tiistai 27. marraskuuta 2012
Haukkuystävämme
Tässä yllä veljen tytär Saara on Rico-koiransa kanssa. Alimmassa kuvassa minulla on Nekku-koiranpenikka sylissä. Joten koiran hoitoa oli nyt myös Suomessa.
maanantai 19. marraskuuta 2012
Karhumatto
Eilen ryhdyin hommiin. Leikkasin pohjan saman kaavan mukaan kuin kaksi muuta, jotka olin tehnyt jo aikaisimmin. Pään teossa oli vähän pohtimista, miten sen saan kokoon.
Tänään jatkoin valmiista kappaleista. Liimasin kaksi isoa palaa yhteen ja sitten oli pään vuoro. Täytin sitä vähän, lisäsin lasisilmät ja korvat. Sitten muokkasin pään muotoa ja ompelin kiinni. Kuono viimeiseksi.
Ei nallea saa aina onnistumaan, ei siitä saa tulemaan mielensä mukaista. Nyt olen kyllä tyytyväinen lopputulokseen, vaikka itse sen sanonkin.
Tässä alla dioina nukketalo sen alkuremontista alkaen...
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/show/
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/8199769717/in/set-72157631222526416
lauantai 17. marraskuuta 2012
20-luvun talossa tapahtuu...
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/show/
Kaikki muut kankaat keittiön verhoja lukuunottamatta minulla oli kotona varastossa nauhoineen. Vain yhtä punaista samettinauhaa ostin. Myös lattiamaalit oli jo ennestään.
Yllä linkki flickr.com sivuille, jossa kuvasarja remontista ja löydöistäni dioina. Alla vielä toinen linkki.
Näin unohtuneista vanhoista taloista tulee taas uudestaan "asuttuja". Asukkaat sieltä vielä puuttuvat.
Seuraavaksi teen kai karhumaton lampaankarvasta punaiseen makuuhuoneeseen.
Olen viettänyt monta hauskaa hetkeä täällä nukketalossa. Tervetuloa mukaani tässä virtuaalimaailmassa!
Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
perjantai 16. marraskuuta 2012
Aramonlaisten kommentteja
Teksti on vain ranskaksi. Siinä vähän käännösharjoitusta ranskankielen harrastajille.
torstai 15. marraskuuta 2012
Kuin toivoa voi
Päivä on taas illassa. Oli vähän stressaava päivä. Valmistelin ryhmän tuloa ihan koko aamupäivän. Oli siivoomista ja muutenkin järjestelemistä. Laitoin esille vielä viime tipassa viime vuoden jouluaattona Sommièresin vanhantavarantorilta löytämiäni 20-luvun koulutavaroita koulunäyttelyyn. Vain osan, kaikki ei mahdu.
Kun kello tuli 14:30, menin ryhmää vastaan Postin tykö parkkipaikalle. He olivat vähän myöhässä. Ei ollut vaikea heitä tunnistaa, sitten kun he tulivat joukolla muutamalla henkilöautolla 15 henkeä kuten oli sovittu. Menin heiltä kysymään, olivatko he niitä nukkenallemuseo vieraita. Oikein arvasin. Oli helppo kontakti, vaikka ventovieraita me oltiin. Juttu lähti käyntiin heti helposti. Kysyin miten he tämän museon keksivät vierailupaikaksi. Internetistä tämä oli löytynyt. Aramonin kylästä puheenollen kerroin miten sen tunsin ennestään suurten tuhotulvien takia vuonna 2002, jolloin se oli ykkösuutisena paikallislehdissä. Ja miten olin ostanut yhden nukketalon aramonlaiselta Nîmesin rautatieasemalla...Siinä jo hiukan tutustuttiin. Jännitys oli sitten poissa. Tällä kertaa jouduin nimittäin yksinäni vastaanottamaan ryhmän, apujoukot eivät päässeet tulemaan.
Sanoin, että pitäisi jakaa ryhmä kahtia, koska museo on pieni. Mentiin kaikki ensin museon oven eteen ja toinen puoli ryhmää lähti katsomaan kyläämme. Ryhmän johtaja lupasi maksaa ensimmäiseksi. Siinäpä reilua käytöstä! Kerran yksi naapurikylän ryhmä meinasi lähteä maksamatta vuosia sitten. Se oli ihan ihmeellistä, vielä eläkeläismummoja, pahempia he olivat kuin nuoret.
