Aika on säilyttää ja aika heittää pois

Toissa viikolla tuli puhelinsoitto. Vanhempi naisääni tarjosi vanhoja nukkejaan museoon, 50-luvulta ja 70-luvulta. Sovittiin, että tänne voi tulla Alèsin kaupungista nukkejaan näyttämään. Jos en huoli, he vievät ne roskikseen.

Kerran olen saanut kalliin suuren 1900-alun Jumeau posliininuken, kun sen omistaja ei merkistä tiennyt ja toi sen tänne omien 50-luvun lelujensa mukana. Joten tietyllä varauksella käskin nyt tuoda nuket näytille.

Kun he tulivat ovikelloa soittamaan, mies kantoi valtavaa huonoa pahvilaatikkoa 70-luvun rikkinäisiä halpatuontinukkeja täynnä. Näky oli suoraansanoen sellainen, että siinä on roskisnuket. Mutta rouvalla oli mukanaan likainen matkalaukku täynnä hänen omia nukkejaan ja yksi nalle 50-luvulta. Raynal, Petit Collin, ranskalaisia kuuluisia jokatytön merkkejä. Ja ne olivat paremmassa kunnossa, vaikka vanhempia kuin 70-luvun nuket. Hyvin tehty kestää, mutta huonosti tehdyllä ei ole tulevaisuutta.

Sanoin heti, etteivät ne uudemmat nuket kiinnosta, mutta vanhemmat kyllä. Joten he veivät toiset takaisin autoon ja tulivat takaisin.

Kutsuin heidät nyt museoon katsomaan. Meillä oli mukava keskusteluhetki ja he olivat yllättyneitä kokoelmastani. Arvata saattaa näiden paikallisten ennakkoluulot, joilla he tänne tulivat ja tarjosivat roskiin heitettävää tavaraa. Mahtaisivatko jonnekin valtion museoon roskiinvietävää viedä kuin tunkioon. Ei museo ole kaatopaikka! En minä vaan kehtaisi. Epäkunnioittavaa se on. Taisivat tietää, että me ei olla ranskalaisia.

Korjattavaa ja puhdistettavaa on silti noissakin, joita näkee kuvassa matkalaukussa. Nallelta puuttui silmä ja korvan paikkasin heti. Pesulle se joutuu piakkoin kuten melkein kaikki nalleni ovat joutuneet, muuten ovat bakteeri- ja koipesiä kuten vanhat vaatteet nukeilla. Matkalaukku vaatii myös siivouksen. Osa vaatetavarasta menee roskiin, koska huonoa, otan vaan parhaat päältä. Kaikkea siihenkin mahtuu.  Nuken kädet ovat irti ja korjata täytyy.

Isäntä oli puhelias ja sanoi, että täällä museossa täytyisi olla paljon aikaa, jotta kaiken näkisi. Tarinoita riitti sillä herralla elämän varrelta. Matkustelleet he olivat. Emäntä oli elänyt lapsuutensa Afrikassa, jossa vanhemmat olivat töissä ennen. Poislähtiessään he sanoivat, että kunnan pitäisi antaa tilat museolle. Niin aika useasti meille sanotaan.

Ilo oli huomata, miten heidän paikallisina ranskalaisina negatiiviset ennakko-odotukset museosta muuttuivat positiiviseksi.

Eilen oli nämä kaksi pariisilaista teiniä museossa. Toisen isovanhemmat asuvat täällä Lézanissa. He olivat nähneet museokylttimme kylällä ja tulivat siksi tänne katsomaan. Historia kiinnostaa. Ihmeesti he tiesivät jo kaikkea.

Mukavaa, kun täällä näkee kaikkia sukupolvia.

Muuten muodista puheenollen. Tässä kaksi pariisitarta näyttävät viimeistä muotia. Hiuskampausvinkki. Oma hiusväri, eikä mitään sähkön sinistä, -punaista, -tai muita erikoisia hiusvärejä, joita Suomessa näkee nuorisolla. Kummallakaan ei ole meikkiä. Ei mitään sotamaalauksia, kuten toisilla on Ilta-Sanomissa tai muualla nuorilla. Luonnollisuus on valttia.