Tässä yhden nukketarinan lomassa kerron miksi adoptoin tämän labradorin Dixoun vuonna 2009, ensimmäisen koirani Ranskassa. Yksi kaunis kesäpäivä menin autolla Vallérarguesiin n.40km täältä. Olin päännyt, nyt tai ei koskaan, kun tulen takaisin koiratarhasta autossa vieressäni istuu haukku. Se tuntui kuin ihmeeltä ajatuksena, niin epätodellisen ihanalta. Olin siihen asti aina ajatellut, että koska minulla ei ole puutarhaa talossani, en voi ottaa koiraa. Ja niin kävikin, palatessani kotiin vieressäni autossa istui Dixou, ihmisen paras ystävä.
https://www.la-spa.fr/vallerargues
Hyvin meni koiran kanssa ilman puutarhaakin. Iloa tuli taloon 100kg siitä päivästä lähtien. Silloin Dixou oli jo 9v.
Vuodet kuluivat. Haukulle tuli vanhuus ja vanhuuden vaivat. Suru tuli taloon v.2017 tammikuussa, kun tämä lemmikkini nukkui pois.
Talvi meni, tuli kesä ja syksy. Dixoun tyhjän paikan tilalle haettiin uutta ihmisen parasta ystävää. Koiratarhaan piti mennä taas, nyt lähempää Nîmesistä tuli mukaamme autoon Dixie, saksanpaimenkoiran näköinen 9v."pentu". Sen lähetti Dixou meille taivaasta tilalleen. Ja niin olemme saaneet yhtä paljon iloa 100kg uudestaan.
https://spadenimes.wixsite.com/spadenimes