Tämä yhdistys oli noin 60 vuoden ikäluokkaa ali ja yli. Joukossa oli yksi vanhus, varmaankin jo 80-vuotias pappa, joka oli kiinnostunut kaikesta. Haastattelin hiukan häntä, mutta hän oli hiljainen. Toiset olivat puheliaampia.
Vanhimpia nukkeja esitellessäni tuli ilmi, että he ovat katolilaisia. Vanhin vahanukkeni on katolinen kulttiesine 1750-80-luvulta. Aramon kylä Pont du Gardin alueella on jo enemmän katolista kuten Provence ja Ranska yleensä. Tämä Sevennien alue taas on protestanttista.
Kun he olivat hetken katselleet yksinään vitriinejä, he totesivat, että täällä on paljon kaikkea saksalaista. Korjasin sen ja näytin miten kokoelma on eri maista koottu ja miniatyyrit ovat parhaalla paikalla lasin takana, koska ne keräävät muuten pölyä. Se, että nukketalot ovat enemmän anglo-saksista kulttuuria oli heille uutta. Niitä he ihastelivat, yhtä paljon miehet kuin naiset, ja kysyivät mistä olen löytänyt....Sama rutiinivastaus minulla oli taas. Se on salaisuus. Toisaalta jos on kyse paikallisista osto-myyntiliikkeistä, silloin en salaa.
Koulunäyttely vanhoine kouluineen sai haikeaksi kaikki. Kyllä koulua yleensä hyvällä muistetaan. Ja sitten heräsi pitkä keskustelu nykyajan koulusta ja sen puutteista. Yhdistyksen johtajamiestä pysähdytti vanha koulukirja, jota hän luki lopussa pitkän aikaa kolleegansa kanssa. Tuo kirja on poistettu oppisuunnitelmista nykykoulusta ja se näkyy. Arvot ovat hävinneet. Kaiken perusta.
Viimeiset sanat pois lähtiessä yhdeltä heistä koskettivat erikoisesti. Niin paljon kaikkea niin pienessä tilassa! Bravo! - Kehuja on hyvä saada aina välillä, ei niitä joka päivä kuule.
Tämä ryhmävisiitti oli niin hyvä kuin vain toivoa voisi.
Kun kello tuli 14:30, menin ryhmää vastaan Postin tykö parkkipaikalle. He olivat vähän myöhässä. Ei ollut vaikea heitä tunnistaa, sitten kun he tulivat joukolla muutamalla henkilöautolla 15 henkeä kuten oli sovittu. Menin heiltä kysymään, olivatko he niitä nukkenallemuseo vieraita. Oikein arvasin. Oli helppo kontakti, vaikka ventovieraita me oltiin. Juttu lähti käyntiin heti helposti. Kysyin miten he tämän museon keksivät vierailupaikaksi. Internetistä tämä oli löytynyt. Aramonin kylästä puheenollen kerroin miten sen tunsin ennestään suurten tuhotulvien takia vuonna 2002, jolloin se oli ykkösuutisena paikallislehdissä. Ja miten olin ostanut yhden nukketalon aramonlaiselta Nîmesin rautatieasemalla...Siinä jo hiukan tutustuttiin. Jännitys oli sitten poissa. Tällä kertaa jouduin nimittäin yksinäni vastaanottamaan ryhmän, apujoukot eivät päässeet tulemaan.
Sanoin, että pitäisi jakaa ryhmä kahtia, koska museo on pieni. Mentiin kaikki ensin museon oven eteen ja toinen puoli ryhmää lähti katsomaan kyläämme. Ryhmän johtaja lupasi maksaa ensimmäiseksi. Siinäpä reilua käytöstä! Kerran yksi naapurikylän ryhmä meinasi lähteä maksamatta vuosia sitten. Se oli ihan ihmeellistä, vielä eläkeläismummoja, pahempia he olivat kuin nuoret.
Tämä yhdistys oli noin 60 vuoden ikäluokkaa ali ja yli. Joukossa oli yksi vanhus, varmaankin jo 80-vuotias pappa, joka oli kiinnostunut kaikesta. Haastattelin hiukan häntä, mutta hän oli hiljainen. Toiset olivat puheliaampia.
Vanhimpia nukkeja esitellessäni tuli ilmi, että he ovat katolilaisia. Vanhin vahanukkeni on katolinen kulttiesine 1750-80-luvulta. Aramon kylä Pont du Gardin alueella on jo enemmän katolista kuten Provence ja Ranska yleensä. Tämä Sevennien alue taas on protestanttista.
