Tässä kylämme lapsista 1.ryhmä museossa tänään. Heitä oli kaikkiaan 14 ja 4 kunnantalon vapaa-aikaohjaajaa.
Pojat ja tytöt olivat yhtä kiinnostuita kaikesta. He kuuntelivat tarkkaavaisina, kun heille kerroin kokoelmastani. Kyselin myös paljon kysymyksiä ja jokainen sai vastata. Huvittavaa, kun pojatkin katselivat nukketaloja kaikkine yksityiskohtineen. Aika loppui kesken lapsilta, kun ohjaajat jo halusivat vaihtaa seuraavan ryhmän.
Ei mitään ongelmaa ollut, kukaan ei katsonut käsillään, vaan kaikki katsoivat vain silmillään. Meillä oli täällä tottelevaisten lasten kanssa kuin hauska oppitunti koulussa.
Joukossa oli yksi tyttö, joka kävi täällä jo ennen muita pari viikkoa sitten. Hän esitteli toisille "maailman pienimmän nuken" vitriinissä. Sitä ihmiset ihmettelevät usein. 1,3cm puinen artikuloitu nukke puumunassa.
Ryhmän 2.osa oli tyttöjä 8-11 vuotiaita. Heistä ei ole kuvaa, koska heidän vanhempansa eivät halua lastensa kuvaa nettiin.
Olisi mukava kuunnella noita pieniä museokävijöitä myös jälkeenpäin, miten he tämän vierailun kokivat.
Kuvassa oikealla on vaalea Natalie ryhmän vetäjä, jonka tunnen (saman kylän asukkaana, en muuten) siitä asti, kun olen täällä asunut eli vuodesta 1999. Hän oli ystäväni, toisen Natalie-nimisen, tuttu.
Muuten yksi ero tuli esille näiden paikallisten aikuisten ja yleensä muiden museokävijöiden kanssa. He eivät puhuneet sanaakaan, paitsi Natalie vähän. Kauempaa tulevat ovat puhuvaisempia. Se on kiva, kun syntyy keskustelua. Siitä nyt jäi paitsi, jos ei oteta huomioon lasten juttuja. Kun kaikki osallistuvat, on antoisaa. Mutta syynsä tälläkin puhumattomuudella oli. Kenkä puristaa jostakin, koska me meikäläiset emme ole oman kylän poikia. C'est la vie! Joka tapauksessa hyvin meni tämä visiitti. Ja nukkenallemuseo sai uusia ystäviä.
