurustellaan niin kuin ennen vanhaan.
Minulla on hyvä esimerkki internetin salaman nopeasta viestityksestä. Eilen laitoin flickr.com sivuille lataamani kuvasarjan Poissyn Lelumuseosta Twitteriin. Muutaman sekunnin päästä Poissyn kaupunki reagoi ja tykkäsi twiittauksestani. Poissy-sana riitti näkemään twiittini. En seuraa heidän Twitter-tiliään kuten seuraan monia muita, joten se tuli täysyllätyksenä. Näkee, että yksikin sanaa vetää puoleensa kaikki, jotka sitä käyttävät. Hyvässä ja pahassa. Silloin jokaikinen sana on tärkeä netissä. Muistaisi vaan käyttää positiivisia eikä negatiivisia.
Muuten vielä yksi asia somesta. Siellä päästään kurkkaamaan kulisseihin kaikkialle, minne ei koskaan muuten olisi mahdollista nähdä. Joten internetti avaa ovet ennen suljettuihin ja salaisiin paikkoihin. Lisäksi usein unohdetaan tittelit. Ajatustenvaihtoa on yli kansallisuus-, yhteiskunta- tai muiden rajojen. On vain jotakin, joka yhdistää. Erilaiset arvomaailmat meitä kokoavat yhteen tai erottavat.
"Birds of a feather flock together," sanovat englantilaiset.
lauantai 23. tammikuuta 2016
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)