Kun he olivat hetken katselleet yksinään vitriinejä, he totesivat, että täällä on paljon kaikkea saksalaista. Korjasin sen ja näytin miten kokoelma on eri maista koottu ja miniatyyrit ovat parhaalla paikalla lasin takana, koska ne keräävät muuten pölyä. Se, että nukketalot ovat enemmän anglo-saksista kulttuuria oli heille uutta. Niitä he ihastelivat, yhtä paljon miehet kuin naiset, ja kysyivät mistä olen löytänyt....Sama rutiinivastaus minulla oli taas. Se on salaisuus. Toisaalta jos on kyse paikallisista osto-myyntiliikkeistä, silloin en salaa.
Koulunäyttely vanhoine kouluineen sai haikeaksi kaikki. Kyllä koulua yleensä hyvällä muistetaan. Ja sitten heräsi pitkä keskustelu nykyajan koulusta ja sen puutteista. Yhdistyksen johtajamiestä pysähdytti vanha koulukirja, jota hän luki lopussa pitkän aikaa kolleegansa kanssa. Tuo kirja on poistettu oppisuunnitelmista nykykoulusta ja se näkyy. Arvot ovat hävinneet. Kaiken perusta.
Viimeiset sanat pois lähtiessä yhdeltä heistä koskettivat erikoisesti. Niin paljon kaikkea niin pienessä tilassa! Bravo! - Kehuja on hyvä saada aina välillä, ei niitä joka päivä kuule.
Tämä ryhmävisiitti oli niin hyvä kuin vain toivoa voisi.
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Aramonin kylästä museovieraita
http://france.lachainemeteo.com/meteo-france/ville/previsions-meteo-anduze-127-1.php
Huomiseksi luvataan 18°C lämpötilaa ja aurinkoista. Onneksi ei sada. Viikonlopuksi on luvattu sadetta.
Ajattelen säätä, koska huomenna tulee ryhmä museoon. Kerroin siitä jo aikaisemmin.
Niitä täällä on ollut monenlaisia museon 12 vuoden olemassaolo aikana. Saa nähdä minkälainen tämä yhdistys on. Toisaalta hiukan varauksella saa joskus suhtautua näihin ihmisiin, varsinkin jos on paikallisia enemmän tai vähemmän kaukaa.
http://www.ot-pontdugard.com/contact.aspx
http://fr.wikipedia.org/wiki/Aramon_%28Gard%29
Aramon on noin 65km täältä. Äsken selvisi surffaillessani, että siellä on toinen Pont du Gardin turismista huolehtiva turistitoimisto Remoulinsin lisäksi. Joten sitä kautta he ovat varmaan saaneet tietää tästä, koska me ollaan liitytty jäseneksi tuohon Pont du Gardin turistitoimistoon ja viety sinne museomainoksia.
Jatkuu ...
Huomiseksi luvataan 18°C lämpötilaa ja aurinkoista. Onneksi ei sada. Viikonlopuksi on luvattu sadetta.
Ajattelen säätä, koska huomenna tulee ryhmä museoon. Kerroin siitä jo aikaisemmin.
Niitä täällä on ollut monenlaisia museon 12 vuoden olemassaolo aikana. Saa nähdä minkälainen tämä yhdistys on. Toisaalta hiukan varauksella saa joskus suhtautua näihin ihmisiin, varsinkin jos on paikallisia enemmän tai vähemmän kaukaa.
http://www.ot-pontdugard.com/contact.aspx
http://fr.wikipedia.org/wiki/Aramon_%28Gard%29
Aramon on noin 65km täältä. Äsken selvisi surffaillessani, että siellä on toinen Pont du Gardin turismista huolehtiva turistitoimisto Remoulinsin lisäksi. Joten sitä kautta he ovat varmaan saaneet tietää tästä, koska me ollaan liitytty jäseneksi tuohon Pont du Gardin turistitoimistoon ja viety sinne museomainoksia.
Jatkuu ...
perjantai 9. marraskuuta 2012
Tiskivuori
Nämä kaikki astiat ja muut tulivat huonekalujen mukana. Oikealla tiskipöydällä on aikamoinen tiskivuori.
Vaikka nuo astiat ovat aika paljon sekalaista, mutta silti ne täyttävät hyvin keittiön. Ne tekevät sen elävämmäksi kuin jos se olisi tyhjillään. Kokki vielä puuttuu kokkaamasta. Kissa odottaa jo lattialla.
Kaapin päällä on sokeria, suolaa, jauhoja ja riisiä varten oikein posliiniastiat kuten isoissa keittiöissä.
