Tässä näytän teille yhden 1800-luvun lopun nukketaloni.

Pahvilaatikot auki!

Mitä uutta Nukkenallemuseossa?

Tilat käyvät ahtaiksi, nuket ja nallet ovat vallanneet taloni. Nyt alkaa vinttihuoneen tyhjennys- tai järjestyshommat.

Aletaan ehdottaa tekemiäni nukkeja, nalleja kiertonäyttelyyn. Mitä ne piilossa pahvilaatikoissa tekevät vuosikausia? Näillä museo alkoi v.2000.

Myöhemmin tuli parisen sataa isoa nallea, joita tein ensin myyntiin, jäljellä on suurin osa. Toiset niistä on esillä koulunäyttelyssä ja muualla, toiset ovat varastossa.

Kissa pöydälle

Tässä keskisivuaukeamat ALES AGGLO-kuntainliittomme lehdestä, joka kesäjulkaisussaan mainostaa aina alueemme turistipaikkoja. Siitä kaikki muut löytyvät paitsi tämä Nukkenallemuseo. Joka kesä avaan tuon aukeaman pettyneenä. Miksi ei tätä museota ole taaskaan sinne otettu?

Me olemme Alèsin kuntainliiton turistitoimistossa olleet jäsenenä vuosikausia. Joten voisi olettaa, että mukana ollaan. Mutta ei. Päätin ottaa selvää.

Kirjoitin sähköpostia ALES AGGLO lehteen. Sain vastaukseksi, että unohtivat. Kuinka mones kerta?

Sitten kirjoitin sähköpostia turistitoimistoon Alèsiin. Ei ole heidän syynsä kuulema. Käskivät ottaa yhteyttä kunnantalollemme Lézaniin. Uusi sähköposti taas, nyt sinne.

Sain ihmettelevän vastauksen, että ei ole heidän asiansa. He hoitavat vain kunnan asioita. Tämä museo katsotaan yksityiseksi, joten ei kuulu heille. Sieltä toimitettiin eteenpäin Anduzen turistitoimistoon.

Poikkesin Anduzessa turistitoimistoon ja tein samat kysymykset vielä kerran. Taas sama juttu. Ei se heidän vikansa ole. Marlène virkailija käski kutsua ALES AGGLO toimittajan tänne museoon katsomaan.

Lehden artikkelin teosta yleensä voi olettaa, että he kysyvät tietoja turistitoimistoista ja kunnantaloilta, mitä nähtää eri paikoissa on. Ja lopputulos syntyy noiden kaikkien yhteistoiminnasta.

Siitä tulee ajatus, että vain ranskalaisuus on hyväksyttyä. Yleensä heidän ylimielisyytensä muita kansalaisuuksia kohtaan. Nimittäin nuo heidän lehdessään olevat turistikohteet ovat uusia ja vanhoja paikallisten, suurimmaksi osaksi yksityisiä, hankkeita, joita he kannustavat ja joille riittää aina palstatilaa, meille vieraille ei.

Seuraavaksi taidan ottaa uudestaan yhteyttä sinne lehteen ja kutsua Nukkenallemuseoon.

Yleensä ottaen ihmiset ovat olleet nykyään tyytyväisiä täällä. He voivat sanoa, että on liian paljon nähtävää pienessä tilassa, kun alkuvuosina sitävastoin ei ollut tarpeeksi nähtävää.

Olen ennenkin kuullut meidän kuntamme puhuvan yksityisestä museosta, kun on ollut sellaisia tilanteita, jossa meidät on unohdettu. Se on heidän tekosyy. Heitä taitaa se vaivaavan, kun kunta ei omista kaikkea. Kylämme linnan restauroimissuunnitelmissa oli kunnan oma museohanke yhtenä osana. Mutta minä olin hiljaa, enkä osallistunut siellä mihinkään tapahtumiin. Halusin näyttää, että tämän kylän kunnalle ei ainakaan haluta kuulua.

Mistä kenkä puristaa? Ollaan suomalaisia eikä ranskalaisia. C'est la vie. Maku- ja tabuasioista saa joskus kiistellä. Kissa pöydälle! Muutosta ei voi syntyä, jos ei epäkohtia oteta esille avoimesti.