Nyt voin siirtyä nukketalon toiseen huoneeseen järjestelemään. Verhoja olen jo sinne sommitellut ja huonekalujakin on valmiina...
Kuvaa klikkaamalla sen saa suuremmaksi.
http://www.flickr.com/photos/62079252@N04/sets/72157631222526416/
Yllä flickr.com sivuille olen tehnyt kuvasarjan tästä nukketalosta.
Puhelin soi...
Koko viikon olen odottanut Aramon-kylän eläkeläisryhmän varmistamissoittoa. Nyt on jo 9.päivä ajattelin, että ryhmä ei tulekaan. Mikä pettymys! Oltiin sovittu, että he soittavat kuun alussa.
Tänään keskipäivällä puhelin soi. Monsieur soittaa Aramonin kylästä ja haluaa varmistaa heidän tulonsa museoon klo 14:30 ensi torstaina. 15 henkeä. Lupasin mennä heitä vastaan Postin eteen, koska tämä museo on vähän hankala löytää.
Siinapä mukava yllätys!
Minun täytyy käydä kunnantalolla ensi viikolla ja pyytää avaamaan kunnan yleistilat tuolle ryhmälle, koska he tulevat kahtena osana museoon. Toiset voivat odotellessaan lämmitellä siellä ja käydä vessassa jos tarpeen.
Tänään keskipäivällä puhelin soi. Monsieur soittaa Aramonin kylästä ja haluaa varmistaa heidän tulonsa museoon klo 14:30 ensi torstaina. 15 henkeä. Lupasin mennä heitä vastaan Postin eteen, koska tämä museo on vähän hankala löytää.
Siinapä mukava yllätys!
Minun täytyy käydä kunnantalolla ensi viikolla ja pyytää avaamaan kunnan yleistilat tuolle ryhmälle, koska he tulevat kahtena osana museoon. Toiset voivat odotellessaan lämmitellä siellä ja käydä vessassa jos tarpeen.
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Verhoilua
Kissa on kivestä veistetty Madagascarilla. Maksoi vain 2,5 euroa. Oli halpa, vaikka työtä siitä on ollut. Ostin sen yhden kirkon myyjäisiltä, jossa noita kivieläimiä oli mitä erilaisempia. Kissa oli niistä taidokkain. Se löysi hyvän paikan nukketalon keittiöstä. Kotieläimet ovat kotoisia.
Punainen matto lattialla on kutomani poppanaa. Olen leikannut monta poppanaliinaani nukketalojen matoiksi. Toisaalta ne olivat poissa käytöstä, nyt niille tuli käyttöä. Minulla on niitä kassillinen vielä varastossa Suomessa. Ostin kangaspuut Helsingissä asuessani 80-luvun loppupuolella ja kudoin aika paljon. Nyt ne kangaspuut ovat korjussa maalla. Joskus tilaisuuden tullen voisin tuoda ne tänne Ranskaan, jos ei isosisko halua koota niitä ja kutoa jotain. Toistaiseksi ei, koska hänellä ei ole aikaa.
Nyt voin alkaa järjestelemään huushollitavaroita esille. Ensin täytyy sahata naulat pois katosta.
Sisustusideoita etsimässä
("La grande maison de poupée
La cuisine
Jardin d'Acclimatation
Bois de Boulogne - 75116 Paris
Photo Jac Remise, Printed in France
Objets et poupées figurent dans la collection Marie-Stéphanie
Flammarion Editeur")
Vuosia sitten olin ystäväni tykönä vierailulla Iisalmessa. Siellä me käytiin paikallisessa museossa. Ostin taas kortin. Tässä kuva. Ihana vanha keittiö. Keittiötakkahella varsinkin on hieno.
sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Pyhäinpäivä "vieraita"
Tänään oli 10 henkeä museossa, joukossa kaksi lasta. 3 turistia ja loput 7 paikallisia tai sitten he tulivat pariisilaisten nuorten perheidensä kanssa.
Se oli hyvä tulos yhdelle syystalvipäivälle. Eilen ei ollut ketään sitävastoin. Museokävijöitä voi odottaa ensi viikonloppuun asti, jolloin päättyy täällä Pyhäinpäivälomat.
Tänään on satanut koko päivä, joten siinä yksi syy myös miksi oli niinkin paljon väkeä. Sateella käydään museossa.
Anduzen turistitoimiston turistioppaan ansiosta tuli ensimmäisen turistiperhe, joka on kotoisin Lottringerista. Toiset eli paikalliset sanoivat tulleensa, koska olivat nähneet museokyltin tien vieressä. Sen he ovat sitten nähneet useasti, koska asuvat kerran 12-20km päässä. Useimmat paikalliset eivät tule tänne koskaan, vaikka joka päivä museokyltin näkisivät. Kaikkia ei kiinnosta.
Lasalle-kylästä tulleet kysyivät, kuinka kauan tämä museo on ollut olemassa, kuinka monta vuotta olen näitä kerännyt, saadaanko lahjoituksia... Monsieur kysymyksineen oli eläkkeellä oleva opettaja, jonka kolleega on mennyt naimisiin suomalaisen kanssa. Madame oli samantyylinen. Molemmat ystävällisiä. Heidän uudempi pariisilainen sukupolvensa oli vähän etäinen aluksi, kuten voi suurkaupunkilaiset olla. Mutta lopussa hekin olivat tuttavallisia. Ja lapset oli hyvin kasvatettu. Jos niin saa sanoa. Lelumuseosta puheenollen se tulee aina esille pienten lasten ollessa kyseessä, he kun joutuvat koetukselle monien houkutusten edessä. Näkee ketä on komennettu ja ketä ei. 3,5 vuotias tyttö katseli kiltisti kaikkea ja kyseli äidiltään mikä mikin oli. Kovin teki mieli, mutta lapsi ei koskenut mihinkään. 1,5 vuotia pikkupoika tai vauva oli isänsä sylissä koko ajan. Lopussa poikaa alkoi väsyttää ja itku tuli. Mutta pikkuruisesta kädestä piti silti sanoa minulle näkemiin!
Kulttuuripäivinä syyskuussa oli myös yhdet isovanhemmat lastenlastensa kanssa. Tilanne oli päinvastainen. He juttelivat mukavasti kokoelmasta, mutta he antoivat lasten juosta täällä villeinä. Minä juoksin perässä, kun 6 vuotias tyttö ja 2-3 vuotias toinen tyttö katselivat kaikkea käsillään sen kun kerkisivät. Varsinkin se pienempi oli oikein tuholainen käsiltään. Onneksi ei päässyt rikkomaan mitään. Madame rupesi sitten perässäni lapsia kaitsemaan. Mutta monsieur ei ollut heistä kiinnostunut vaan nukkenallemuseosta ja haastatteli minua. Ennen heidän poislähtöään tämä kyllä tokaisi muina miehinä, että jos nuo lapset jättäisi tänne touhumaan, kaikki he rikkoisivat. - "Kuningaslapsia" nämä olivat. Ei heille ole varmaan koskaan sanottu ei. Se näkyi heti, kun tämä perhe astui ovesta sisälle. Lapset ryntäsivät ensimmäisinä hakemaan leluaan. Yleensä kaikki odottaa eteisessä, ensin tervehditään ja vaihdetaan muutama sana, maksetaan sisäänpääsymaksu ja sitten käsken astumaan peremmälle.
Kyllä myös nykypäivän lasten pitää oppia käyttäytymään museossa. Sama koskee koulua ja muita paikkoja. Kuria ei saa unohtaa. Kunnioituksen puutteesta siinä on myös kyse.
Nykyään on muotia, että museoissa on lapsille leikkinurkkaus. Sellaista ei nukkenallemuseoon tule, vaikka joskus löydettäisiin isommat tilat. Ei joka paikassa ole leikin paikka. Kyllä lapset täytyy muuten saada viihtymäään museossa.
Toinen kulutusyhteiskunnan muoti-ilmiö on kunnalliset leluvuokraamot tai miten sen suomentaisi. Sieltä voi vuokrata leluja. Se vahvistaa kulutuskäyttäytymistä jo lapsena. Paljon paljon kaikkea. Jos ei voi ostaa, niin voi vuokrata. - En kannata sitäkään. Lopulta ei osaa enää arvostaa mitään, kun on yllin kyllin kaikkea.
Se oli hyvä tulos yhdelle syystalvipäivälle. Eilen ei ollut ketään sitävastoin. Museokävijöitä voi odottaa ensi viikonloppuun asti, jolloin päättyy täällä Pyhäinpäivälomat.
Tänään on satanut koko päivä, joten siinä yksi syy myös miksi oli niinkin paljon väkeä. Sateella käydään museossa.