Tehdään nyt itse numeroa itsestämme, niin meidätkin huomataan, että ollaan oltu olemassa jo 18 vuotta. Ja Nukkenallemuseo on visiitin arvoinen.

Nukkenallemuseo yhdistyksen alkuvuosi 2018

Tässä Nukkenallemuseon elämää viimeiset puoli vuotta:

http://myoldbear.free.fr/textes/finnois/yhdistyskirjekesa2018.pdf

Siinä kerron kevään suurimmasta hankinnasta, näistä ranskalaisista 1800-luvun lopun Badeuille'n valmistamista huonekaluista:

Viime kesänä ostettu englantilainen nukketalo 1800-luvun lopulta on täyttynyt vähitellen kuluneen vuoden aikana. Tauluja puuttuu vielä seiniltä. Ja voi sitä muutenkin täydentää.

https://www.flickr.com/photos/myoldbearfreefr/albums/72157663945515667 Siinä kuvasarja, miten tämä nukketalo alkoi taas elää.

Kesä 2018 alkua

Nyt alkukesällä olen voinut viedä museomainoksia moneen ilman suuntaan: Muutama Toulouseen, Alèsin kirjastoon, eri turistitoimistoihin: Anduze, Alès, Nîmes, Valence, St Ambroix, Sommières, Vézénobres, Lyonin Guignol museoon, Uzèsin Karkkimuseoon, kahteen hotellin: Montpellier ja Lyon, ja muutamalle leirintäalueelle Anduzeen.

Viime viikolla menin siskoja vastaan Flixbussilla Nîmesistä Lyoniin (218km). Sinne he tulivat myös Flixbussilla Zürichistä.(335km). Se oli ollut yllättävän hieno ja pittoreski bussimatka Jura-vuoristo ja Alppimaisemineen. Lyonin matkalla nähtiin Provencen Montélimarin kohdalla suuret lilat laventelipellot kukassaan, jotka jäivät mieleen muistona tästä alkukesästä siskojen matkassa.

Tässä pari Anna-Maijan bussista ottamaa Sveitsin kuvaa. Onneksi ikkunat sattuivat olemaan puhtaat sillä reisulla.

http://www.musee-de-guignol.fr/

Yllä linkki Marionetti museosta, jonne kerkisin piipahtamaan ennen kuin menin siskoja vastaan linja-autoasemalle. Parin ja puolen tunnin sisällä hain valmiiksi meille hotellin paikan, turistitoimiston ja ihme ja kumma antiikkiliikekin sattui matkani varrelle, jonne menin katsomaan utelaisuuttani. En sieltä tyhjin käsin tullut pois, vaan iso kassi mukanani ja siinä merkkausliina vuodelta 1847, 65€:lla se oli halpa ja harvinainen. Lisäksi jätin sinne museomainoksia. Myyjä oli yhtä puhelias kuin minä, kun antiikin harrastajia ollaan small talkia syntyy tyhjästäkin.

Lyon on mielenkiintoinen Helsingin kokoinen yli puolen miljoonan asukkaan kaupunki. Ei keritty paljoa näkemään tällä kertaa. Nukuttiin yö hotelli Bretagnessa, koska oli taas junalakko epävarmoine yhteyksineen. Sitäpaitsi oli halvempaa nukkua yö hotellissa ja tulla seuraavana aamuna halpabussilla 12 eurolla Nimesiin kuin mennä mahdollisesti kulkevalla yömyöhäjunalla 50€. Junia on oppinut välttämään Ranskassa ikuisten lakkojen takia. Ja hotelliyö oli tervetullutta lepoa siskoilleni pitkän matkan jälkeen. Ylellisyydeltä se tuntui. 27€ per henkilö, ei ollut kallis.

Tässä Tuula isosiskon koulupiirustus 60-luvulta. Me olemme siinä hiihtämässä yhdessä.
Tuula on museoyhdistyksemme rahastonhoitaja, Anna-Maija on sihteeri ja minä Ulla-Maija olen puheenjohtaja. Tuula kirjoitti vieraskirjaan.