Anduzen turistitoimiston turistioppaan ansiosta tuli ensimmäisen turistiperhe, joka on kotoisin Lottringerista. Toiset eli paikalliset sanoivat tulleensa, koska olivat nähneet museokyltin tien vieressä. Sen he ovat sitten nähneet useasti, koska asuvat kerran 12-20km päässä. Useimmat paikalliset eivät tule tänne koskaan, vaikka joka päivä museokyltin näkisivät. Kaikkia ei kiinnosta.
Lasalle-kylästä tulleet kysyivät, kuinka kauan tämä museo on ollut olemassa, kuinka monta vuotta olen näitä kerännyt, saadaanko lahjoituksia... Monsieur kysymyksineen oli eläkkeellä oleva opettaja, jonka kolleega on mennyt naimisiin suomalaisen kanssa. Madame oli samantyylinen. Molemmat ystävällisiä. Heidän uudempi pariisilainen sukupolvensa oli vähän etäinen aluksi, kuten voi suurkaupunkilaiset olla. Mutta lopussa hekin olivat tuttavallisia. Ja lapset oli hyvin kasvatettu. Jos niin saa sanoa. Lelumuseosta puheenollen se tulee aina esille pienten lasten ollessa kyseessä, he kun joutuvat koetukselle monien houkutusten edessä. Näkee ketä on komennettu ja ketä ei. 3,5 vuotias tyttö katseli kiltisti kaikkea ja kyseli äidiltään mikä mikin oli. Kovin teki mieli, mutta lapsi ei koskenut mihinkään. 1,5 vuotia pikkupoika tai vauva oli isänsä sylissä koko ajan. Lopussa poikaa alkoi väsyttää ja itku tuli. Mutta pikkuruisesta kädestä piti silti sanoa minulle näkemiin!
Kulttuuripäivinä syyskuussa oli myös yhdet isovanhemmat lastenlastensa kanssa. Tilanne oli päinvastainen. He juttelivat mukavasti kokoelmasta, mutta he antoivat lasten juosta täällä villeinä. Minä juoksin perässä, kun 6 vuotias tyttö ja 2-3 vuotias toinen tyttö katselivat kaikkea käsillään sen kun kerkisivät. Varsinkin se pienempi oli oikein tuholainen käsiltään. Onneksi ei päässyt rikkomaan mitään. Madame rupesi sitten perässäni lapsia kaitsemaan. Mutta monsieur ei ollut heistä kiinnostunut vaan nukkenallemuseosta ja haastatteli minua. Ennen heidän poislähtöään tämä kyllä tokaisi muina miehinä, että jos nuo lapset jättäisi tänne touhumaan, kaikki he rikkoisivat. - "Kuningaslapsia" nämä olivat. Ei heille ole varmaan koskaan sanottu ei. Se näkyi heti, kun tämä perhe astui ovesta sisälle. Lapset ryntäsivät ensimmäisinä hakemaan leluaan. Yleensä kaikki odottaa eteisessä, ensin tervehditään ja vaihdetaan muutama sana, maksetaan sisäänpääsymaksu ja sitten käsken astumaan peremmälle.
Kyllä myös nykypäivän lasten pitää oppia käyttäytymään museossa. Sama koskee koulua ja muita paikkoja. Kuria ei saa unohtaa. Kunnioituksen puutteesta siinä on myös kyse.
Nykyään on muotia, että museoissa on lapsille leikkinurkkaus. Sellaista ei nukkenallemuseoon tule, vaikka joskus löydettäisiin isommat tilat. Ei joka paikassa ole leikin paikka. Kyllä lapset täytyy muuten saada viihtymäään museossa.
Toinen kulutusyhteiskunnan muoti-ilmiö on kunnalliset leluvuokraamot tai miten sen suomentaisi. Sieltä voi vuokrata leluja. Se vahvistaa kulutuskäyttäytymistä jo lapsena. Paljon paljon kaikkea. Jos ei voi ostaa, niin voi vuokrata. - En kannata sitäkään. Lopulta ei osaa enää arvostaa mitään, kun on yllin kyllin kaikkea.
perjantai 2. marraskuuta 2012
Toinen Nukkenallemuseo museossa
http://www.wix.com/village-ours-poupees/levillage/accueil
Tänään oli museossa yksi pariskunta, joka pitää Nukkenallemuseota Drômen maakunnassa Lyonin lähistöllä. Olen nähnyt heitä joskus Salon de Provencen nukkefestivaalissa, jossa heillä on standi. Nyt he tulivat, koska olivat nähneet museokyltin Bambupuistoon vievällä tiellä.
Heidän museonsa sijaitsee myös pikkukylässä, mutta lähistöllä on nähtävyys, jota käy katsomassa vuosittain noin 15 000 ihmistä. Tuo turistivirta tuo heille myös museokävijöitä. Alla linkki siitä paikan turistivetonaulasta:
http://www.facteurcheval.com/photos-videos.html
Siinä kuvia entisen posteljoonin vuosien taiteilijatyöstä, hänen ihanne tai unelma palatsistaan 1800-luvulla. Aika uskomaton tarina.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Cheval
http://en.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Cheval
http://www.linternaute.com/sortir/sorties/architecture/palais-ideal/facteur-cheval.shtml
http://www.linternaute.com/sortir/sorties/architecture/palais-ideal/diaporama/4.shtml
"Le palais est édifié à partir des pierres collectées par le facteur lors de ses tournées. En tout, 600 m² de roches ont été acheminés avec une brouette. Un travail titanesque." = "Palatsi on rakennettu kivistä, joita posteljooni kokosi postinkuljetusmatkoiltaan (monien vuosien varrella). Kaikkiaan 600m² kiviröykkiö on kannettu kottikärryillä postin mukana. Siinä jättiläismäinen urakka." - Ja kaikki tuo luonnonmateriaali on muutettu taideteokseksi, joka on täynnä yksityiskohtia.
Täytyy uskoa unelmaansa. Siinä opettava kertomus.
Vielä Drômen Nukkenallemuseon vierailusta puheenollen. He sanoivat vuokranneensa noin 400 nallen kokoelman Marseillen kunnantalolle yksi joulu näyttelyä varten. Sen järjestäminen oli puolen vuoden työ. Mutta palkaksi he saivat kymppitonnin. Lisäksi he ovat olleet telkkarissa. Joten mainosta on ollut.
http://www.wix.com/village-ours-poupees/levillage/nos-horaires#!__expositions
Siinä yllä linkki heidän Marseillen näyttelyynsä.
Heillä on myös myyntiä museotoiminnan lisäksi. Ja kauppa käy. He myyvät leluja ( ei vanhoja) ja nallenteko kit- eli miten valmistaa etukäteen puoliksi tehty nalle. Heidän nettisivuillaan on kuvia niistä. - En minä vaan myisi sellaisia. Ne ovat kaikki samanlaisia, sarjatyötä.
Sitten kokoelmasta vielä. Madame oli ihastuksissaan vanhoista nukketaloistani. Heillä on kuulema vain yksi nukketalo, eikä se ole kovin vanha. Monsieur taas ihasteli nallejani. Ja venäläinen paperimassa joulupukki tuli huomatuksi. Marseillessa oli ollut myös joulupukeista näyttely, 1000 pukkia. Mutta aika paljon Ranskasta hankittua, koska tuo venäläinen oli heille harvinaisuus. Ostin sen kerran Viron matkaltani.
http://www.lyonpoche.com/loisirs/fiche-lieu/le-village-des-ours-et-des-poupees-2652.html
Museoesitteessä, jonka he minulle jättivät, lukee yli tuhat nukkea ja nallea jne. Heidän nettisivuillaan lukee taas yli 2500 artikkelia. Joten se on kasvanut mainoksen painamisen jälkeen. He ovat kunnostaneet vanhan tekstiilitehtaan, 300m² on museona ja loput heidän asuntonaan.
Vertailun vuoksi voin sanoa, että minulla on noin 85m² talo. Siitä ala- ja toisesta kerroksesta suurin osa on museona eli vähän yli 40m² (paitsi keittiönurkkani). Ja niin pienessä tilassa on esillä yli 1500 esinettä. Nykyään jo 2000 paikkeilla. Siitä me ei puhuta museomainoksessamme. Joten on vähän ahdasta, varsinkin jos on porukkaa yhtä aikaa. Ei pääse paljoa kääntymään. Kerran alakerta oli rullatuoli vieraita täynnä. Tilanne oli aika koominen. Ei päässyt liikkumaan eteen-eikä taksepäin. Mutta ilmapiiri oli lämmin ja huumoria riitti. Myöhemmin näin internetistä, miten sen ryhmän yksi vetäjä kirjoitti kuvien kera blogiinsa: "Vierailulla pienessä lelumuseossa. Sen pienuuden korvasi tunteiden suuruus!"
Tänään oli museossa yksi pariskunta, joka pitää Nukkenallemuseota Drômen maakunnassa Lyonin lähistöllä. Olen nähnyt heitä joskus Salon de Provencen nukkefestivaalissa, jossa heillä on standi. Nyt he tulivat, koska olivat nähneet museokyltin Bambupuistoon vievällä tiellä.
Heidän museonsa sijaitsee myös pikkukylässä, mutta lähistöllä on nähtävyys, jota käy katsomassa vuosittain noin 15 000 ihmistä. Tuo turistivirta tuo heille myös museokävijöitä. Alla linkki siitä paikan turistivetonaulasta:
http://www.facteurcheval.com/photos-videos.html
Siinä kuvia entisen posteljoonin vuosien taiteilijatyöstä, hänen ihanne tai unelma palatsistaan 1800-luvulla. Aika uskomaton tarina.
http://fr.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Cheval
http://en.wikipedia.org/wiki/Ferdinand_Cheval
http://www.linternaute.com/sortir/sorties/architecture/palais-ideal/facteur-cheval.shtml
http://www.linternaute.com/sortir/sorties/architecture/palais-ideal/diaporama/4.shtml
"Le palais est édifié à partir des pierres collectées par le facteur lors de ses tournées. En tout, 600 m² de roches ont été acheminés avec une brouette. Un travail titanesque." = "Palatsi on rakennettu kivistä, joita posteljooni kokosi postinkuljetusmatkoiltaan (monien vuosien varrella). Kaikkiaan 600m² kiviröykkiö on kannettu kottikärryillä postin mukana. Siinä jättiläismäinen urakka." - Ja kaikki tuo luonnonmateriaali on muutettu taideteokseksi, joka on täynnä yksityiskohtia.
Täytyy uskoa unelmaansa. Siinä opettava kertomus.
Vielä Drômen Nukkenallemuseon vierailusta puheenollen. He sanoivat vuokranneensa noin 400 nallen kokoelman Marseillen kunnantalolle yksi joulu näyttelyä varten. Sen järjestäminen oli puolen vuoden työ. Mutta palkaksi he saivat kymppitonnin. Lisäksi he ovat olleet telkkarissa. Joten mainosta on ollut.
http://www.wix.com/village-ours-poupees/levillage/nos-horaires#!__expositions
Siinä yllä linkki heidän Marseillen näyttelyynsä.
Heillä on myös myyntiä museotoiminnan lisäksi. Ja kauppa käy. He myyvät leluja ( ei vanhoja) ja nallenteko kit- eli miten valmistaa etukäteen puoliksi tehty nalle. Heidän nettisivuillaan on kuvia niistä. - En minä vaan myisi sellaisia. Ne ovat kaikki samanlaisia, sarjatyötä.
Sitten kokoelmasta vielä. Madame oli ihastuksissaan vanhoista nukketaloistani. Heillä on kuulema vain yksi nukketalo, eikä se ole kovin vanha. Monsieur taas ihasteli nallejani. Ja venäläinen paperimassa joulupukki tuli huomatuksi. Marseillessa oli ollut myös joulupukeista näyttely, 1000 pukkia. Mutta aika paljon Ranskasta hankittua, koska tuo venäläinen oli heille harvinaisuus. Ostin sen kerran Viron matkaltani.
http://www.lyonpoche.com/loisirs/fiche-lieu/le-village-des-ours-et-des-poupees-2652.html
Museoesitteessä, jonka he minulle jättivät, lukee yli tuhat nukkea ja nallea jne. Heidän nettisivuillaan lukee taas yli 2500 artikkelia. Joten se on kasvanut mainoksen painamisen jälkeen. He ovat kunnostaneet vanhan tekstiilitehtaan, 300m² on museona ja loput heidän asuntonaan.
Vertailun vuoksi voin sanoa, että minulla on noin 85m² talo. Siitä ala- ja toisesta kerroksesta suurin osa on museona eli vähän yli 40m² (paitsi keittiönurkkani). Ja niin pienessä tilassa on esillä yli 1500 esinettä. Nykyään jo 2000 paikkeilla. Siitä me ei puhuta museomainoksessamme. Joten on vähän ahdasta, varsinkin jos on porukkaa yhtä aikaa. Ei pääse paljoa kääntymään. Kerran alakerta oli rullatuoli vieraita täynnä. Tilanne oli aika koominen. Ei päässyt liikkumaan eteen-eikä taksepäin. Mutta ilmapiiri oli lämmin ja huumoria riitti. Myöhemmin näin internetistä, miten sen ryhmän yksi vetäjä kirjoitti kuvien kera blogiinsa: "Vierailulla pienessä lelumuseossa. Sen pienuuden korvasi tunteiden suuruus!"
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)